Vatikaanissa käy kuhina.
Paavi oli peukuttanut arveluttavaa pyllykuvaa.
Parhaillaan on menossa tiukat tutkimukset peukuttajan henkilöllisyydestä.
Peppukuvan aihe itse on puolestaan onnensa kukkuloilla ja kertoo pääsevänsä varmuudella Taivaaseen.
Onhan itse Paavi hyväksynyt hänen julkaisunsa.
Nyt ollaan Vatikaanin Valinnassa odottavalla kannalla:
Tuleeko Paavi pian ostoksille ja piiloittaa ostoksiensa alle uusimman Jallun tai Mirri-lehden.
Lasikopissa on aikaa unelmoida.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nätti pylly :-*
Pannaanko, kysyi paavi kardinaalilta?