Hei, olen 21v mies ja kärsin erektiovaikeuksista. Erosin muutama kuukausi sitten tyttöystävästä, jonka kanssa seksi onnistui hyvin. Olen löytänyt nyt uuden tyttöystävän, mutta seksi ei ole kertaakaan onnistunut. Ajatus ahdistaa minua päivittäin, kun mietin että onko vika fyysinen vai psyykkinen. Aamuisin ja monesti päiväunien jälkeen on kova erektio yllä, ja se on helppo saavuttaa ajatuksen voimalla, mikäli sitä ei muuten ole ja se pysyy hyvin eikä laske heti. Mutta monesti esimerkiksi masturboidessa erektiota on vaikea ylläpitää. Samalla ajatukset pyörivät ongelmani ympärillä. Vastaavaa ei ollut edellisen suhteen aikaan.
Vastaukset 5
- Anonyymi
Mitä jos uusi tyttöystävä ei ole niin viehättävä että se vaikuttaa tuohon.
- Anonyymi
Voisi olla päin vastoinkin. Rimakauhu viehättävän naisen edessä. Tai rimakauhu huomattavan seksuaalisen naisen edessä. Itse naisena olen monen suhteen alussa törmännyt miehen seisokkiongelmaan, mutta asian yli on aina päästy. Nk. paineen ottaminen asiasta ei mitään auta. Tosin erektiolääke saattaa auttaa alkuvaikeuksien yli pääsemisessä.
Kannattaa harkita naisen tyydyttämistä muilla keinoin, ettei hän turhaudu. Ja seksiin liittyvistä asioista on uskallettava puhua, vaikka vaikealta tuntuisi.
- Anonyymi
Sanomasi perusteella luulen että..
Vika on fyysinen.
Selkärankasi on kasassa.
Sen takia dikki ei toimi hyvässä synkassa aivojen kanssa.
Yritä saada selkä pidemmäksi niin saattaa helpottaa- Anonyymi
Meinaatko että venytyshoito on tarpeen ja kuinka se tapahtuu?
- Anonyymi
Eikö tyttöystäväsi osaa ottaa suihin? Kyllä sellaisen 15 minuutin kurkulla naimisen ja imuttelun jälkeen pitäisi seisoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 58753
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20720- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142602Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594- 35590
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6583Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12559