On aika puuttua lasten ja nuorten tämän päivän hätään - huomisen vuoksi

Lapset ja nuoret - Mitä tehdään kun koulukiusaus ja jopa -väkivalta rikkovat turvallisuutta

...
Presidentti on tärkeä linkki suoran kansanvaalin myötä kansalaiskokemuksiin, -tapahtumiin ja yhteiskuntakehitykseen ---

Nyt pinnalle on noussut voimallisesti lapset ja nuoret, mihin presidentti Sauli Niinistökin on jo kiinnittänyt huomiota. Eikä lasten ja nuorten kouluinen kehityskulku ole ollut vain positiivista, vaan myös huolestunutta epätietoisuutta mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, jottei oraalla oleva väkivallankin lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvä kehitys voimistuisi |1.

Osallistun nuorimpien lasteni – ala-asteen Vanhempainyhdistyksen toimintaan sen ydinryhmästä – hienosti sanottuna hallituksesta. Seuraan tarkoin mitä nyt koululaisympäristössä tapahtuu. Huoli juurettomuudesta, yksinäisyydestä, kiusatuksi tulemisesta |2 ja olemisesta on lisääntynyt voimalla – se näkyy ja kuuluu, jopa väkivaltanakin |3.

Kehityssuunta on yhteiskuntajärjestystä ajatellen nyt vääränlainen – ainakin pienen osan taholta. Toisaalta sanotaan, että pienikin ryhmä pelottaa suurempia – uhkaavuutena ja tuntemattomuutensa vuoksi.

Nyt syntyi idea ja toimenpide-ehdotus suoraan presidentti Niinistölle

Ehdotan seuraavaa:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö voisi laatia tv-viestin videona, joka voitaisiin soveltuvasti ja sopivasti esittäen suunnata ala-ja yläasteille, joissa tämä kehityssuunta huolena jäytää jo vanhempiakin ja opettajakuntaa.

Presidentin ystävällinen ja luottamusta herättävänä viesti voisi olla suunnattu lapsille ja nuorille – ymmärrän, että se on suuri haaste puheen sisällön osalta ja sen ideointiin voisi ehkä käyttää apuna jotain sopivaa pohdintaryhmää?

Pienen kyselyn jälkeen huomasin, että esimerkiksi eka-luokkalaiset tuntevat poliitikoistamme vain Saulin, PM Sanna Marinkin on heille vielä tuntematon nimi – ainakin toistaiseksi – puhumattakaan muista ministereistä. Ehkä tässä kohdin juuri presidentin ja pääministerin yhteinen esitys voisi olla rakentava ja yhteiskuntaa yhdistävä tapahtuma. En ole tätä ajatuskulkua (vielä) pääministerille esittänyt.

Ehkä presidentin esitystä voisi kompata videolla jokin hyvin positiivisesti otettu kulttuuri- ja/tai musiikkihahmo?

Uskon vahvasti, että presidentin viesti esitettynä kouluissa sopivan tunnin tai tapahtuman aikana saisi suurta huomiota – ajattelua, keskustelua ja lastenkin välistä iloista pörinää, kun presidentti puhui juuri heille. Uskallan jopa painottaa, että puhe otetaan vastaan innostuneesti, sillä mikä on hienompaa lasten näkökulmasta, kun itse Sauli Niinistö puhuu heille.

Tämä jos mikä olisi sitä paljon puhuttua suoraa kansalaistoimintaa (Saulihan on Suomen ykköskansalainen) sieltä ylhäältä ryhmään, joka on meille ikääntyville hyvin tärkeä.

[08112020]

..

|1 ~ https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007617557.html -

|2 ~ https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2020/10/koulukiusaajasta-tyopaikkakiusaajaksi-1 -

|3 ~ https://yle.fi/uutiset/3-11640530 -

|3 ~ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007619165.html -

...

EKSTRA

HS: "NUORET HAKEVAT JENGEISTÄ TUKEA JA ARVOSTUSTA"

~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007616441.html -

...
18860

8

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika odotettu avaus näin Lasten päivänä. Hyvä. Komppi tälle! 👍😊👏

      • Anonyymi

        Mukana ollaan! :-)

        Kolmen lapsen isä Keuruulta


    • Anonyymi

      Nyt mentiin asiaan. Kerrankin teksti, jolle on varma tilaus. Ollaan lapsien maailman ytimessä. Toivottavasti ajatus kantaa hedelmää ...

    • Anonyymi

      Kirjallisuusalueella, mutta tärkeä avaus!!

      • Anonyymi

        pitäisikö olla Kasvatus -foorumilla?


    • Anonyymi

      Erinomainen avaus, mutta onko foorumi oikea?

    • Anonyymi

      Luomalta 10-avaus siihen oleellisimpaan ryhmään!

    • Anonyymi

      [PROLOGI] Sekaannumme innokkaasti vieraiden omiin sisäisiin asioihin – vrt. Valko-Venäjä, Venezuela ja vaikkapa Hongkong. Noiden edellä mainittujen sijasta on nyt korkea aika keskittyä omiin meidän suomalaisten sisäisiin asioihin, joilla on suurta merkitystä tulevaisuudelle. Me tiedämme erinomaisen hyvin, että lapset ja nuoret ovat tulevaisuus – jopa hellyttävän hyvin – aina silloin tällöin puheissa. Nyt on tekojen aika.
      ..

      [HERÄTTÄJÄ] Suomea ja Helsinkiä ravistelee nyt murhaepäily

      [~ https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007671207.html – | ~ https://yle.fi/uutiset/3-11688841 -]
      ..

      Sen sijaan että sekaannumme hanakasti muiden vieraisiin sisäisiin asioihin – on juuri nyt aika ottaa tiukka ote mitä tulemme tekemään lapsiemme turvallisen kehityksen takaamiseksi – aina varhaiskasvatuksesta alkaen. Tämä tapahtumasarja aina oppivelvollisuuden loppuun saakka ja ylikin on ensiarvoisen tärkeä oppimisen ja huomioimisen ketju. Nyt vaaditaan tekoja – puheet jääkööt vähemmälle.

      Tänään 16-29 vuotiaista on tuhansia eläkkeelle jääneitä, syrjäytyneitä ja jopa erakoituneita – juuri heitä, jotka olivat hymyileviä lapsia kaksivuotiaina, kun se kuuluisa perhekuva otettiin. Lapsi on aina syntyessään viaton ja pitkään tämän jälkeenkin.

      Meillä aikuisilla on kasvatusvastuu, josta lapsi ja nuori tulee ymmärtämään mitä merkitsee yhteiskunnallinen yksilövastuu. Se on osallistumista, oloa tarpeellisuudesta – tunnetta hyväksynnästä ja jopa ylpeyttä, että juuri minua tarvitaan ja halutaan joukkoon.

      Tänään yhteiskunta on yhä integroituneempi, se tarkoittaa yhteistoimintaa, kytköksiä ja linkkejä toinen toisiimme – ne eivät saa katketa, vaan turvallisuutta luodaan tarpeelliseksi tuntemisen luomisesta

      Nyt monien syiden summana useiden kasvatus- ja huolehdintapolku on katkennut. Ei ole jaksettu kantaa vastuuta yhteisestä hedelmästä – lapsesta ja nuoresta. Lapsi on pitkälle kouluun saakka viaton – edelleen – mallit ja neuvot annetaan kotoa. Kaikissa kodeissa ei jakseta.

      Vallalla on yhteiskunnankin taholta jatkuva kasvuhokema, joka kulminoituu yksilötasoilla näyttö- ja vertailutaloudeksi. Pitää voida näyttää omaa kykyisyyttä ja tähän oravanpyörään eivät kaikki jaksa eivätkä edes halua.

      Kaikki perheet; eheät, toistaiseksi kasassa olevat ja jo eronneet – erkaantuneet eivät yksinkertaisesti jaksa enää – vaateet ulkoa ovat liian suuret: Pitää olla sitä ja sitä – lapsien toiveet ja vaateet alkavat jo esikouluvaiheesta ja jatkuvat peruskoulussa – pitää olla tätä ja tuota – kavereillakin on.

      ..
      Nyt pyydän tähän perheiden hätähuutoon yhteistoimintaa – aina tasavallan presidentistä alkaen!

      Avoin kirje kansakuntansa suoraan valitsemalle maanisälle ---

      Sauli, ota koppi ja lähde mukaan yhteishankkeeseen, josta tehtäisiin viesti – lapsille, nuorille ja lapsiperheille, ja koko yhteiskunnalle.

      Keskitytään omiin tärkeisiin sisäisiin asioihin ja luodaan yhteishenkeä – ”Ongelma on meidän – emme jätä ketään yksin” – tehdään sille jotain.

      Tule ja kannusta vaikkapa videolla lapsillemme ja nuorillemme sopivasti vastuuta, yhteisoloa, huolehtimista, ryhmähenkeä ja hyväksytyksi tulemisen iloa varttuville lapsille ja nuorille – unohtamatta perheitä, joilla kaikilla ei tosiaan mene hyvin.

      Esitän toivomuksen. Sinua kuunnellaan, tulithan valituksi suoraan ensimmäiseltä kierrokselta – kansa luottaa sinuun ja kuuntelee. Lapset tuntevat vain yhden poliitikon- se olet Sinä – tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Lapset tuntevat sinut juuri nimenomaan Saulina ja nyt olisi aika ryhtyä tekoihin – Sotiemme veteraanit huomiot erinomaisesti – nyt on lapsien ja nuorten vuoro.

      Pyydämme nyt kansallista yhteishenkeä – mukaan voisi tulla myös pääministeri Sanna Marin – te kaksi olette maallemme se uusi huominen, myös kasvattajina, ja työ sen eteen laajemmin, on aloitettava nyt.

      Yhteiskuntamme ei halua eikä kestä enää yhtään Helsingin Koskelan tapausta, eri enempää kouluväkivaltaa, eikä koulukiusaamista – on eheyttämisen aika.
      ..

      Toivomus eduskunnalle -kin!

      Eduskunta ottakoon ohjelmakseen pohtia ja takoa sellaisen lainsäädännön, jossa lapsen ja nuoren tie turvataan. Olemme muutoinkin lähestymässä ympäristö-ongelmia, joita juuri varttuva osa yhteiskunnastamme joutuu korjaamaan – niitä meidän iäkkäämpien | kokeneempien tekosia, joilla olemme romahduttaneet luontobiologian ja sen monimuotoisuuden. Siis haasteita on jo muutoinkin riittävästi!

      Uskoisin, että kaikki vastuulliset perheet, joissa on lapsia ja nuoria tarttuvat mielellään nyt talkoohenkeen, jossa puheet muuttuvat teoiksi. Kansa katsoo suurissa ongelmissa aina ylöspäin ja siellä oleviin, joihin luotetaan. Tänään presidentin ja pääministerin luottoarvo kansalaistemme silmissä on edelleen korkealla.

      .
      EKSTRA - "Vaikein sisäinen uhka - nuorten syrjäytyminen saattaa alkaa jo lapsena"
      .
      [20104]

      [EPILOGI] Tehdään nyt alkaen seuraavasta kokonaisesta vuodesta Lasten ja Nuorten vuosi teoin- ja vähemmin puhein. Annetaan viesti yhteiskunnalle, lapsille ja nuorille ja heitä kasvattaville perheille.

      ..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe