Viime joulukuussa syytäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Perusteena oli, että kirjoittamassani totuudenmukaisessa artikkelissa ei olut näyttöä rikoksesta syytteen tueksi.
Tänään sain haasteen, ja kas kummaa. Samainen syyttäjä on nyt kuitenkin nostanut syytteen samaisesta artikkelistani. Nyt rikosnimike oli muuttunut "Yksityisyyden suojan rikkomisesta" törkeäksi kunnian loukkaukseksi.
Miten on selitettävissä?
Tänään sain haasteen, ja kas kummaa. Samainen syyttäjä on nyt kuitenkin nostanut syytteen samaisesta artikkelistani. Nyt rikosnimike oli muuttunut "Yksityisyyden suojan rikkomisesta" törkeäksi kunnian loukkaukseksi.
Miten on selitettävissä?
Vastaukset 66
Vanhimmat
kirjoittanut jotain. Tässä ihan hyvä ennakkopäätös, jos nyt käsitin tarinasi oikein.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2005/20050001
olen liikenneonnettomuudessa vaikeasti vammautunut ja puolustuskyvytön invalidi. (Istun parhaillaankin pyörätuolissa) Tämän johdosta tavoittelin useiden vuosien ajan paikalliselta poliisilta virka-apua oikeuksiani loukkaavien menettelyjen lopettamiseksi.
Tätä vieka-apua en kuitenkaan onnistunut koskaan saamaan ja niinpä tein useitakin ihmisoikeusrikkomuskanteita eri puolille, kuten oikeuskanslerin virastoon sekä pyysin tutkita-apua mm. sisäministeriön poliisiosaltolta poliisin epäasiallisen ja lainvastaisen menettelyn selvittämiseksi.
Tätäkään tutkinta en koskaan onnistunut saamaan ja niinpä ainoaksi oikeussuojakeinokseni jäi eläketuloillani toimittamani lehti, jossa olen nimiltä mainiten kertonut kokemuksistani. Jokainen sana on totuus enkä ole ketään nimennyt syypääksi mihinkään rikokseen, joten mihinkään rikokseen en ole lehtityössäni syyllistynyt; ja kuitenkin sittemmin viralta pantu poliisi on tehtaillut minua vastaan kaikkiaan 7 rikosilmoitusta muka törkeästä kunnianloukkauksesta.
Lehteni painetaan Kemijärvellä ja jaetaan jokaiseen kotiin Sodankylän ja Enontekiön kunnissa. Tämän lisäksi lehti menee kymmeniin osoitteisiin eri puolilla Suomea, alkaen presidentistä.
Eli lain mukaan syyteharkinta ja oikeudenkäynti olisi pitänyt tapahtua Kemijärvellä. Tämän lisäksi olen jo liki parin vuoden ajan painottanut kuuusteluissa sitä, että syyteharkinta on suoritettava Kemijävellä, koska katson, etten tule Sodankylässä saamaan asianmukaista ja jäävitöntä asian käsittelyä. Ja kuitenkin haaste tuli Sodankylän käräjille paikallisen syyttäjän toimesta.
Eli en lakkaa ihmettelemästä.
Voisitko kertoa hieman enemmän siitä alkutekstistä
ja syyttäjän perustelusta syytteen tueksi sekä todisteista.
Vuoden 1994 tammikuussa ilmestyneessä lehdessäni, sivulla 5 käsittelin invaliden, vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisessa ilmeneviä ongelmia.
Tässä pätkä tekstistäni:
>
http://www.aretalogia.com/aretalogia29/sivu.5.html
Eli ketään en tässä artikkelissa nimeltä maininnut eikä ketään muutakaan ollut artikkelista tunnistettavissa ja kuitenkin sittemmin viralta pantu poliisi oli tunnistanut itsensä tässä artikkelissa ja tehnyt rikoksilmoituksen törkeästä kunnian loukkauksesta.
Viime vuoden marrakuussa julkaisin oikeuministerille osoittamani kirjeen
http://www.aretalogia.com/aretalogia32/sivu.13.html
ja taas sai kyseinen viraltapantu poliisi aheen rikosilmoitukseen törkeästä kuinnianloukauksesta. Nyt jo seitsemännen.
Tämän julkaisemani kirjeen johdosta minuun otettiin yhteyttä ja sain tietää, että samainen henkilö oli tehnyt toisista poliiseistakin parikymmentä rikosilmoitusta ja nykyisestä nimismiehestäkin 4.
Mitä taas niihin syytteen perusteisiin tulee, niin haasteen mukana sain satasivuisen nivahkan a nelosia, jossa ei näyttänyt olevan ainuttakaan minun kuulustelupöytäkirjaa tai muutakaan syttäjälle osoittamaa kirjallista aineistoa. Tähän nivahkaan en ole syvällisemmin paneutunut. Otin eilen yhteyttä Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton tominnanjohtajaan, joka tiesi kertoa heillä olevan useitakin todella päteviä asianajajia. Saan yhteystiedot maanantaina ja annan koko homman asianajajan hoidettavasi.
Ensimmäinen tehtävä näyttää olevan se, että asian käsittely siirretään Sodankylästä Kemijärvelle. Sodankylässä kun en tule koskaan oikeutta osakseni saamaan.
Kiitos. Menestystä.
tuosta kyllä mitään kunnianloukkausta saa tekemälläkään, onkohan se syyttäjäkin ihan sekaisin. Johan tuo ennakkotapaus käsittelee vastaavan jutun, tosin siinä nyt oli haukuttu pizzayrittäjän pitsaa, mutta kummiskin. Ei toi syyttäjä kyllä oo yhtään tehtäviensä tasalla 100 sivua??? No huh huh.
Kai sä oot muuten haastanut sen rikosilmoituksen tekijän.
Jos se syyte käsittää pelkästään tuon tekstinpätkän, niin sehän pitäisi olla jo vanhentunut.
on tehtaillut minua vastaan kaikkiaan 7 rikosilmoitusta. (Entisiä työtovereitaankin vastaan parikymmentä ja nykyistä nimismiestäkin vastaan 4)
Syyttäjä ei todellakaan ole tehtäviensä tasalla; tai sitten on kysymys kostopyrkimyksistä myös hänen kohdallaan.
Viime joulukuussa samainen syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen sillä perusteella, että kirjoittamassani totuudenmukaisessa artikkelissa EI OLE NÄYTTÖÄ RIKOKSESTA SYYTTEEN TUEKSI. Koskee muistelmiani kotitilani vaiheista osoitteessa http://www.aretalogia.com/aretalogia27/sivu.10.html
Nyt syyttäjä on ajamassa syytettä myös tämän artikkelin pohjalta. Eli outoa on hänen toimensa.
Merkillistä tässä on myös se, että olen jo liki parin vuoden ajan painottanut sitä, että syyteharkinta on suoritettava Kemijärven syyttäjän toimesta. Samoin syyskuulla 2003 Kemijärven rikosylik. vakuutti, että asia menee syyteharkintaan Kemiärvellä. Ja kuitenkin paikallinen syyttäjä haastaa Sodankylän käräjille.
Näkökohtana olen tuonut esille myös sen, että Sodankylän poliisit ovat jääviä suorittamaan rikostutkintaa entisen työtoverinsa kolmatta osapuolta vastaan tekemiä rikosilmoituksista. Viime lokakuussa kirjoitin asiasta oikeusministerille ja sain pari viikkoa sitten sisäministeriöstä kirjen, jonka mukaan asia on siirretty Lapi lääninhallituksen poliisiosastolla ja kokemuksista tiedän, että siinä puulaakissa ei edes tajuta, mitä sana OIKEUS tarkoittaa käytännössä.
Että näin meillä sivistyneessä oikeusvaltiossa.
Mieleeni jäi, että mainitsit kirjoituksissasi henkiöiden nimiä ja sitä ei missään tapauksessa saisi tehdä, ei ainakaan silloin, jos nostaa syyttävää sormea heitä vastaan.
Syyttäjän syyttämättäjättämisestä voidaan kannella valtakunnansyyttäjälle ja hän saattaa tehdä päätöksen, että syyte on nostettava. Sinulle olisi kuitenkin pitänyt tulla tieto ja sinua olisi pitänyt kuulla, ennen kuin valtionsyyttäjä tekee ratkaisunsa.
Rikoslaki 24 luku
9 §
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Siis. Joka esittää toisesta VALHEELLISEN TIEDON. Mutta kun jokainen kirjoittamani sana on totuus ja kun en ole ketään myöskään mihinkään tikokseen syypääksi nimennyt, en ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi viime marraskuussa Suomen valtion huomattaviin korvauksiin lehdistön toiminnan rajoittamiseta.
EIT:n linja on, että esim. viranomaisiin kohdistuvaa kritiikkiä tarvitaan koska tällä on huomattava virkamiesmoraalia ylläpitävä vaikutus. Samoin, että julkisten henkiliden tulee kestää kritiikkiä huomattavasti enemmän kuin yksityisten henkilöiden.
Mainittakoon vielä, että olen arvostellut nimeltä mainiten kymmeniä viranomaisia alkaen rivipoliisista poliisiylijohtaja Naulapäähän asti ja kunnanjohtajasta eduskunnan puhemieheen. Yksikään arvostelun kohteista ei, tätä virkaheittopoliisia lukuunottamatta, ole reagoinut lehtityöhöni millään tavalla.
Ei liene minun syy, että joku hakeutuu sellaiseen virkaan, jonka hoitamiseen hän ei, yliherkkänä ja haavoittuvana, sovellu.
"Siis. Joka esittää toisesta VALHEELLISEN TIEDON."
En halua ottaa juuttuusi muuten kantaa, paitsi että tuo RL 24:9 kohdan tulkintasi on niin suppea, että se on luettavissa virheelliseksi. Voi olla ettei tuosta lakitekstistä ihan suoraan näy, mutta kun aikanaan tällä kunnianloukkaus- nimikkeellä korvattiin vanhemmat herjaus ja solvaus-nimikkeet, niin niitä ei kuitenkaan kumottu, vaan lainsäätäjän taho oli, että ne jäivät molemmat tämän yhteisen kunnianloukkaus-nimikkeen alle. Siis herjauksessa tiedon ei tarvinnut olla valheellinen, vaan riitti että oikeaakin tietoa käytettiin niin että uhrille kärsimystä tai halveksuntaa.
"Ei liene minun syy, että joku hakeutuu sellaiseen virkaan, jonka hoitamiseen hän ei, yliherkkänä ja haavoittuvana, sovellu"
Sen verran kuitenkin, että jos poliisi on jättänyt virkansa, eli ei ole enää poliisi, niin ei hän ole enää virkamies, vaan yksityishenkilö, jonka yksityiselämän on oltava suojattua. EIT:n tapaus ei koske entisiä virkamiehiä, he eivät ole enää julkisuuden henkilöitä, vaan viranomaisen julkisuusasema perustuu hänen hoitamaan virkaansa, mutta kun hän jättää sen, niin hän ei ole enää julkisuuden henkilö.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätös 16.11.2004
Suomen valtio mittaviin korvauksiin lehdistön toiminnan rajoittamisesta
Valtion maksettava korvauksia Iltalehdelle, sen ex-päätoimittajalle ja Pohjalaisen toimittajalle
Suomalaismedioiden tuomitseminen loukkasi sananvapautta:
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan Suomessa loukattiin sananvapautta kahdessa tapauksessa, joissa tiedotusvälineiden edustajia tuomittiin kirjoituksistaan sakkoihin ja maksamaan korvauksia. Valtio määrättiin maksamaan Iltalehdelle, sen entiselle päätoimittajalle ja sanomalehti Pohjalaisen toimittajalle korvauksia sananvapauden loukkauksista.
Tässä jutussa myös:
Kirurgin mahdollisesta humalasta sai kirjoittaa.
Wuori pitää päätöksiä tärkeinä
Iltalehden tapauksessa oli kyse vuonna 1996 julkaistusta uutisesta, jossa kerrottiin kansanedustajan miehen törttöilystä kapakassa ja mainittiin myös kansanedustaja nimeltä. Kansanedustaja Kirsti Ala-Harja (kok) vei jutun oikeuteen katsoen, ettei hänen nimeään olisi saanut mainita aviomiehestä kertovassa uutisessa.
Samaa mieltä olivat sekä Vantaan käräjäoikeus että Helsingin hovioikeus. Iltalehti tuomittiin maksamaan kansanedustajalle noin 30 000 euroa korvauksia yksityiselämän loukkaamisesta. Lisäksi muun muassa päätoimittaja Pekka Karhuvaara sai tuntuvat sakot. Oikeus katsoi rikoksen olleen erityisen raskauttava siksi, että loukkauksen kohteena oli kansanedustaja.
EIT oli täysin toista mieltä. Se määräsi valtion maksamaan Karhuvaaralle ja Iltalehdelle yhteensä noin 65 000 euroa korvauksia sananvapauden loukkauksesta.
EIT:n mukaan suomalaiset tuomioistuimet eivät kyenneet osoittamaan, että tapaus olisi antanut aihetta sananvapauden rajoittamiseen demokraattisessa yhteiskunnassa. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että jutussa esitetyt faktat olivat tosia ja että poliitikkojen on kestettävä rankempaa mediajulkisuutta kuin tavallisten kansalaisten.
Kirurgin mahdollisesta humalasta sai kirjoittaa
Pohjalaisen jutussa Vaasan hovioikeus tuomitsi aikanaan toimittajan ja lehden päätoimittajan sakkoihin lehtijutusta, jossa kerrottiin potilaan kuolemaan johtaneesta leikkauksesta. Vuonna 1996 julkaistussa artikkelissa annettiin ymmärtää, että kirurgi oli leikkauksen aikana humalassa. Poliisi tutki potilaan kuolemaa, mutta kirurgia vastaan ei nostettu syytettä. Esitutkinnassa useat todistajat kuitenkin kertoivat lääkärin alkoholiongelmasta.
Kirurgin nimeä ei mainittu jutussa, mutta oikeus katsoi miehen olleen silti tunnistettavissa. Se perusteli tuomiotaan sillä, että humalaväite oli syvästi loukkaava ja kirurgin yhteiskunnallista arvonantoa vähentävä.
EIT:sta juttu oli perusteltu. Pyrkimyksenä oli käsitellä tärkeää asiaa eli potilasturvallisuutta, johon yksittäistapaus oli otettu mukaan havainnollistamistarkoituksessa. Artikkelissa mainitut faktat eivät olleet harhaanjohtavia.
EIT määrää Suomen valtion maksamaan Poh-jalaisen toimittajalle 8 500 euroa korvauksia vahingoista ja 23 000 euroa korvauksia oike-usprosessista aiheutuneista kuluista. Pohjalainen-lehti ei esittänyt oikeudessa vaatimuksia.
Wuori pitää päätöksiä tärkeinä
Suomalaisten oikeusistuimien medioille langettamia tuomioita pohdittiin EIT:ssa nyt ensimmäistä kertaa. Tapaukset käsiteltiin suullisesti. Asianajaja Matti Wuori pitää päätöksiä hyvin tärkeinä.
- Nämä olivat merkittäviä periaatteellisia läpimurtoja, joiden toivoisi vastaisuudessa vaikuttavan suomalaisten tuomioistuimien linjaan, sanoi Wuori.
Muita maita koskevissa jutuissa EIT on antanut jo aiemmin päätöksiä, joissa on korostettu erityisesti kriittisen julkisuuden tärkeyttä. Sen mukaan median on voitava kertoa myös kiistanalaisista ja hankalista asioista.
www.iltalehti.fi
Aiemmassa Rikoslain 27 luvussa käsiteltiin laajemmin kunnianloukkaus, solvaus ja herjausasiaa. Sanottiin mm. että totuuden kertominenkin on rangaistavaa mikäli se kerrotaan solmaamistarkoituksessa.
Tästähän ei kohdallani ole kysymys. Itse kaiken kokeneena pyörätuolikaverina tiedän ne ongelmat ja puutteet, joita invalidien, vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisessa maassamme ilmenee. Lehtityössäni olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että valtaosin ongelmat johtuvat ihmisten ja myös viranomaisten tietämättmyydestä - siitä, ettei osata tarkastella asioita vammaisten näkökohdista. Tämän vuoksi, ihmisten ja viranmeisten ymärrystä avatakseni, olen kertonut omista kokemuksistani. Ketään en ole nimennyt syypääksi mihinkään rikokseen, ketään en ole solvannut ja jokainen sana on totuus pienintä piirtoa myöten.
Joten mihinkään rikokseen en ole syyllistynyt.
Tunnen luonnollisesti vaasalaisena tuon pohjalaisen tapauksen hyvin, mutta siinähän onkin kyse siitä että johtavassa asemassa olevan politiikon asioita voidaan kertoa, mutta ex-poliisihan ei ole tällaisessa asemassa. Eli en oikein ymmärrä sinun rinnastuksiasi.
Minun puolestani herra Wuori saa hurskastella niin paljon kuin tahtoo, Suomessa on kuitenkin noudatettava Suomen lakeja. EIT ei ole mikään Suomen oikeusjärjestelmän yläpuolella oleva instanssi, vaan sen tehtävänä on valvoa onko tehtyjä sopimuksia noudatettu, jos tuossa yksittäistapauksessa ei ollut, niin ei sen perusteella vielä kovin pitkälle voi uusia tulkintalinjoja vetää.
"Ketään en ole nimennyt syypääksi mihinkään rikokseen, ketään en ole solvannut ja jokainen sana on totuus pienintä piirtoa myöten.
Joten mihinkään rikokseen en ole syyllistynyt."
No sittenhän sinulla ei ole hätää, alunperinkin puutuin tuohon sinun lauseeseesi, jossa sanoit ettet ole valehdellut, jolloin sinua ei voida sen perusteella syyttää kunnianloukkauskesta. Toki itse näen että että lehtityöhön kuuluu tietyt eettisen periaatteet ja hienotunteisuus, etenkin silloin kuin käsitellään yksityisen henkilön asioita.
Kerroitko jo silloin henkilöstä lehdessäsi kun tämä
oli virassaan?
mutta siihen aikaan olin veloissani korvia myöten eikä mahdollisuutta lehden toimittamiseen ollut.
Sisäasiainministeriön poliisiosasto ei vaivautunut asiaani tutkimaan eikä Korkein Oikeus myöntänyt muutoksenhakulupaa, joten olin täysin lainsuojaton viranomaisten mielivallan uhri saamatta ääntäni kuuluviin ja asialleni oikeutusta millään keinoin ja olin todella lujilla. (Harkitsin tosissani myös polttoitsemurhaa Sodankylän keskustassa).
Eli toimittamani lehti o ainut oikeussuojakeinoni ja tulen sitä myös käyttämään puustaessani omia oikeuksia kuin myös toisten uhreiksi joutuneiden ihmisarvoa ja oikeuksia.
Tässä eräs uhriksi joutuneen saamelaisen tapaus:
http://www.aretalogia.com/aretalogia33/sivut.12-13.html
liittyvät edesottamukset ovat julkisia riippumatta siitä, onko kyseinen poliisi edelleen virassa vaiko ei.
Suomi on ratifioinut Euroopan Neuvoston Ihmisoikeussopimukset ja niinpä tämä sopimus ynnä EIT:n ratkaisut ovat sumalaisen oikeuskäytännön yläpuolella ja velvoittavat lainsäätäjiä kuin tuomioistuimiakin.
EIT on tehnyt v. 1986 Itävaltaa koskevan päätöksen ja nyt marraskuulla Suomen valtiota koskevan päätöksen samansuuntaisessa asiassa. Nyt joudun viemään asiani EIT:n tutkittavaksi, tämä voi tulla Suomen valtiolle todella kalliiksi.
Varatuomari Juhani Parkkarin haastattelu:
http://www.aretalogia.com/aretalogia30/sivu.6.html
Esitän seuraavaa puollustuksen käytettäväksi:
Haastat kaikki ne virkamiehet todistajina jotka ovat laiminlyöneet virkatehtävänsä sinun asiassa
ja esität heille samat oikeudenloukkauksiasi
koskevat kysymykset mitkä ovat sivuutettu
joskus aiemmin.
Vastatkoot todistajina valan päältä.
Asia vie aikaa, mutta voivat kertoa millä perusteella sinun laillisista oikeuksista ei
ole pidetty huölta.
Ei saa antautua oikeuksien loukkausien edessä.
Uskon menestykseen. Kiitos Leo J.
perjantaina yhteydessä Euroopan Oikeusurvan Keskusliiton (olen jäsen) toimutusjohtajaan ja hän kertoi heillä oleva useitakin päteviä ja luotettavia ihmisoikeusjuristeja.
Saan huomenna yhteystiedot ja asiassa päästään eteenpäin.
Toivon todella hartaasti, että terveyteni mahdollistaisi oikeusistuntoon osallistumisen. Mm. rikosilmoituksia tehtaillut Ari Kosonen haastetaan valalta kuultavaksi ja kaivaisin itse hänestä totuuden esiin luita ja ytimiä myöten.
Mitä vielä siihen aikaan tulee niin asian käsittelyyn on varattu kaksi päivää.
"Suomi on ratifioinut Euroopan Neuvoston Ihmisoikeussopimukset ja niinpä tämä sopimus ynnä EIT:n ratkaisut ovat sumalaisen oikeuskäytännön yläpuolella ja velvoittavat lainsäätäjiä kuin tuomioistuimiakin"
Tuo velvoite on pääosin moraalinen ja poliittinen, siis on eräitä maita, kuten Venäjä ja Turkki, jotka saavat jatkuvasti tuomioita, ja lähes samoista rikkomuksiksista, mutta silti mikään ei muutu lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä. Siis EIT ottaa vain kantaa siihen onko toimittu sopimuksen mukaisesti yksittäistapauksessa, muttei juuri muuhun. EIT:n tuomio ei kumoa alkuperäistä tuomiota. Tuomion velvoitus kansallisiin lainsäätäjiin ja oikeuskäytäntöön on käytännössä siinä minkä aseman sille kansalliset viranomaiset haluavat antaa, mitään muut "ylimenevää" valtaa EIT:lla ja ihmisoikeussopimuksilla ei oikeassa maailmassa ole.
"Poliisin virkatoimiin liittyvät edesottamukset ovat julkisia riippumatta siitä, onko kyseinen poliisi edelleen virassa vaiko ei."
En halua ottaa kantaa "oikeustaisteluusi", mutta et ole noissa viesteissäsi puhunut mitään ex-poliisin virkatoimista, vaan hänen nykyisistä rikosilmoituksista. Myös ex-poliiseilla on oikeus yksityisyyteen, jos koet itsesi väärinkohdelluksi, niin sinulla on käytössä samat oikeusuojaleinot kuin muillakin, ja mikäli niissä katsotaan että väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut, niin siihen on tyytyminen. Tietenkin sinulla on oikeus tuoda näkökantaasi esille lehdessäsi vaikka maailman tappiin asti, mutta silloin sinun on toimittava niin etteivät muiden asianosaisten oikeudet loukkaannu.
Meillä Suomessa on viimevuosina entrattu lainsäädöntöä juuri sopusointuun Euroopan Neuvoston Ihmisoikeussopimusten kanssa. Mm. Peustuslaki sekä Rikoslain 11 luku, johon on nyt kriminalisoitu myös syrjintä. (9§)
EIT ei voi purkaa kansallisen tuomioistuimen tuomioita, mutta EIT:n päätös antaa perusteet hakea tuomion purkua KKO:lta.
"ÄLÄ hellitä kynästä, älä rypistä paperia"
Niin kauan kuin Elämän liekki liehuu.
Menestystä.
Taistelen viimeiseen hengenvetoon asti.
Muistatko Leo, kun kehotin sinua poistamaan yhden kirjoituksen netistä? Siinä kerroit tieriidasta ja poliisimiehen toimista. Et uskonut minua.
Kyse on tästä: Väität henkilön syyllistyneen rikokseen. Kirjoituksestasi käy ilmi, että sinulla ei ole mitään näyttöä asiasta kuin oma kertomuksesi. Valitettavasti asia on niin, että ketään ei saa syyttää rikoksesta ilman näyttöä.
herra Putinin opetuslapsia?
Joitakin aikoja sitten radiossa, Eurooppalaisia puheenvuoroja-sarjassa, käsiteltiin laajasti oloja nyky-Venäjällä. Siellä ei ole minkäänlaista sananvapautta. Syyttäjät voivat syyttää viranomaisten toimia kriittisesti arvostelevien lehtien päätoimittajia täysin tekaistuilla syytteillä vuosikausia. Lehtiä voidaan lakkauttaa pelkällä viranomaispäätöksellä. Ihmisoikeusaktivisteja sullotaan vankiloihin tai mielisairaaloihin. Jne. Jne.
Meillä Suomessa eletään demokraattisessa oikeusvaltiossa, joka on lisäksi ratifioinut kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Eli sitoutunut niitä noudattamaan.
Mielipiteen ja sananvapaus on yksi keskeinen oikeus, jonka toteutumista mm. EIT hyvin tarkasti valvoo. Mm. viime marraskuussa EIT tuomitsi Suomen valtion mittaviin korvauksiin lehdistön toiminnan rajoittamisesta.
Mitä taas lehtityöhöni ja nettisivuihini tulee, niin nämä toimivat täysin maamme lakien, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja EIT:n mukaisesti ja mikäli näiden toimintaa pyritään rajoittamaan tai estämään, Suomen valtio joutuu kasvotusten EIT:n kanssa.
Huomioitakoon vielä, että vapaa ja kriittinen lehdistö on yksi parhaista keinoista ylläpitää korkeaa virkamies- ja yhteiskuntamoraalia ja juuri tämän vuoksi EIT puolustaa tehokkaasti lehdistön toiminnan vapautta.
Ja edelleen. EIT linja on, että julkisten viranomaisten ja muiden julkisuuden henkilöiden tulee kestää kritiikkiä huomattavasti enemmän kuin sellaisten, jotka eivät ole julkisuuteen hakeutuneet.
Edelleen huomautan, että kenenkään ei pidä hakeutua poliisin tai muuhunkaan virkaan ellei ole persoonallisia edellytyksiä pärjätä tässä virassa.
"Edelleen huomautan, että kenenkään ei pidä hakeutua poliisin tai muuhunkaan virkaan ellei ole persoonallisia edellytyksiä pärjätä tässä virassa."
No varmaan samaa pitää soveltaa myös lehtimiehinä itseään pitäviin, eli jos ammattitaito ei riitä lehden toimittamiseen niin, ettei koko ajan tule rikosilmoituksia toiminnasta, niin olisi syytä vaikka alan vaihtoon.
Ehkä sinun kannattaisi EIT-vouhotuksen sijasta vaikka ensin tutustua journalistin ohjeisiin, voisit vaikka oppia jotain yksityisyyden suojasta ja sen asemasta lehdistössä lukemalla kohdat 26-35.
http://www.jsn.fi/info.asp?sivuid=fin_jourohje_2005
Muuten EIT ei ole katsonut että journalistin oikeudet olisivat rajattomata, vaan esim. ns. Abeberry-tapauksessa se toteaa seuraavaa:
"EIT totesi korostaneensa oikeuskäytännössään lehdistön tärkeää tehtävää "vahtikoirana". Vaikka sen tuli jakaa velvollisuuksiensa ja vastuidensa mukaisin tavoin tietoja ja ajatuksia kaikista yleistä mielenkiintoa herättävistä kysymyksistä, se ei saanut ylittää tiettyjä rajoja varsinkaan muiden maineen ja oikeuksien suhteen. Tosin journalistinen vapaus käsitti myös mahdollisuuden turvautua tietyn asteiseen liioitteluun ja jopa provokaatioon, mutta journalistin tuli toimia vilpittömässä mielessä antaakseen oikeita ja uskottavia tietoja journalismin eettisten sääntöjen mukaisesti....Virkamiehiä ei kuitenkaan tullut kohdella samalta pohjalta poliitikkojen kanssa, koska he eivät tietoisesti asettaneet tekojaan yleisön tarkkaan valvontaan."
Siinä sinulle Putinia luettavaksi.
Vaan kun kysymys ei ole vain minusta. Samainen tyyppi, joka on tehtailut minua vastaan 7 rikosilmoitusta, on tehtaillut saamieni tietojen mukaan toisista poliiseistakin parisen kymentä ja nykyisestä nimismiehestäkin 4.
Eli kaikkiaan noin 30 ja nyt joudutaan kysymään, missähän oikein viiraa?
Ja ne Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeet tunnen ja tiedän. Samoin olen lukenut monia JSN:n ratkaisuja, joissa jatkuvasti tulee esille se, että viranomaisten ym. julkisten vastuunalaisessa tehtävässä olevien yksityisyyden suoja on kaventunut. Eli myös yksityielämän on oltava sopusoinnussa aseman vaatimustason kanssa. Ellei, näistä voidan julkisuudessa kirjoittaa mikäli sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Rikoslaki 24 luku 8§ ja 9§. Luekkin tarkkaan.
"Vaan kun kysymys ei ole vain minusta. Samainen tyyppi, joka on tehtailut minua vastaan 7 rikosilmoitusta, on tehtaillut saamieni tietojen mukaan toisista poliiseistakin parisen kymentä ja nykyisestä nimismiehestäkin 4."
Niin, miten ex-poliisin temput entisiä virkaveljiään kohtaan sitten kuuluvat sinulle, sillä hänhän ei enää toimi virassa vaan yksityishenkilönä, vai kuinka?
"Ellei, näistä voidan julkisuudessa kirjoittaa mikäli sillä on yhteiskunnallista merkitystä."
Ei, 8 §:ssä se sallittu vain silloin, kun kyse on "jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi." Mitä yhteiskunnallisesti merkittävää on jonkin ex-poliisin nykyisellä toiminnalla?
9 §:ssä sanotaan että:"joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."
Siis menettelyä jota ei voida pitää hyväksyttävänä, mutta jos useat instanssit ovat tutkineet, ettei mitään väärinkäytöksiä ole tapahtunut, niin silloin menettely on ollut hyväksyttävissä. Muutenkin tämä kohta tarkoittaa, että lukuunottamatta todella korkeissa asemissa toimivia ja muita varsinaisia julkisuuden henkilöitä, väärinkäytöksessäkin arvostelun on kohdistuttava vain virassa toimintaan, ei muuhun.
"Eli myös yksityielämän on oltava sopusoinnussa aseman vaatimustason kanssa."
Mielestäsi virkamiehellä ei siis ole oikeutta yksityisyyteen?
Sinulle taas toivon opintoja luetun ymmärtämisestä ja suhteellisuudentajua!
Euroopan Neuvoston Ihmisoikeussopimus 13 artikla.
Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon.
Jokaisella, jonka tässä yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.
Eli siis. Silloin kun joku viranomainen, esim. poliisi töpeksii, riistää minulta minulle kuuluvat oikeudet ja saattaa minut ihmisten silmissä outoon valoon ja lopulta kirjoittaa minusta mainettani mustaavia valheellisia kausuntoja, minulla pitää olla riittävän tehokas oikeussuojakeino, jonka avulla oikeuteni toteutuu ja jonka avulla valheilla mustattu maineeni puhdistetaan.
Nyt kun todellista virka-apua ja perusteellista tutkintaa en ole tästä yhteiskunnasta onnistunut, edes sisministeriön poliisiosastolta, saamaan, on ainoaksi oikeussuojakeinoksi jäänyt toimittamani lehti, jonka sivuilla olen kertonut totuuden tapahtuneista.
Ja tähän minulla on kiistaton oikeus.
Miten sitten on nämä muut rikosilmoitukset päätetty.
Missä vaiheessa esitutkinta on.
Mitkä ovat esitutkinnan päätökset.
Onko esitutkinta poliisien osalta aina keskeytetty.
Onko mennyt syyttäjälle.
Onko syyttäjä nostanut syytettä yhdestäkään
asiasta vai tehnyt syyttämättäjättämispäätöksiä.
Paljon kysymyksiä. Ja oletko ainoa jota vastaan
syytettä ajetaan. Jos niin, täytyy ihmetellä.
..mutta mitä tulee outoon valoon saattamisessa, niin olet kyllä maanisella innollasi oikeuksien ajamisessa onnistunut siinä varsin hyvin itsekin, ilman viranomaistenkaan apua.
Jos koet että oikeuksiasi on loukattu niin valita EIT:een, älä täällä, mutta sen verran mitä olen sinun kirjoituksiasi katsonut, niin ei niissä nyt kovin kummoisia perusteita pohjatonta katkeruutta lukuunottamatta tunnu olevan.
Yleensä sivistyneessä oikeuksien ajamisessa on lähtökohtana, että niitä ajaessa ei kuitenkaan tallata muiden oikeuksia jalkoihin, kuten virkamiehen oikeutta yksityisyyteen esimerkiksi.
Niistä muista tiedän sen verran, että Rovaniemen kihlakunnan syyttäjä on päätöksellään keskeyttänyt kyseisen henkilön eräästä toisesta poliisista tekemän rikosilmoituksen tutkinnan siillä perusteella, että vanhempi konstaapeli on sellainen julkinen virka, jossa tulee kestää kovaakin arvostelua.
Nimismiestä vastaan tehdyt rikosilmoitukset uutisoitiin paikallisessa lehdessä nimismiehen toimesta ennen joulua, mutta enempää en tiedä.
Tällä näkymin näyttää siltä, että olen ainut, jota vastaan syytettä ajetaan. Kyseinen henkilö on tehnyt minua vastaan 7 rikosilmoitusta ja vatii jokaisesta eriksee 8000 euroa henkisestä kärsimyksestä. Eli 56.000 euroa. Syyttäjä vaatii vankeustuomiota.
Että näin. Kysympä vielä: Jos neliraajahalvausinvalidi tuomitaan vankilaan niin onko valtio velvollinen palkkaamaan selliin myös sairaanhoitajan avustajaksi. Yksin kun en sellissä tule selviytymään? Jos, niin toivon elionkautista ja todellista jumal'olentoa seurakseni.
Tässä artikkelissa ketään ei mainita nimeltä eikä muutoinkaan tunnistettavasti, mutta yhtä kaikki. Tämänkin artikkelin perusteella minua vastaan tehtiin rikosilmoitus, vaditaan 8000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja syyttäjä vaatii vankeustuomiota.
http://www.aretalogia.com/aretalogia29/sivu.5.html
Että näin meillä sivistyneessä oikeusvaltiossa.
Näyttää asia olevan hyvin yksisilmäistä ja jopa
valikoivaa.
Yksikään virassa oleva ei ole tehnyt yhtään virhettä
vaikka heistä ilmoituksia on.
Sama asianomistaja on tehnyt sinusta ilmoituksia ja ne johtavat syytteeseen.
Hämmästyttävän valikoiva asetelma.
Olet vaarallinen henkilö tälle viranomaistaholle.
Tulee mieleen että näin sinut vaiennetaan.
Taloutesi tuhotaan. ( en halua pelotella vaan tämä
on ajatukseni)
Vanhat sanonnat, totuuden puhuja ei saa yösijaa, hukkien kanssa on ulvottava hukkien
lailla tai sinut hirtetään.
Näköjään pitävät paikkansa.
Inarissa eräs poliisi intoutui tehtailemaan aiheettomia rikosilmoituksia nimismiehestä ja toisista poliiseista. Tuomio oli 7 kk. ehdollista aiheettomien rikosilmoitusten teoista ja kyseinen poliisi potkittiin virastaan.
Rikoslain 15 luvun 6 § on selvää tekstiä myös kohdallani. Eli kun kaikki syytteet hylätään oikeudessa, minulla on vastavedon paikka ja aletaan tutkimaan mahdollisia rikoksia oikeudenkäyttöä vastaan.
Oikeuslaitoksemme ei liene sitä varten, että sitä käytetään esim. ansiottomien etujen tavoitteluun (Älyttömät vaatimukset muka henkisistä kärsimyksistä ym.)tai muutoin henkilökohtaisen koston välineenä.
Aivan vastaavalla tavalla reagoit. Julistat omaa sanomaasi, etkä kuuntele, mitä muut sinulle sanovat. Kun syyttäjä on päättänyt syyttää, niin nyt yksi ihiminen on virallisesti jo todennut, että olet mahdollisesti toiminut väärin.
Sananvapaudella on rajansa. Yksi raja on se, että ei saa syyttää ketään rikoksesta, jos ei ole esittää mitään näyttöä asiasta. Suomessa syyttäjien toimintaa valvoo valtakunnansyyttäjänvirasto.
Sinä teit sen virheen, että kun poliisi sai potkut virasta, niin tästä automaattisesti seuraisi, että poliisi menetti ihmisoikeutensa.
Juuri vilpitön mieli puuttuu kirjoituksistasi. Niistä henkii KOSTO.
Ainakin yksi rikosilmoitus on nyt johtanut toimenpitesiin, se ei siis ole ollut turha. 7 rikosilmoitusta johtunee siitä, että olet toistuvasti käsitellyt asiaa eri aikoina. Tällöin syntyy useita rikosilmoituksia.
Jouranalistin ohje:
32. Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.
Sinun tapauksessa ei ollut kyse edes rikosepäilystä.
Journalistin ohje:
Jos tutkintapyynnöstä, syytteestä tai tuomiosta on julkaistu uutinen, asiaa on mahdollisuuksien mukaan seurattava loppuun saakka. Oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin EIKÄ OTTAA ENNAKOLTA KANTAA SYYLLISYYTEEN
Mitä näyttöä sinulla on siitä, että poliisi olisi kirjoittanut sinusta valheellisen lausunnon?
Millehän minä olen kostamassa, tarkentaisitko?
T: bona fide \m/
Ketju meni vain sekavaksi. Tarkoitin, että Leo J. Salmelan toiminnassa huokuu kosto.
ihan riittävästi.
Näyttöä myös siitä, että nimismies Vihanta leimasi tyhjän pällistelijäksi. "Tyhjän pällistelijä on kansanomainen ja erittäin osuva niitys Leo Salmelasta", lukee hänen kirjoittaassaan lausunossa.
Eli vaikeasti vammautuneet invalidit ovat vain tyhjän pällistelijöitä tässä yhteiskunnassa.
Noo. Minulla on oma lehti ja voin opettaa niin poliiseille kuin nimismiehillekin ihmisoikeusnäkökohtia.
Vime syksynä oli inarilainen toimittaja syytteessä kunnianloukkauksesta.
Tuomio: Syyte hylättiin.
Lain ja oikeuskäytännön pitää olla sama kaikille.
Mitä vielä siihen viraltapanoon tulee niin se ei ole vaikuttanut asiaan mitenkään. Lehteni sivuilla olen käsitellyt kymmenien viranomaisten ja julkisten henkilöiden edesottamuksia eikä kukaan muista ole reagoinut tähän mitenkään.
Eli poliisin virkaan ei pidä hakeutua sellaisen, jonka henkinen kantti ei riitä poliisin virassa selviytymiseen.
Mitä näyttöä sinulla on siitä, että poliisi syyllistyi rikokseen?
Et vastannut lainkaan kysymykseen. Et myöskään sanonut, että sinulla pitäisi olla jotain näyttö väitteitesi tueksi.
Voit siis käyttää lehteäsi koston välikappalleena? Sekö on sananvapautta?
Syyttäjän vaatimus ehdottomasta vankeusrangaistuksesta kertoo, että olet syyttäjän mielestä syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. Olet pahassa pulassa.
Jos neliraajahalvausinvalidi tuomitaan vankilaan, niin hänen terveydestään huolehditaan. Jos selviydyt kotona ilman terveydenhoitajaa, niin sama käy myös vankilassa. Seksi ei kuulu palveluihin.
Mitä jos laittaisit linkin siihen törkeään kirjoitukseen, jossa syytit poliisia rikoksesta?
Asiayhteydestä ja aikaisemmista kirjoituksista selviää, ketä tarkoitat henkilöllä, joka tehtailee rikosilmoitusta. Väität rikosilmoituksia halveksivalla tavalla lapsellisiksi. Tämä loukkaa rikosilmoituksen tekijää. Onko sinulla oikeus loukata rikosilmoituksen tekijää?
Pahinta on kuitenkin se, että vihjaat rikosilmoitusen olevan sillä tavalla perättömiä, että tekijä voisi saada tästä tuomion. Kuitenkaan edes tutkintaa perättömästä ilmiannosta ei ole käynnissä. Onko rikosilmoitukissa esitetty jokin valheellinen väite? Tämä on selvä kunnianloukkaus.
Ei noista sinua vastaan tehdyistä rikosilmoituksista saa perättömiä mitenkään. Jos sellainen ihme sattuisi, että syytteet menisivät nurin, niin se ei tarkoita, että rikosilmoitukset olisivat perättömiä.
Jos rikosilmoitus on sinusta perätön, niin ei sinun tarvitse odotella oikeuden tuomiota. Luet vain sen rikosilmoituksen ja osoitat siitä poliisille, missä kohdassa ilmoituksen tekijä valehtee vasten parempaa tietoaan.
Inarilainen toimittaja ei väittänyt, että poliisi on tehnyt rikoksen.
Tuomio ei voi olla sama eri teoista eri henkilöille.
http://www.aretalogia.com/aretalogia29/sivu.5.html
Tässä ei mainita ketään nimeltä eikä muutoinkaan yleisesti tunnistettavasti, mutta tästäkin joku tunnisti itsensä, teki rikosilmoituksen ja vaatii 8000 euroa henkisistä kärsimyksistä.
Kukaan täyspäinen ei tällaiseen kajoa, joten näyttää olevan vakavia mielenterveysongelmia.
en ole nimennyt ketään syylliseksi mihinkään rikokseen. En poliisia enkä muitakaan. En ole myöskään tehnyt ainuttakaan rikosilmoitusta - tutkintapyyntöjä kylläkin.
Eli olisi syytä oppia lukemaan tarkemmin ja avoimemmin silmin ilman ennakkoasenteita.
Väität kertovasi vain totuuden. Nyt tämän voi asettaa kyseenalaiseksi. Minä olen lukenut jutun, jossa nimeltä mainiten väität erään poliisin syyllistyneen rikokseen. Sen lisäksi väität, että tämä poliisi on syyllistynyt perättömään ilmiantoon (rikos) tässäkin vietiketjussa.
Onko siis kertomuksesi paikkaansa pitäviä?
menemään valalle jokaisesta sanasta, mitä olen lehdessäni kirjoittanut omista kokemuksistani.
Ja jos tämä ei riitä, niin henkeni panen takuuksi.
Tässä esimerkki poliisin valheista:
Olet pulassa, sillä oma vala ei riitä. Sitäpaitsi väität mm henkilön syyllistyneen perättömään ilmiantoon. Sinun kertomuksesi mukaan, näin ei ole tapahtunut, joten syytät ihmistä rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt.
Poliisin kertomus asioiden kulusta vaikuttaa uskottavammalta kuin sinun kostomielessä laatimasi tarina. Väität poliisia valehtelijaksi, mikä on törkeää.
Kristian Linholm voi todistaa, sinun puheesi saduiksi. Tällä lausunnolla sinä leimaat poliisin, nimeltä mainiten, epäpäteväksi. Lisäksi nyt kaikki tietää, ketä poliisia sinun muut häväistyskirjoitukset koskevat.
Syyllistyt samaan kuin STT syyttäessään Räsästä kasvuhormooneista.
samoin kuin Lapin lääninoikeuden arkistoista löytyy lausuntoja, joita mitkään lindholmit eivät pysty mitätöimään.
Voi olla, että Lindholm ynnä muutama muu poliisi haastetaan valalla kuultavaksi ja silloin on viisainta kertoa totuus salatuinta myöten.
Väärä vala kun on aina vakava juttu - ja vakavaakin vakavampi se on poliisille. Siinä voi mennä virka.
Epäiletkö, että Lindholm voisi kertoa valeen valan sitomana?
Oikeudessa pitää olla näyttöä, todistajien tuomaa näyttöä ja asianajajan tulee saada todistaja puhumaan niin, että juttu menee päämiehen eduksi. Tarvittaessa todistajien pitää valehdella vaikka valan päälle.
Ihme kyllä näitä valehtelevia todistajia löytyy, koska niin harvoin väärästä valasta joutuu vastuuseen. Eikä oikeus niistä välitä, jos juttu on sovittu etukäteen jomman kumman osapuolen edun valvomiseksi.
Olet siis pulassa, jos poliisi todistaa, että kirjoituksesi on valhellinen?
Tässä eräs päätös KKO:
"Nimeltä mainitun oppilaitoksen kehitysvammaohjaaja leimattiin STT:n oikeudenkäyntiuutisessa syylliseksi kavalluksiin, vaikka asian käsittely oli kesken ja kiistetyt syytteet sittemmin hylättiin. Toimittaja tuomittiin julkisesta herjauksesta, kun ohjaajan henkilöllisyys oli lähipiirin tunnistettavissa ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden helposti selvitettävissä."
Sinä puolestasi väität suoraan nimellä poliisin syyllistyneen rikokseen, vaikka asia ei ole edes vireillä missään tuomioistuimessa. Ai ai.
Opettelisit ensin lukemaan ja ymmärtämään selvää Suomen kieltä ja jatketaan sitten keskustelua.
Voisitko olla menemättä henkilökohtaisuuksiin.
Yritän tässä vain varoittaa muita ihmisiä siitä, että eivät sortuisi siihen, mihin sinä:
a) henkilö saa haukkua melko kärkevästikin
b) mutta koskaan ei saa väittää henkilön syyllistyneen rikokseen, jos siitä ei ole mitään näyttöä tai henkilö ei ole saanut tuomiota.
Oletko urheilumiehiä? STT väitti Räsäsen syyllistyneen dopingiin. Vaikka Räsänen olisikin niin tehnyt STT ei olisi saanut näin väittää, koska sillä ei ollut mitään näyttöä asian tueksi. Sama pätee sinuun. Näytön puutteen takia sinut tuomitaan samalla tavalla kuin STT.
jossa jokaisella on mielipiteen ja sanan vapaus. Samoin jokaisen ihmis- ym. oikeudet ovat turvatut niin kansallisessa lainsäädännössä kuin Suomen ratifioimissa kansainvälisissä sopimuksissakin; ja joiden toteumista mm. Euroopan Neuvosto valvoo.
Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan, varatuomari Juhani Parkkarin ilmaisua lainatakseni, jokaisen kansalaisen oikeudet täytyy toteutua niistä lähtökohdista, jotka kunkin terveydentila ym. tekijät asettavat.
Näin ei ole tapahtunut ainakaan Sodankylässä. Täällä invalideista on tehty vastoin EN:n Ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaa toisarvoisia kansalaisia, joilta on riistetty kaikki laillisetkin oikeudet.
Sinä ilmeisesti elät siinä hullussa uskossa, että kun invalidilla ei ole ainuttakaan kaveria, on autoineen yksin liikkeellä ilman videoita tai edes äänentallennuslaitteita, että hän on täysin lain- ja oikeudensuojaton uhri, jota yksittäiset kansalaiset saavat kohdella mielivaltaisesti, samoin poliisit ja kun invalidi lähtee peräämään omia oikeuksiaan, poliisi sepittää täysin valheellisia ja invalidin mainetta mustaavia valheita.
Herää hyvä ihminen jo unestasi arkitodellisuuteen ja koita tajuta, mitä sana OIKEUS pitää sisällään.
Minkähän takia tässä oikeusvaltiossa STT ei saanut käyttää sananvapautta ja kirjoittaa, että Räsänen käytti dopingia?
Sananvapaudella on siis rajansa.
Myös entisellä poliisilla on ihmisoikeudet. Häntä ei saa herjata julkisuudessa. Hänen kunniaansa ei saa loukata. Edes pahimpien rikollisten kuten vaikkapa Jammu Siltavuoren kunniaa ei saa loukata. Poliisin ihmisoikeuksiin kuuluu, että jos hän epäilee kunniaansa loukatun, hän saa tehdä asiasta rikosilmoituksen.
Milestäni terveydentilasi ei vaikuta tässä asiaan, sillä terveydentilasi ei estä sinua ajattelmasta järkevästi. Terveydentilasi perusteella ei tunnu siltä, että et tietäsi mitä teet. Ennemminkin tuntuu siltä, että yrität terveydentilasi perusteella kerätä säälipisteitä. Aetelma poispotikittu poliisi - neliraajahalvauspotilas on tietenkin sellainen, että poliisin tekoja tutkitaan tarkasti ja sinulle annetaan paljon anteeksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että käytät tätä tilanetta häikäilemättömästi hyväksi. Korostat kirjoitukissasi, että poliisi on saanut potkut ja korostat kirjoituksissasi että olet vammainen. Mitä jos lopettaisit tämän, sillä
näillä seikoilla ei näytä olevan tekmistä itse asian kanssa.
Eikä siellä Sodankylässä ole mitään oikeuksia viety. Poliisi on vain hermostunut sinun luonteeseesi, joka on itsepäinen. Jos poliisi olisikin kohdellut sinua väärin, niin miksi asia tuli hylätyksi kaikissa asteissa? Onkohan se poliisi sittenkään valehtelija vai sepitätkö tarinoitasi ajaaksesi omaa etuasi?
Tiedän just tarkkaan mitä olen joutunut kokemaan ja mistä on kysymys.
Mene hyvä ihminen Putinin maahan. Siellä on sinun paikkasi - ei oikeusvatiossa nimeltä SUOMI.
Oikeusvaltiossa poispotkitulla poliisillakin on oikeutensa. Toivottavasti törkeästä kunnianloukkauksesta määrätään vain ehdollista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että et aio ottaa opiksesi etkä kadu tekojasi.
ottaa mitään opikseni.
Oikeusvaltiossa on myös vaikeastivammautuneilla invalideilla ihmisarvo, ihmisoikeudet, lain suoja ja oikeusturva - tai ainakin pitäisi olla.
Oikeusvaltiossa myös vaikeastivammaiset voidaan tuomita törkeästä kunnianloukkauksesta vankilaan.
Suomi ei ole oikeusvaltio, vaikka niin sanotaan ja kommenteissa todetaan.
Suomi on niin kaukana oikeusvaltiosta kuin itä lännestä.
Kirjoitan oikeusmurhan uhrina - korruption uhrina - tässä mielivallan valtiossa SUOMESSA!