Huijattiin vanhat ihmiset teettämään 80-luvun taloon sähkösaneeraus väittämällä entisiä asennuksia iän perusteella laittomiksi ja ettei vakuutuskaan korvaa, jos niistä alkaa tulipalo. Hinta 21 000 € vaikka saneeraus koski vain osaa talosta. Oikea hinta olisi ollut puolet vähemmän. Oli sovittu myös keskuksen vaihdosta, mutta keskus oli purettu vain osittain ja päälle tuotu joku muoviviritelmä, jonka sähkötarkastaja totesi myöhemmin laittomasti asennetuksi samoin kuin monet muut asennukset. Lisäksi oli jätetty tekemättä paljon sovittuja töitä. Pääkeskuksen uusiminen em. tavalla lienee tämän valtakunnallisen yhtiön tapa. Jos sinulla on sellaiset asennukset, voi asennuksissa olla vakavia virheitä, jopa palovaaraa. Tarkistuta jälki jollakin ulkopuolisella - yhtiö osaa kyllä lirkutella ja vakuuttaa.
Verkkosivut on laadittu erityisellä huolella ja ne luovat onnistuneesti mielikuvan luotettavasta toimijasta. Totuus on toinen. Ensin edustaja möi pelottelemalla tarpeettoman saneerauksen tuplahintaan, asentajat rötöstelivät ja kyse ei ollut pienistä inhimillisistä virheistä. Sitten tuli heppu, joka teki käyttöönottotarkastuksen ja pöytäkirjan, joka on todettu sähkötarkastajan toimesta paikkansa pitämättömäksi. Yhtiö kiistää kaiken. Oikeudessa haetaan rahoja takaisin. Poliisitutkintapyyntökin on tehty. Tuomioistuinsovitteluun ei suostuta, koska ilman julkisuutta noita rötöstelijöitä ei saada kuriin. Hirvittää, mitä vahinkoa he ihmisille aiheuttavat.
Sähkösaneeraus - onko entisen pääkeskuksen päällä nyt jokin pienempi hökötys?
12
116
Vastaukset
- Anonyymi
Oliko taas kysymyksessä Sähkö Jussi, mitähän seuraavaksi?
- Anonyymi
Kiitos viestistä, mutta ei ollut Sähkö Jussi. Tämä yhtiö toimii valtakunnallisesti. Kurkkua kuristaa joka kerta, kun kuulen että yhtiön auto on liikkunut täällä päin. Miettii ketä he nyt ovat onnistuneet huijaamaan, mihin hintaan ja ovatko nytkin tekemässä palovaarallisia asennuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos viestistä, mutta ei ollut Sähkö Jussi. Tämä yhtiö toimii valtakunnallisesti. Kurkkua kuristaa joka kerta, kun kuulen että yhtiön auto on liikkunut täällä päin. Miettii ketä he nyt ovat onnistuneet huijaamaan, mihin hintaan ja ovatko nytkin tekemässä palovaarallisia asennuksia.
Kotisun on tunnettu noista kusetuksista.
- Anonyymi
Kuulostaa Kotivon Oy:n toiminnalta.
Minulla on useampia taloja. Itse asun 70-luvun talossa, kun se on yksitasoinen ja mukava asua.
Yrittivät tunkea meille ja väittivät, että lain mukaan on sähkölaitteet tarkastettava., mikä on täyttää roskapuhetta.
Kerroin heille, että a) olen sähkötöiden johtaja, b) harrastan potkunyrkkeilyä ja c) mono on otsassa, jos sisään pyrkivät.
No, sen verran sitten tuota fundeerasin, että päätin tehdä sähkösuunnitelman ja aion uusia koko systeemin yli tavanomaisten normien. Ei, että siihen olisi mitään muuta varsinaista syytä kuin ammatillinen kiinnostus. - Anonyymi
Ammatillisen kiinnostuksen vuoksi kysynkin että mitähän seuraavaksi ?
- Anonyymi
Olet ammatiltasi kyselijä, aikamoista...ohhoh...
- Anonyymi
Tarkennus; siis piti kysyä millainen palstan aktivointi seuraavaksi ??
- Anonyymi
"Sähkösaneeraus - onko entisen pääkeskuksen päällä nyt jokin pienempi hökötys?"
Onko tuo aloitus jotenkin outo?- Anonyymi
"Hökötyksellä" tarkoitin ryhmäkeskusta. Tarkastajan raportissa sanotaan näin: Vanhan keskuksen tulppasulakkeet on poistettu ja vanhan päälle on asennettu muovinen ryhmäkeskus. Vanhoja ryhmäjohtoja on jatkettu irtoliittimillä (ei saa olla ollenkaan, tässä yli kymmenen). Kontaktorit ovat jääneet uuden keskusosan alle, jolloin niitä ei pääse huoltamaan...
Jos siis teetit sähkösaneerauksen, jossa on asennettu jotain entisen keskuksen päälle, se voi olla tehty väärin. Kertomassani tapauksessa oli jätetty sisään vielä paloherkkiä roskia. Muitakin vikoja oli ja niitä oli todella paljon. Sähkötarkastaja sanoi, ettei koskaan ole nähnyt vastaavaa. Tuo lisäosa ei ole laiton, mutta ilmeisesti sen asennuksesta on hyvin tarkat määräykset.
Katson velvollisuudekseni varoittaa muita todella huonosta ja vaarallisestakin asennusjäljestä ja mahdollisesti tekemättä jätetyistä töistä. Jos teetit sähkösaneerauksen ja tunnistat tekijän tuosta sähkökeskuksen käsittelytavasta tai "asennukset ovat laittomia" -puheista, tarkastuta asennukset. Tältä valtakunnalliselta yhtiöltä ei kannata mitään selvitystä pyytää ennen tarkastusta. Tulee kyllä niin lipevää tekstiä, että alat hävetä, että olit epäillytkään. Vanhat asennukset eivät ole laittomia, jos ne on tehty asennusajankohdan vaatimusten mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hökötyksellä" tarkoitin ryhmäkeskusta. Tarkastajan raportissa sanotaan näin: Vanhan keskuksen tulppasulakkeet on poistettu ja vanhan päälle on asennettu muovinen ryhmäkeskus. Vanhoja ryhmäjohtoja on jatkettu irtoliittimillä (ei saa olla ollenkaan, tässä yli kymmenen). Kontaktorit ovat jääneet uuden keskusosan alle, jolloin niitä ei pääse huoltamaan...
Jos siis teetit sähkösaneerauksen, jossa on asennettu jotain entisen keskuksen päälle, se voi olla tehty väärin. Kertomassani tapauksessa oli jätetty sisään vielä paloherkkiä roskia. Muitakin vikoja oli ja niitä oli todella paljon. Sähkötarkastaja sanoi, ettei koskaan ole nähnyt vastaavaa. Tuo lisäosa ei ole laiton, mutta ilmeisesti sen asennuksesta on hyvin tarkat määräykset.
Katson velvollisuudekseni varoittaa muita todella huonosta ja vaarallisestakin asennusjäljestä ja mahdollisesti tekemättä jätetyistä töistä. Jos teetit sähkösaneerauksen ja tunnistat tekijän tuosta sähkökeskuksen käsittelytavasta tai "asennukset ovat laittomia" -puheista, tarkastuta asennukset. Tältä valtakunnalliselta yhtiöltä ei kannata mitään selvitystä pyytää ennen tarkastusta. Tulee kyllä niin lipevää tekstiä, että alat hävetä, että olit epäillytkään. Vanhat asennukset eivät ole laittomia, jos ne on tehty asennusajankohdan vaatimusten mukaan.Jospa se hökötys on jakeluyhtiön etälukutoosa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa se hökötys on jakeluyhtiön etälukutoosa.
Ei ole etälukutoosa. Kyllä sähkötarkastaja tuntee laitteet samoin kuin toisen yhtiön edustaja, joka kävi tekemässä kustannuslaskennan tehtyjen töiden arvosta ja aiheutetusta vahingosta.
- Anonyymi
Hökötys lienee palstanaktivoinnin lisäosa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881