Sam ei saanut nukutuksi kunnolla myöskään seuraavana yönä, aina kun hänen onnistui saada unenpäästä kiinni, unet joita hän näki olivat painajaisia. Painajaisissa hän näki kuinka Michael kuoli, kuinka hänelle soitettiin että Michael oli kuollut, tai että Michael oli kuolemaisillaan, eikä hän kyennyt auttamaan häntä ajoissa. Aamulla hän käveli asunnossaan kuin haamu, muisteli menneitä, kaipasi ja itki. Olohuoneen pöydältä hän löysi sen rypistyneen paperinpalan, jota Michael oli niin monesti pyöritellyt käsissään. Hän avasi sen ja katsoi haalistuneella musteella kirjoitettuja numeroita. Hänen epätietoinen piinansa oli kestänyt vain kaksi päivää ja hän alkoi olla jo äärimmäisen uupunut siihen tuskaan, miltä se mahtoi tuntua vanhemmista, jotka eivät olleet kuulleet sanakaan ainoasta lapsestaan 7vuoteen? Sam mietti. Hän tarttui puhelimeen ja alkoi hitaasti näppäilemään lappuun kirjoitettuja numeroita. Puhelin piippasi tasaisin väliajoin, Samin sydän löi hieman hermostuneena, eihän hän edes tiennyt mitä aikoi sanoa näille ihmisille. ”Haloo” Hento naisääni vastasi juuri kun hän sulkemaisillaan luurin. ”Rouva Wills?” Sam kysyi epävarmana. ”Kyllä, olen hän” Nainen vastasi. ”Hei, olen Samuel Grey, ette tunne minua, mutta soitan poikanne Michaelin puolesta.” Sam sanoi, ehkä liiankin nopeasti hermostuneisuudesta johtuen. Puhelimen toiseen päähän syntyi hetkeksi syvä hiljaisuus. ”Rouva Wills? Oletteko yhä siellä?” Sam kysyi ja kuuli kuinka nainen henkäisi hieman järkyttyneen kuuloisena. ”O…Olen yhä täällä…” Nainen aloitti varovasti ”Kuulkaahan, jos tämä on joku sairaspila niin minä….” Hän jatkoi hermostuneena. ”Ei, vakuutan teille, etten pilaile. On varmasti outoa, että vieras ihminen soittaa teille näin, mutta…tuota minä…en oikein tiedä miten kertoisin tämän…Olen tuntenut poikanne nyt vuoden verran, hän aikoi kyllä soittaa teille itse, mutta sitten hän…” Sam takerteli. ”Totta, tämä on hyvin outoa….Olen nähnyt Michaelin viimeksi seitsemän vuotta sitten, enkä ole kuullut hänestä sen jälkeen, kuin yhden ainoa kerran ja sekin oli vain hyvin pian sen jälkeen kun hän lähti…ja nyt te soitatte minulle ja…” Nainen keskeytti ja nyyhkytti hiljaa. Voi hyvä luoja oliko tämä nyt viisasta ollenkaan. Sam pohti kuunneltuaan naisen nyyhkytystä hetken. ”Toivon, että olisin voinut soittaa teille iloisemmissa merkeissä tai että Michael olisi voinut tehdä sen itse…tuota…” Sam sanoi sitten ”Hän on kuollut??” Nainen henkäisi. ”Ei! Mutta no, Michael on kadonnut, hän…luulemme, että hänet on siepattu.” Sam sai sanottua. ”Siepattu?…Missä?…Tuota kuka te oikeastaan olette ja mistä soitatte??” Nainen kysyi ymmällään. ”Olen hänen poikaystävänsä, asumme yhdessä, soitan Pariisista.” Sam sanoi. Puhelu oli täysin epäonnistunut, hän ajatteli ja katui hetken että oli ylipäätään soittanut, hän kuulosti varmaan naurettavalta idiootilta. ”Kuka hänet oikein?…Tuota olen hieman ymmälläni, minä…” Nainen takerteli. ”Haluaisin kutsua teidät tänne Pariisiin…soitin koska Michael oli puhunut siitä niin monesti ja…tuota, totta puhuakseni en tiedä alkuunkaan oliko tämä hyvä idea…olen pahoillani, jos järkytin teitä” Sam sanoi ”En oikein tiedä miten suhtautua tähän...olen pelännyt kaikkina näinä vuosina, että poikani on kuollut ja nyt te soitatte ja kerrotte, että olette hänen poikaystävänsä ja että hänet on siepattu…” Nainen sanoi ja jatkoi ”Mutta oikeastaan olen kiitollinen, että soitit…tämä on niin outoa…en itsekkään oikein tiedä mitä sanoa tai tehdä…Olen kaivannut poikaani niin uskomattoman paljon ja haluan löytää hänet…matkustamme tietenkin heti Pariisiin.” Nainen sanoi sitten päättäväisen kuuloisena.
Sam oli helpottunut puhelun loputtua, Herra ja Rouva Wills tulisivat seuraavan päivän junalla Lontoosta Pariisiin. Hän kirjoitti ajan ylös, jolloin hän menisi heitä vastaan. Hän nojautui sohvaa vasten ja rukoili hiljaa mielessään, että Michael löytyisi pian ja että hän olisi kunnossa.
Kipu minkä hän tunsi, oli jotakin käsittämätöntä. Sen kauhean illan ja yön jälkeen Jean oli kantanut hänet takaisin makuuhuoneeseen, laskenut hänet sängylle ja lukinnut hänen kätensä käsiraudoilla sängynkaiteisiin. Jean oli sammunut hänen viereensä. Michael vilkaisi miestä inhon vallassa. Hänen katseensa kiersi huonetta, hän tunsi haluavansa kuolla, se tunne oli voimistunut hiljalleen kivun pitäessä häntä yhä vallassaan. Kuolema tuntui kaiken sen keskellä miltei pelottavan lohdulliselta.
Hänen mieleensä muistui ilta jona hän oli tavannut Rickyn. Hän muisti kuinka he olivat suudelleet toisiaan kiihkeästi baarissa ja kuinka hän oli ollut sangen tyytyväinen itseensä huomatessaan kuinka paljon mies häntä halusi. Hän oli halunnut kiusoitella miestä, testata omaa viehätysvoimaansa. ”Minun täytyy mennä” hän oli huokaissut kiihkeiden suudelmien välistä. Mies oli katsonut häneen. ”Älä mene vielä, ostan sinulle lisää juotavaa” Ricky oli pyytänyt ja hän oli hymyillyt miehelle lupaamatta mitään. Kun mies oli ehtinyt baaritiskille Michael oli katsonut häntä tiiviisti, noussut pöydästä ja tehnyt lähtöä varmistaen, että miehen katse seurasi häntä. Ovensuusta hän oli hymyillyt vihjailevaa hymyä ja poistunut kylmään ulkoilmaan. Ricky oli seurannut häntä katseellaan tutkiskelevasti, hymyillen hieman yllättyneenä. Hän oli lähtenyt kävelemään hitaasti katua pitkin. Odottanut, että mies lähtisi hänen peräänsä. ”Hei komistus, minne olet menossa?” Hän oli kuullut humaltuneen äänen kysyvän jostakin viereltään. Hän oli kääntänyt kasvonsa äänen suuntaan ja katsonut rumaa, keski-ikäistä brittimiestä, joka nojaili autoaan vasten. ”Ei kuulu sinulle” Hän oli vastannut tylysti ja harmistuneena. ”Lähdetkö mukaani? Minulla on iso talo ja jotain muutakin isoa” Mies oli nauranut ärsyttävästi ja tarttunut itseään haaroista. Michael olisi voinut oksentaa. ”En todellakaan lähde” Michael oli huokaissut peittelemättä ällötystään. Hän oli lähtenyt kävelemään eteenpäin ja mies oli seurannut häntä. ”Lähdetkö jos saat nämä?” Mies oli kysynyt jotenkin epätoivoisena pysäyttäessään hänet. Hän oli heiluttanut setelitukkoa hänen nenänsä alla. ”Kuule, voisit tarjota vaikka miljoonaa puntaa enkä sittenkään lähtisi mukaasi” Michael oli vastannut syvän inhon vallassa ja miettinyt kuinka tuo rumilus edes kehtasi ehdottaa HÄNELLE sellaista. ”Mikset lähde?” Mies oli kysynyt typeränä. ”No koska olet niin saamarin ruma ja ällöttävä!” Michael oli huudahtanut. ”Ylpeä, nirppanokka huora!” mies oli huutanut takaisin ja miltei käynyt käsiksi häneen. Michael oli katsonut miestä hieman kauhuissaan, tuntien samaan aikaan sääliä ja inhoa. Huora? Hänkö? Eihän ollut koskaan edes ollut kenenkään kanssa. Ja sitä paitsi hänhän oli juuri torjunut miehen hikiset rahat, eikö se tehnyt hänestä juuri päinvastaista? Michael muisti miettineensä. Sitten Ricky oli tullut paikalle, tarttunut sitä rumilusta paidankauluksesta ja katsonut miestä uhkaavasti. ”Jätä tuo poika rauhaan!” Ricky oli karjunut ja Michael oli hymyillyt tyytyväisenä vieressä. Ällötyksen poistuttua Michael oli halannut Rickyä ja henkäissyt "Sankarini!" Sitten he olivat suudelleet. Jälkeenpäin hän toivoi, että olisi poistunut mahdollisimman nopeasti paikalta, loppujen lopuksi se ällöttävä mies olisi hyvin luultavasti ollut paljon harmittomampi kuin Ricky.
Hän oli ollut vain 17vuotias, kuvitellut olevansa haavoittumaton, ei hänelle voisi tapahtua mitään todella pahaa, se tapahtui vain muille. Häpeillen hän tunnusti itselleen sen kuinka itserakas hän oli silloin ollut, hän oli hyvännäköinen ja hän oli tiennyt sen. Kaikki hokivat sitä hänelle päivittäin ja se huuma oli noussut hänen päähänsä. Hän oli luullut kietoneensa Rickyn pikkusormensa ympärille. Se komea ja rikasmies halusi juuri hänet. Hän oli jatkanut omaa lapsellista leikkiään, aina kun he tapasivat, hän oli kiihottanut miehen äärimmilleen ja sitten sanonut ”Pakko mennä kotiin!” Mies oli katsonut häneen selvästikin harmistuneena ja Michael oli vain nauttinut siitä. Mieshän olisi voinut ottaa hänet väkisin jo jonakin niinä iltoina, mutta ilmeisestikin päättänyt, että halusi viedä hänet Yhdysvaltoihin ja pitää hänet pidemmän aikaa. Siispä mies oli odottanut, antanut hänen kuvitella, että hänellä oli tilanne täysin hallinnassa, vaikka asiat olivat todellisuudessa täysin päinvastoin. Hän muisti kuinka oli ajatellut, että olisi Rickyn kanssa vain jonkin aikaa, nauttisi miehen suuresta elintasosta niin hyvin kuin kykenisi ja sitten muuttaisi ehkä omilleen jonnekin Yhdysvaltoihin, tapailisi muita, opiskelisi ja tekisi töitä, kuinka hän olisi voinut tietää mitä tuleva toisi kun hän lähtisi tämän miehen mukaan…
Jean alkoi heräillä hänen vierellään, miehen käsi laskeutui hänen alastomalle vartalolleen ja Jean mumisi mielihyvästä. Michaelin kaikki lihakset jännittyivät kosketuksesta. Hän ei halunnut sitä, ei nyt, ei enää koskaan. Jean nosti päätään, kosketti hänen kasvojaan ja hymyili. Hymyili, niin kuin oli hymyillyt hänelle silloin kun he olivat olleet yhdessä ja toisiinsa vasta rakastuneita. Se tuntui jotenkin irvokkaalle. Jean koitti suudella häntä, pehmeämmin kuin edellisenä iltana, mutta Michael käänsi kasvonsa poispäin. ”Michael…antaisit minun suudella sinua” Jean kuiskasi. Michael loi mieheen hämmentyneen katseen. Miten Jean pystyikin siihen? Illalla miehen katseessa oli ollut silmitöntä raivoa ja julmuutta, ja se mitä Jean oli tehnyt hänelle…Mutta nyt…Jean oli siinä, puhuen hänelle pehmeällä äänellä ja katsoen häneen lempeästi, miltei rakastavasti. Michael ei saanut sanoja ulos suustaan. Jeanin käsi lipui alas hänen vartaloaan ja Michael vavahti tuntiessaan kipua. ”Sinulla on kipuja, tuon sinulle jotakin lääkettä.” Jean sanoi ja oli jo nousemassa. ”Jean, mikä helvetti sinua oikein vaivaa? Yhtenä hetkenä satutat minua ja sitten seuraavaksi tulet tänne lepertelemään jotakin” Michael kysyi vihaisena ja katsoi miestä tutkiskellen. Jean näytti yllättyneeltä, hän katsoi Michaeliin hieman häpeillen. ”En oikein tiedä Michael, en tiedä mikä minuun menee välillä. Rakastan sinua yhä, sitten muistan sinut ja Samin, näen teidät yhdessä ja se tekee minut hulluksi mustasukkaisuudesta. Annoin sinulle kaikkeni ja sinä torjuit minut.” Jean vastasi hiljaisella äänellä. ”Jos rakastaisit minua, et olisi tuonut minua tänne. Mitä sinä oikein haluat? Että rukoilisin sinua pelastamaan minut uudestaan? Ricky pitää minua täällä niin kauan kuin tuotan hänelle huvia, sitten hän tappaa minut, tiedän sen.” Michael sanoi hiljaa. ”Ei Michael, ei sinua tapeta” Jean sanoi jotenkin säikähtäneen oloisena. ”Mitä sitten? Luuletko tosiaan että Rickyn kaltainen vaikutusvaltainen mies päästäisi minut menemään ja ottaisi riskin että kertoisin kaiken poliisille ja hänet pidätettäisiin ja hänen maineensa olisi mennyttä??” Michael kysyi väsyneenä. Vasta nyt Jean alkoi itsekin miettimään asiaa tarkemmin, tiesihän hän millainen Ricky oli, hän oli omin silmin todistanut kammottavia tekoja, joita tämä mies oli tehnyt vailla omatuntoa ja hän oli turtunut siihen. Alkanut juomaan ja se oli tehnyt hänestä itsestäänkin miltei Rickyn kaltaisen hirviön, ihmisen, joka hän ei koskaan olisi halunnut olla. Hän katsoi Michaelia tajuten kaiken nyt selkeänä mielessään. Ei hän olisi tällaista tahtonut, hänen päässään oli pyörinyt vain pakonomainen kosto, hän oli halunnut Michaelin itselleen. Nyt kun hän katsoi Michaeliin, hänen mielensä täyttyi pelolla, ei hän halunnut, että Michael kuolisi. Mitä hän voisi tehdä, sitä hän ei tiennyt. ”Älä pelkää Michael, kaikki järjestyy…jotenkin…” Jean sanoi hieman epävarman kuuloisena. Sittenhän nousi ylös ja poistui huoneesta. Vain hetkeä myöhemmin hän palasi takaisin. Hänen kädessään oli vesilasi ja toisessa kädessä muutama pilleri. Jean istui takaisin hänen viereensä. ”Ota nämä unilääkkeet niin saat unta” Hän sanoi sitten ja tuki Michaelin päätä niskasta. Hän ojensi pillereitä hänen suunsa lähelle. Michael katsoi häneen epävarmana ja niin Jeanin kuin omaksi yllätyksekseen hän avasi suunsa ja antoi Jeanin syöttää hänelle pillerit ja juottaa veden. Hän todella halusi kaiken helpotuksen oloonsa minkä vain kykenisi saamaan. Jean laski hänen päänsä alas ja katsoi häntä vielä hetken. Yllättävä hellyyden tunne ja suru oli vallannut hänet. Jean otti peiton ja peitteli sillä Michaelin. Hän sipaisi vielä Michaelin hiuksia ja katsoi kuinka tämä nukahti.
jatkuu...
Sam oli helpottunut puhelun loputtua, Herra ja Rouva Wills tulisivat seuraavan päivän junalla Lontoosta Pariisiin. Hän kirjoitti ajan ylös, jolloin hän menisi heitä vastaan. Hän nojautui sohvaa vasten ja rukoili hiljaa mielessään, että Michael löytyisi pian ja että hän olisi kunnossa.
Kipu minkä hän tunsi, oli jotakin käsittämätöntä. Sen kauhean illan ja yön jälkeen Jean oli kantanut hänet takaisin makuuhuoneeseen, laskenut hänet sängylle ja lukinnut hänen kätensä käsiraudoilla sängynkaiteisiin. Jean oli sammunut hänen viereensä. Michael vilkaisi miestä inhon vallassa. Hänen katseensa kiersi huonetta, hän tunsi haluavansa kuolla, se tunne oli voimistunut hiljalleen kivun pitäessä häntä yhä vallassaan. Kuolema tuntui kaiken sen keskellä miltei pelottavan lohdulliselta.
Hänen mieleensä muistui ilta jona hän oli tavannut Rickyn. Hän muisti kuinka he olivat suudelleet toisiaan kiihkeästi baarissa ja kuinka hän oli ollut sangen tyytyväinen itseensä huomatessaan kuinka paljon mies häntä halusi. Hän oli halunnut kiusoitella miestä, testata omaa viehätysvoimaansa. ”Minun täytyy mennä” hän oli huokaissut kiihkeiden suudelmien välistä. Mies oli katsonut häneen. ”Älä mene vielä, ostan sinulle lisää juotavaa” Ricky oli pyytänyt ja hän oli hymyillyt miehelle lupaamatta mitään. Kun mies oli ehtinyt baaritiskille Michael oli katsonut häntä tiiviisti, noussut pöydästä ja tehnyt lähtöä varmistaen, että miehen katse seurasi häntä. Ovensuusta hän oli hymyillyt vihjailevaa hymyä ja poistunut kylmään ulkoilmaan. Ricky oli seurannut häntä katseellaan tutkiskelevasti, hymyillen hieman yllättyneenä. Hän oli lähtenyt kävelemään hitaasti katua pitkin. Odottanut, että mies lähtisi hänen peräänsä. ”Hei komistus, minne olet menossa?” Hän oli kuullut humaltuneen äänen kysyvän jostakin viereltään. Hän oli kääntänyt kasvonsa äänen suuntaan ja katsonut rumaa, keski-ikäistä brittimiestä, joka nojaili autoaan vasten. ”Ei kuulu sinulle” Hän oli vastannut tylysti ja harmistuneena. ”Lähdetkö mukaani? Minulla on iso talo ja jotain muutakin isoa” Mies oli nauranut ärsyttävästi ja tarttunut itseään haaroista. Michael olisi voinut oksentaa. ”En todellakaan lähde” Michael oli huokaissut peittelemättä ällötystään. Hän oli lähtenyt kävelemään eteenpäin ja mies oli seurannut häntä. ”Lähdetkö jos saat nämä?” Mies oli kysynyt jotenkin epätoivoisena pysäyttäessään hänet. Hän oli heiluttanut setelitukkoa hänen nenänsä alla. ”Kuule, voisit tarjota vaikka miljoonaa puntaa enkä sittenkään lähtisi mukaasi” Michael oli vastannut syvän inhon vallassa ja miettinyt kuinka tuo rumilus edes kehtasi ehdottaa HÄNELLE sellaista. ”Mikset lähde?” Mies oli kysynyt typeränä. ”No koska olet niin saamarin ruma ja ällöttävä!” Michael oli huudahtanut. ”Ylpeä, nirppanokka huora!” mies oli huutanut takaisin ja miltei käynyt käsiksi häneen. Michael oli katsonut miestä hieman kauhuissaan, tuntien samaan aikaan sääliä ja inhoa. Huora? Hänkö? Eihän ollut koskaan edes ollut kenenkään kanssa. Ja sitä paitsi hänhän oli juuri torjunut miehen hikiset rahat, eikö se tehnyt hänestä juuri päinvastaista? Michael muisti miettineensä. Sitten Ricky oli tullut paikalle, tarttunut sitä rumilusta paidankauluksesta ja katsonut miestä uhkaavasti. ”Jätä tuo poika rauhaan!” Ricky oli karjunut ja Michael oli hymyillyt tyytyväisenä vieressä. Ällötyksen poistuttua Michael oli halannut Rickyä ja henkäissyt "Sankarini!" Sitten he olivat suudelleet. Jälkeenpäin hän toivoi, että olisi poistunut mahdollisimman nopeasti paikalta, loppujen lopuksi se ällöttävä mies olisi hyvin luultavasti ollut paljon harmittomampi kuin Ricky.
Hän oli ollut vain 17vuotias, kuvitellut olevansa haavoittumaton, ei hänelle voisi tapahtua mitään todella pahaa, se tapahtui vain muille. Häpeillen hän tunnusti itselleen sen kuinka itserakas hän oli silloin ollut, hän oli hyvännäköinen ja hän oli tiennyt sen. Kaikki hokivat sitä hänelle päivittäin ja se huuma oli noussut hänen päähänsä. Hän oli luullut kietoneensa Rickyn pikkusormensa ympärille. Se komea ja rikasmies halusi juuri hänet. Hän oli jatkanut omaa lapsellista leikkiään, aina kun he tapasivat, hän oli kiihottanut miehen äärimmilleen ja sitten sanonut ”Pakko mennä kotiin!” Mies oli katsonut häneen selvästikin harmistuneena ja Michael oli vain nauttinut siitä. Mieshän olisi voinut ottaa hänet väkisin jo jonakin niinä iltoina, mutta ilmeisestikin päättänyt, että halusi viedä hänet Yhdysvaltoihin ja pitää hänet pidemmän aikaa. Siispä mies oli odottanut, antanut hänen kuvitella, että hänellä oli tilanne täysin hallinnassa, vaikka asiat olivat todellisuudessa täysin päinvastoin. Hän muisti kuinka oli ajatellut, että olisi Rickyn kanssa vain jonkin aikaa, nauttisi miehen suuresta elintasosta niin hyvin kuin kykenisi ja sitten muuttaisi ehkä omilleen jonnekin Yhdysvaltoihin, tapailisi muita, opiskelisi ja tekisi töitä, kuinka hän olisi voinut tietää mitä tuleva toisi kun hän lähtisi tämän miehen mukaan…
Jean alkoi heräillä hänen vierellään, miehen käsi laskeutui hänen alastomalle vartalolleen ja Jean mumisi mielihyvästä. Michaelin kaikki lihakset jännittyivät kosketuksesta. Hän ei halunnut sitä, ei nyt, ei enää koskaan. Jean nosti päätään, kosketti hänen kasvojaan ja hymyili. Hymyili, niin kuin oli hymyillyt hänelle silloin kun he olivat olleet yhdessä ja toisiinsa vasta rakastuneita. Se tuntui jotenkin irvokkaalle. Jean koitti suudella häntä, pehmeämmin kuin edellisenä iltana, mutta Michael käänsi kasvonsa poispäin. ”Michael…antaisit minun suudella sinua” Jean kuiskasi. Michael loi mieheen hämmentyneen katseen. Miten Jean pystyikin siihen? Illalla miehen katseessa oli ollut silmitöntä raivoa ja julmuutta, ja se mitä Jean oli tehnyt hänelle…Mutta nyt…Jean oli siinä, puhuen hänelle pehmeällä äänellä ja katsoen häneen lempeästi, miltei rakastavasti. Michael ei saanut sanoja ulos suustaan. Jeanin käsi lipui alas hänen vartaloaan ja Michael vavahti tuntiessaan kipua. ”Sinulla on kipuja, tuon sinulle jotakin lääkettä.” Jean sanoi ja oli jo nousemassa. ”Jean, mikä helvetti sinua oikein vaivaa? Yhtenä hetkenä satutat minua ja sitten seuraavaksi tulet tänne lepertelemään jotakin” Michael kysyi vihaisena ja katsoi miestä tutkiskellen. Jean näytti yllättyneeltä, hän katsoi Michaeliin hieman häpeillen. ”En oikein tiedä Michael, en tiedä mikä minuun menee välillä. Rakastan sinua yhä, sitten muistan sinut ja Samin, näen teidät yhdessä ja se tekee minut hulluksi mustasukkaisuudesta. Annoin sinulle kaikkeni ja sinä torjuit minut.” Jean vastasi hiljaisella äänellä. ”Jos rakastaisit minua, et olisi tuonut minua tänne. Mitä sinä oikein haluat? Että rukoilisin sinua pelastamaan minut uudestaan? Ricky pitää minua täällä niin kauan kuin tuotan hänelle huvia, sitten hän tappaa minut, tiedän sen.” Michael sanoi hiljaa. ”Ei Michael, ei sinua tapeta” Jean sanoi jotenkin säikähtäneen oloisena. ”Mitä sitten? Luuletko tosiaan että Rickyn kaltainen vaikutusvaltainen mies päästäisi minut menemään ja ottaisi riskin että kertoisin kaiken poliisille ja hänet pidätettäisiin ja hänen maineensa olisi mennyttä??” Michael kysyi väsyneenä. Vasta nyt Jean alkoi itsekin miettimään asiaa tarkemmin, tiesihän hän millainen Ricky oli, hän oli omin silmin todistanut kammottavia tekoja, joita tämä mies oli tehnyt vailla omatuntoa ja hän oli turtunut siihen. Alkanut juomaan ja se oli tehnyt hänestä itsestäänkin miltei Rickyn kaltaisen hirviön, ihmisen, joka hän ei koskaan olisi halunnut olla. Hän katsoi Michaelia tajuten kaiken nyt selkeänä mielessään. Ei hän olisi tällaista tahtonut, hänen päässään oli pyörinyt vain pakonomainen kosto, hän oli halunnut Michaelin itselleen. Nyt kun hän katsoi Michaeliin, hänen mielensä täyttyi pelolla, ei hän halunnut, että Michael kuolisi. Mitä hän voisi tehdä, sitä hän ei tiennyt. ”Älä pelkää Michael, kaikki järjestyy…jotenkin…” Jean sanoi hieman epävarman kuuloisena. Sittenhän nousi ylös ja poistui huoneesta. Vain hetkeä myöhemmin hän palasi takaisin. Hänen kädessään oli vesilasi ja toisessa kädessä muutama pilleri. Jean istui takaisin hänen viereensä. ”Ota nämä unilääkkeet niin saat unta” Hän sanoi sitten ja tuki Michaelin päätä niskasta. Hän ojensi pillereitä hänen suunsa lähelle. Michael katsoi häneen epävarmana ja niin Jeanin kuin omaksi yllätyksekseen hän avasi suunsa ja antoi Jeanin syöttää hänelle pillerit ja juottaa veden. Hän todella halusi kaiken helpotuksen oloonsa minkä vain kykenisi saamaan. Jean laski hänen päänsä alas ja katsoi häntä vielä hetken. Yllättävä hellyyden tunne ja suru oli vallannut hänet. Jean otti peiton ja peitteli sillä Michaelin. Hän sipaisi vielä Michaelin hiuksia ja katsoi kuinka tämä nukahti.
jatkuu...
Vastaukset 2
Vanhimmat
aivan mahtava tarina. kokoajan odottaa vaan jatkoa...
todella hyvä! lisää vaan ja pian!