Nenäkorjausleikkauksien osaaminen Suomessa ei ole erityisen korkealla tasolla

Anonyymi

Täällä funktionaalinen rinoplastia nenänkorjausleikkauksissa on lähes tuntematon käsite.

Olen murtanut nenäni 14-vuotiaana kun sain polven naamaani jalkapallopelin yhteydessä (nyt olen yli 25) ja kärsin lähes jatkuvasti ahtaista ilmateistä. Varsinkin nukkuminen on hankalaa kun nenä on jatkuvasti tukkoisen ja kivuliaan tuntuinen.

Minulle on tehty septoplastia mikä sinällään oli onnistunut operaatio sillä sitä ennen minulla oli jatkuvasti niin tukehtunut, kuristava ja kivulias koko ajan, että mietin usein itsemurhaa ulospääsynä kivuliaasta ja tukalasta tilanteesta hengitysvaikeuksineen.

Septoplastia avasi kuitenkin hengitysteitä sen verran että tilanne on paljon parempi ja siitä suuri kiitos suomen terveydenhuollolle ja septoplastian osaaville kirurgeille.

Jokatapauksessa tuntuu kuin nenä vaatisi vielä funktionaalista rinoplastiaa toimiakseen optimaalisesti eikä suomessa ole valitettavasti tällaisista paljoakaan kokemusta vaikka ne ulkomailla (esim. Iso-Britannia, Ruotsi, Turkki, USA, Saksa) arkipäivää.

Nenälääkäreillä on ollut varsin kyyninen asenne tukkoista nenääni ja sen parantamismahdollisuuksia kohtaan ja on vain kirjoitettu nenäsuihkeita ja särkylääkkeitä oireiden helpottamiseksi, ei itse vaivan eli onnettomuudessa vaurioituneiden nenänrakenteiden rakenteellista korjaamista.

Pystyn kyllä elämään tukkoisuuden kanssa mutta varsinkin nukkuminen on hankalaa koska happi ei kulje kunnolla ja nenässä on jatkuva paineen ja tukkoisuuden tunne. Jos korjaisin nenäni esim. USA:ssa tai Kanadassa alan(funktionaalinen rhinoplastia) huippuasiantuntijan pakeilla niin siitä tulee yli 10 000 euron lasku, lentoineen, hotelleineen. Ja kun funktionaalista rinoplastiaa lähdetään tekemään niin kyseessä on taitoa, kokemusta ja äärimmäistä tarkkuutta vaativa operaatio.

Jos kirurgi ei ole kokenut, hyvämaineinen, eikä tee satoja leikkauksia vuodessa niin silloin on suurempi riski että leikkaustulos on huonompi kuin lähtötilanne jonka takia leikkaukseen alunperin haettiin.

Mielestäni Suomen terveydenhuollon pitäisi herätä siihen, että funktionaalinen rinoplastia on havaittu USA:ssa ja Kanadassa toimivaksi metodiksi nenän rakenteellisten tukkoisuusongelmien hoidossa.

Täällä osaamisen puute funktionaalisen rinoplastian suhteen tulee kalliiksi kansalaisille koska ko. operaatio vaatii paljon kokemusta ja on riskialtista mennä sellaisen nenäkirurgin pakeille joka tekee rinoplastioita vain kosmeettisista syistä kourallisen vuodessa,

eli pitää mennä ulkomaille vähemmän riskialttiin operaation perässä koska maan tapa on vähätellä ihmisten nenän tukkoisuudesta johtuvia ongelmia ja kirjoittaa näille nenäsuihkereseptejä rakenteellisia ongelmia lopullisesti korjaavien kirurgisten keinojen sijasta.

Mielestäni nenän ongelmiin keskittyville kirurgeille pitäisi opettaa funktionaalista rinoplastiaa laajemmin ja sen käyttöä tulisi laajentaa terveydenhuollossa.

Ainakin yksityisille lääkäriasemille tässä olisi selkeä lisätulojen lähde sekä markkinarako mikäli heillä olisi enemmän funktionaalisen rinoplastian asiantuntijoita. Nykyisin olen löytänyt yksityisiltä vain muutaman lääkärin koko suomessa, jotka tekevät funktionaalisia rinoplastioita ja luulen, että kokeneempia lääkäreitä tähän touhuun pitää hakea ulkomailta koska Suomen terveydenhuollossa funktionaalisen rinoplastian menetelmiä käytetään lähinnä vain vakavasti vaurioituneiden nenien hoitamisessa.

Sikäli elän hankalassa tilanteessa että olen lähes täysin varaton enkä pysty hankkimaan jatkuvien päänsärky-ja selkäsärkyjen(joita yritän kuntouttaa paremmiksi mutta saa nähdä miten käy sillä tässä on nyt mennyt vuosikausia hukkaan näidrn ongelmien kanssa painimisessa ja fyysinen treenaaminen on haastavaa kun keho pettää alta niin nopeasti) takia kunnollista koulutusta tai tekemään pitkää työpäivää joten korjausleikkaus on rahanpuutteen takia tällä hetkellä aika kaukainen haave, mutta olisi se hienoa levätä(tai tehdä mitä tahansa) niin ettei olisi niin tukkoinen olo koko ajan.

2

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itsellä oli mahdollisuus valita pelkkä septopladtia tai sitten septorinoplastia kun tukkoisen nenän takia menin julkiselle. Lääkäri itse vielä antoi valita kumman hoidon valitsen. Haaveri nenään oli sattunut minulle lapsena ja jäänyt hoitamatta. Väliseinä vinoutunut, nenäluu murtunut ja luutunut virhe asentoon. Rustot irronneet nenä luusta. Vino nenä kaikkinensa ja nenän selkä jollain tavalla epäsymmetrinen. Korona tosin viivyttänyt leikkausta 8kk joskus ensi vuonna sitten noin vuoden jono noin.

    • Anonyymi

      Minulle aika tuntematon ala mutta mielenkiinnolla luin molemmat kirjoitetut jutut.Laitin tuon septinoretinopatian(sori siis saattoi tulla väärinkin tuo sana (anteeksi siitä sitten paljon että tulee nyt väärä sana tähän!mutta en voi sitä sanaa ottaa enää talteen kun aloin kirjoittamaan jo tätä)mutta sen sanan joka tuo kakkosena kirjoittanut oli maininnut että häneltä oli kysytty että kumpaa ottaa ja se sana oli vähän pitempi niistä kahdesta siis mitä tarkoitan).Niin netissä antoi suoraan Tays:n sivut sillä sanan otsikolla että luulenpa että siellä sitten tehtäisiin tuota leikkausta mitä tuo ensimmäisenä kirjoittanut sanoikin tai haki leikkauspaikkaa jotenkin koska antoi muuten otsikossa myös sen sanan mitä hän käytti?( tai sinä käytit jos näitä lueskelet..)).Minun ystävä on ollut Tays:ssä jalka leikkauksessa (hän ihan asuu Tampereen alueella että kuului heidän hoideltaviin oikeastikin)että kyllä siellä on varmaan aika osaavaa porukkaa kirurgina mutta niin en tiedä miten saisit sinne esim lähetteen kun Tampereella varmaan on jonoa kyllä leikkauksiin että siinä on vähän sulateltavaa asiaan mutta jos saat lähetteen niin jono varmaan kestää mutta joskus sitten voisi onnistaa pääsy haluamaasi asiaan??.En osaa sanoa onnistuisiko mutta tuli vaan mieleen kertoa näin tässä asiasta..??(rinoplastia oli se toinen sana joka tuli yhtä aikaa sen toisen s alkuisen sanan kanssa siis TAYS kohdalta, netissä.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin

      Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000
      Maailman menoa
      493
      7348
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      227
      2588
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2561
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      158
      1874
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1748
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      3
      1469
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      0
      1357
    8. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1148
    9. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1145
    10. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1143
    Aihe