Prince oli huippujätkä, ei kahta sanaa sinänsä - soittajana aivan loistava joka soittimessa, musikaalinen laulaja, hyvä tanssija ja teki hyvää musiikkia. Ennen muuta hän sävelsi tosi paljon musiikkia joka vuosi. Mutta jopa kultakauden levyissä on paljon heikompia juttuja, laatu ei pysy yllä. Ainoastaan ehkä Purple rain on jonkinmoinen koko rockin perusklassikko - muuten levyillä ei tarpeeksi helmiä täyttämään kokonaisia levyjä. Tosin myös Sight of the times tuplalevylle on saatu aika hyvää tavaraa miltei kokonaisuuden verran.
Ihmettelen miksei Prince voinut julkaista harvemmin, ja pitää yllä samanlaista vaatimustasoa kullekin levylle, joka esim. koski Michael Jacksonin Thrilleriä. Sillehän otettiin hyvin tarkalla seulalla ne 9 laulua. Lauluntekijänä prince oli tietenkin paljon merkittävämpi kuin Michael-kollega.
Hienoja lauluja, joita prince on jättänyt musafaneille, ovat esim. Nothing compares 2 U, I feel for you, Little red corvette, Purple Rain, Kiss, Diamonds and pearls sekä Thieves in the temple. Mutta tuottajan kanssa hän olisi saattanut päästä vielä suuremmaksi staraksi, jos joku olisi ollut vierellä kritisoimassa hölmöimpiä toilailuja ja ohjaamassa vähän.
Prince - kova, silti epätasainen ja ylimielinen
Anonyymi
2
1435
Vastaukset
- Anonyymi
Prince oli huono artisti. Kaikki biisit liittyivät seksiiin kauhealla tavalla. Pani kitaraansa muttei halunnut panna kieli pitkällä olevia seksiorjia. Ainoa hänen hyvä kappaleensa on The Banglesin Manic Monday ja siinäkin typerä sanoitus.
- Anonyymi
Itse asiassa Prince oli kaikkien aikojen rock-kitaristi. Jopa Eric Clapton sanoi sen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9111886Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla999006Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1084896Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364125- 1004114
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63906Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113699Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle263539Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden43499Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei693476