Muumimuki käytössä

" Tehnyt useimmat lapsensa Väestöliiton muumimukissa” – naiselle tuomio Facebook-kirjoituksesta
Eilen klo 20:45/IL
Hämäläisnainen sai 20 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta. Hän joutuu
maksamaan vanhalle vihamiehelleen 200 euroa korvausta sekä miehen yli tuhannen euron oikeudenkäyntikulut"

Kun luin tuon artikkelin, järkytyin.
Voiko nainen olla noin julma ja kaunainen miehelle.
Tuo jos mikä on halveksiva ja törkeä ilmaisu.
En ole koskaan kirjoittanut sanaakaan faceen, enkä kirjoita.
Jopas siellä on tasokasta keskustelua.
Pysyn täällä 24:ssä.
15156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Liittäisitkö jutun tänne, koska ei ole harmainta haisua asiasta.
Beng

Äänestä

Joskus koti-inseminaatiosta käytetään tuttavallisemmin myös nimeä ¿muumimuki-menetelmä¿, mikä juontaa juurensa siitä, että muumimukeja on sateenkaaripiireissä käytetty menestyksekkäästi em. astioina. (Tosin lasitettu posliini ei kuitenkaan joidenkin näkemyksien mukaan ole erityisen suositeltava astian materiaali.)

Metallista, styroksista tai alumiinista astiaa ei tule käyttää, sillä ko. materiaalit eivät ilmeisesti ole hyväksi siittiöille. Maineestaan huolimatta posliininen muumimukikaan ei välttämättä ole paras vaihtoehto.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Muumimuki" sana näyttää olevan kaikille mysteeriä.
    Sitä sanaa käytetään kun tehdään inseminaato. Eli keinohedelmöitys.
    Mies antaa näytteen astiaan eli "muumimukiin"
    Kun lapsen teko on vaikeaa.
    Tai kun lesbopari haluaa lapsen.
    Syytettynä olevan nainen käytti facessa herjaavasti miestä kohtaan tätä ilmaisua.
    Sai syytteen herjauksesta.
    Tämä asia taitaa olla liian vaikea 60 vuorokauden palstalla. Ja tämäon slangisana
    Täytyy pysyä helpommissa aiheissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    2lesken kirjoitti:

    Korj.
    Ei 60-vuorokauden vaan 60-vuotiaiden

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Korj.
    Ei 60-vuorokauden vaan 60-vuotiaiden

    Vai niin. Ja sinä palstan ainoa tietoviisas, joka kuitenkin turvautuu valmiisiin uutisiin. Kuzeppa muumimukiin.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    "Muumimuki" sana näyttää olevan kaikille mysteeriä.
    Sitä sanaa käytetään kun tehdään inseminaato. Eli keinohedelmöitys.
    Mies antaa näytteen astiaan eli "muumimukiin"
    Kun lapsen teko on vaikeaa.
    Tai kun lesbopari haluaa lapsen.
    Syytettynä olevan nainen käytti facessa herjaavasti miestä kohtaan tätä ilmaisua.
    Sai syytteen herjauksesta.
    Tämä asia taitaa olla liian vaikea 60 vuorokauden palstalla. Ja tämäon slangisana
    Täytyy pysyä helpommissa aiheissa.

    käsintehtynä tulee laadukasta tavaraa
    njj

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Vai niin. Ja sinä palstan ainoa tietoviisas, joka kuitenkin turvautuu valmiisiin uutisiin. Kuzeppa muumimukiin.

    Ano 18:30
    Äläpäs herjaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    käsintehtynä tulee laadukasta tavaraa
    njj

    njj
    Onko näyttöä?

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    njj
    Onko näyttöä?

    järkikin jo sanoo ilman kokemusta, että laadukkaampaa on, kun siihen
    ei kukaan ole ejukoloinut
    nj

    Äänestä

Jospa pysyttäisiin mummimukeissa ja ukkimukeissa. Ei nuo pruikut ole tämän ikäluokan ongelma.

Äänestä
  • Aloittaja

    " 63-vuotias nainen julkaisi viime joulukuussa Facebook-aikajanallaan kirjoituksen, jossa tölväisi netissä aktiivista keski-ikäistä miestä. Hän väitti julkaisussaan, että mies on tehnyt suurimman osan lapsistaan ”Väestöliiton muumimukissa”.

    Mummuikäinen herjasi keski-ikäistä miestä tästä asiasta ja sai sakot.
    Kuuluu siis tälle palstalle.

    Ai,,että tämmöistä.
    Mitäs meni tölvimään.
    Ketjun juttu on minulle aivan 'uutinen'.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai,,että tämmöistä.
    Mitäs meni tölvimään.
    Ketjun juttu on minulle aivan 'uutinen'.
    Beng

    Veteli kuivat muumimukiin, josta lesbo sörkki siimahäntiä. Voi herranpieksut sentäs!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Veteli kuivat muumimukiin, josta lesbo sörkki siimahäntiä. Voi herranpieksut sentäs!

    Ano 14:24
    Jotkut naiset haluaa lapsia, mutta ei miestä.
    Jotkut miehet haluaa lapsia, mutta ei näistä.
    Nämä on niitä sateenkaariperheitä.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 14:24
    Jotkut naiset haluaa lapsia, mutta ei miestä.
    Jotkut miehet haluaa lapsia, mutta ei näistä.
    Nämä on niitä sateenkaariperheitä.

    saatat olla oikeassa, jotkut näistä tykkää tekotatavasta, mutta ei vastuusta
    nj

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

2lesken kirjoitti:

" Tehnyt useimmat lapsensa Väestöliiton muumimukissa” – naiselle tuomio Facebook-kirjoituksesta
Eilen klo 20:45/IL
Hämäläisnainen sai 20 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta. Hän joutuu
maksamaan vanhalle vihamiehelleen 200 euroa korvausta sekä miehen yli tuhannen euron oikeudenkäyntikulut"

Kun luin tuon artikkelin, järkytyin.
Voiko nainen olla noin julma ja kaunainen miehelle.
Tuo jos mikä on halveksiva ja törkeä ilmaisu.
En ole koskaan kirjoittanut sanaakaan faceen, enkä kirjoita.
Jopas siellä on tasokasta keskustelua.
Pysyn täällä 24:ssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu