HS:VALLANVAIHTO Yhdysvalloissa saattaa sujua pelättyä siistimmin. Hävinneellä Donald Trumpilla on yhä suuria vaikeuksia myöntää tappiotaan, mutta hän suostui alkuviikosta siihen, että muodollinen siirtymäprosessi saa rahoituksen ja pääsee käyntiin.
Presidentinvaalien jälkipeli on ollut häikäilemätöntä ja demokratian perintöä halventavaa. Arvoton näytelmä on konkreettinen muistutus vallanhimon, moraalikadon ja uskomustiedon vaaroista. Tällä kertaa Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän perusta ja riippumaton oikeuslaitos näyttäisivät onneksi pitäneen pintansa.
Trumpin kyvyttömyys hyväksyä tappionsa herätti jo pelkoja vallankaappausyrityksen mahdollisuudesta. Vähintäänkin huolena on ollut, että kiihkeät protestit vaalituloksen kieltämiseksi saavat aikaan laajoja väkivaltaisuuksia.
KAIKKI kiertyy lopulta totuuden ympärille. Tulevaisuutta ajatellen juuri Trumpin nousu, uho ja tappio ovat myrskyvaroitus muullekin maailmalle. Se on kylmäävä tarina kansakunnasta, joka päätyi elämään rinnakkaisissa todellisuuksissa. Kumpikaan ei edusta kattavaa tai täydellistä totuutta, mutta vain toinen niistä on hylännyt faktaperusteisen argumentoinnin.
Viattomasti alkanut flirttailu osatotuuksien kanssa johti lopulta mielikuvituksellisiin salaliittoteorioihin, joilla pyrittiin kyseenalaistamaan miljoonien kanssaihmisten äänioikeus.
Tässä maisemassa sillä ei ole enää väliä, mitä oikeasti on tapahtunut, vaan se ratkaisee, mitä haluat uskoa tai uskottelet tapahtuneen.
Laatumedia on kuitenkin kaikkialla demokraattisissa maissa todistanut voimansa totuuden puolustajana. Trumpin kannattajiksi on jäänyt vain äärioikeiston hallitsema tiedotuvälineet.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Trumpia puolustaa Suomessakin vain äärioikeisto.
Täytyy huomioida , mitä mieltä enemmistö on asiasta/asioista, se ei tarkoita välttämättä, että he olisivat oikeassa.
Luottaisin muutoin vaalituloksen aitoudeen, mutta se valtava, oikeastaan ääretön vihamielisyys joka on kohdistunut Trumpiin koko hänen kautensa ajan on saanut minut huomioimaan myös olemassa olevan mahdollisuuden vilppiin.
Olen satavarma, että nämä tahot joidenka agendaan Trumpin vallassa olo ei sovi, ovat valmiita turvautumaan vieläkin rajumpaan keinoon tarvittaessa, kuin huijaukseen vaaleissa.
Täällä kommentoijat ei vaan tiedä asioista tai huutelevat huvikseen. Trumpin agenda on mm. lopettaa lapsikauppa ja hyväksikäyttö ja Meksikon muuri on yksi osatekijä siinä. Moni ei tiedä, mitä siihen lapsikauppaan liittyy ja se on mieliä kääntävää tietoa. Totuus kyllä selviää aikanaan, se on varma juttu, mutta se tieto ei ole heikkohermoisten asia.
Pelkoja tässäkin jotkut haluavat sepitellä. Kuuluuko toimittajien työhön??
Vainoharhaisuus vain lisääntyy, nyt Trump epäilee jo omaa puoluettaan, ja FOX on joutunut tulilinjalle kun on julkaissut hänelle epämiellyttäviä vaalituloksia, ja uutisia.