Mikä on "must" HANIAssa ?

Tädit matkalle

Meitä on pari täti-ihmistä lähdössä Haniaan huhtikuun viimeisellä viikolla.

Olisin kiitollinen, jos kertoisitte, mitä teidän mielestänne oli erityisesti kokemisen tai näkemisen arvoista siellä. Olemme kiinnostuneet melkein mistä tahansa muusta paitsi ostosretkistä. Autattehan, ettei kävisi niin että vasta kotiin palattuamme kuulisimme jostain ihan naapurissa tarjolla olleesta "ehdottomasta jutusta".

Olisikohan siellä mielenkiintoisia veneretkiä jo tähän aikaan vuodesta tarjolla?

Mihin pikkukylään kannattaisi ehdottomasti tutustua?

Vuokrataanko siellä polkupyöriä?

Ovatko vuoristotiet hyvässä kunnossa, että siellä uskaltaisi ajaa vuokra-autolla?

Pääsisiköhän siellä kalastajien mukaan merelle aamulla?

Nämä ja paljon muita kysymyksiä on mielessä.

5

1408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Simply the best

      Olen matkaillu Kreetalla useasti ja saanut pahan riippuvuuden. Aina on mentävä takaisin.
      Haniassa on tietysti venetsialainen satama, joka on must iltaisin. Hinnat ravintoloissa on tietysti yläkanttiin, mutta voihan siellä vain kävellä ja katsella. Kauppahallissa kannattaa ehdottomasti käydä myös. Lähellä on pieni kalastajakylä Kalives, jos haluaa sellaisen nähdä. Ja bussilla pääsee kätevästi muihin rantakyliin vartissa. Ja siellä voi viettää päivän mukavasti rannalla, jos haluaa.
      Jos olette ensikertalaisia kannattaa mennä tervetuloiltaan, jonka meidän matkoillamme ainakin oppaat aina järkkäsivät ekaksi iltapäiväksi tai illaksi. Siellä sai sellasta perustietoa.

      • mää vaan

        En tiedä minkä kuntoisia ja ikäisiä olette,
        mutta itse olen 58 vuotias ja ole ihastunut
        Kretan rotkovaelluksiin, ainakin Samarian
        vaellus on väsyttävä, mutta hieno kokemus!

        Toinen rotko taas kuuluisa perhosistaan.


      • piipa
        mää vaan kirjoitti:

        En tiedä minkä kuntoisia ja ikäisiä olette,
        mutta itse olen 58 vuotias ja ole ihastunut
        Kretan rotkovaelluksiin, ainakin Samarian
        vaellus on väsyttävä, mutta hieno kokemus!

        Toinen rotko taas kuuluisa perhosistaan.

        Minkä niminen se toinen rotko on, se jossa on perhosia?


      • mää vaan kirjoitti:

        En tiedä minkä kuntoisia ja ikäisiä olette,
        mutta itse olen 58 vuotias ja ole ihastunut
        Kretan rotkovaelluksiin, ainakin Samarian
        vaellus on väsyttävä, mutta hieno kokemus!

        Toinen rotko taas kuuluisa perhosistaan.

        Luin jostain että Samarian rotkovaelluksia järjestetään toukokuun puolivälistä eteenpäin.

        Pääseekö sinne hyvin myös itsekseen?
        Onko siellä selvät reitit vai pitääkö ottaa kartta ja kompassi mukaan, jos lähtee omatoimiretkelle?


      • helmiliini
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        Luin jostain että Samarian rotkovaelluksia järjestetään toukokuun puolivälistä eteenpäin.

        Pääseekö sinne hyvin myös itsekseen?
        Onko siellä selvät reitit vai pitääkö ottaa kartta ja kompassi mukaan, jos lähtee omatoimiretkelle?

        Suosittelen hyppämään linja-autoon ja tekemään päivän reissun Rethymonniin. On oikein ihana paikka. Jossa kannattaa tutustua linnoitukseen sekä vanhaan kaupunkiin. Matka ei ole kovin pitkä vaikka niillä pikkuteillä matkan teko ei ole nopeaa. Linja-auto matka ei maksa montaa euroa.

        Itse lomailimme viikon Rethymonnissa ja teimme päivänreissun Haniaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe