Ihmiset ovat kyselyjen mukaan hiukan eri mieltä tästä asiasta eli toiset ajattelevat että kosinta tehdään silloin kun kihlasormus annetaan ja toiset nähtävästi sitä mieltä että kosinta kihlauksen jälkeen siinä vaiheessa kun otetaan taas yksi harppaus eteenpäin ja lähemmäksi naimisiin menoa!!?
voisiko joku hiukan täsmentää mua et olisin perillä tästä mysteeristä. Minulla ja miehelläni on kihlasormukset ollu jonkun aikaa mutta mies tekee mitä ilmeisimmin tämän romanttisen kosinnan jonkun ajan päästä. Haaveissa häät kesällä 2006 ja niistä ollaan vähän puhuttukin.
voisiko joku hiukan täsmentää mua et olisin perillä tästä mysteeristä. Minulla ja miehelläni on kihlasormukset ollu jonkun aikaa mutta mies tekee mitä ilmeisimmin tämän romanttisen kosinnan jonkun ajan päästä. Haaveissa häät kesällä 2006 ja niistä ollaan vähän puhuttukin.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Jos miehesi ei ole vielä kosinut sinua (siis pyytänyt vaimokseen tai kanssaan naimisiin) ette ole kihloissa, oli sormukset tai ei.
vielä mysteerisemmäksi tuntuu menevän. Mieheni kun on eri mieltä:/
Miehesi on väärässä.
Jos nyt ajattelee siltä kantilta että minä hommasin sormukset about puoltoista vuotta sitten ja nyt mieheni tokaisee että hän kosii sitten kun on tarpeeksi kypsä tälle naimisiinmeno asialle!!??siis mitä? voi väärinkäsitysten äiti. Ja tästä seurasi siis fiilis että koko sormus homma oli pelleilyä. Siitä on ollut lievää bolemiikkia kotona ja juuri äsken.
kyllä, juttu on ollut pelleilyä, jos kumpikaan ei ole kosinut kumpaakaan ja vaikka oliskin kosittu, niin jos kosintaan ei ole vastattu myöntävästi. kihlaus tapahtuu silloin kun kosintaan saadaan tuo myöntävä vastaus.
sormuksia voidaan vaihtaa milloin vaan, mutta sormusten vaihto ei ole yhtä kuin kihlaus.
..on sitä mieltä, että olette jo kihloissa, lakkaa odottamasta kosintaa. Ehdota sen sijaan suoraan hääpäivää.
Ja tein kyl asian tänään jämptisti selväksi. Tuntuu olo jotenkin hölmöltä lähinnä hyväksikäytetyltä mut elämä on..mielestäni on niin et jos mä en mieheltä saa sitä mitä haluan niin miksi sitten jatkaa? En kyl usko enää löytäväni niin rakasta miestä kuin nyt mulla on ja se olo on nyt aika musertava:( sormukset on nyt mieheni taskussa missä sitten herra liikkuukin.
Mies näköjään valitsi vapauden mieluummin:( tai ainakin siltä vähän vaikuttaa. Tilanne on nyt tosi kimurantti!
Olen pahoillani.
Mutta pidemmän päälle. Miksi surra miestä, joka ei halua/kykene sitoutumaan?
Jos hän nyt palaa, ja haluaa naimisiin, voisitko luottaa tähän tahtoon?
mies kovin pitkällä reissulla ollut;)
Myös nainen voi kosia. Tai sitten ei tarvi kosia kummankaan. Kihlaus on avioliittolupaus ja sen voi tehdä muutoinkin kun varsinaisesti kysymällä toiselta, että tuletko vaimokseni tai menetkö kanssani naimisiin ja sitten toinen suostuu. Jotkut vain "puhelevat" asiasta ja siinä yhdessä keskustellen päätyvät sellaiseen "sopimukseen". Miten ihmeessä muuten voi olla ihmisiä, jotka ovat menneet naimisiin ja eikä kumpikaan ole koskaan kosinut? Naimisiin ei oikein voi mennä olematta kihloissa sitä ennen.
Mutta jos menee "kihloihin" eikä tiedä haluaako mennä toisen kanssa naimisiin ei ole kihloissa.
merkityksistä tehdä suhteen ehto tai edellytys???
En ole sanonutkaan takertuvani sanoihin. Kyse on nyt vain olemattomista kihloista
mieleen, että enkö minä nyt sitten ole naimisissakaan, kun minua ei ole kosittu? Sormukset ostin minä molemmille 4 vuotta sitten ja häitä juhlittiin viime kesänä, ostin itse sormuksen silloinkin... On se nykyään kummallista kun naiset odottelevat sitä kosintaa miehen suunnalta ja miehet eivät sitten sitä älyä kysyä. Me ainakin puhuimme yhdessä, että nyt tuntisi kivalta mennä naimisiin, enkä mitään vanhanaikaisia kosintoja jäänyt odottelemaan vaan varasin kirkon.
Kuulostaa helpolta mutta en menisi varaamaan kirkkoa ellei siitä ole yhteisesti päätetty
vastaava juttu. Eli ei kosintaa, eikä PERINTEISIÄ kihloja ts. kihloissa olimme sitten vissiin siitä esteiden tutkinta päivästä lähtien. Mutta, jos tämän palstan kirjoittajiin uskoo on ihme, että olemme naimisissa ja vielä ihmeellisempää, jos tämä kestää ja sormuksetkin on väärin hankittu ja varmaan liian halvatkin:))
Ja kommentoijalle: Minäkin varasin kirkon ja olin kyllä varma, että naimisiin olemme menossa. Ei kaikesta tarvii tehdä ongelmaa!
Jos mies haluaa vanhanaikaisesti kosia niin mikä sen hienompaa. Olen varma meidän suhteessa nyt että näin tulee tapahtumaan:) annan miehen tehdä niinkuin tämä ajattelee parhaaksi. Aika tylsää olisi jos aloittaisin nyt keskustelemaan miehen kanssa kirkon varaamisesta(sitäpaitsi se on yhteinen sopimus).
miehesi lähteneen ja tänään olet varma että hän kosii. En halua olla tylsä, mutta, mutta...
No se oli ehkä sillä hetkellä se mutta jos toinen todella haluaisi lähteä niin eiköhän ottaisi tavaransakin mukaan? Helposti riidoissa sanotaan yhtä ja tehdään toista. Tuntuu tuo todella rakastavan mua älyttömän paljon.
Miestä on turha päivittäin kiusata liian syvällisillä asioilla. Tänään kumminkin saatiin asiat niin hyvin selväksi että hyvin mielin voi jännitellä kosintaa sillä oikealla tavalla ja niiden sormuksien kera jotka eivät meillä ole enää hetkeen ollut.
Kirjoitin jo tuonne toisaallekkin, mutta...
Jos mies tai nainen kosii niin mun mielestä silloin ei tarvitse antaa sormusta. Sen voi hankkia myöhemmin ja niin, että molemmat ovat sitä valitsemassa. Mutta voihan mies sormuksen (tai sormukset) hankkia jo etukäteen ja pujottaa sen sitten naisen sormeen, kun hän on suostunut kosintaan.
Kihloihin voi mennä myös ilman kosintaa. Kunhan on jonkinlainen yhteinen päätös sopimus, että aiotaan mennä naimisiin keskenään.
Olen kuullut, että jotkut ovat kosineet vaikka naimisiin menosta on jo sovittu ja jopa hääpäivä on sovittu. Ja niinhän voi tehdä, mutta ei sitä voi oikein "oikeaan" kosintaan mielestäni verrata. Nainen ja mies on jo lupautunut menemään naimisiin, joten sitä ei kosimalla tarvitse enää kysyä.
Ainakin olisi hassua, jos jotkut olisi kihloissa ja toinen kosisi ja toinen ei suostuisi! Tai että mies vaikka ei kosi, kun ei ole valmis menemään naimisiin? Vaikka on jo kihloissa, jolloin pitäisi olla valmis menemään naimisiin? Tai ainakin silloin kihlaushetkellä pitäisi olla. Ainahan mieli voi muuttua... Onhan niitä kihlauksia purkautunut.
Ai niin ja sormuksiahan ei tietysti tarvitse välttämättä hankkia ollenkaan... Kihloissa voi olla ilmankin.
Näillä palstoilla on paljon eri mielipiteitä ja väitteitä mutta ei ollut vaikea huomata että asia on tosiaan niinkuin sanot:) kihlaus on kahden kauppa. Miksi siinä tarvisi sanoa edes yhtään mitään?riittää kun molemmat tajuavat mitä se tarkoittaa.
väärään kohtaan....#reps#
Yhdyn täysin samaan ajatukseen = )
Mitä ihmeen väliä sillä on, mitä muut ajattelevat siitä, miten kihlauksen/kosimisen tulisi tapahtua oikeaoppisesti, jne. Tärkeintä on, että yhdessä ymmärretään, mitä ollaan tekemässä. Kahden kaupastahan siinä on kyse.
Olin vielä pari pv sitten ihan hämmennyksissä näistä joistakin vastauksista ja sanoin miehelleni että me ei sitten taidettukaan olla kihloissa tätä puoltatoista vuotta:)naurattaa jälkeenpäin...siltikin olen vihjaissut että pitäisin romanttisesta kosinnasta kun miehestä tuntuu siltä ja sormukset ovat nyt hänellä odottamassa sitä "kunnon suoritusta" heh heh.
Ajauduin tälle palstalle vähän vahingossa etsiessäni sormusliikkeiden sivuja ja olen tässä puolipäivää täysin ihmeissäni lueskellut näitä kirjoituksia. Eniten minua hämmästyttää kaikki pilkun********* siitä mitä kihlaus OIKEASTI tarkoittaa ja milloin OIKEASTI ollaan kihloissa jne. Fanaattista porukkaa liikkellä tosiaan! Siteerataan lakipykäliä ja haukutaan susipariksi ja teineiksi jne. Paljon näyttää olevan täällä niitä jo naimisissa olevia ihmisiä jotka sitten tulevat tänne ojentamaan muita siiten miten pitää ja ei pidä mennä kihloihin. Ei, ei, minä en ymmärrä. Miksi se on niin tärkeää vaalia jotain vanhoja käsitteitä???
En muista tiedä, mutta minä en ainakaan ole mikään fanaatikko. Enkä hauku ketään. Kaikilla saa olla omat mielipiteensä. Ja ajatella asioista erilailla ja tehdä erilailla. Tai samanlailla...
Mä kerroin ainakin vaan sen mitä mä aattelen kihlauksesta ja kosinnasta.
Ja tämähän on keskustelupalsta... ja kaikennäköisiä näkemyksiä saa esittää. Mutta olisi hyvä pysytellä asialinjalla... eikä haukkua jotain, jos joku haluaa tehdä erilailla.
Mulle ainakin on tärkeää vaalia joitakin (ei kaikkia) vanhoja tapoja tai käsitteitä. Mutta en siis tuputa niitä väkisin muille.
Ei kai ole väliä miten muut ihmiset tekee, mutta se olisi hyvä jos esim. oma kihlattu ajattelisi suurinpiirtein samoin asioista. Että kihlaus merkitsisi hänelle samaa. Ja ottaisi sen yhtä vakavasti tai kevyesti kuin itse. Ettei tule kauheita ristiriitoja.
Minulle on yksi ja hailea, miten ihmiset elävät, kunhan eivät häiritse muita. En ole perinteiden puolesta tai vastaan, mulle ihan sama. Kihlaus-sanan oikeaa merkitystä kuitenkin puolustan. Yksi syy siihen on se, että sanan merkitys on erittäin selkeä. Se ei ole mitenkään epämääräinen tai edes väärin ymmärrettävissä. Kun sanalla on erittäin selkeä määritelmä, miksi sitä pitää lähteä väkisin muuttamaan?
Minä sain kimmokkeen kihlaus-sanan puolustamiselle tällä palstalla. Lueskelin aikani juttuja tyyliin:
"Olemme olleet kihloissa 2 vuotta, mutta poikaystäväni ei ole vielä kosinut." Miksi kosisikaan, kun kihlaus on jo itsessään lupaus avioliitosta? Täällä on paljon viestejä, joissa ihmiset epätietoisina ihmettelevät kihlausta ja avioliittoa sekä sitoutumista. Jopa saman pariskunnan sisällä sana kihlaus ymmärretään ihan eri tavalla. Sen vuoksi sitten riidellään, odotetaan kosintaa vuositolkulla ja pahimmassa tapauksessa jopa erotaan. Tehdään siis riitaa parisuhteeseen vain siksi, että jokainen käyttää sanaa hieman eri merkityksessä. Mikä järki siinä on? Jos sanaa käytettäisiin sen oikeassa merkityksessä, ei tarvitsisi tapella. Kihlattu ei enää odottaisi kosintaa eikä repisi housujaan sen vuoksi, kun toinen ei kosi.
Muitakin esimerkkejä löytyisi, kun vain jaksaisi etsiä. Koska sanaa käytetään väärässä merkityksessä, aiheutetaan vain sekasotkua keskusteluun.
sanoja. Niillä ei ole joka tilanteessa päteviä tiettyjä oikeita merkityksiä. Sanat saavat merkityksensä kontekstissa, jossa niitä käytetään. Vaikka miten nyppisi kihlaus-sanan "väärinkäyttö" ja vaikka se kuinka vaikeuttaisi näitä keskusteluja, sitä nyt vaan jokainen saa käyttää parhaaksi katsomallaan tavlla.
kuka sanoisi mitä tahansa niin kihlaus on omalla tavallaan harkinta-aikaa. Ei pitäisi varailla kirkkoja sopimatta toisen kanssa. Siinä voi vielä joutua pettymään.
Äh.. sitten kun minä menen kihloihin niin se ei ainakaan enää ole mikään harkinta-aika. Kyllä siinä vaiheessa jo pitää olla häät mielessä ja niiden suunnittelu käynnissä.
TOKI kaikki on vielä siinä vaiheessa helpompaa perua, kuin sitten "papin aamenen" jälkeen! Silti en itse ajattele kihlausta missään nimessä harkinta-aikana. Meillä ainakin seurustelua edeltänyt ajanjakso oli aika puhtaasti se "harkinta-aika"..
kun sinä menet kihloihin niin sinä et pidä sitä harkinta-aikana mutta mies omalla tavallaan pitää:) Muista että kihlaus on kahden kauppa eli sinä et yksin voi suunnitella häitä yms. Seurustelua edeltävä aika on mielestäsi harkinta-aika:)?hah hah mitään vastaavaa en ole kuullut. Seurustelua edeltävä aika on sinkku aikaa jos et muistanut:D
Niin tarkoitin sitä aikaa, joka on siinä välissä sinkkuilu-"virallinen" seurustelu (ei saa takertua tuohon termiin "virallinen" seurustelu). Elikkä kun aletaan tuumailemaan, että mikäs se tuommottinen kaks jalakanen on joka on vallannut kaikki ajatukset ;)..
Mutta kyllä avokkinikin on sitä mieltä, että kihloissa olo ei ole mikään harkinta-aika. Eli jos me joskus niin pitkälle päästään niin sitten on tosi kyseessä (taitaa olla jo nyt kylläkin..). Että kyllä täällä päässä ainakin on kaksi ihmistä sitä mieltä, eli tämä ei ole vain minun mielikuvitukseni tuotetta..
Ehkä se todellisin harkinta-aika meillä oli se, kun aika ennen yhteenmuuttoa. Eli perun puheeni siis siitä harkinta-ajasta ennen seurustelua. Sait kiinni!
Toki en kiellä, etteikö siinä kihlojenkin aikana voi vielä muuttaa mieltä tulevasta sulhosta/morsiamesta ja siinähän se viimeistään kannattaa tehdä (jos niin on osoittautuu tarpeelliseksi). Ja jotkut kerkiää muuttaa avioliitonkin aikana tuota mielipidettään ja vieläpä monta kertaa, mutta se on taas eri keskustelupalstan aihe (Suhteet->Avioero).
on outoa ihmissuhteiden yhteydessä puhua harkinta-ajasta paitsi avioeron yhteydessä. Ei kai kukaan tosissaan seurustele ja mieti samalla olevansa jollain harkinta-ajalla?
Kaikkihan kai seurustelun alkaessaan toivoo, että toinen on tuleva puoliso. Ja se”oikea”. Jos nyt siis haluaa seurustella ”tosimielellä”. Onhan sitten niitä, jotka seurustelevat vain siksi, että ei tarvitsisi olla yksin tms. Mutta kyllä sitä tavallaan harkitsee avioliittoa. Ei esim. kuukauden seurusteltuaan kovin varma voi olla, että onko tämä ihminen se jonka kanssa haluan olla loppuelämäni? Kuinka moni haluaa luvata silloin, että menen kanssasi naimisiin? Sitten kun on varma, mennään kihloihin. Ja sen jälkeen ei tarvitse enää harkita/miettiä asiaa. Tai katsella, että miten asiat sujuu. Se on sitten jo menoa… ja voi alkaa suunnittelemaan heti häitä. Ei tietysti tarvitse, mutta sen ei pitäisi johtua siitä ettei ole vielä varma ja harkitsee haluanko mennä naimisiin…
Eikös nämä nyt ole kaksi eri asiaa? Kuka nyt varaisi kirkon kysymättä toiselta? Eikö tälläiset asiat suunnitella yhdessä? Että mikä päivä ja mikä kirkko?
Hyvin monelle kihlaus on avioliittolupaus ja on tarkoitus mennä naimisiin. Silloinkin ymmärrän hyvin, että jos toinen varaa kirkon kysymättä toiselta niin siitä voi ottaa pulttia. Mutta ei siksi, että kun toinen ei ylipäätänsä aio mennä naimisiin. Eikä ole vielä henkisesti valmis. Ja jotkut jopa sopii päivän heti ja alkaa suunnittelemaan heti häitä.
Mutta ei kai nyt mitään hääpaikkoja tms. varailla ilman toisen kanssa keskustelemista. Paitsi jos toinen on sanonut, että hoida sä kaikki.
Jos avioliitosta ei ole ollut mitään puhetta tai luvattu mitään niin silloin ei kannata todellakaan varata yksin kirkkoa ja suunnitella häitä. Kuten sanottu näitä kihlauksia on erilaisia. Joillekkin se voi olla se harkinta-aika. Ei kaikille
taas olen samaa mieltä siitä että harkinta-aika on konsepti joka kuuluu avioeroon. Voisihan sen tavallaan ajatella silleen että se on sama kuin seurustelu, mutta kun täällä nyt niin ahkerasti keskustellaan käsitteistä ja niiden merkityksestä (esim. kihlaus) niin samalla tavalla tämä harkinta-aika käsite mielestäni on epäsopiva tähän yhteyteen kuin kihlautuminen ilman naimisiinmenolupausta.
Avioeron yhteydessä on harkinta-aika. Ja sitä nimitystä ihan virallisesti siitä käytetään. Mutta mielestäni harkinta-aika ei ole aivan samanlainen sana kuin kihlaus. Joka on varattu vain yhden asian yhteyteen ja tarkoittaa vain yhtä asiaa. Tai vaikka avioliitto.
"Tarvitsen vielä harkinta-aikaa" (mitä tahansa asiaa voi harkita, muutakin kun avioliittoa tai kihlautumista)ja missähän muualla tuota sanaa voisi käyttää... Nyt ei varmaan kukaan tarkoittanut, että pitäisi käyttää juuri tuota sanaa vaan, että seurustellessa harkitaan sitä, että onko tämä ihminen se jonka kanssa haluan mennä naimisiin. Ei nyt juututa tuohon sanaan "harkinta-aika".
Mutta siis edelleen mielestäni seurustellessa harkitaan ja sitten kun on kypsä avioliittoon niin voi kihlautua. Ainakaan kukaan ei voi väittää (vai voiko), että ne jotka ovat "tehneet avioliittolupauksen" eivät olisi kihloissa? Vai voiko? Voitte väittää, että kihloissa voi olla muutoinkin, mutta ette että he eivät ole?
Kelle "horke" viestisi oli tarkoitettu? Kertoiko hän jotain miehestään? Mistä tiedät, että mies pitää sitä omalla tavallaan harkinta-aikana? Vai oletko sitä mieltä, että kaikki miehet pitää? Miksi miehet menee kihloihin, jos eivät ole valmiita menemään naimisiin? Pakottaako nainen?
Tottakai kihlaus aina on kahden kauppa? Ei kai kukaan yksin mene kihloihin. Tai ole tietämättään kihloissa? Tai onhan se mahdollista, jos ei tiedä mitä se tarkoittaa... Naimisiin ei voi mennä tietämättään.
Ja tuli muuten mieleen, että jos tarkkoja ollaan niin yksin voi kyllä suunnitella häitä, toteutus on eri asia!
Mun avomies harkitsee ja emme ole siksi vielä kihloissa. Mies ei ole varma haluaako mennä kanssani naimisiin. Hänelle se on avioliittolupaus. Sitä ennen hän harkitsee. Ei hän harkitse ensiksi sitä haluaako hän mennä kihloihin ja sitten sen jälkeen, että haluaako mennä naimisiin. Hän harkitsee vain toista.
Jos tarkennan kirjoitustani niin enemmän kai seurustelussa tuo "harkinta-aika" sopisi tilanteeseen, jos toinen on vaikka kosinut tai ottanut naimisiin menemisen jotenkin puheeksi. Ja toinen ei vielä ole varma ja haluaa harkita asiaa, ennen kuin suostuu kosintaan tms.
Ei kai sitä muutoin seurustellessa varsinaisesti harkitse naimisiin menoa. Miettii ehkä asiaa. Tai mikä muu sana olisi sopivampi... Mutta tosiaan ei siitä sanasta se enempää mun osalta! Ettei jää levy junnaamaan paikalleen!
Olisko se seurusteluaika ennen kihlausta (tai joillekkin kihlausaika) "koeaika"? Vaikka sekin kuulostaa ikävältä. Mutta jotenkin katsellaan mitä tästä kehkeytyy.
Harkitahan ei tarvitse, jos avioliitto ei ole ajankohtainen asia.
miksei seurustelusta käytetä sanaa "seurustelu"?? Kun se kerran tarkittaa juuri kaikkea tuota mitä tähänasti olette maininneet; harkinta-ajasta koeaikaan.
No joo. Olen samaa mieltä siitä että ei viitsi jättää levyä pyörimään jostain yksityiskohdista. Syy miksi itse tästä jauhan on se että kihloihinmenossa on juuri jauhettu palstakaupalla käsitteestä ja sen merkityksestä. Toisaalta mielestäni sanaa harkinta-aika voi käyttää vapaammin kuin esim. kihloja, joilla on vain yksi merkitys.
Jaa miksei käytetä? Eikös kaikki käytä? Minäkin? Tottai seurustelusta käytetään sanaa "seurustelu". Mutta seurustelu voi olla koe tai harkinta-aikaa. Mutta silti se on seurustelua! Vaikea selittää... (Kaikki kai kertovat muille seurustelevansa, eikä olevansa koe-ajalla...)
Miksi kihlaus-ajasta voi puhua, että se koeaikaa tai harkinta-aikaa (tai aikaa jolloin harkitaan naimisiin menoa) seurustelusta ei voi? (tai tarkoitan siis sitä seurustelun aikaa jolloin ei olla vielä kihloissa)
Ja silloinkin, kun joku sanoo että se on harkinta-aika niin hän käyttää kuitenkin sanaa kihlaus. He menevät kihloihin ei harkinta-ajalle. Harkinta-aika ei ole heidän toinen nimitys ja synonyymi(tai luulisin) kihlaukselle vaan heille se kihlaus merkitsee sitä, eikä avioliittolupausta.
Miksi joku tarvitsee erillisen "harkinta-ajan" sormuksineen sen jälkeen vielä kosinnan? Eli menevät tavallaan kaksi kertaa kihloihin. Tai kertovat kosinnalla, että olen aikani harkittuani päätynyt tähän? En tiedä.
Koskahan nämä muut kihlaus-tavat on saaneet alkunsa? Ei tämä ihan uusi ilmiö ole, mutta ehkä lisääntyvä. Halusimme tai emme. Ja vaikka kuinka yritämme puolustaa kihlaus-sanan oikeata (alkuperäistä?) käyttöä. Se tuntuu jyräävän jopa niin, että ne jotka ovat naimisissa sanovat, etteivät ole koskaan olleet kihloissa.
Mielestäni kyllä voi hyvin sanoa, että jokin tapa on oikea tai oikeampi. Vai voiko kihlaukseksi sanoa ihan mitä vaan? Esim. jos joku on sitä mieltä, että kun on saanut ensimmäisen lapsen niin on kihloissa. Kihlaus merkitsisi ensimmäisen lapsen saamista ja muulla ei olisi merkitystä. Kyllä minusta kihlaus tarkoittaa avioliittolupausta. Ja jos joku kertoisi menneensä kihloihin, ymmärtäisin että he ovat menossa naimisiin.
Voihan tietysti joku kutsua taloakin sorsaksi, jos haluaa. Kukas sen estää… mutta ei se talo silti ole sorsa. Tietysti tuo nyt on vähän eri asia… kun kutsua sormusten vaihtamista kihlaukseksi. Koska nykyään (ja varmaan aika kauankin on niin tehty) moni kutsuu sitä kihlaukseksi. Jos se ”sormusten vaihtaminen” ei merkitse avioliittolupausta niin useinhan se merkitsee jonkinnäköistä lupausta. Ollaan sitoutuneempia toisiinsa ja vakavissaan. Vaikka kyllä sitoutunut ja vakavissaan voi olla ilman sormuksiakin? Ja jos on tehnyt ns. avioliittolupauksen (vaikka siten, että toinen on kosinut ja toinen suostunut. Tosin se ei ole ainut tapa) niin silloinkaan ei tarvitse sormusta? Miksi näissä muissa kihlauksissa sitten tarvitsee?
Kai niitä voi olla erilaisia kihlapareja, mutta minä pitäisin niitä jotka ovat ajatelleet/lupautuneet menevänsä naimisiin kuitenkin sitoutuneempina tai miten sen nyt sanoisin… Tai en vertaisi niitä toisiinsa. Ne on kaksi eri asiaa.
Ja harkinta-ajasta. Mun mielestä se on se aika kun seurustellaan tai ollaan avoliitossa, mutta ei kihloissa.
voi sanoa, että toinen tapa on toista oikeampi, mutta kielenkäyttäjiä on kovin vaikea saada luopumaan käsitteiden merkitysten laajentamisesta ja arkikielisestä käytöstä. Tästä keroo jo sekin, että hyvin monet sanoistamme ovat syntyneet juuri merkityksen laajenemisen ja jopa muuttumisen kautta:)
Tuli vielä mieleen, että en kyllä oikeastaan tykkäisi jos mun rakkaani sanois, että sä oot ”koeajalla”! Tai että meidän suhteessa on menossa harkinta-aika. Se kuulostaa siltä, että meidän suhteessa tai minussa olisi jotain vikaa tai jos ei nyt ole niin varaudutaan siihen, jos tulee ongelmia. Ja koe- ja harkinta-aika on yleensä tietyn pituinen. Vaikka työelämässä. Eikö seurustelusuhteessakin pitäisi laittaa joku aikaraja, että minkä pituinen tämä koe- tai harkinta-aika on? Että jos esim. kihlaus on harkinta-aika niin harkinta-aika päättyy vaikka kahden vuoden päästä. Ja sitten joko mennään naimisiin (tai aloitetaan valmistelut) tai erotaan? Tai sitten voi anoa lisää harkinta-aikaa…
Mä olisin loukkaantunut, jos toinen ei voisi edes harkita naimisiin menoa vaikka ollaan oltu vuosia yhdessä. Jos kihlaus on siis harkinta-aika ja emme olisi kihloissa. Sitten jos ja kun mennään kihloihin hän lupautuu harkitsemaan asiaa, eikä suinkaan vielä lupaudu menemään kanssani naimisiin? Sitten odotetaan vielä muutama vuosi… Ei ihme, että monet kihlaukset kestää vuosia, jopa yli 10… Tai sitten ne kestää vain vähän aikaa eikä päädy avioliittoon. Kyllä mä puollan kihlauksen merkitystä enemmän avioliittolupauksena. Silloin se otetaan vakavammin ja ei mennä kihloihin niin helposti eikä se purkaudu niin helposti. Jollekin kihlaus ei merkitse yhtään mitään tai vain vähän, mennään vain tavan vuoksi tai kun toinen haluaa tms. Avioliiton merkitys ei ole sillä tavalla muuttunut kuin kihlauksen, eikä voi muuttua. Sitä säädellään lailla. Kuka voi esim. vihkiä, miten voi ottaa avioeron jne. Ei ihmiset voi yhtäkkiä päättää, että kutsutaan jotakin muutakin avioliitoksi. Tai voi päättää, mutta kuka niin tekisi? Kuka väittäisi olevansa naimisissa, jos ei ole naimisissa niin kuin laki sen tulkitsee? On hyvä, että sitä ainakin valvotaan eikä kuka tahansa voi mennä naimisiin ja miten tahansa.
Kaikille kihlaus ei ole edes harkinta-aika. Kaikki kihloissa olevat ei edes harkitse menevänsä naimisiin. Ei muutamaan vuoteen tai ei koskaan. Siis jos kihlaus voi olla muutakin kuin avioliittolupaus. Eli riittää että päätetään mennä kihloihin, hankitaan sormukset ja ehkä kerrotaan siitä muillekin. Yhdistävä tekijä sellaisissa kihlauksissa taitaa olla se sormus, mutta syyt kihloihin menemiseen ovat erilaisia.
Kyllä nämä "modernit kihlaukset" jotka eivät ole avioliittolupauksia ja solmitaan milloin mistäkin syystä laskee kihlauksen arvostusta. Ja merkitystä.
Avioliiton arvostuskin laskisi, jos sillä ei olisi oikein mitään merkitystä ja se olisi lähes täysin rinnastettavissa avoliittoon.
Jos kihloihin voi mennä melkein mistä syystä vaan ja riittää, että on sormus vasemmassa nimettömässä ja päätetty mennä kihloihin niin eipä sitä kovin arvostettavana ja tärkeänä asiana aina voi pitää.
Kihlaus ei ole kuitenkaan sama kuin naimisiinmeno.
Jokainen on omalla tavallaan "harkinnassa" piti siitä ajatuksesta tai ei.
Ja sinäkö tiedät kaiken ja olet oikeassa? Ja ne jotka ajattelee toisin väärässä? Vai? Voisinhan minäkin tässä väittää vaikka mitä ja sanoa, että näin se on, piste piditte siitä tai ette?
Jos olen jo suostunut kosintaan ja suunnittelen häitä niin en mä nyt mielestäni harkitse enää naimisiin menoa. Mitä nyt sitten harkinnalla tarkoitat...
Ei kai voi kuitenkaan verrata sellaisia harkitsijoita, jotka eivät ole kovinkaan varmoja siitä haluavatko he naimisiin. Ja ei uskalleta vielä varata kirkkoa tai tehdä muita järjestelyjä ennen kuin on vielä kosittu niihin jotka ovat valmiita menemään vaikka samana päivänä naimisiin? Jos se vain olisi lain mukaan mahdollista. Ja ei tarvitsisi varailla juhlapaikkoja, kutsua vieraita ja puuhailla muuta häihin liittyvää.
Niinkö kauan siis asia on "harkinnassa" kunnes pappi on ehtinyt julistaa aviopariksi? Niin voihan sitä tietysti vielä kirkosta, maistraatissa tai missä nyt vihkiminen tapahtuu vielä karata...
Sehän riippuu tapauksesta. Minä ihminen pitää kihlausta. Jollekkin se on vain suhteen virallistaminen. Vaikka moni on jo avoliitossa ja sehän on jo ihan virallinen suhde...? (esim. väestörekisterinkin mielestä) Jos s eon sitä niin silloin kai pitää vielä kosia tai sopia muuten naimisiin menosta.
Kai sitä voi muutenkin kosia vaikka on jo ajateltu, että mennään naimisiin. Jos haluaa välttämättä kosinnan. Mutta miksei mies voisi heti kosia (ennen kihlausta) eikä vasta sitten kun ollaan oltu jonkin aikaa kihloissa.
Jos on kaavailtu, että häät on 2006 niin miksi pitäisi mennä askeleittain sitä kohti? Hirvittääkö se jotenkin ja tälläinen tapa on ikään kuin pehmeä lasku? Esim. kahta vuotta ennen häitä mennään kihloihin ja vuoden päästä kositaan. Vai jäikö kosinta jostain muusta syystä "suorittamatta"?