Pormestari huolestui yöelämän uudesta ilmiöstä
VILLE MÄKILÄ | 22.11.2020 | 12:41
Jan Vapaavuori peräänkuuluttaa kaikkien vastuuta koronapandemian torjumisessa.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) muistuttaa Twitterissä, että koronaviruspandemian vuoksi annetut rajoitukset ja suositukset eivät toimi, mikäli kaikki eivät noudata niitä. Tviittinsä yhteyteen hän on jakanut Helsingin Sanomien artikkelin, joka käsittelee Helsingin yökahviloita.
Koronaviruksen kiihtymisvaiheessa olevalla Uudellamaalla alkoholin anniskelun ravintoloissa tulee loppua kello 22 ja ravintola on suljettava kello 23. Liikkeen saa kuitenkin avata tunnin päästä uudelleen esimerkiksi yökahvilana, jossa ei tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia.
Helsingin Sanomien artikkelissa ilmenee, että Helsingin yöelämän uudeksi ilmiöksi on tullut yökahviloihin jonottaminen. Vapaavuori on ilmiöstä huolissaan.
– Rajoitukset ja suositukset eivät toimi, jos kaikki eivät noudata niitä. On meistä itsestämme kiinni millaiseksi tulevien viikkojen (ja joulun) tilanne muodostuu. Tästä kriisistä ei voi ajatella että sen hoitaa ”joku muu”, Vapaavuori kirjoittaa Twitterissä.
Pormestari huolestui yöelämän uudesta ilmiöstä !
2
109
Vastaukset
- Anonyymi
Caruna kaupassa olisi pitänyt olla kiinnostunut mitä ollaan tekemässä. Nyt saamme kaikki nauttia sähkön siirtohintojen älyttömistä hinnoista.
"Luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Luonnollista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun.
Carunan yhteydessä näin tehtiin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.
Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa." - Anonyymi
Onko tämä se sama mies joka alkukesästä ajoi 'maailman suurimman terassin' perustamista Senaatintorille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1884790Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303670Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392572Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572247Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491548- 731308
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751161Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711142En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391083Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911021