tätä

Oli sitten millainen rikollinen tahansa tai millainen tahansa ihmisenä,pitäisi saada suorittaa tuomionsa rauhassa.Miten on mahdollista ,että vanki tule hakatuksi jo toisen kerran samassa vankilassa???Eivätkö vartijat osaa työtään vai eivätkö välitä??
1333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet oikeassa, jotain päin vittua on siinä, että tietyt ihmisryhmät saavat vankilassa erilaisen rangaistuksen, esim julkkikset joita helposti hakataan, mutta kohteeksi voi joutua ihan kuka tahansa, syyllinen tai syytön - kuten koulukiusattu. Ne joita vedetään turpaan kärsivät ikään kuin tuplasti. Siksi pitäisi olla normaalin vankilan lisäksi eristysvankila, jossa olisi turpaanvetäjille porttikielto. Sinne voisivat majoittautua vangit, jotka ovat haluttomia lukihäiriöisten ja geenivirheisten vankien maailmaan, niiden joiden elämä on pullistelua, rankkaa subutexin perseessä salakuljetusta ja kovistelua. Sivistyneiden ja oppineiden, kerran mokaavien ihmisten, sekä syyttömien ja "vaarattomien" älykköjen seksuaalirikollisten pitäisi voida kärsiä tuomiotaan tällaisessa yhteisössä, jossa voi olla sanalla sanoen kaikkien kanssa rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieltä olen kirjoitti:

Oli sitten millainen rikollinen tahansa tai millainen tahansa ihmisenä,pitäisi saada suorittaa tuomionsa rauhassa.Miten on mahdollista ,että vanki tule hakatuksi jo toisen kerran samassa vankilassa???Eivätkö vartijat osaa työtään vai eivätkö välitä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu