Kosteikko myös Linnusperälle

Anonyymi

Linnusperälle voisi rakentaa myös kosteikon kuten Kirkkolehtoon. Rakentamisessa voisi hyödyntää alueella virtaavia pieniä puroja sekä olemassa olevia soramonttuja. Alue sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa ja olisi rauhallista sekä kaunista luontoa.

22

135

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohan on aivan toteutettavissa ja kustannukset maltilliset kuten Kirkkolehdossa. Oliko alle miljoona euroa ja keidas oli valmis Kirkkolehdossa.

    • Anonyymi

      Tämän tyyppiselle luontokohteelle olisi kysyntää. Sinne sopisi isompikin kosteikko ja nuotiopaikat. Nyt koronan aikana luonnossa liikkuminen lisääntynyt huomattavasti ja ei vähene vaikka tauti hiipuisi.

      • Anonyymi

        Tosirealisti on laatinut tekojärvestä kuntalaisaloitteen jo lähes 20 vuotta sitten, ja kirjoittanut aiheesta lehtiin kymmeniä juttuja. Kaupungin ympäristötarkastaja kertoi radiossa, että Tervaholman kosteikko (realistin nimeämä Tervalampi" ei jää viimeiseksi kohteeksi, joten on uskottavaa, että Kokkojärven kaivaminen Kaustarin rämeikköön alkaa lähiaikoina. Järvi voidaan nimetä keksijänkin mukaan, eli Kivelänjärveksi, hah hah haaa!!!!...


    • Anonyymi

      Kosteikko voisi olla jopa kilometrin pituinen ja kolmesataa metriä leveä. Syvyyttä pari kolme metriä ja pari saarta jättää nuotiopaikoiksi. Pitkospuut kiertäisivät kosteikkoa ja kala istutuksia ympäri vuoden.

    • Anonyymi

      Voisiko tuosta johtaa vettä myös Sunttiin vaikka maanalaisella putkella kesäisin?

      • Anonyymi

        "Putki" on ollut olemassa jo yli 200 vuotta, Perhonjoen suistohaaran, eli entisen Suntin päähaara - Vikströmin puro, joka esitykseni mukaan "parannettaisiin" kanavaksi mutkat oikaisten. Paras kanavauoma kulkisi Käpymetsäntien pohjoispuolitse, Vikströmin puron sivupuroa myötäillen...
        "Kivelän"-, tai Kokkojärveen - miten vain, pitää rakentaa säännöstelysulku, jonka kautta vettä lasketaan Kanavaan, edelleen Tervalampeen, siitä Kokkojokeen päätyen Kokkojokisuiston Tervalahteen (entinen Vanhansatamanlahti - onhan pirullisen pitkä nimi...)... Muutenkin tuo vanha nimitys pitää "haudata", sillä vanha satama on vallattu asuinkäyttöön asuntomessualue 2011), joka olkoon nimeltään Tervaniemi, sillä alueella leijuu edelleen kesäkuumilla tervantuoksu...
        Turhanpanttina virtaava Kåla-Honga -puro pitää ohjata tekojärveen, ja Kåla- montusta esittämäni maanalainen putki "työntämään" ylivuoto-ylipursuavan veden Kokkojärveen...
        Pitääkö taas vääntää rautalangasta malli, hah hah haaa!!!...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Putki" on ollut olemassa jo yli 200 vuotta, Perhonjoen suistohaaran, eli entisen Suntin päähaara - Vikströmin puro, joka esitykseni mukaan "parannettaisiin" kanavaksi mutkat oikaisten. Paras kanavauoma kulkisi Käpymetsäntien pohjoispuolitse, Vikströmin puron sivupuroa myötäillen...
        "Kivelän"-, tai Kokkojärveen - miten vain, pitää rakentaa säännöstelysulku, jonka kautta vettä lasketaan Kanavaan, edelleen Tervalampeen, siitä Kokkojokeen päätyen Kokkojokisuiston Tervalahteen (entinen Vanhansatamanlahti - onhan pirullisen pitkä nimi...)... Muutenkin tuo vanha nimitys pitää "haudata", sillä vanha satama on vallattu asuinkäyttöön asuntomessualue 2011), joka olkoon nimeltään Tervaniemi, sillä alueella leijuu edelleen kesäkuumilla tervantuoksu...
        Turhanpanttina virtaava Kåla-Honga -puro pitää ohjata tekojärveen, ja Kåla- montusta esittämäni maanalainen putki "työntämään" ylivuoto-ylipursuavan veden Kokkojärveen...
        Pitääkö taas vääntää rautalangasta malli, hah hah haaa!!!...

        Lopeta jo urvelo se sönkkäys...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta jo urvelo se sönkkäys...

        Aha, mikä uiveloa vituttaa. Eikö sälli kestä kuulla (hyväksyä) totuutta. Allekirjoittanut on Kokkolan Kingsi, TOSIrealisti, Eläinystävä ja Kokkolan nero. Kokkojoen PUHDISTAJA, ja Kokkolan KUKKULAN kehittäjä, nimen keksinyt, ja Ykspihlajan Potin puhdistaja, ja ja ja ja ja jaaaa, hah hah hah hah hah haaaaaaa!!!...


    • Anonyymi

      Tuosta putkesta saataisiin kesällä kirkasta vettä kahden kosteikon kautta Sunttiin.

      • Anonyymi

        Ongelmaksi vaan muodostuisi Suntin nopea rehevöityminen jos vesi virtaisi kirkkaana.


    • Anonyymi

      Loistava suunnitelma. Nyt vain tuo tieto suoraan Mattilalle tai Laitiselle eikä mitään turhia alotteita vaan heti asiaan.

      • Anonyymi

        Hakalalla oli lapio jo valmiina 60 luvulla .


    • Anonyymi

      Hulevesiä tulee aina jonkin verran niin ei se ihan kirkasta tule olemaan koskaan mutta kalat palaavat varmasti ja onhan niitä jo nyt.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa nyt, mutta vasta kun Kokkojärvi valmistuu, niin voimakkaampi virtaus kirkastaa veden lyhyen ajan kuluessa. Saostusallas - Tervalampi kerää/pysäyttää humuksen, ja samea sakka painuu pohjaan, kahteen syvänteeseen. Tämä saostunut sedimentti imuruopataan tarvittaessa (mittausten perusteella), ja puhdas vesi jatkaa kulkuaan Kokkojokeen Tervalahteen saakka - mereen. Ja tälle en halua nauraa, omille viisauksilleni!!!...


    • Anonyymi

      Kaksi kosteikkoa peräkkäin Linnusperä ja Kirkkolehto. Kaupunginsalmi Suntti virtaa helmeilevänä ja kalat nousevat kutemaan kuten enenvanhaa.

      • Anonyymi

        Juuri niin, hyvä. Mutta yksi tekojärvi Kaustarissa, Tervalampi Tervaholmassa, ja Kokkojoki, hah hah haaa!!!...


    • Anonyymi

      Kirkkolehdon kosteikko on aivan ihana ja nyt vielä toinen suurempi Linnusperälle. Samalla saadaan Suntti virtaamaan myös kesällä kauniina ja kirkkaana.

      • Anonyymi

        Kiitos, hyvä että vihdoin ymmärrät tekemäni työn arvon. Tosin Kirkkolehdossa ei ole kosteikkoa, vaan suunnittelmani Tervaholman Tervalampi, hah!
        Ensimmäiset esitykseni (ideani) Suntin puhdistamiseksi laadin yli 32 vuotta sitten. En ala niitä luetella, sillä ne ovat luettavissa noin 3000:ssa kommentissa tällä keskustelupalstalla, kymmenissä lehtikirjoituksissa, kahdessa kuntalaisaloitteessa, ja tuhansissa keskusteluissa mm VesiVeijarissa, hah hah haaa!!!...


    • Anonyymi

      Samaa mieltä

    • Anonyymi

      Lehdessä luki että Kirkkolehdon kosteikko. Onko lehti väärässä?

      • Anonyymi

        Siksi se on nimetty, eikä mitään epäselvää pitäisi asiassa olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi se on nimetty, eikä mitään epäselvää pitäisi asiassa olla.

        Se on Tervalampi ja piste, ja Kokkojoki on KOKKOJOKI, hah hah haaa!!!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe