Haluan että lapseni oppii hyvät, perinteiset suomalaiset käytöstavat. Opettajat ovat niiden opettamisessa törkeä malli. Myös koulun ulkopuolella toimiessaan. Harrastuksissa ja vaikkapa valtuustossa.
Opettajat ovat esimerkkejä lapsille.
Anonyymi
52717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tätä mieltä on suuri osa. Opettaja on roolimalli. Tämä pätee varsinkin koulutaipaleen alussa oleville lapsille. Vaikka kuinka ajattelee, niin koulutaipaleen alussa olevat lapset seuraavat opettajan käyttäytymistä niin koulussa, kuin koulun ulkopuolella. Näin se vain on.
Ja als ssyeelaisetko ovat alkaneet sankoin joukoin nyt katselemaan valtuuston kokouksia?kylläpä täällä propaganda lentelee.
Eikös koululaiset ole arkiviikolla jo nukkumassa, kun kokoukset kestää ilta myöhään. Vai istuttaako keput lapsiaan ruudun edessä kokouksia katsomassa?
Se mitä kukin valtuutettu tekee työkseen on jokaisen oma asia ja politiikka ja uskonto ovat asioita joita ei vedetä sinne työpaikoille eikä työpaikkoja pidä vetää valtuustonkokouksiin.
Jos työpaikat vedetään valtuustoon, niin mitenkäs sitten on Dianan ja Riuttasen työpaikat,löytyi projektia kaupungista, mutta oliko paikat auki ja millä koulutuspohjalla haastateltavista sitten kyseiset henkilöt tulivat valituksi. Samoin ollaan ihmetelty nöitä korkeisiin virkoihin valittuja, joita kepu on taluttanut paikalle ja valinnut. Jotta niistä ei puhuttaisi, koutetaan tätä Repoa painostaa ammatin harjoittamisella. Hyttikallion henki on hyvä ja siihen kuuluu se, että työpaikalla tehdään työtä ammattilaisina, lasten maailmaan ei pidä aikuisten asioita sotkea. Keput yrittää ihan muuta. Kepu ei ole tykännyt siitä, että perussuomalaiset ovat näitä virkavalintoja taustoineen nostaneet esille, sikso tällainen Revon mustamaalauskampanja. Tällainen mustamaalaamis toiminta nöyttäytyi toimintamallina myös talousjohtajan valinnassa, missä pätevimmän hakijan kävi etukäteen kaupungin johtajan sijainen haukkumassa ja halusi kokemattoman ja paljon vähemmän oppineen hakijan valituksi. Mikä talousosaamisen ja lakitiedon ammattilaisessa niin pelotti?Ei varmaan olisi ollut niin ohjailtavissa kuin kokematon ja mieluinen hakija?
Revolla on pitkä historia opettajana Haapavedellä ja hyvät näytöt osaamisestaan. Jos hänen ammatin harjoittamistaan haitataan, niin se on lain vastaista vainoamista. Mutta tämähän Haapavedellä tiedetään.
Ja ala- asteelaisetko... näin oli tarkoitus isoilla sormilla näppäimille osua edellisessä.
Ilkalla on sormet kun nippu suola kurkku, sattuu lyömään mitä
sattuu ja puhumaan myös kiero persu kun on.
Vastaan vielä sen verran, että en ole Ilkka (minä joka kirjoitin klo 15.18). Tuokin on aika kummallista, että aletaan arvailemaan kirjoittajaa. Voit uskoa, että ei osu kohilleen.
Siinäpäs oli opettajan tekstiä ihan itsensä kirjoittamana.
EIKÖHÄN MEILLÄ KAIKILLA ON PEILIIN KATSOMISEN PAIKKA JOS LÄHDEMME ARVOSTELEMAAN YHTÄ AMMATTI RYHMÄÄ VALTUUSTOSSA.ME KAIKKI OLEMME ESIMERKKEJÄ JÄLKIKASVULLE.TOIVON LÄMPIMÄSTI,ETTÄ TILANNE RAUHOITTUISI JA ANNETAAN PÄÄTTÄJILLE TYÖRAUHA--SIIS KAIKILLE.
Voisko tää yksi kouho antaa virkamiehille työrauhan? No ei kun ne on korruptoituneita väärämielisiä omaa etua tavoittelevia kepukokoomusvasemmistokonnia.
Minä en lastani päästäisi semmoisen ihmisen luokkaan, joka ei ymmärrä, miksi kokouksissa on puheenjohtaja ja mikä kaaos seuraa jos puheenjohtajaa ei uskota.
Katso peilistä ja kommentoi sen jälkeen.Siis työrauha kaikille!
Jos ope harrastaa vaikkapa marjojen poimimista tai punk-rockia vapaa-aikana se on sen oma asia. Mutta kaupunginvaltuuston videoissa riehuminen ei ole yksityis asia.
Usko jo, että sibun provoamiset opettajan työtehtävästä ei uppoa tähän lukijakuntaan. Läpinäkyvämpää vainoamista saa hakemalla hakea kun koitat täällä myllyttää ihmisiä hyvää opettajaa vastaan. Saatko ihan provikkaa kun niin ahkerasti jaksat samaa toistella? Repo ja työparinsa pääsivät valtakunnalliseen opettajien ammattilehteen, kahden aukeaman juttu ja heidät nostettiin sinne hyväksi esimerkiksi muille.Niin paljon hänen tekemäänsä työtä arvostetaan. Joten voit lopettaa vainoamisen.
Ei ole kukaan riehunut. Puolensa saa pitää,se on jopa toivottavaa kepun pyörittäessä omaa teatteriaan. Tottakai siellä koitetaan nuijia hiljaiseksi. Nyt kepu yrittää entisestään lyhentää valtuustossa puheenvuoroja. Kyllähän se tietysti kepun korvia rassaa kun pitäisi kuunnella muidenkin näkökulmia ja mielipiteitä ja kansalaisilta edustajilleen tullutta palautetta, kun kepu on keskenään asiat jo päättänyt. Todella ylimielistä kepulta. Ja eipä varmaan mainosta kepu miten toimii kun kamerat eivät ole paikalla. Se, että siellä sakilla hallitus käy yhden perussuomalaisen hallituksen jäsenen kimppuun huutamalla ja painostamalla, on kyllä todella yhden puolueen vainoamista. Minun ääneni lähtee tukemaan demokratiaa seuraavissa vaaleissa, joten äänestän perussuomalaisia. Vastakkain asettelut ja ristiriidat eivät ole mukavia asioita, mutta jokin vastavoima tuolle kepun ylimieliselle toiminnalle pitää olla. Pitäkää perussuomalaiset pintanne. Kyllä kepu jo hedelmistään tunnetaan.
Ei ole kukaan riehunut.
Teksti paljastaa kirjoittajan..hän itse
En ole Ilkka, ja kirjoitin kirjoituksen klo 20.20). Ohi ammut.
Oleppa vaikka sitten Pekka
lapset ihannoivat opettajaansa...herätkää vanhemmat tarkoitan repoa
hullu mies hullu
Aika avuttomia ja nynnyjä vanhempia jotka ripustautuu opettajiin!
Osa opettajista on hyviä esimerkkejä, osa huonoja.
Tuskin on montaakaan niin monipuolista ja loistavaa opettaja-mallia kuin Vasuri-Esko on ollut lähes 50 vuoden ajan Haapavedellä.
Monenlaiset kerhot, valokuvausta, kierrätystä ,tiillavoja ,leirikoulua, digikerhoa jne.
Jatkuvasti yläkoulun käyneet muistelevat juuri näitä eskon kerhoja.
Kun vertaillaan nimenomaan opettajuutta ilman poliittista agendaa niin kyllä Esko Joentakanen on Haapaveden opettajista nimenomaan se henkilö joka on tehnyt eniten nuorison eteen.
Toinen ääripää on nämä ns. Huurteet joiden oma maailmankuva on elämän myötä tuomien pettymysten myötä liian sisäänpäinkäpristynyt ja he änkyrävastustavat kehitystä vuosikymmeniä ihan vain omaksi ilokseen siis uhriutuakseen ja sitä kautta ollakseen joku kun muuta antia heillä ei ole antaa yhteisön eteen..
Opettajan Facebook sivut ovat myös suosittuja lukemisenaiheita ala-astelaisilla. Sieltä opitaan opelta uusia asioita naisten halventamisesta ja ulkomaalaisvihasta lähtien.
Ovat avoimia lukemiseen, tosin usein lukittuja kirjoittamiseen.
Eikö teillä yhtään katsota lasten somekäytön perään. Se onvanhempien asia mitä antavat lasten katsoa mistäkin. Varsinkin kun puhutaan pienistä lapsista.
Kyllä meillä oikein neuvotaan seuraamaan somessa hyviä esikuvia niinku opettajia.
Missä vika jois lapset ovat facebookissa? Facebookilla on ikäraja. Lapsilla ei pitäisi olla sinne asiaa.
Jokainen ihminen on malli lähimmilleen. Opettajat oppilailleen.
Inhottavaa mallia tuo valtuustossa räyhääminen.
Koulutyö on ihan eri ajassa ja paikassa kuin valtuustotyö. Politikoit tarkoituksella asialla, koska haluat haitata Revon ammatinharjoittamista kostoksi perussuomalaisuudesta. Sitä varmemmin lähtee täältä ääni Revolle.
Elätkö tällä vuosituhannella?
Opeta itse lapsillesi hyvät käytöstavat
Opeta myös että opettajaa kohdellaan kunnioittavasti
Juurikin näin.
Joo, me katotaan penskan kanssa valtuustovideoilta miten käyttäydytään ja kunnioitetaan.
No on teillä harrastukset. Meillä ei lapsia vedetä aikuisten maailmaan tai aikuisten ristiriitojen keskelle. Kyllä pitäis sossun tulla teille kylään ja pelastaa lapset katkeruudeltasi.
Opetetaan vaikka kymmenen
käskyä ja tehdään niin aikuiset ja lapset
Onko ne videot tosiaan niin pahoja että niiden näyttäminen lapsille on lastensuojeluasia!
Videot ei ole pahoja, vaan aikuinen jos tuputtaa aikuisten ristiriitoja lapsilleen on kyllä väärällä polulla. Suurin osa vanhemmista suojelee lapsiaan aikuisten huolilta ja asioilta.
Valtuuston kokousten pitäisi olla yhteisten asijoitten ajamista. Semmoista mitä kehtaa lapsillekin näyttää vaikka yhteiskuntaopin tunnilla.
Joo,kyllä täällä on kepu antanut yhteiskuntaoppia ja konkurssissa miltei ollaan. Kop kop vaan.
Oivia esi merkkejä haluan lapsille ja jotta oppis kunnolla lukemaan ja kirjottamaan eikä jäis traumoja. Enään ei pitäis jälki istuttaa lapsia ja rangaista väärin. Hyvillä tavoilla lapset oppii kirjotuksen käytös tavat ja laskemisen.
Laajakurssi, keskikurssi ja suppeakurssi...
Tuohon aikaan kun erään syrttipottukyläpoliitikon lapsukainen ei oikein pysynyt opetuksessa mukana ja häiriköi minkä kerkesi niin koko suppean kurssin opetuksen tasoa ja tempoa laskettiin hyvin rajusti..
peruste:
Koulutusta sopeutettiin paikkakunnan tarpeisiin soveliaaksi...
Olihan toki myös se Apajan apukoulu....
Ovatko kaupungin päättäjät katsoneet yhden opettajan facebookkia? Miksi ei ole jo annettu potkuja?
saarnaakos joku opettaja fases harhaoppia etäopetuksena??
Syntistä touhua ja saanee jumalan tuomion..
Halla-ahon maaseutuvihan paljastuttua taitaa fasisteille tulla vaikeata?
Halla-aho on oikeassa. Tukijunttien elättämiselle on laitettava stoppi.
Halla-aho pyrkii Helsingin pormestariksi ja oman edun tavoittelu meni niin pitkälle, että tuhosi puolueen kannatuksen maaseudulla.
Ilkalle potut HETI.
Mentävä alakoulu: po. Potkut
Taisi sotkeutua persujen vaatimuksiin lopettaa suomalainen perunanviljely.
Hyviä opettajamalleja tarvitsevat koululaisemme.
Vasuri-Eskon kaltaisia , aina kaikkea hyvää ja positiivista luomassa.
Eskoa kaivataan kouluun takaisin.
No no, aika ajanut ohi. Olihan se ok, mutta ei nykypäivää,
räyhääminen on perkeleestä. pappi ties.
Positiivisia malleja lapsillemme tarvitsemme. Vatjusjärven tilanteet muutamien vuosien ei saa toistua.
Vatjusjärvi kärsii menneisyyden taakastaan. Oppilaista jopa kirkolle kuljetetaan.
Pelastuuko koulu uusilla herätysvoimilla ?