Suomen valtamedia harjoittaa voimakasta sensuuria yksipuolisesti. Tämä tulee todella selvästi ilmi esim. molempien iltapäivälehtien kommentointipalstoillla. Viime kuukausina ovat olleet Yhdysvaltain vaalit vilkkaan keskustelun aiheena, etenkin Donald Trump.
Näille keskusteluille on olemassa ohjeet ja säännöt, mutta näiden sääntöjen noudattaminen näyttää koskevan vain niitä kommentoijia joiden linja ei ole kyseisten lehtien mukainen, eli vasemmisto myönteinen. On hetkiä jolloin ei mene kommentti julkaisuun, vaikka se olisi kuinka asiallinen hyvänsä, jos se on esim, Presidenti Trumpia puolustava kommentti.
Esim, Iltalehden keskustelusäännöissä lukee selvästi, että ivata ei saa. Silti vasemmistoliberaali myönteiset kommentoijat, ivaavat, pilkkaavat, nimittelevät, vääristelevät, sotkevat Perussuomalaiset kaikkeen mahdolliseen ja syyttävät puoluetta usein asioista missä ei ole päätä eikä häntää!
Luottamus suomen valtamediaan tosin on rapautunut jo aikaa sitten, että eihän tämä suinkaan yllätä!
Median harjoittama sensuuri.
13
50
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen valtamedia oli valinnut ehdokkaansa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa hyvissä ajoin. Kaikki mahdollinen tehtiin hänen valintansa puolesta ja vastaehdokkaan haukkumiseksi. Tämä peli meni tosiaan keskustelupalstojen moderointiin asti.
Onko tässä mitään järkeä? Nyt jälkipelissä korostetaan näiden vaalien tuloksen virheettömyyttä, kun neljä vuotta sitten Trumpin valintaa pidettiin epäilyttävänä ja ulkopuolisen vaikutuksen seurauksena.
Lopultakin: miksi Suomessa jenkkien presidentinvaalit olivat kuukausikaupalla tärkein ulkomainen uutisaihe? Saman energian olisi voinut käyttää kotimaan ja muun maailman asioiden käsittelyyn.- Anonyymi
Typerää valetta.
Trumpin voitto todettiin aikanaan vaalijärjestelmän kummallisuuden tulokseksi.Hän hävisi ne äänissä selvästi.
Kyllä vaalikampanjan aikana seurattiin tarkasti myös muun maailman tapahtumia,vaikka populistit eivät tiedotusvälineitä seuraakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää valetta.
Trumpin voitto todettiin aikanaan vaalijärjestelmän kummallisuuden tulokseksi.Hän hävisi ne äänissä selvästi.
Kyllä vaalikampanjan aikana seurattiin tarkasti myös muun maailman tapahtumia,vaikka populistit eivät tiedotusvälineitä seuraakaan.Tämäkin kommentti käy melkein prototyypistä vasemmistopopulistien harjoittamasta kommentointityylistä.
Mistään ei voi asiallisesti keskustella, vaan vastapuolen kommentit ovat aina "typerää valhetta" jne.
Tämän tyyppiset ulostulot kertovat tietenkin kommentoijan taustalla vaikuttavasta ideologiasta jonka tavoitteena on vaientaa kaikki siihen kohdistuva kritiikki entisen Neuvostoliiton tapaan, mutta myös kommentoijasta itsestänsä!
- Anonyymi
Uusnatsit ja muut oikeistopopulistit jatkavat typeriä valeitaan.
Suomen ammattimedia on puolueeton ja avoin keskustelulle.
Trumpistien valeet toki oikaistaan,kuten asiaan kuuluu.- Anonyymi
Vasemmiston taktiikka oli ja on tämä, niin Suomessa kuin USA:ssakin. Jos Trump sanoi, tuo auto on punainen, niin vihervasemmistolainen media ilmoitti, että Trump valehtelee, se on vaalean punainen. Jos Trump sanoi, ulkona sataa vettä, niin media väitti, että valehtee taas, ei siellä sada, siellä tihuttaa.
Näin toimi ´puolueeton´media molemmissa maissa. - Anonyymi
Tässä myös hieno esimerkki äärivasemmistolaisten keskustelutaidoista!
- Anonyymi
Koetin viime yönä kommentoita Iltalehden illalla julkaistua Trump aiheista uutista. Kommenttini oli asiallinen toteamus tarkoitettu vastaukseksi jo julkaistuihin täysin asiattomiin kommentteihin.
Osasta jo julkaistuista kommenteista huokui suoranainen viha niin Trumpia kuin kansallismieleisä kohtaan. Sellaisiahan kommentteja juuri saamme lukea kaikista Trumpia tai Perussuomalaisia sivuavista keskusteluista, kuten varmaan jo tästä ketjusta?
Yritin kolmea eri tavalla muotoiltua kommenttiani saada lävitse, mutta moderointi esti sen välittömästi, koska se oli Trump myönteinen.
Tietääkö kukaan, kuinka kyseinen moderointi toimii? Onko siellä koko ajan joku ihminen valvomassa kommentteja yölläkin, vai tietokone?
Mikäli homma on tietokoneen varassa, niin silloin niiden täytyy laittaa tietyt nimimerkit jollekkin "mustalle" listalle, jotka syynätään sitten suurennuslasin kanssa?
Joskus tulee teksti, että moderointitiimimme käsittelee kommenttisi, yöllä se tökkäsi kuin seinään ilman ehtoja.
Media jauhaa säännöllisesti vihapuheesta ja syyllistää siitä poikkeuksetta kansallismielisiä.
Kuitenkin jos nuo äärivasemmiston päivästä toiseen suoltamat kommentit juuri sen saman median palstoilla eivät täytä vihapuhe kriteereitä, niin mikä sitten?
Media itse lietsoo vihaa ja kansan kahtiajakoa tällä toiminnalla jota se harjoittaa palstoillansa, alkaen vasemmisto myönteisten toimittajien provotyylisistä kirjoituksista ja "koristaen kakkunsa" sallimalla vasemmiston kannattajien vihakommentit! - Anonyymi
Mediatarkkailija.
Valtamediaamme ei turhaan kutsuta valhemediaksi. Se on suorastaan järkyttävän suomalaisvastainen. Joten sen kieron logiikan mukaan se inhoaa kaikkia maailman patrioottisia johtajia. - Anonyymi
Hyvin sanottu ja ihan samaa mieltä !!
- Anonyymi
"Hyvin sanottu ja ihan samaa mieltä !!" siis aloittajan kommentti kertoo täysin tämän mädän Suomen median olemuksen. Trumppia saa haukkua ihan surutta, mutta huijari Bidenistä ollaan ihan hiljaa. Sama molemmilla iltapäivälehdillä ja kun seuraa kommentteja, niin ei voi olla muuta mieltä, kuin että maamme on todella sairas paikka ja siksi olisi hyvä julkaista kaikki kommentit, että jos vaikka niitä luetaan myös ulkomailla niin ei saisi ihan niin surkeaa kuvaa meistä.
- Anonyymi
Median on ruotsalaisten omistuksessa siitä seuraa se mitä se nyt on.
ei pidä ihmetellä.
Kysykää vaikka homoilta, niin tiedätte. - Anonyymi
Onko kukaan nähnyt tätä juttua Suomen mediassa ?
https://www.youtube.com/watch?v=12XPqnRuX4o- Anonyymi
No, ei kait nyt tommosia juttuja suomen media julkaise.
MV Mediassa on ollut melkein päivittäin selostuksia liittyen Trumpin oikeustoimiin.
Verkkolehti Kansalainen on myös media mistä voi lukea uutisia maailmalta joiden julkaiseminen ei sovi vasemmisto myönteisen valtamedian agendaan. Siellä tosin ei ole ollut mitään Yhdysvaltain vaaleihin liittyvää.
Edellä mainituista medioista saa tietoa ohi valtamedian, mutta toki täytyy aina osata olla kriittinen kaikkien medioiden kohdalla, siis terveen kriittinen. MV on erittäin Venäjä myönteinen media. En ole Venäjä vastainen, mutta kuten sanoin, terve kriittisyys on kaikkialla paikallaan
Suomen valtamedian oman uutishankinnan terveen kriittisyyden tila on sen sijaan järkyttävä!
He kopioivat kilvan esim. Yhdysvaltain vasemmisto myönteisten medioiden uutisia ilman minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Liberaali vasemmisto median kertomia uutisia pidetään suoralta kädeltä totuutena , kun taas konservatiivien hallinnassa olevat uutiskanavat leimataan valheen puhujiksi.
Ylen ulkomaan kirjeenvaihtajiksi näyttää myös jostain kumman syystä valikoituvan poikkeuksetta vasemmiston "aisankannattajat".
Otan esimerkiksi Yhdysvaltain Ylen kirjeenvaihtajan Paula Vilenin, joka tosin jäi äskettäin pois tehtävästänsä ( onneksi ). Varmasti tuli selväksi hänen suoranainen inhonsa Trumpia kohtaan. Hän ei yksinkertaisesti kyennyt sitä peittämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883