Pitäisi kertoa, jos joku koronan saanut on ollut edes hetkellisesti bluetoothin kantaman päässä jopa ilman altistumisvaaraa (esim. 10-40 metrin päässä) , mutta ei mitään. Ei ei mitään.
Tuleeko teillä osumia? Eikö niitä tartuntoja olekaan ilmoitettu juurikaan?
Kun katson Androidissa (ratas)->Google->COVID-19 altistumisilmoitukset
ja avaan Altistumistarkistukset (ilmoittaa 16 tarkistusta 14 päivän aikana),
niin minulla on kaikissa Osumien määrä 0 eli nolla.
Liikun kuitenkin aika paljon pääkaupunkiseudulla Espoossa. Käyn Leppävaarassa kauppakeskuksessa ja myös lähikaupoissa. Autoilen, lenkkeilen ja pyöräilen ulkona sekä sisäurheiluakin silloin tällöin urheiluhallissa, uimahalli ja kuntosali. Ja koronavilkku on päällä lähes aina. Sammutan sen vain siksi aikaa, kun puhelin ei ole lähelläni pidempiä aikoja kuten sen ollessa pukukaapissa. Sammutan myös kotona ja monesti autossa jo kotimatkalla.
Luulisisi, että useitakin (reuna)osumia tulisi, kun tämä on epidemia-aluetta, joka on nyt siirtynyt kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen. Eli missä osumat?
Koronavilkku ei kerro altistumisista tai edes osumista (vaikka leviämisvaihe)
4
523
Vastaukset
- Anonyymi
Niitä tulee jos osuu..
- Anonyymi
Tartuntoja saaneita on varmasti todella vähän, jos kaupassa ja harrastuksissa käynneistä ei tule osumia, vaikka Bluetoothin kantaman alueella olisi satoja ihmisiä joka päivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tartuntoja saaneita on varmasti todella vähän, jos kaupassa ja harrastuksissa käynneistä ei tule osumia, vaikka Bluetoothin kantaman alueella olisi satoja ihmisiä joka päivä.
Kaikilla ei ole sovellus käytössä ja kaikki ei sinne ilmoita tartunnastaan. Tämäkin pitää ottaa huomioon.
- Anonyymi
Minulle on nyt viime päivinä tullut kahtena päivänä yksi osuma. Avainten määrä oli ollut noin 850 molemmilla kerroilla. Näin ne tiedot, vain kun tarkistin erikseen COVID-19-altistumisilmoitukset.
Kun niistä ei ollut tullut ilmoitusta, niin se tarkoittaisi siis sitä, että tartunnan saanut on tullut kohdattua mutta joko etäisyyttä on ollut paljon tai kohtaamisaika on ollut hyvin lyhyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883