Helsingin sanomat ja pahoinvointi

Vaikka Helsingin Sanomia vielä moni lukeekin, on se silti Suomen vasemistolaispoliittisimmin värittynyt paskalehti josta aika alkaa olla ajanut ohi. Voin sanoa, että siitä lehdestä ei puolueetonta juttua löydy vaan kaikki kirjoitukset tähtäävät yleisön mielipiteen muokkaamiseen ja yleisö vielä maksaa siitä. Kaikki sen lukijat haluavat näköjään olla yhdessä olla mukana paisuttamassa tuota vihervasemmistolaista kuplaa hinnalla millä hyvänsä. En voi enää kuvitella maksavani lehden aikaansaamasta huonosta olosta enkä tilaa hesaria, koska ajattelen omilla aivoillani paljon fiksummin kuin tuollaisen roskalehden toimittajat yhteensä. En tarvitse noita kuplassa eläviä ihmisiä mihinkään vaan koen pelkkää vastenmielisyyttä heidän läsnäollessa ja voin henkisesti paljon paremmin kun minun ei tarvitse edes lukea moisten keskinkertaisuuksien mielipiteitä. Halusin vain varoittaa ja toivon tällä kirjoituksellani pelastavan ainakin yhden sielun. Jättäkää hesari niin takaan että voitte henkisesti jo muutaman päivän kuluttua sekä alatte hengittää vapaammin. Hesarin tilauksen peruutusta menemään nyt heti!
1214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

en jaksanu lukee

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu