Osakemarkkinat riemuitsevat ja kiittävät koronaa. Amerikassa Nasdaq indeksi oli helmikuussa 2020 vähän ennen koronaa 9500 pisteessä, siihenastisesssa maksimissa. Tänään se on 11800 pisteessä, kaikkien aikojen maksimissaaan, nousua 24% yhdeksässä kuukaudessa. Tämä ihana nousu siunauksellisen koronan ansiosta. Kyllä sijoittajilla on syytä kittää koronaa. Myös Helsingisssä pörssi on kaikkien aikojen ennätyslukemissa 10600'ssa. Aivan varmaa on, että, kun rokotteeiden ansiosta korona muutaman kuukauden päästä hellittää, pörssit putoavat sen 15...20%, tekevät siis korjausliikkeet, kuten sijoittamisen asiantuntijat sitä nimittävät. Mutta tänä päivänä on syytä riemuista ja kiittää tätä rahaa tuovaa koronaa.
Pörssit kiittävät koronaa
16
312
Vastaukset
- Anonyymi
Amerikan riemu on Bidenin ansiota. Suomen nousu on reunalaineita ja Neste-hypeä. Maailma tulee muuttumaan.
- Anonyymi
Vielä enemmänhän ne US pörssit olisivat nousemassa, jos Trump olisi valittu. Mutta ennenkaikkea korona on se pörssejä yläviistoon sysäävä voima ja näin etenkin USA'ssa, jossa koronatartuntoja on huomenna 13 miljoonaa ja menehtyneitä 266 tuhatta. Hirveitä lukuja, mutta pörssit siellä kukoistavat. Maallikko ajattelisi että pörssit heijastelevat talouden tilaa, mutta näin ei todellakaan ole. Vaikka BKT't kaikkialla länsimaissa ovat pudonneet 4...7% ja vaikka nousu tulee olemaan hidasta, pörssit kiitävät uusissa ennätyksissä. Katsokaapa esim Nasdaq-index kuvaajaa viimeisen 5...10v ajalta. Koskaan ei ole ollut sellaista yöi 25% nousua kuin viimeisen 1v ajalta, josta ajasta noin 9kk on koronaa. On se vaan siunauksellinen virus tämä korona, ainakin pörssien kannalta.
- Anonyymi
Korona auttoi vain siksi että ihmisillä jäi rahaa joka sijoitettiin. Isoin asia on ympäristöasiat. Korona nosti terveydenhuoltoa.
- Anonyymi
kyllä mäkin oon seurannu Kiinan indeksin kurssikehitystä nyt koko vuoden.....ei yhtään korjausliikettä....koko ajan vaan suuntana ylöspäin, mutta voihan se olla että jos rokotteella muut maat saavat koronan hallintaan, niin kiinan kurssi sitten tyrehtyy.....
- Anonyymi
Korona ja muut vaikuttavat shorttaajiin. Näin minäkin teen tiliä. Pitemmällä aikavälillä ei Tesla jne kannata. Voiko Tesla olla 10x, ei ikinä, vaadittaisiin sähköautot jo Marsissakin. Kilpailu kasvaa ja yllätyksiä tapahtuu lähimmän vuoden aikana. Älä yritä myydä huipussa!! Sieltä tullaan kovaa alas. Vielä löytyy 10x yrityksiä, jotka nousevat kun Bidenin hallinto aloittaa ja uutisia llähtee liikkeelle. Amerikkalaiset ovat ihanan ylireagoivia kaikkiin uutisiin.
Keskustelupalstoilla amerikkalaiset hehkuttavat go-go ilman asian hiventäkään. Tämä on vain kylmäpäisten onni. Ostin Teslaa 6 USD ja myin 450 USD. Vastoin periaatetta pidin pitempään kuin 10x. Nyt ostin muutamaa muuta, mutta en WWR, vaikka Teslasta voi hyötyäkin, koska tuote ei ole skaalattavissa eikä ole jälkimyyntiä. Lyhyeksi voisin ostaa toki, mutta kun on parempiakin.- Anonyymi
"Ostin Teslaa 6 USD ja myin 450 USD"
Wau ! .... Toivottavasti ostit 10 000 eurolla ?
- Anonyymi
Etenkin tämä Koronan toinen aalto sai pörssit riemuitsemaan. Kun USA'ssa pv-tartuntaluvut nousivat jopa 150...200 tuhanteen ja isoissa EU-maissa paljon yli kevään lukujen, pörssit saivat uutta vauhtia. Net ne ovatkin kaikkien aikojen ennätyksissä. Tänään Hesarikin kirjoitti pääkirjoituksessaan, että pörssien ja reaalitalouden väliltä on yhteys kadonnut. Pörssit elävät omissa sfääreissään ja syynä siihen rahan runsaus, jota koronan varjolla valtiot kylvävät elinkeinoelämälle "elvytyksen" nimissä. Tosin Hesariksin kirjoitti juttunsa lopussa, että pakuu realismiin voi olla hyvinkin ennalta arvaamaton. Joka tapauksessa luottamus pörssien rationaaliseen käyttäytymiseen on mennyt ja se tekee monen sijoittajan varovaiseksi.
- Anonyymi
Eilen USA'ssa ennätysmäärä 203737 tartuntaa ja 2833 nenrhtynyttä. Niinpä siellä plrrsit ovat jälleen tänään hyvässä nousussa Nasdaq +0,40% ja DJ Ind +0,51%. Nasdaq on kohta jöälleen uudessa ennätyksessä, 12462 pisteessä. Kyllä korona on US'n pörsseille ollut siunauksellinen, nousua Nasdaq'ssa 25% ennen koronaa valliinneesta kaikkien aikojen maksimista. Koistavasti meneen US'n taloudessa, ainakin pörssien menestyksellä mitattuna. Ja kaikki tämä koronan ansiosta.
- Anonyymi
Eilen USA'ssa 209756 tartuntaa ja 2960 kuollutta. Nasdaq siellä 12580 posteessä eli nousu eilen 0,5% ja noussut 45,9% viimeisen vuoden aikana. Tässä nähdään kuinka siunauksellinen onkaan Corona ollut pörsseille ja osakemarkkinoille. Kun nyt rokotukset alkavat ja Corona poistuu, samalla poistuu Coronan tuoma elinvoima pörsseille ja aivan varmasti tulee 10...15% pudostus.
- Anonyymi
Länsimainen taloushistoria ei tunne toista pörssejä samanlaiseen nousukiitoon saanutta tekijää, kuin millaiseksi on osoittautunut Kiinan Wuhaniista lähtenyt korona, vatsinkin sen toinen aalto. Ensimmäinen aalto lyhyeksi hetkeksi säikäytti, mutta toinen aalto aikaansa ennennäkemättömän nousun vuoden 2020 toisella puoliskolla. Kyllä osakemarkkinat kiittävät koronaa.
- Anonyymi
Suurin siunaus pörsseille ovat olleet valtioiden ylenpalttiset elvytyspaketit, joita on jaettu, ennenkuin mitään todellista elvytystarvetta on ollut. Ja se raha on kaikki valtioiden velkarahaa, jota todella riittää rajattomasti. Näin EU'ssa ja varsinkin USA'ssa, jossa FED on avokätinen rahan jakaja. Valkaantumien ei huoleta ketään, se on pelkästään kivaa. Ja kun rahaa on nyt kaikilla, suuri yleisö on alkanut hulluna ostamaan osakkeita ja niinpä esim Tesla on Amerikassa noussut vuoden takaisesta noin 45 USD'sta nykyiseen 640 USD'iin, siis 1200%. Vastaavanlaisia nousijoita on Nasdaq pullollaan. Kyllä Kiina lahjoitti länsimaille osakesijoittajia todella vaurastuttavan viruksen. Sitten, kun virus rokotteella tapetaan, sitten pörssit palaavat realismiin, eli putoavat 10...15% ja alkavat jälleen käyttäytyä talouden liikkeitä kuvaavalla tavalla. Mutta niin kauan kun ilmaantuvuus on korkealla, niin kauan pörssit vielä riemuitsevat.
- Anonyymi
Tänään Nasdaq on 12680 pisteessä, Helsinki 10800 pisteessä ja Dax 13550 pisteessä. Kaikkien aikojen maksimissaan nuo kolme johtavaa pörssiä. Tarkkaan laskien Nasdaq on vuoden aikana siis 16.12.2019 - 16.12.2020 noussut täsmälleen 42,8%. Ja kaikki tämä ihanuus vuonna 2020,, jolloin talouden länsimaissa kerrotaan kärsivät historiallisen raskaasti. Vaikka talousdet kärsivät, pörssit, joiden luulisi kuvaavan talouden tilaa, kukoistavat. Ei voi välttyä päätelmältä, että korona on sijoitusmarkkinoille ollut käsittämätön siunaus. Valtiot velkaantuvat, mutta osakerahastoihin sijoittajat vaurastuvat.
- Anonyymi
Eilen 16.12.2020 Nasdaq päätyi 12668 pisteeseen, nousua eilen jälleen 0,56% ja nousua yhden vuoden aikana 43,4%. Eilen USA'ssa uusia koronatartuntoja 247156 ja menehtyneitä 3490. Korona raivoaa kamalasti, mutta pörssi kukoistaa, erikoinen yhdistelmä.
- Anonyymi
Koronan substanssi on siinä kuinka kauan ihmiset uskovat fake news-osastoa ja pysyttelevät kaukana kausiflunssan manipuloidusta kauheudesta. Fed korostaa että inflaatiopaineet johtuvat lisääntyneestä kysynnästä kuluttajien palatessa markkinoille ja puutteellisesta tarjonnasta. Valtionvelan korko on korkovetoa siitä laskeeko korko vai nouseeko jatkossa. Inflaation kiihtyminen pysyväksi olisi tietysti ennenaikaista mutta Fedin asenne rauhoitella osakemarkkinoita on todella kyyhkysmäistä ja läpinäkyvää. Ongelma on myös siinä että aliarvioidaan Bidenin hallinnon negatiivinen vaikutus eps-kasvuun keskisuurissa firmoissa. Green deal on yritysten vihollinen kun ajatellaan tuloksia.
- Anonyymi
Pörssit iloitsevat ja nousevat kiimassa, kun koronan neljäs aalto Deltan nimissä on alkanut. Jopa Kiinassa ovat tartunnat kasvussa ja sen heti tänään Shanghain pörssi positiivisesti noteerasi. Aivan fantastinen on USA'n Nasdaq, joka kolmessa vuodessa, josta puolet koronaa, on kasvanut 90%, siis noin 30% vúodessa. Ihanaa on tämä korona-aika, toivottavasti uusia variantteja ja mutantteja syntyy, jotta me indeksirahastoihin sijoittajat rikastumme.
- Anonyymi
Pörssit nousevat kiimassa, kun koronan neljäs Delta aalto on alkanut. Jopa Kiinassa ovat tartunnat kasvussa ja sen heti tänään Shanghain pörssi ilosta taputtaen noteerasi. Aivan fantastinen on USA'n Nasdaq, joka kolmessa vuodessa, josta puolet koronaa, on kasvanut 90%, siis noin 30% vúodessa. Ihanan ihanaa on tämä korona-aika, toivottavasti uusia variantteja ja mutantteja syntyy, jotta me indeksirahastoihin sijoittajat rikastumme. Kiittäkäämme koronaa ja tietysti avokätisiä keskuspankkeja lainamiljardeista, joita ei koskaan tarvitse maksaa takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881