Halusimme uusia puhtaan veden putket aikanaan savipellolle rakennuttuun, puiseen omakotitaloon. Pannuhuone on kellarissa ja vesiliittymä tulee sitä kautta. Asbestifirma purki asbestieristeeet öljykattilan putkien ympäriltä ja putket jäivät paljaiksi odottamaan, että putkifirma tulee töihin. Siihen meni hetki ja sinä aikana pannuhuoneen sisäilman lämpötila nousi. Samalla katosi kellarissa ollut kosteus ja ilma on nyt mukavan kuivaa ja puhdasta.
Nyt me mietimme mitä tapahtuu, jos me jätämme pannun putket pysyvästi hohkaamaan lämpöä kellariin. Kellarin muuri on lämmin, kevyiden väliseinien takana olevat varastot kuivuvat edelleen, maanvaraiset ulkoseinät ja lattia tuntuvat puskevan kosteutta ulospäin eikä kellarin lattiakaivoissa ole enää samalla tavalla vettä kuin aikaisemmin. Automaatilla varustettu kattila toimii ulkolämpötilan mukaan eli ei koko ajan.
Toisaalta muuri on alhaalta parikymmentä astetta lämmin ja savupiippu talon päällä voi olla 20 astetta pakkasella. Se on iso ero. Maaperä talon alla kuivuu pannuhuoneen ympärillä, mutta ei muualla. Se on laatalle rakennettu talo ja parinkymmenen neliön teknisenä tilana ja varastona käytetty kellarit on ainut talon osa maanpinnan alapuolella.
Siis tahaton, hyvin tehokas lämmityksen lisäys maanalaiseen kellariin ilman uusia laitteita tai lisäräppänöitä. Kytkeytyy päälle ja pois samassa rytmissä kiertovesijärjestelmän kanssa. Ei kuitenkaan ole alkuperäisten rakennesuunnitelmien mukainen. Mahdettiinkohan ne öljykattilan putket eristää asbestilla öljyn hinnan takia vai pohjalaatan kestävyyden takia...
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta?
Kostean kellari kuivaaminen
Anonyymi
2
672
Vastaukset
- Anonyymi
Harvoin laatan kestävyyttä ajatellaan, kun laitetaan lattialämmityksiä ympäri taloa, minulla pesuhuone ja toisella puolella taloa olevat wc ja tuulikaappi. Hyvin on laatta kestänyt.
- Anonyymi
Käsittääkseni Drysafe toimii hieman samalla idealla eli johdetaan rakenteisiin lämpöä ja näin saadaan rakenteet lämpenemään&kuivamaan aika lailla. Ei kai tuossa muuta tapahdu mutta kuluu enemmän lämpöä ja saa vastaavasti kuivan kellarin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402734- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231111Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 42839
- 130830
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825