framet ym.

Tuossa aikaisemmin oli keskustelua framien käytöstä, eli saako niitä käyttää vai ei, no mielestäni ne ovat puolusteltavissa navigoinnin takia, mutta hankaloittavat printtaamista ja ainakin sama sisältö pitäisi tehdä myös selaimille jotka eivät tue frameja. Mutta oikeastaan haluaisin kiinnittää huomiota erilaisiin introihin ja raskaisiin ja hidastaviin java, flash ym. roinaan jonka tarkoituksena ei ole mikään muu kuin "näyttää siistiltä", okei jos joku haluaa tukkia omat sivunsa niin siitä vaan, mutta se voi kertoa jotakin sisällön puutteesta. Mitäs sinne sivuille jäisi jos kaikki turha otetaan pois. Omat kotisivuni tein ilman frameja ja niin yksinkertaiset, toimivat ja nopeat kuin pystyin. Tämä johtui ensinäkin siitä että ala jota kotisivujni käsittelevät ei liity mitenkään tietokoneisiin eli siellä käyvät ihmiset eivät välttämättä lataile kokoajan jotain selaimen lisäosia käyttöönsä, enkä missään tapauksessa halua blokata ulos harvoja kävijöitä. Sivuillani on myös paljon kuvia, joten turha hidasteleminen olisi typerää. Uskon myös asiaan eli yritän olla peittelemättä asioita tai niiden puuttumista millään turhalla animaatiolla.
199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksinkertaiset perussivut on yleensä helppo tehdä, helppo päivittää, helppokäyttöiset, nopeat käyttää, vähemmän selainriippuvaiset, jne. Siis jos tekee sivut joissa sisältö on tärkeä.

Jos sivuilla ei ole sisältöä, niin sittenhän ei ole muuta esitettävää kuin kaiken maailman hilavitkuttimet. Mutta kuka viitsii käydä sellaisilla sivuilla (paitsi samanlaiset sivunrustaajat, jotka käyvät katsomassa josko omille sivuille löytyisi joku uusi vitkutin kopioitavaksi).

Frameista ja jiiässistä ja flässistä ei nyt jaksa tässä sen enempää. Jos jollain ei ole taitoa tai mitään asiaa, niin siitä vaan kotisivut täyteen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hötömölö kirjoitti:

Tuossa aikaisemmin oli keskustelua framien käytöstä, eli saako niitä käyttää vai ei, no mielestäni ne ovat puolusteltavissa navigoinnin takia, mutta hankaloittavat printtaamista ja ainakin sama sisältö pitäisi tehdä myös selaimille jotka eivät tue frameja. Mutta oikeastaan haluaisin kiinnittää huomiota erilaisiin introihin ja raskaisiin ja hidastaviin java, flash ym. roinaan jonka tarkoituksena ei ole mikään muu kuin "näyttää siistiltä", okei jos joku haluaa tukkia omat sivunsa niin siitä vaan, mutta se voi kertoa jotakin sisällön puutteesta. Mitäs sinne sivuille jäisi jos kaikki turha otetaan pois. Omat kotisivuni tein ilman frameja ja niin yksinkertaiset, toimivat ja nopeat kuin pystyin. Tämä johtui ensinäkin siitä että ala jota kotisivujni käsittelevät ei liity mitenkään tietokoneisiin eli siellä käyvät ihmiset eivät välttämättä lataile kokoajan jotain selaimen lisäosia käyttöönsä, enkä missään tapauksessa halua blokata ulos harvoja kävijöitä. Sivuillani on myös paljon kuvia, joten turha hidasteleminen olisi typerää. Uskon myös asiaan eli yritän olla peittelemättä asioita tai niiden puuttumista millään turhalla animaatiolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu