Torstai iltana n kello 18aikaan,solakka junttijätkä sai ihme iva kohtauksen pikaruokalassa,alkoi useaan otteeseen toistamaan lausetta kuin mantraa-täällä on tavallisen näkösiä ihmisiä Jyväskylässä. täällä on taviksia ihan liikaakin,ei yhtään tasokkuutta ym. Hänen seuranaan olleet kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä eivät kommentoineet suomijuntin ivaamisiin. Ruokahalut meni, meinasin antaa takaisin sanallisesti,mutta aikuisena hillitsin raivoni. Vaatimaton nillittäjä muka isosta kaupungista oli seikkailemassa Jyväskylssä,naurettavaa.
Kalvakka juntti-einari vei ruokahalut.
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Seurue oli Sumiaisista kotoisin. Kyseisen taajaman älykkö oli esittelemässä syyrialaisille suomalaista kaupunkia. Nämä ulkomaalaiset, dipl. avaruusinsinööri ja kirurgian tohtori eivät vielä ymmärtäneet kaikkea.
- Anonyymi
Itse olisin paskantanut einarin lautaselle kunnon pythonin.
- Anonyymi
Voimakkaita sanoja ripuloivalta vatsahaavapotilaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimakkaita sanoja ripuloivalta vatsahaavapotilaalta.
Hah hah-isoon kaupunkiin tullaan ja sitten pettymystä ja mielipahaa. Pikaruokala velvollinen korvaamaan mielensä pahoittaneelle ruoka-annoksen. Kaikkea sitä näkee ja kuulee...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah hah-isoon kaupunkiin tullaan ja sitten pettymystä ja mielipahaa. Pikaruokala velvollinen korvaamaan mielensä pahoittaneelle ruoka-annoksen. Kaikkea sitä näkee ja kuulee...
Antaa toisen purkaa pahaa mieltään ja nolata itensä kaikkien nähden
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa toisen purkaa pahaa mieltään ja nolata itensä kaikkien nähden
Ja ärsyttää asiakkaita typerillä kommenteillaan ,kertoja nolasi itsensä mutta ankeutti kymmeniä asiakkaita myös. Jospa ei ihan täysipäinen olekaan. Onnekseen ei ollut päihtyneitä kuulijoita sillä kertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ärsyttää asiakkaita typerillä kommenteillaan ,kertoja nolasi itsensä mutta ankeutti kymmeniä asiakkaita myös. Jospa ei ihan täysipäinen olekaan. Onnekseen ei ollut päihtyneitä kuulijoita sillä kertaa.
Noh turha tänne valittaa itse olisin suuni aukassut jos paikan päällä olisin ollut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noh turha tänne valittaa itse olisin suuni aukassut jos paikan päällä olisin ollut
Ei kai aikuinen ilman kemiakoktaileja tollasta päästele...turpaanhan siitä saa jos puolustaa asiaansa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768