Arttu on vaan yksinkertaisesti paras asukas. On tullut BB katsottua tää kausi. Aluks en tykännyt Artusta, mut äijähän on timanttia. Aito rehti mies, joka uskaltaa rikkoa rajoja. Ei hae ihmisten hyväksyntää ja reilusti kertonut mitä on ajatellut tällaisista ohjelmista. Mahtavan ironinen huumori, jonka ihmiset ottavat tosissaan, mikä tekee hänestä entistä viihdyttävämmän. Ja ei todellakaan ole poikkeus sitten parjatun kielenkäytön osalta, joka kaudella on ollut kiroilua, toki siitä en tykkää, mutta senkin annan anteeksi😅 Vaikka Arttu ei mielistele, on kaikkien kaveri ja hyvin näyttää bondaavan tyyppien kanssa. Kuka muu asukas ei ole tullut noin hyvin toimeen melkeinpä kaikkien kanssa. Arttu on ihan ehdoton suosikki ja siisteintä on, et on et päivä päivältä on rennompi ja itsekin tajunnut, miten talossa ahdisti aluksi ja se myös näkyi meille katsojille. 24/7 seuranneena olen nähnyt miten kiva Arttu on ja oli ihana miten Arttu otti Krissen mukaan juttuihin, kun oli aika ulkopuolinen porukan yhdistyessä. Arttu välittää oikeasti ihmisistä. Toivon kaikkea hyvää elämääsi ja uskon, että moni on saanut sinusta voimaa ja uskallusta toteuttaa omaa elämää ja sitä, että kuka tahansa voi onnistua elämässä.
Arttu on äijä
20
132
Vastaukset
- Anonyymi
Hä? Ilmeisen lahjaton tyyppi, jonka v...tu, ky..pä kyllä kertoo kaiken hänestä. Toivottavasti ovat Krissen kanssa äänestyksessä, koska silloin kaksi inhottavinta tyyppiä olisi lähtöviivalla ja aivan sama kumpi lähtee, kun vain lähtee.
Nyt ei pysty enää Artun takia katsomaan kuin koosteet, jos sitäkään.- Anonyymi
Otetaampa ja rauhoitutaampa. Joka iikka talossa huutaa vittua naisista lähtien. Tulkaahan esiin sieltä kotipoteroista .Kenellä on puhtaat jauhot pussissa omine akilleen kantapäineen? Tuskimpa ketään on mollattu Arttua enempää! Se on mennyt hekumalukemiin.Hän on kuitenkin porskuttanut mallikkaasti maalia kohti.Viikkotehtävät ovat olleet vieraalta planeetalta yhtä hurlumheitä, jolla ei ympäröivää yhteiskuntaa pyöritettäisi. Ääni se on variksellakin, tsemppaan Arttua!
- Anonyymi
Osuit kymppi👏🎯
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaampa ja rauhoitutaampa. Joka iikka talossa huutaa vittua naisista lähtien. Tulkaahan esiin sieltä kotipoteroista .Kenellä on puhtaat jauhot pussissa omine akilleen kantapäineen? Tuskimpa ketään on mollattu Arttua enempää! Se on mennyt hekumalukemiin.Hän on kuitenkin porskuttanut mallikkaasti maalia kohti.Viikkotehtävät ovat olleet vieraalta planeetalta yhtä hurlumheitä, jolla ei ympäröivää yhteiskuntaa pyöritettäisi. Ääni se on variksellakin, tsemppaan Arttua!
Minulla ei luurankoja kaapissa, eikä muualla!
Artun laittavat voittamaan, jotta Arttu ja Sainio pääsevät nauttimaan voittorahoista yhdessä. Sainioko se Artun heila onkin?🤮 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei luurankoja kaapissa, eikä muualla!
Artun laittavat voittamaan, jotta Arttu ja Sainio pääsevät nauttimaan voittorahoista yhdessä. Sainioko se Artun heila onkin?🤮Leikkipuhe sijansa saakoon, vaan nyt ylitit rajan.Hyvällä ja huonolla maulla on helevetin suuri railo välissä. Otahan opiksi.
- Anonyymi
No en ihan tuota alleviivaa, juurikin samaan päädyin kuin Marko. Hänhän kertoi että keskustellessa ei katso silmiin. Mulkoilee lattiaa ja kattoa, niin kuin päiväkirja huoneessa katse harhailee pitkin seiniä.
Kertoo kaiken tyypistä, tämän sanon 64 vuoden reissu duunari kokemuksella.
Että se siitä rehtiydestä.- Anonyymi
Tottunut pälyilemään ettei kukaan huomaisi homouttaan, mutta myös samanlainen pahantahtoinen läyhääjä varmasti ulkopuolellakin. Samat pirteet jooelissa ja varmasti myös ahnein jooelin kanssa.
- Anonyymi
Pälyily, ettei katso silmiin, on arkuuden ja epävarmuuden merkki.
Epärehellinen katsoo / suorastaan tuijottaa suoraan silmiin, tällainen on etenkin Julia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottunut pälyilemään ettei kukaan huomaisi homouttaan, mutta myös samanlainen pahantahtoinen läyhääjä varmasti ulkopuolellakin. Samat pirteet jooelissa ja varmasti myös ahnein jooelin kanssa.
Jos Joel voitta, uunotta Arttu siltä rahat!
Pitäkää Joelin omaiset huolta, ettei Arttu vie niitä rahoja!
- Anonyymi
Samaa mieltä. Olen naureskellut, miten ihmiset hikeentyy Artun puheist ja on vielä täysin oikeassa. Ei hirveen fiksuu porukkaa oo näil keskustelufoorumeil, kun suuttuvat sarkastisista heitoista. Tosiaankin on reilu kaikille ja bondaa kaikkien kanssa. Hienoa, ettei kaikki lähe tonne kansaa ja tuotantoa miellyttämään , vaan uskaltavat uida vastavirtaan. Artun puheista kuulee, et on heikoimpien puolella ja ei ajattele vain omaa napaa, jota kaikki ei tosiaankaan tajuu, kun eivät osaa suodattaa vitsejä tosiasioista. Hienoa, et pohjoisempaakin tulee noin avarakaitseisia ihmisiä. Finaalissa Artun täytyy ehdottomasti olla, kuten ois pitäny Timonkin olla. Ja toivon mukaan Joppe ja Op:kin siellä ois. Paula,Krissekin on paikkansa ansainnut. PS. Vili on talon ainut toinen, joka ei katsojia miellytä ja siksi Artun ohella hänestä ei tykätä. Onko väärin pitää ihmisiä yksinkertaisina, jos he ovat sitä😂 Ei mee mul ihon alle, vaik mua pidetään epäsuorasti yksinkertaisena, vaan hauskaa viihdettä. Op ja Paula kovimpia pelureita, mutta mitä väliä. Bb:hän on peli👍
- Anonyymi
Sama mieltä/viihde peli/=hermostunut anonyymit
- Anonyymi
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Arttu on BB-Talon paras tyyppi.
Lämminsydäminen, monipuolinen ja iloinen persoona. Tosi selviytyjä. Uskaltaa tuoda julki erilaiset tunteensa, jopa pelotkin! 🌸- Anonyymi
Taas lähti se kenen Sainio sanoi ansaitsevan häädön talosta!
Ei ollut eka kerta, myös Timo lähti, kun Sainio toivovansa Timon häädettävä! Ja ääniä muka tuli muille niin paljon, hah hah!
Ei edes osaa olla hiljaa vaan paljastaa lähtijän juuri ennen tulosta. Luulee katselijoiden uskovan tuon hänen ”ennustaja kykynsä”🤬
Kyllä Sainiota ei sinne saa päästää kommentoimaan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan! 🤮
On pahemman luokan juoruakka, joka paljastaa tuotannon epärehellisyyden!
- Anonyymi
Poistettu tuotantoa kritisoivat kirjoitukset. Hah ha muka vapaata keskustelua, vain homoja puolustavat saavat kommenttinsa läpi!
- Anonyymi
Arttuhan on suurin teeskentelijä talossa!! Ihan kuvottavaa näyttelemistä, joka lisääntyy häätö kerrallaan kun hän kokee oman asemansa parantuneen!
- Anonyymi
Vilkuilee koko ajan että hänen huhtomisensa näkyy varmasti kamerassa..
- Anonyymi
Todella vastenmielistä esittämistä, luulisi sukulaisiakin nolottavan.
- Anonyymi
Aloittajan kanssa samaa mieltä. Arttu on suuri persoona.
Pintaliitäjät, tyhjäpää pissiksen kannattajat, idiootit, ovat täysin pihalla. Heidän vuokseen toinen suurmies, O-P jo eilen heitettiin pihalle.
Olis ollu hienoa nähdä O-P tässä finaalissa. O-P ja Arttu ovat todellisia, suomalaisia kansanmiehiä. No, on ehkä Joelkin, savolaiseksi.
Nyt O-P:n ja ent. Kessunkin kannattajat: voitto ARTULLE ! 🎉🏆🌿 - Anonyymi
Ella saa kohta hotlassa kyytiä. Pakoputki savuaa ja röyhtäilee tyytyväisenä aamulla.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1362669Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1082148Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.411783Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi401619Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n601516Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311244Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe121173Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan591154Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.631116Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup33782