ja odottaa hallituksen, THL:n ja sairaalahenkilökunnan pelastavan koronatilanteen.
(IL)
Osa kansasta jonotti sankoin joukoin kauppakeskuksisssa jo puoleyön jälkeen alekrääsää
13
66
Vastaukset
- Anonyymi
Kauppakeskukset vakuuttavat, että turvallisuudesta on huolehdittu
Black Friday-viikollakin, mutta kuvat puhuvat ihan toista.
Ryysistähän niissä on eikä kukaan välitä mitään, osalla ei ole edes maskia,
mutta eipä se taitaisi auttaa, kun ollaan toisissa kiinni. - Anonyymi
Järjenvastaista touhua, kun on lisäksi todettu,
että Black Friday viikon alennukset on todellisuudessa vain noin 4,5 prosenttia.
Sitä edeltävillä viikoilla samojen tavaroiden hintaa hilataan huomaamatta ylös,
että niitä voidaan olevinaan "laskea" Black Friday-viikolla.
Kuluttaja luulee saaneensa isonkin alennuksen.
Saakin koronan. - Anonyymi
Yksi suosikkirokkareistani Michael Monroe oli MTV3:ssa.
Häneltä kysyttiin, miten suhtaudut koronarajoituksiin.
M. Monroe:
"Yhdessä meidän on virus nokitettava. Ei ole vaikeaa istua kotona vaikka
telkkaria katsomassa. Ei meitä vaadita lähtemään esimerkiksi rintamalle
tapettavaksi niin kuin isämme ja isoisämme ovat joutuneet lähtemään". - Anonyymi
Toivottavasti hallituksen toimet eivät valu kuin vesi hanhen selästä,
kun osa porukasta sabotoi niitä,
ehkä se sama osa, joka kaiken päälle syyttää hallitusta kaikesta.
Jokainen ihminen voi vain omasta puolestaan ottaa vastuun koronantorjunnassa.
Hallitus ei voi meidän puolestamme käytännössä tehdä sitä,
se voi vain ohjeistaa meitä kantamaan itse oman vastuumme. Katselin noita kuvia ja juttuja.
Tuo kuva Seinäjoeltakin, en silmiäni ollut uskoa.
Ovatko ihmiset kuuroja, sokeita vai ihan hulluksi tulleet.
Ei tulisi mieleenkään ylipäätään mennä tuommoiseen ryysikseen, tästä korona.ajasta puhumattakaan.
Kyllä sairastuvuusluvut varmasti nousee,
Miksi tällaista mustaa perjantai-kampanjaa ei voitu perua. On sitä peruttu tärkeämpiäkin asioita tämän taudin vuoksi.- Anonyymi
Miten saisi kauppiaat kieltäytymään rahasta ?
Suomessa on oikeus harjoittaa elinkeinoa,
vain valmiuslailla voisi ehkä määrätä kaupat pysymään kiinni
tai pitämästä Black Friday'ta.
Muutaman liikkeen kerrottiin peruneen sen.
Todella vastuullista toimintaa. Nostan hattua !
Kuvat kertoivat suhteellisuudentajunsa menettäneistä ihmisistä.
- Anonyymi
Ehkä seuraava tartuntarypäs todetaan siellä (Seinäjoella?) missä tämä hulluksi
tulleitten ryysis oli. Ideapark vai mikä se oli ? Siinäpähän ovat sitten karanteenissa
koko "kirkonkylä". - Anonyymi
En uskaltanut vaan yksinkertaisesti lähteä väkijoukkoon ostamaan ale-kamaa ensi kesäkautta varten.
Kun ei sitä tiedä vieläkö työkuntoa riittää ok-talon kiinteistötöihin?
Toivottavasti ma.30.11 ei kuulla 6 tai 7 alkavia lukuja koronatartuntojen suhteen.- Anonyymi
Tartuntojen määrän on ennustettu nousevan jopa tuplaksi 2-3:na seuraavana viikkona
ennenkuin ne kääntyvät laskuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tartuntojen määrän on ennustettu nousevan jopa tuplaksi 2-3:na seuraavana viikkona
ennenkuin ne kääntyvät laskuun.Maaseudulla covid-tartuntoja on vähiten. Olen kuullut, että jopa terveydelle tarpeellisia lääkärissä käyntejä on peruutettu.
Yritin siirtää oman tilatun ajan Meilahden kirurgiapolilla siirretyksi tammikuulle.
Siellä sanottiin että perua voi vain yhden aikavarauksen. Pakko käyttää sitten. Äkkiä taksilla kotiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maaseudulla covid-tartuntoja on vähiten. Olen kuullut, että jopa terveydelle tarpeellisia lääkärissä käyntejä on peruutettu.
Yritin siirtää oman tilatun ajan Meilahden kirurgiapolilla siirretyksi tammikuulle.
Siellä sanottiin että perua voi vain yhden aikavarauksen. Pakko käyttää sitten. Äkkiä taksilla kotiin.Kasarmikadun "vanha kirra" on varustettu koronasairaalaksi, kerrottiin keväällä.
Oletin , että kaikki Helsingin koronapotilaat hoidettaisiin siellä jossain vaiheessa,
mutta niin ei ole.
Jouduin kipukohtauksen takia ambulanssilla Meikun viereen Haartmanin päivystyspolille viime viikonloppuna.
Se on yleensä ruuhkainen viikonloppuna, koska terveyskeskuksetkin ovat kiinni.
Oli autiota. Aula ihan tyhjä, en tavannut siellä kuin kaksi muuta potilasta, jotka olivat
samassa huoneessa sermien takana.
Potilaat on hyvin eristetty toisistaan kun ei 10:een tuntiin kuin kaksi näe.
Uskon, että Meikussa vähintään yhtä hyvin.
- Anonyymi
Black-Fridai viikko? Mitähän vielä? Kuinka paljon alennuksia oikeasti saatiinkaan?
Autokaupoissa ainakin ilmoitettiin ostoshyödyksi parhaillaan jopa 3000 €. - Anonyymi
Reilun viikon päästä voi olla todettu tartuntaryppäät paikkakunnilla, joissa oli eniten ryysistä alekaman takia.
Taudin kehittymisestä on ollut hyviä tiedotuksia TV:ssä, miten se yleisimmin menee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884