Geni menee pörssiin!

Anonyymi

Kiitos erityisesti suomalaisten sukututkijoiden suuren panoksen, Geni suunnittelee listautumista pörssiin, eli nykyiset omistajat myyvät pörssissä yhtiön osakkeita halukkaille. Suunnitelmasta tietää epäsuorasti myös muutama suomalainen. He ovat samassa edullisesti osakkeita panostusta vastaavasti, vaikka eivät asiasta tietenkään kerro.

Ancestryn omistajuus vaihtui hiljattain, sen alkuperäiset omistaja ovat jo pitkään olleet nauttimassa rahoista ja sen jälkeen olleille omistajille on tullut myös kullan vuolemisen vuoro. Ancestryn bisnes-malli on omanlaisensa, joten Genin oli kehitettävä hieman erilainen.

FTDNA:n kaksi omistajaa ovat vielä kaukana listautumisesta, mutta keräävät mukavasti käteistä ja innokkaat edustajansa muutamissa maissa odottavat myös listautumista. Siihen vain menee vielä vuosikausia, kun yhtiö on vielä kovin pieni.

19

221

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ancestry ei onnistunut osakkeiden myynnissä, ja GENI on myös suuressa vaarassa pudota, eli alussa mukaan lähtevät menettävät rahansa, kun omistaja taas saavat heiltä ison potin. Ostajat eivät luultavasti koskaan saa omiaan takaisin. Suunnitelmat laajentumiseen ovat törmänneet monissa maissa yksityisyyden suojaan ja DNA-tietojen julkaisemisen rajoituksiin (tarvitaan lupia läheisiltä jne).

    • Anonyymi

      Amerikassa jokaisen yhtiön tavoite on päästä Nasdaqiin noteerattavaksi. Näin omistaja saa elämäntyönsä hyödyksi. Aina parempi jos työn on teettänyt muilla ja vielä ilmaiseksi!!!

    • Anonyymi

      Ja viite tälle oli?

    • Anonyymi

      Kuukkelila löytyy jos osaa kieliä. Totta tuo lienee.

    • Anonyymi

      No tuo nyt oli arvattavissa jo vuosia sitten.
      Vaan mitäpä väliä kun vahtaus lisääntyy ja kiinalaiset valvontakamerat tunnistaa jo naamioituneetikin ihmiset pelkän kehonkielen perusteella.
      Ihan sama siis.
      Miksi tuota pitäisi eden stressata?
      Relatkaa. Kaikki asiat kuitenkin julkisia mitä ikinä mihinkään annat.
      Eikä millään ole väliä.

    • Anonyymi

      Ei vain USA:ssa vaan kaikkialla maailmassa samuus voittaa alaa. Telkku ja radio-ohjelmat noudattaa kaavaa, sisällöt on aina samaa, ennalta suunniteltua formaattia jonka puitteissa pysytellään jotta sohvaperunat ei vaan vahingossakaan ryhdy ajattelemaan. Tosin en oikeastaan usko, että luontainen sohvaperuna muutenkaan kykenisi ryhtymään ajattelemaan. Joten sikseen salaliittoteoriat on alasammuttuja.
      On sohvaperunoita joille on ihan sama ja on ihmisiä jotka miettii liikaa.
      Ehkä se totuus löytyy jostain siitä väliltä.

      • Anonyymi

        Näin se on, tavalliselle rehelliselle ihmiselle on aivan sama, tutkitaanko sukua tai dna:ta.
        Sitten on niitä jotka todellakin alkavat miettimään liikaa...
        Kolmantena ryhmänä ne joilla on luurankoja menneisyyden kaapissa, odottavat kauhulla milloin nakki napsahtaa.


    • Anonyymi

      Erikoisinta tuo että myydään ihan muiden ilmaiseksi tekemä työ. Sama kuin Facessa.

    • Anonyymi

      Ostan heti kun on first-listalla saatavissa ennen päälistaa. Tämä on kannattavaa touhua kun aina riittää höynäytettäviä ja esimerkkinä on vielä Suomi!

    • Anonyymi

      Mikä on firstlista?

    • Anonyymi

      Tämä on ihan vain kuvittelua. Mikä lieneekään postaajan motiivi.

    • Anonyymi

      Sisäpiirin tietoa taisi jollakin olla, yritysjärjestely tähtää listautumiseen:

      "We are thrilled to announce that FamilyTreeDNA and our parent company, Gene by Gene, have merged with myDNA, a leading genomics company that is revolutionizing the field of pharmacogenomics."

      Ei siis pelkkä Geni vaan koko konserni on kohta pörssissä ja sijoittajat nuolevat puhdasta kultaa innokkaiden vapaaehtoisten työstä! Yritysidea on ollut kerrassaan mahtava. En syytä vapaaehtoisia työpanoksesta tai sijoittajia rikastumisesta. Kunhan totean, samanhan teki jo Facebook ja moni muu vastaava alusta.
      Rahaa pörssistä saadaan seuraavaan suureen hyppyyn, joka on genomitiedon hyödyntäminen terveystietoina ja sitä kautta saatava tulovirta. Aivan mahtava idea. Tulen olemaan yrityksen omistaja myös heti ensimetreiltä! Suosittelen kaikilla vapaaehtoista työtä tehneille, sillä näin saa pankkitiliä paremman tuoton (melko) varmasti. Ellei sitten tulo romahdusta, mutta osaan sen ennakoida pörssikaavioita analysoimalla.

      • Anonyymi

        Sukututkijat ovat tässä asiassa etulyöntiasemassa kun ymmärtävät potentiaalin. Heti kannattaa merkitä osakkeita kun yleisöanti alkaa.


    • Anonyymi

      Ja miten tuo sitten liittyy Geniin? Eihän se liity mainittuihin yrityksiin mitenkään.

      • Anonyymi

        Oletko ihan tollikka? MyHeritage sattuu nimittäin omistamaan Genin, ja Family Tree DNA:n myös.


    • Anonyymi

      Eihän tuossa mainita sanallakaan MyHeritagesta tai Genistä. Täysi valeuutinen.

      • Anonyymi

        Eikö ole rahaa ostaa osakkeita...


      • Anonyymi

        Kaikki kolme mainittua firmaa ovat samassa omistuksessa.


    • Anonyymi

      Kysymyksessä on konserni. Konsernin avulla koko kasvoi tarpeeksi että menee pörssiin. Sen jälkeen myydään dataa Facebookin ja Googlen kanssa, kuten nyt jo ihan oikeasti tapahtuu. Facebook kohdistaa mainiontaa googlen hakujen perusteella ja toisinpäin. Jatkossa sukukirjaan voi merkitä mitä hakuja ko henkilö suosi googlessa ja kenen kanssa oli kaveri Facessa ja mitä kirjoitti.
      Tämä on aivan totta ja luonnollista kehitystä. Ikävä puoli on se, että jatkossa elossa olevien ihmisten maalittaminen on kovin helppoa. Yhteiskunta muuttuu aivan toisenlaiseksi, Vahvat ja terveet hallitsevat, köyhät, sairaat, tyhmät jäävät luokkaa ynnä muut ja koettavat pärjätä miten taitavat, kun muut asuvat kattohuoneistoissa ja keräävät herkut. Tämän osaltaa mahdollistavat ne, jotka nyt keräävät henkiöiden tietoja nettipalstoille.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2422
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      945
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      796
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      741
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      724
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      584
    10. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      61
      568
    Aihe