Korvakipu jatkuu tulehduksen jälkeen

Vasen korvani tulehtui (lääkärin mukaan lievästi) yli vuosi sitten jolloin kävin lääkärissä ja sain antibiootteja jotka eivät kuitenkaan poistaneet kipuja millään lailla. Kävin sitten uudelleen lääkärissä mutta en saanut apua koska tulehdus oli kadonnut. Kivut eivät ole olleet missään vaiheessa kovin kovat mutta joudun silti esim. nukkumaan oikealla puolella/selälläni sillä korvaani koskee jos nukun edes vahingossa niin että korvani joutuu paineen alle.

Lisäksi olen laittanut kannettavan äänet tulemaan vain oikealta puolelta sillä olen huomannut että varsinkin kovat äänet aiheuttavat kipuja korvassani. Nyt vaikuttaa sille että korva ei ainakaan itsestään ajan kanssa vaikuta parantuvan joten en tiedä mitä tässä oikein pitäisi tehdä. En oikein viitsisi mennä lääkärin ja saada taas sellaista vastausta että ei tälle nyt voi nyt oikein mitään tehdä, odotellaan vaan. Onko kenelläkään mitään vastaavia kokemuksia tai tietoa siitä mikä korvassa voisi olla vikana?
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko sun hampaissa ollut jotain operaatiota tänä aikana?
Itsellä loppui korvavaivat, kun neuvottiin louskuttelemaan leukoja. Kannattaa ainakin kokeilla jos vaikka auttaisi.

Äänestä
  • Ei, mutta hammaslääkäriaika on jo varattu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vasen korvani tulehtui (lääkärin mukaan lievästi) yli vuosi sitten jolloin kävin lääkärissä ja sain antibiootteja jotka eivät kuitenkaan poistaneet kipuja millään lailla. Kävin sitten uudelleen lääkärissä mutta en saanut apua koska tulehdus oli kadonnut. Kivut eivät ole olleet missään vaiheessa kovin kovat mutta joudun silti esim. nukkumaan oikealla puolella/selälläni sillä korvaani koskee jos nukun edes vahingossa niin että korvani joutuu paineen alle.

Lisäksi olen laittanut kannettavan äänet tulemaan vain oikealta puolelta sillä olen huomannut että varsinkin kovat äänet aiheuttavat kipuja korvassani. Nyt vaikuttaa sille että korva ei ainakaan itsestään ajan kanssa vaikuta parantuvan joten en tiedä mitä tässä oikein pitäisi tehdä. En oikein viitsisi mennä lääkärin ja saada taas sellaista vastausta että ei tälle nyt voi nyt oikein mitään tehdä, odotellaan vaan. Onko kenelläkään mitään vastaavia kokemuksia tai tietoa siitä mikä korvassa voisi olla vikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu