Kevään kunnallisvaaleissa on tarjolla entiseen tapaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tämä nykyinen jo loppumassa oleva valtuustokausi on osoittanut rajulla tavalla, että sosialisti rakastaa velkaa ja veroja varsinkin jos saa sälytettyä ne muiden maksettavaksi. Neljä vuotta sitten Kokoomus esitti veronkiristystä mutta koska vaalit olivat tulossa, niin Sdp vaalitaktillisesti viisaasti torppasi esityksen. Näin se antoi kaupunkilaisten ymmärtää, ettei kannata verotuksen kiristystä, joten äänestäjät kiittivät.
Vaalivoitto tuli ja heti seuraavana syksynä Sdp esitti veronkiristystä ja Kokoomus Keskustan kanssa olivat riemulla kimpassa mukana. Tänään on sama tilanne paitsi nyt ei edes Kokoomus ole esittänyt verotuksen kiristystä mutta odottakaamme ensi vuoden syksyyn. Silloin tulee yhteenliittymältä Sdp-Kok-Kesk kylmää kyytiä kaupunkilaisille ja se tarkoittaa, ettei kaupungin menopuolelle tehdä mitään mutta tulopuolelle tulee jälleen veronkiristys ja velkaa otetaan kuten ennenkin.
Älkää hyvä ihmiset äänestäkö viherpunavasemmistoa sillä ilman sitä eivät Kokoomus ja Keskusta uskalla edes esittää eikä niiden voima ilman Sdp:tta riitä veronkiristykseen. Sama se on toisinpäinkin sillä Sdp ei yksin saa veronkiristystä aikaiseksi, joten se tarvitsee noista ainakin Keskustan tukipuolueekseen mutta koska silloin Kokoomukselle jäisi pelipaikka, niin sekin tarvitaan mukaan. Keskustalla muuten on tuossa tukipuolueen puuhassa kovasti kokemusta jo valtakunnan tasollakin kuten olemme saaneet huomata.
Älä äänestä sosialisteja
93
603
Vastaukset
- Anonyymi
Keuruun ylläpitoon tarvitaan verorahoja, siitä ei päästä mihinkään.
Toisaalta - en pidä kaupunginjohtajan palkankorotusta asiallisena, kun samaan aikaan tingitään elintärkeästä. Iso palkka on iso jo sellaisenaan.
Keuruun menestykseen ei myöskään tarvitse haalia tänne maailman kulkureita ylläpidettäviksi.- Anonyymi
Sitä haalimista kuitenkin tehdään ja mm. haalittujen ylläpitoon niitä velka- ja veroeurojamme tarvitaan. Keuruulla on sellainen ylläpito-organisaatio, että sillä hoidettaisiin helposti monta kertaa suuremman kunnan hallinto. Kaupunginjohtajan palkka ja sen korotukset ovat vain iso esimerkki siitä mitä tuossa hallinnossa puuhataan. Kaupungin virkamiehistön sanavarastoon ei kuulu säästö eikä sopeutus. Tosin eipä tunnu kuuluvan myöskään vaaleilla valittujen ns. luottamusmiestenkään sanavarastoon. Mikäli tällä nykyisellä tahdilla jatketaan, niin ei mene kauankaan kun virkamiehiä on enemmän kuin meitä muita asukkaita. Sitten meillä jokaisella on oma "kotiryssä" valvomassa, että verot tulee varmasti maksettua.
- Anonyymi
Kunhan se SDPn ehdokaslista valmistuu niin niitä muita listoja ei sitten tarvita laisinkaan.
- Anonyymi
SDP ja sosialistit ovat kansakuntamme pahin vihollinen ja syöpäläinen.kamalia ovat.
- Anonyymi
Tuohon ei ole juurikaan lisättävää paitsi se, että en todellakaan äänestä - heitä.
- Anonyymi
Pääministeripuolueen ehdokkaat. Jo sanakin tuntuu hyvältä. Kun on kansan vankka tuki takana.
- Anonyymi
Tuota et usko enää itsekkään.
- Anonyymi
Sosialismi on kansan vihollinen n:o 1.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosialismi on kansan vihollinen n:o 1.
Kyllä, he tuhoavat tämän maan politiikallansa. Vanhat Suomen arvot jätetään omaan nojaan ja hehkutetaan monikulttuurista velka helvettiä.
- Anonyymi
Äänestystapa seuraavissa eduskuntavaaleissa?
https://www.reddit.com/r/PropagandaPosters/comments/eox61m/tintin_in_the_land_of_the_soviets_1929/ - Anonyymi
Marin yrittää keinoilla millä hyvänsä saada itsestään puhtaan pulmusen, vaikka tosiasiassa Suomi menee päin helvettiä punavihreällä politiikalla. Korona on toki vaikuttanut tilanteeseen myös, mutta sen verukkeella ei pitäisi olla oikeutta tuhota kaikkea sitä mitä täällä on jäljellä. Hulluimpana esimerkkinä kehitystukia eikä maahanmuuttoa ei ole jarrutettu näinä vaikeina aikoina. Sinne kyllä miljoonia riittää oli tilanne mikä hyvänsä. Suomi ensin kuntoon!!
- Anonyymi
Kun persuja oikein vituttaa, siitä tietää että on toimittu aivan oikein. Kuten nyt tältäkin palstalta ilmenee.
- Anonyymi
Kuinka sairas sinun pitää olla että kirjoitat tommosta? Minua ainakin hävettäisi aivan helvetisti, et arvosta isoisiäsi paskan vertaa? Mun mielestä mikään puolue tai sen akendat eivät voi mennä isänmaan ohitse eikä pidäkkään. Jos sinun mielipiteesi on se että kunhan perussuomalaisia vituttaa, ja olet noin vastenmielinen. Voisin ruveta kaivamaan kuoppaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka sairas sinun pitää olla että kirjoitat tommosta? Minua ainakin hävettäisi aivan helvetisti, et arvosta isoisiäsi paskan vertaa? Mun mielestä mikään puolue tai sen akendat eivät voi mennä isänmaan ohitse eikä pidäkkään. Jos sinun mielipiteesi on se että kunhan perussuomalaisia vituttaa, ja olet noin vastenmielinen. Voisin ruveta kaivamaan kuoppaa
Joo samaa kahtoin ite.vittu mitä kusipäitä
- Anonyymi
Valtakunnan politiikassa hallituksen päätösten takana seisoo aina Keskusta. Kepu on punavihreän jakkaran kolmas jalka ja oikein pönkäpölkky onkin.
Paikallisesti Keuruulla kuljetaan tuhontietä käsikädessä kaikki värit yhdessä. Lisäksi Persut ovat kaiken tämän sinetti.
Keuruun Persu-päättäjät aikanaan politiikallaan, vieläpä virkavelvollisuutensa vastaisesti, varmistivat, silloisen Suomen suurimmam VOKIN tulon paikkakunnalle.- Anonyymi
Olin tuolloin 2015-16 ulkomailla, joten tarkkaa tietoa ei ole miten kukin puolue suhtautui matu-invaasioon. Sen muistan netistä lukeneeni, että valtuusto ei hyväksynyt vastaanottokeskusta Keuruulle mutta sepä ei ollutkaan valtuuston päätettävissä. Muistelen myös lukeneeni, että jotkin valtuuston naisista oli kiilusilmin toivottamassa Irakin pojat tervetulleeksi. Yksi noista naisista taitaa olla parhaillaan kaupungin palkkalistoilla tuppukylän noubodina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin tuolloin 2015-16 ulkomailla, joten tarkkaa tietoa ei ole miten kukin puolue suhtautui matu-invaasioon. Sen muistan netistä lukeneeni, että valtuusto ei hyväksynyt vastaanottokeskusta Keuruulle mutta sepä ei ollutkaan valtuuston päätettävissä. Muistelen myös lukeneeni, että jotkin valtuuston naisista oli kiilusilmin toivottamassa Irakin pojat tervetulleeksi. Yksi noista naisista taitaa olla parhaillaan kaupungin palkkalistoilla tuppukylän noubodina.
Tumat ja tuliset matut takaisin💕
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tumat ja tuliset matut takaisin💕
Vaikka näitä paperittomia, ei kukaan tiedä minne häviäisivät
- Anonyymi
Kaikki maailman proletariaatit liittykää yhteen.
- Anonyymi
En ole perus.lainen, mutta kyllä Suomessa on olis melko paljon autettavaa ihmistä tosiaankin ,jonkinlainen oikea kontrolli pitäisi olla näille pakol. turvapaikanh. Ketkä tosiaankin ovat sen tarpeessa,kun väärinkäytöstä tässä maailmassa on liian paljon asioiden suhteen.Tarkoitan Suomalaisiakin autettavia,ehkä hekin haluaisivat ja tarttisivat asuntoa ja jonkin aikaa täysylläpitoa tarvittaessa. Kohtuus on ok oikeis asiois.
- Anonyymi
Valitettavaa ettei suomesta löydy vielä toista puoluetta ketkä tätä tosissaan ajaisi kuin persut ja toisinaan liike nyt. Kokoomus taas yrittää saada näitä pakolaisvastaisia puolelleen mutta vaalien jälkeen ääni muuttuu kellossa. Kokoomus haluaa kalastella persujen ääniä. Keskustalaiset ovat aivan nysviä tämän asian suhteen, ja sdpn ja vihreiden politiikan tietää kaikki...
- Anonyymi
Lisäisin vielä että aivan asiaa puhut, Suomi ensin ja sen jälkeen kun meillä menee hienosti ja on oikeasti VARAA auttaa muita, se heille suokoon. Ei velalla pitäisi ketään auttaa.. Tulee itselle paskainen loppu eikä meitä kukaan auttaisi
- Anonyymi
Suomessa on nyt ::Upea.asiallinen,erittäin kaunis,hyvä käytös,nykyaikainen viisas, äiti,rouva PÄÄMINISTERINÄ. Hän miettii,ajattelee ensin,sitten vasta puhuu,ollaan hänestä ylpeitä.
- Anonyymi
Ei ole asiallista esittää olemattomia tissivakojaan julkisuudessa. En olisi niinkään ylpeä, ei kuulu pääministerin tehtäviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole asiallista esittää olemattomia tissivakojaan julkisuudessa. En olisi niinkään ylpeä, ei kuulu pääministerin tehtäviin.
Hyvä ku on nohevia naisia hallituksessamme.( jos olis orpo.sipilä.soini.kanerva.öykkäröimässä ja elvistelemässä,SUOMI neito olisi heikossa hapessa)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ku on nohevia naisia hallituksessamme.( jos olis orpo.sipilä.soini.kanerva.öykkäröimässä ja elvistelemässä,SUOMI neito olisi heikossa hapessa)
Et ole kartalla lainkaan. "Hyvinvointivaltio" Suomi on alle vuodessa ajettu sellaiseen velkavankeuteen, että suomalaisten käy vielä Kreikkaa kateeksi. Me nimittäin maksamme Jutta Urpilaisen neuvottelutuloksen mukaisesti omiemme velkojen lisäksi Kreikan velkoja ja nyt tuli Sanna Marinin neuvottelemalla vielä kuormaan Italian, Espanjan ja monen muun maan velat. Näin ollen nuo nohevat naiset ovat saaneet nimensä lähtemättömästi Suomen historiaan. Heitä kiroavat lapsemme ja heidän lapsensa sekä heidän lapsensa lapset kolmanteen ja neljänteen polveen. Tämä tietysti sillä varauksella, ettei oteta yhtään lisää velkaa 120 vuoteen. Mikäli maksamme velkojamme 1200 miljoonaa vuodessa (1.200.000000) seuraavat 120 vuotta, niin alamme olla kuivilla. Tosin korot ovat sinä aikana syöneet velanmaksukykyä n. 100-1200 miljoona vuodessa. Koroton aika ei nimittäin ikuisesti jatku. Velat kansan verta juo ja sosialistit nauravat.
- Anonyymi
Tää on tosi, näin miehenkin näkökulmasta . Naiset ovat hoitaneet tonttinsa hyvin, sen totesi tv.s Seppo Kääriäinenkin keskus.nen. Tosi on,et kokoo.politiikalla viimestään upottaisi suohon syvälle ,ja on joitakin samanlaisia puol.muitakin.
- Anonyymi
Hän on kasvanut mielenvikaisessa sateenkaari perheessä. Kun lusikalla on annettu ei kauhalla voi ottaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän on kasvanut mielenvikaisessa sateenkaari perheessä. Kun lusikalla on annettu ei kauhalla voi ottaa..
Tämä olikin uutta, en tiennytkään että Seppo Kääriäisellä on sateenkaaritausta ja jos on, arvostukseni nousee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä olikin uutta, en tiennytkään että Seppo Kääriäisellä on sateenkaaritausta ja jos on, arvostukseni nousee.
Hehheh, tässä saatettiin viitata Sanna marinininii
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehheh, tässä saatettiin viitata Sanna marinininii
Ja taas persu yrittää valehdella ja kääntää asioita toisin päin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas persu yrittää valehdella ja kääntää asioita toisin päin.
Totuus voi kirpaista sosialisteja, pahoitteluni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus voi kirpaista sosialisteja, pahoitteluni
Ei me sosialistit nyt niin siitä Kääriäisestä, kata ittelles vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus voi kirpaista sosialisteja, pahoitteluni
Tekeehän se kipeää kun kalikka osuu nilkkaan.
- Anonyymi
Kyllähän nuo hallituksen naiset ja harjoitettu politiikka vaikuttavat täälläkin mutta eivät nuo naiset ole Keuruulla kuntavaaliehdokkaana. Heistä on siis turha kinastella silloin kun paikallisesti valitaan kuntapäättäjiä. Täällä on kinastelemiseen aihetta riittävästi sillä nyt on sellainen valtuusto, että siihen on saatava selvä muutos. Velka asukasta kohden sen kun kasvaa vaikka valtio työntää velkarahaa joka luukusta. Valtion velkaraha on sitä samaa mitä kaupunki itse ottaa eli kyllä meistä jokainen verolle pantu joutuu niitä maksamaan. Tosin eräät seikkailupolitiikan harjoittajat erityisesti tuolla viherpunavasemmistossa ovat sitä mieltä, että ei velkoja tarvitse koskaan maksaa takaisin. Olisi mielenkiintoista tietää mistä saa velkarahaa ilman takaisinmaksuvelvoitetta. Minullakin olisi joitakin kohteita sellaiselle rahalle.
Keuruu lyhentää S-KS:n (to 26.11.) mukaan ensi vuonna 1,1 miljoonalla eurolla n. 58 miljoonan velkaansa. Mikäli tuo haave toteutuu ja sitä kyetään jatkamaan tulevina vuosina samalla tahdilla, niin Keuruu on velaton vuonna n. 2072. Tietenkin edellyttäen, että siihen mennessä ei oteta lisää velkaa. Jos vasemmisto apupuolueineen jatkaa valtuuston enemmistönä, niin lisävelka on aivan varmaa. Valitettavasti jonain päivänä korot nousevat ja syövät velanmaksukykyä, joten voimme olla varmoja, ettei velattomuus tai edes vähävelkaisuus ole keuruulaisten realistinen tulevaisuuskuva.
Keuruun kaupungin taloudenhoitoa kuvaa erinomaisesti sanat huolettomuus ja vastuuttomuus. Kaupungintalon suunnassa eletään kuin siat vatukossa vailla huolen häivää. Velka asukasta kohden ei vähene sillä vaikka poikkeuksellisesti sitä maksetaankin miljoonalla, niin samaan aikaan asukasmäärä jatkaa laskuaan n. 100 asukkaan vuosivauhti kuten se on tehnyt jo kymmeniä vuosia. Jos kuvitellaan, että kaupunki maksaa velkojaan ja asukasmäärä jatkaa laskuaan edellä kuvatusti, niin v. 2072 Keuruulla on enää n. 4000 asukasta mutta kaupunki (?) on velaton. Tietenkään se ei mene näin sillä kutistuva asukasmäärä ei kykene maksamaan velkojaan miljoonan vuosivauhdilla kovinkaan kauan. Näin ollen, ellei mitään tehdä velanmaksukyvyn kohentamiseksi, niin asukaspako kiihtyy ja jäljelle jääville huoleton elämä muuttuu painajaiseksi.- Anonyymi
Kiinnostuin tarkastelemaan tuota edellistä kirjoitusta tilastojen valossa. Asukasluku on muuttunut siten, että v. 1980 meitä oli 13000. Vuonna 2000 oli 11870 ja 2020 on n. 9550. Näin ollen asukasluku vähenee roimaa vauhtia ja vuosimuutos on kiihtyvä sillä 1980-2000 muutos oli -56 asukasta vuodessa. Vuodesta 2000 vuoteen 2020 muutos on jo kaksinkertainen ollen -114 asuaksta vuodessa. Siis ei hyvältä näytä.
Lainakanta oli v. 2011 n. 2000 €/asukas mutta v. 2020 jo n. vähän yli 6000 €/asukas. Velka on siis kolminkertaistunut 9 vuodessa ja samaan aikaan asukasmäärä on vähentynyt n. 2280 :llä ja on edelleen laskussa. Siis ei todellakaan hyvältä näytä. Verotus on myös kiristynyt ja kiristyy heti kuntavaalien jälkeen ensi vuonna. Verojen määrä näkyy jokaisessa tilinauhassa, joten siitä on jokaisella ajantasainen tieto. Äänestyskopissa jokainen voi vaikuttaa siihen kuinka verohimoisia sinne valtuustoon pääsee. Tämä vaan oli mulla tällä kertaa.
- Anonyymi
Helena Petäistön kolumni: Onko meillä todella varaa pitää hallitusta harjoittelupaikkana kokemuksen keräämiseen
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helena-petaiston-kolumni-onko-meilla-todella-varaa-pitaa-hallitusta-harjoittelupaikkana-kokemuksen-keraamiseen/7845938?fbclid=IwAR1KW77MuedRHiP1xqNMYjdfhOBXCt_nvQbQjNMW6kESe_jCiHxnDZ0xgyU#gs.mmpjl4
Muutoksenaika ja se tehdään jo kunnallisvaaleissa!- Anonyymi
Kyllähän asa on niin että sosialistit soppaa tuo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän asa on niin että sosialistit soppaa tuo.
Kyllä laihalla hernesopalla kyllä pysyy hengissä
Tämä on nyky hallituksen mandra
Sama kuin aikoinaan neuvostoliitossa
Tämä sama tulee toistumaan tulevaisuuden EUrostoliitossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä laihalla hernesopalla kyllä pysyy hengissä
Tämä on nyky hallituksen mandra
Sama kuin aikoinaan neuvostoliitossa
Tämä sama tulee toistumaan tulevaisuuden EUrostoliitossaNiinpä, mistään muustahan sinä et osaa puhua kuin tästä eurostoliitosta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, mistään muustahan sinä et osaa puhua kuin tästä eurostoliitosta
Tämä menee aivan naurettavaksi, kuka Keuruulla kannattaa liittovaltio-kehitystä? Varmaan juuri nämä velan ottajat, siinä uskossa että mitään ei tarvitsisi vähään aikaan maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä menee aivan naurettavaksi, kuka Keuruulla kannattaa liittovaltio-kehitystä? Varmaan juuri nämä velan ottajat, siinä uskossa että mitään ei tarvitsisi vähään aikaan maksaa.
Persuthan ne siitä eurostoliitosta koko ajan puhuvat ja pietarintrollit taputtavat käsiään kuten kaikille EUn nakertajille muutenkin. Sinä et nyt selvästikään ymmärtänyt yhtään mistä kirjoitat.
- Anonyymi
Keuruulla tarvitaan uusia teollisuushankkeita, joten juuri nyt olisi sopiva aika lähettää kaupungin korkea virkamiesdelegaatio Japaniin neuvotteluihin, jotta viimeinkin saataisiin yli kolmekymmentä vuotta odotettu liimapalkkitehdas Keuruulle.
- Anonyymi
Ei Keuruun ja lähialueen tiet kestäisi yhtään liimapalkkitehdasta, eikä Suomessa kannata tuo muutenkaan.
- Anonyymi
Mikä vittu siinä on niin vaikeata ymmärtää mitä halla-aho puhuu.onko se siinä pienessä päässä se vika vai onko sana persu niin vaikea leimautua.siellä ei keuruullakaan niin älykästä ihmistä ole etteikö persuksi voisi tulla.varmaan joku keijo kysyy mitä puoluetta kannatan mutten vastaa.olen lääkäri.minua ottaa hippograteen vala pirusti pannuun ja se ettei teidän kansaa voi keskustella.hävetkää
- Anonyymi
Keuruulla jopa kokoomukselaiset ovat punavärin läpitunkemia, joten ei pidä kummastella tätä nykymenoa. Velkaa, veroja, velkaa, veroja on nykyinen taloudenpito ja ideologia eikä siihen liity säästöt ja kustannusten hallinta millään tavalla.
Tähän menoon ei liity myöskään luetun ja kuullun ymmärtäminen sillä punamuuri on niin vahva, ettei sen läpi näe eikä kuule.
Mikäli äänestäjä haluaa lisää velkaa ja veroja, niin hänen pitää äänestää kuten koko suku on äänestänyt aina ennenkin. Sillä tavalla varmistaa sen, ettei ainakaan minkäänlaista vaurastumista tapahdu. Nimittän jokainen ero, joka maksetaan kaupungin kassaan, on pois maksajan hyvinvoinnista ja normaalin talouden välttämättömästä verenkierrosta. - Anonyymi
Totta puhut, kokoomus on kommunisteja täynnä.
- Anonyymi
Kyllä oli LUOJAN KIITOS , et on SDP hallitus johdossa, kun tuli tää coronakin ja muuenkin vaikeat ajat, niin se sanoi entinenkin poliitikko ,et kyllä kansa tietää. Oli aivan oikeassa ! Silloin,kun tarttee vetovastuuta . Noita turhia " höpöttäjiä" riittää liikaakin nois muis puolueissa ja tulos on nähty, On aika - merkkinen kannatus heillä.
- Anonyymi
Tämä taas on aivan paskaa, niin tiukille sdpn voitto veti, jos olisi vaalit olleet viikon myöhässä olisi tulos ja hallitus ollut aivan erilainen. Onneksi vaaleja tulee aina uusia, ja jossain vaiheessa porukka ymmärtää että demarit viher hallituksineen kusee Suomen muroihin ja pahasti. Sanna Marinilta jos kysytään, hän voisi johtaa vaikka tehdasta. Tuolla kokemuksella :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä taas on aivan paskaa, niin tiukille sdpn voitto veti, jos olisi vaalit olleet viikon myöhässä olisi tulos ja hallitus ollut aivan erilainen. Onneksi vaaleja tulee aina uusia, ja jossain vaiheessa porukka ymmärtää että demarit viher hallituksineen kusee Suomen muroihin ja pahasti. Sanna Marinilta jos kysytään, hän voisi johtaa vaikka tehdasta. Tuolla kokemuksella :D
Äänestä sosialisteja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä taas on aivan paskaa, niin tiukille sdpn voitto veti, jos olisi vaalit olleet viikon myöhässä olisi tulos ja hallitus ollut aivan erilainen. Onneksi vaaleja tulee aina uusia, ja jossain vaiheessa porukka ymmärtää että demarit viher hallituksineen kusee Suomen muroihin ja pahasti. Sanna Marinilta jos kysytään, hän voisi johtaa vaikka tehdasta. Tuolla kokemuksella :D
Hallitus olisi ollut täysin samanlainen koska J.Halla-ahon johtamat persut eivät olisi päässeet hallitukseen. Persu valehtelee tässäkin asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus olisi ollut täysin samanlainen koska J.Halla-ahon johtamat persut eivät olisi päässeet hallitukseen. Persu valehtelee tässäkin asiassa.
Ja tämähän on täysin omaa kuvitelmaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämähän on täysin omaa kuvitelmaasi.
Minä äänestän ainakin ketä tahdon, muut eivät pysty siihen vaikuttamaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä äänestän ainakin ketä tahdon, muut eivät pysty siihen vaikuttamaan!
Minä myös olen sen verran itsellinen, että vasemmistoprobaganda ei vaikuta. Käytän omaa joskin tietenkin rajallista ajattelukykyäni ja äänestän sen perusteella ketä haluan mutta en missään tapauksessa sosialisteja, vihreitä tai kommunisteja.
- Anonyymi
On yksi keskeinen aine jolla tämän maan hyvinvointi on rakennettu ja se on punamulta. Siispä kaikki keuruulaiset, äänestetään taas kerran yhdessä vahva sosialidemokraattien ja keskustan rintama valtuustoon, meidän kaikkien parhaaksi. Meidän on taas uudeksi luotava maa, helppoheikit menköhöt merten taa
- Anonyymi
Onko aikeissa myydä kenties koko Keuruu velka helvettiin? Pelkkä Suomi ei Sanna Marion pikku pelinappuloille riittänyt
- Anonyymi
Nostan hattua niille ketkä lähtevät mukaan politikkaan. Varsinkin paikalliseen. Tsemppiä.
- Anonyymi
Tavallaan me nostamme hattua kaikki jotka käymme äänestämässä.
- Anonyymi
Kokoomus ajaa rikkaiden, sijoittajien ja yrittäjien asioita. Ei ole niin paljon omaisuutta tai suuri palkka, että tulisi mieleen äänestää heitä.
- Anonyymi
Totta tämäkin mutta SDP-KESK-KOK on kuitenkin se keuruulaisen kunnallispolitiikan terve ja vakaa runko jonka päälle tulevaisuutta voidaan rakentaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta tämäkin mutta SDP-KESK-KOK on kuitenkin se keuruulaisen kunnallispolitiikan terve ja vakaa runko jonka päälle tulevaisuutta voidaan rakentaa.
Vakavalla naamalla vitsailua. Tuo porukkaa tietää keuruulaisille lisää velkaa ja lisää veroja. Tuo porukka kuvittelee maksavansa ensi vuonna velkalyhennystä 1, 1 milj. euroa. Uskoo kuka uskoo mutta jos niin kävisikin, niin velkaa on edelleen 56 miljoonaa tietenkin edellyttäen, että ei ole otettu lisää. Tuolla kuvitellulla maksutahdilla kestää 55 vuotta koko velan maksamiseen, uskoo kuka uskoo mutta niin ei tule tapahtumaan. Samaan aikaa asukasluku ja siten myös veronmaksajien määrä vähenee sillä muuttoliike on pääasiassa työikäisten heiniä. Muuttoliike ja muu väestön vähennys vie maksajat, joten kuka esim. 25 vuoden kuluttua jaksaa maksaa yhä kireämpiä veroja. Silloin keuruulaisia on enää enintään n. 6500 kun nyt on n. 9500 ja väki vähenee nykyisellä tahdilla n. 120:llä vuodessa. Voimme olettaa tahdin nopeutuvan loppua kohti, joten velan mahdollisesta muodollisesta lyhennyksestä huolimatta velka asukasta kohden pysyy samana tai jopa kasvaa. Sellainen on "kunnallispolitiikan terve ja vakaa runko" eli ei kumpaakaan.
- Anonyymi
Niin, se on jokaisen oma asia ketä äänestää ja mitä tilaa mutta sitten pitää tyytyä siihen mitä saa.
- Anonyymi
YLE1 lähettää juuri ohjelmaa jossa persut esittelevät maaseudun tyhjentämistä, kaikki tuet pois maaseutuelinkeinoilta.
- Anonyymi
Persut ajaa polttoaineverotuksien poistoa joka on suoranaisessa vaikutuksessa pitkien välimatkojen maaseutuun. Verotuksen keventämistä leikkaamalla tällä hetkellä ei niin välttämättömistä raha reijistä kuten kehitysapu ja maahanmuutto unohtamatta eun liittovaltio kehitystä ja näitä velka-helvettejä. Turve pitäisi myös säilyttää. Kerro sinä mikä näistä aiheista käy maaseudun tuhoksi vai olisiko syytä tarkkailla Marinin punavihreää toimintaa. Ei ole kohta kotia, uskontoa eikä isänmaata!
- Anonyymi
Valtakunnalinen tilanne on jo nyt se, että Orpo puhuu kuin sosialistit. Täällä Keuruulla olemme hyvin mukana ajan virrassa sillä paikallinen Kokoomus on kimpassa sosialistien kanssa. Heillä on yhteinen politiikka; velkaa, veroja, velkaa, veroja ja hyvin ovata onnistuneet. Täälläkin on samoin kuin valtakunnan kaapin päällä eli Keskusta toimii tukevana tukena sosialismin tavoittelijoille. Meillä on siis vallassa yhdistynyt vasemmisto, jonka velat ja verot kansan verta juo. Äänestäjällä ei ole liiemmälti vaihtoehtoja ensi kevään vaaleissa sillä miten valitset ruton ja koleran välillä?
- Anonyymi
Vaikka molemmat yhtä aikaa ennen kuin persut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka molemmat yhtä aikaa ennen kuin persut
Sosialisti soppaa tuo.
- Anonyymi
Sosialidemokratialla on pitkä perinne Euroopan historiassa.
Sääli että se jäi ensin monarkioitten välienselvittelyissä jalkoihin, sitten jauhautui Hitlerin ja Stalinin riehumisessa ja nyt viimeisimpänä se sulautuu vihreisiin myrkkyihin - islamiin ja viherpuolueisiin. Vasemmistoliittokin puree nilkkaan.
Suomen pelastaa vain perussuomalaisuus.- Anonyymi
Hmmmm?
- Anonyymi
Kuinka niin Perussuomalaisuus pelastaa? Halla-aho ajaa uutta maakuntahallintoa 5-maakunnan pohjalta. Uusi keskitetty maakuntahallinto olisi sitä sosiaalidemokratiaa ja byrokratian pyöritystä selkeimmillään. Kaikilla pitää olla tasa-arvoiset palvelut, eli siis yhtä huonot, mutta byrokratian mylly jauhaa ja sosiaalidemokraatti byrokraatti nauraa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka niin Perussuomalaisuus pelastaa? Halla-aho ajaa uutta maakuntahallintoa 5-maakunnan pohjalta. Uusi keskitetty maakuntahallinto olisi sitä sosiaalidemokratiaa ja byrokratian pyöritystä selkeimmillään. Kaikilla pitää olla tasa-arvoiset palvelut, eli siis yhtä huonot, mutta byrokratian mylly jauhaa ja sosiaalidemokraatti byrokraatti nauraa!
Perussuomalaiset pelastaa vain itsensä. Ne ovat itsensä asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset pelastaa vain itsensä. Ne ovat itsensä asialla.
Kenenkäs asialla sosialistit ovat? Oman edun tavoittelijoita ovat ja jos suinkin mahdollista, niin toisten kustannuksella. Kun eivät vielä ole saaneet veroja valtion maksettavaksi, niin sitä odotellessa pyrkivät siihen, että verot ja velat sälytetään muiden kuin sosialistien maksettavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset pelastaa vain itsensä. Ne ovat itsensä asialla.
Perussuomalaiset on ainoa puolue joka on suomalaisten asialla, kaikki muut ovat jihadistejen ja viherpuna porukan sairaassa porukassa
- Anonyymi
Mitehä se on tu äänestysasia ? Saarijärvellä ei saisi äänestää,( toisien mielestä ) kepua . Keuruul ei sdp.tä , ei peruss.laisia ? Jossain ei kokoom.sta. Mitehä se saatais asia järjestettyä, et olis hyvä kaikille ??
- Anonyymi
No miettikääpä sitä. Meillä sosialidemokraateilla kun ei ole tämäntapaisia ongelmia, me vain toteutamme sivuille vilkuilematta hyväksi havaittua pohjoismaista hyvinvointiohjelmaamme joka koituu kaikkien asukkaiden parhaaksi.
- Anonyymi
Empä usko, et saahaan tämän maapallon olemassa olon aikana kuntoon tuota asiaa, jos se ihmisistä riippuu !
- Anonyymi
Nyt on valtakunnassa pelko korkealla kun kuntavaalien siirto toteutui. Keppihevosena pitivät koronaa mutta tosiasiassa niin sosialisteilla kuin porvareillakin on pelko PS:n vaalivoitosta. Erityisesti Keskusta pelkää menettävänsä maakuntien Suomessa sen vallan, joka sillä on ollut vuosikymmeniä. Kokoomus pelkää menettävänsä äänestäjiä PS:lle ja sosialistit pelkäävät menettävänsä suurimman puolueen aseman. Pelko ei ole turha sillä niin voi hyvinkin käydä mitä pelkäävät.
Vaalien siirto siis antaa pari kuukautta lisää vaalikampanjointiin ja siltä kannalta siirto oli hyväkin. Nimittäin vielä ei ole minkäänlaista itsekehua näkynyt kaduilla mutta jospa se vielä herää.
Sosialismiin pyritään ihan perinteisesti järkyttävällä velkaantumisella vappusatasen ohella ja verot tulevat perässä. Kuitenkaan en suosita epätoivoon vaipumista vaan kannustan ottamaan asioista selvää ja ajattelemaan omilla aivoilla. Sosialismissa se on tietenkin sama kuin kansanvihollinen mutta äänestä silti mitä ja ketä tahansa mutta älä sosialisteja.- Anonyymi
Sosialismi soppaa tuo.
- Anonyymi
Kakkua tarjotaan kuorrutteella, mutta kansalaisille jääkin vain kuiva pohja.
- Anonyymi
Täyttyy muistaa, että vihreät ovat sosialisteja, sdp. ja vaemmistoliitto, sekä osa kokoomuslaisista. Myös ruotsalainen kansanpuolue kuuluu vasemmistolaisiin, kaikki samaa kommunistipesää.
- Anonyymi
Tuosta en ole eri mieltä.
- Anonyymi
Palataan sitten taas alkuperäiseen aiheesaan. Niistä sosialisteista en tiedä mutta vajaan kolmen kuukauden päästä me kaikki tolkun ihmiset päästään äänestämään sosialidemokraatteja ja saattaahan se koronatilannekin olla jo paljon helpompi siihen aikaan.
- Anonyymi
Minä ohitan iloisesti kaikenlaisen agiteeraamisen, mitä mikin puolue harjoittaa. Näin pienellä paikkakunnalla äänestän tolkun ihmistä puoluetaustasta riippumatta. Ensi vaaleissa taitaa ääneni mennä demareiden ehdokkaalle, on osoittautunut järki-ihmiseksi eikä miksikään katkeraksi ja kostonhimoiseksi luottamushenkilöiden tai virkamiesten tekemisien arvostelijaksi erinäisillä palstoilla. Olisi kyllä yksi toinenkin ehdokas, joka on kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja jolla riittää analyyttista ja kiihkotonta lähestymistä eri asioihin. Pitäneekö heittää arpaa sittenkin noiden kahden välillä? Erinomaisia ehdokkaita kumpikin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ohitan iloisesti kaikenlaisen agiteeraamisen, mitä mikin puolue harjoittaa. Näin pienellä paikkakunnalla äänestän tolkun ihmistä puoluetaustasta riippumatta. Ensi vaaleissa taitaa ääneni mennä demareiden ehdokkaalle, on osoittautunut järki-ihmiseksi eikä miksikään katkeraksi ja kostonhimoiseksi luottamushenkilöiden tai virkamiesten tekemisien arvostelijaksi erinäisillä palstoilla. Olisi kyllä yksi toinenkin ehdokas, joka on kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja jolla riittää analyyttista ja kiihkotonta lähestymistä eri asioihin. Pitäneekö heittää arpaa sittenkin noiden kahden välillä? Erinomaisia ehdokkaita kumpikin!
Äänestit sitten ketä tahansa demaria, vaikka olisikin tolkun ihminen. Puolue on mennyt aivan sairaaseen suuntaan, valitettavasti. Tunnen monta tolkun ihmistä ketkä ovat kaikesta eri mieltä kun demarit, tottumuksesta silti sitä äänestetään kun ei vanhat koirat uusia temppuja opi huoh
- Anonyymi
Olet sitten ohittanut kaiken tiedon mitä sosialisteista on esim. viimeisen vuoden aikana kerrottu. Epäilemättä kun pitää silmät kiinni, korvat tukossa ja pussin päässä, niin voi kellua sosialistisessa unelmahötössä ilman häiriötekijöitä. Tieto olisikin vakava häiriö siellä vappusatasten ja velkaunionin pilvessä.
- Anonyymi
En ikinä äänestä persuja. Mieluummin äänestän tyhjää. Vaikka sama asiahan se on kuin antaa ääni populismille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ikinä äänestä persuja. Mieluummin äänestän tyhjää. Vaikka sama asiahan se on kuin antaa ääni populismille.
Siinäpä sinulle vaikea valinta, kaiketi mielestäsi kahden pahan välillä?
- Anonyymi
Tämä sosialismi se on melkoinen päänvamma tälle sankarille. Missähän se kuvittelee niitä näkevänsä. Kuntavaaleissa kun on ehdolla vain sosialidemokraatteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä sinulle vaikea valinta, kaiketi mielestäsi kahden pahan välillä?
Ei ole vaikea päätös. Ei tod.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä sosialismi se on melkoinen päänvamma tälle sankarille. Missähän se kuvittelee niitä näkevänsä. Kuntavaaleissa kun on ehdolla vain sosialidemokraatteja.
Pääministeripuolue eli SDP, n toiminta on demokratiasta yhtä kaukana, kuin aurinko telluksesta
Eikö demokratiaan kuuluu kansan valinta?
Nyky SDP toiminta on diktatuuria
Vihreä vasemmisto huutelee askelmerkkejä heille
Kepuhan pettää aina sehän on todettu jo monesti, myötäilee vain aisurina
Velkaa otetaan velan maksuun että saadaan annettua historialliset
kehitymaa tuet
iloitaan ja hehkutetaan kun maksetaan 6, miljardia ja saadaan takaisin 2, miljardia
Tämä on tuttua keupassakin
hyväveli syteemi pyörittää sdp jne
nyt on vain tullut viimoiset ajat laittaa jarru tällekkin meillä
ja näyttää ennakkomerkit eduskuntavaaleihin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääministeripuolue eli SDP, n toiminta on demokratiasta yhtä kaukana, kuin aurinko telluksesta
Eikö demokratiaan kuuluu kansan valinta?
Nyky SDP toiminta on diktatuuria
Vihreä vasemmisto huutelee askelmerkkejä heille
Kepuhan pettää aina sehän on todettu jo monesti, myötäilee vain aisurina
Velkaa otetaan velan maksuun että saadaan annettua historialliset
kehitymaa tuet
iloitaan ja hehkutetaan kun maksetaan 6, miljardia ja saadaan takaisin 2, miljardia
Tämä on tuttua keupassakin
hyväveli syteemi pyörittää sdp jne
nyt on vain tullut viimoiset ajat laittaa jarru tällekkin meillä
ja näyttää ennakkomerkit eduskuntavaaleihinEi vain löydy jarrumiehiä tälle kehitykselle Suomessa! Eikä löydy jarrumiehiä Keuruunkaan alasajolle ja himoverotukselle. Onko Keuruun kaupunginhallituksessa tai kaupunginvaltuustossa joku, joka laittaa jarrut tälle kehitykselle?
- Anonyymi
Tässäkin tätä monikulttuurista ihanutta
Tekijät:
Ahmed Mu--- Ah...d
M-----med Ibrahim Ma----ud
"Hovioikeus alensi molempien rangaistusta, sillä käräjäoikeus oli tuominnut molemmat aiemmin Mahamudin viiden vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen."
"Nainen kaadettiin lattialle. Häntä lyötiin, potkittiin ja kuristettiin ja hänen päätään hakattiin asunnon lattiaa vasten. Naista lyötiin matkapuhelimella kasvoihin sekä aseella takaraivoon.
Teon aikana häneltä vietiin rannekello ja puhelin.
Naisen käsien, jalkojen ja suun ympärille laitettiin teippiä. Päähän laitettiin muovipussi. Hänet käärittiin jätesäkkeihin ja kuljettiin pakettiautolla Hyvinkäälle, missä hänet jätettiin sidottuna metsäautotielle. Muovipussi otettiin välillä autossa pois, kun puhelinta yritettiin saada auki kasvojentunnistustoiminnolla.
Naisen mukaan hänen oli vaikea hengittää ja hän luuli kuolevansa teon aikana. Nainen kertoi oikeudessa, että häntä oli revitty hiuksista niin, että hiuksia oli irronnut eikä siihen kohtaan ollut enää kasvanut uusia hiuksia. Nainen kertoi myös, että kun häntä oli lyöty käsiaseella takaraivoon, hänen tajuntansa oli hämärtynyt. Hän oli kuullut myös aseen latausliikkeen ja tuntenut kun ase painettiin hänen ohimolleen metsätiellä Hyvinkäällä.
Naiselle myös näytettiin lapiota ja uhkailtiin hautaamisella. Naisen mukaan hänelle uhattiin tehdä myös seksuaalista väkivaltaa.
Yksi tuomituista kuvasi naista pakettiautossa. Naista pahoinpideltiin asunnossa ja autossa. Se kesti usean tunnin ajan.
Nainen oli näytellyt kuollutta saadakseen väkivallan loppumaan. Hän onnistui saamaan yhden käden vapaaksi ja sai sitten takin päältään ja pystyi vapautumaan siteistä ja hakemaan apua. Hän näki pellon takana valoa ja suunnisti sitä kohti."- Anonyymi
Tommoset karvamahat kun pärstäänsä täällä näyttävät voi tulla paskainen loppu
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899