Meillä alkoi yhtäkkiä modeemi pitämään ihmeellistä triiiid-triiid-triiid ääntä, ihan kuin jotain hälytysääntä. En ole tiennytkään, että modeemissa olisi edes mahdollista tälläinen ja nopealla googletuksella ei löytynyt mitään aiheesta. Ääni loppui kun modeemin sammutti. Mistä voi johtua? Toimii kuitenkin kun käynnisti uudelleen eikä ääntä ole nyt kuulunut uudestaan. Ja ääni oli kova.
Modeemista ihme hälytysääni
15
82
Vastaukset
- Anonyymi
Salaisessa modeemissa on salaisia ääniä?
- Anonyymi
Heh heh, mutta ihan oikeasti ihmetyttää, kun luulisin ettei modeemeissa mitään äänihälytyksiä ole. Jospa jollain oikeaa tietoa olisi?
- Anonyymi
Kaikki tietysti tietävät mitä ääniä tuntemattomat modeemit päästelevät.
- Anonyymi
Niin joo eli Zyxel Vmg3625-t20a on tää modeemi joka sitä ääntä päästeli 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin joo eli Zyxel Vmg3625-t20a on tää modeemi joka sitä ääntä päästeli 😄
Ja kolmen sarjoissa toistuvasti tätä ääntä päästeli.
- Anonyymi
Vieläkö olisi modeemissa mekaanisia releitä. Ennen oli ja yleensä piirikortin kookkain osa. Siirryttiin DIL -releisiin ja päälle veto ääni meni jo hyvin hankalaksi kuulla, kuten myös lasiputkireleillä. Nykyiset puolijohdereleet eivät ääntä pidä.
Kuulemasi ääni on releen hysteeri tilanne, jossa päälle veto aiheuttaa ohjauksen madaltumisen ja siten rele päästää, ja päästäminen ohjauksen kasvun ja niin ollen releen vetämisen. Tätä yritetään estää pienellä ohjausjännitteen erolla päästö ja veto tilanteille.
Vaikka käyttöjännitteen alentuminen, ylimääräisen kuormituksen johdosta saattaa riittä siihen hysteerin estävä kynnys pidä.
Eli ääni tulee edestakaisin vatkaavan releen käristä.- Anonyymi
Kiitos vastauksestasi. Modeemihan on Zyxel Vmg3625-t20a, joka aika uusi tai siis uutena vasta ostettu (halvimmasta päästä kuitenkin). En sitten tiedä onko tuota mekaniikkaa enää siinä, mutta pidetään mielessä tämä ja uusi parempi modeemi ostoslistalle, jos viimeisiä vetelee tämä. Mietinkin, että ei varmaankaan mitään äänilähdettä näissä pitäisi olla..

Oliko kylmässä ja otit käyttöön ennen lämpötilantasaantumista, joka olisi saattanut siirtää toimintapistettä vähäksi aikaa. Jos niin tuskin toistuu huoneen lämmössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko kylmässä ja otit käyttöön ennen lämpötilantasaantumista, joka olisi saattanut siirtää toimintapistettä vähäksi aikaa. Jos niin tuskin toistuu huoneen lämmössä.
Ollut jo muutaman kuukauden käytössä eli ei tuosta tässä tapauksessa johdu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollut jo muutaman kuukauden käytössä eli ei tuosta tässä tapauksessa johdu.
Ehkä on aika katsella uutta tilalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko kylmässä ja otit käyttöön ennen lämpötilantasaantumista, joka olisi saattanut siirtää toimintapistettä vähäksi aikaa. Jos niin tuskin toistuu huoneen lämmössä.
Mitä ihmeen toimintapistettä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä on aika katsella uutta tilalle.
Jep, näin se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen toimintapistettä?
Ne ovat laskennallisia arvoja, joiden puitteessa komponentin oletetaan toimivan toivotulla tavalla. Tarkemmin voit perehtyä asiaan vaikka tähän PDF tiedostoon tutustumalla: https://mycourses.aalto.fi/pluginfile.php/481824/course/section/95538/tXt8.pdf
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ovat laskennallisia arvoja, joiden puitteessa komponentin oletetaan toimivan toivotulla tavalla. Tarkemmin voit perehtyä asiaan vaikka tähän PDF tiedostoon tutustumalla: https://mycourses.aalto.fi/pluginfile.php/481824/course/section/95538/tXt8.pdf
Lisää informaatiota tarjoaa Google esim. näillä hakusanoilla: toimintapisteen asettelu elektroniikka
- Anonyymi
Modeemista kyllä kannettee tietyin ajoin ottaa virtapois,reittiliikenne nollautuu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885