Kokkolassa uimahalli sulkeutuu..

Anonyymi

Jo oli aikakin tehdä jotain!!!!

Kokkolan kaupungin laajennettu johtoryhmä kokoontui torstaina ja päätti kiristyneistä linjauksista Soiten asettamien uusien koronalinjausten johdosta.
– En voi kiistää, pitkään keskustelimme toisen asteen opetuksen järjestämisestä. Päädyimme kuitenkin siihen, että meillä Kokkolassa on niin vastuullisesti käyttäytyviä ja maskisuositukset huomioonottavia nuoria, että lähiopetus pystytään edelleen järjestämään kouluissa, kertoo kaupunginjohtaja Stina Mattila.

MUTTA: Lausuntoaan vahvistaakseen Mattila voisi mennä vaikka oppilaiden ruokatunnilla Lidl paistopisteelle katsomaan. Tasan 0% koululaisista käyttää maskia,ryntäillään miten halutaan,huudetaan ja käyttäydytään kun mitään koronaa oliskaan.

Mutta nyt meni Mattila Metsään!!!MIKSI ei rohkeutta riitä tehdä päätöksiä???

Yhteensä koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 141 koronavirustartuntaa.

TUNARIT

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi on juuttunut pitkäkestoiseen taantumaan. Ennen muinoin ongelma olisi ratkaistu devalvoimalla, mutta euro-oloissa se ei onnistu. Hallitus ei ole kyennyt tarvittaviin rakenteellisiin uudistuksiin eivätkä työmarkkinajärjestöt sopeutuksiin kilpailukyvyn palauttamiseksi.Eu liittyminen Suomelta oli virhe .

      • Anonyymi

        90-luvun devalvoinnilla ajettiin lukuisat yritykset konkurssiin sekä kansaa hirteen. Vakaa valuutta on turva.

    • Anonyymi

      Heeh heeh ja koulut jatkaa .Siellä ne pöpöt sikiävät .

      • Anonyymi

        Ei voi kuin ihmetellä tätä paikallista päättämistä.
        Onko tarkoitus saada ensin 50-60 / 100 000 ennekuin voidaan persauksista rohkeutta repiä?
        Kirjoittaja oli oikeassa,kehoitan kouluja / kaupunginjohtoa lähtemään katsomaan "kullannuppujen" ostosretkiä ruokatunnilla paistopisteille.
        Taitaa mieli muuttua!!!

      • Anonyymi

        Juu, kouluja ei näytä koskevan 20 hengen kokoontumis rajoitukset millään tavoin.
        Kouluissa yli 100 oppilasta on kokoontuneena samoihin tiloihin useita tunteja päivässä.
        Muka eivät lapset ja nuoret levitä koronaa, ei heillä ole koronaa vastaan vastustuskykyä, tarttuu se korona lapsiin ja nuoriin ja sitten he vievät koronan kotiin ja levittävät sen kotiväkeen.
        Siitähän se korona tarttuu kotona toteamus tulee.
        Kouluja ei suljeta ja jälkiviisaat ihmettelee, kun kouluissa on korona linkoja, että miten se kouluissa levisi, ei kukaan neuvonut, että koulut pitää sulkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulussa yli 700 oppilasta.

    • Anonyymi

      On tämä s a a t a n a n vouhotusta ,75000 asukkaan maakunnassa sairaalassa on kolme 3 henkilöä ja nekin yli 80 vanhuksia .

      • Anonyymi

        Juuri näin, mutta kun hysteerikot ei osaa suhteuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, mutta kun hysteerikot ei osaa suhteuttaa.

        Juu,ei kannata välejä pidellä ja maskeja käytellä...sairastutaan muutenkin..VAI?
        En ymmärrä lähtökohtaisesti suhtaumista?
        Mikä vääntää vastaan???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu,ei kannata välejä pidellä ja maskeja käytellä...sairastutaan muutenkin..VAI?
        En ymmärrä lähtökohtaisesti suhtaumista?
        Mikä vääntää vastaan???

        Tyhmyys se vääntää.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmyys se vääntää.....

        Jep.Kaupassa kysyn jos maskia ei ole,et oletko sairas,kun et maskia käytä.!!!!

      • Anonyymi

        Näin on koska Suomessa on vielä tosi vähän koronaa. Muualla maailmalla kuolleisuusluvut onkin aivan eri sfääreissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on koska Suomessa on vielä tosi vähän koronaa. Muualla maailmalla kuolleisuusluvut onkin aivan eri sfääreissä.

        ...niin, siksi ei ole täällä paljon koronaan kuolleita, koska ei ole paljon sairastuneitakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on koska Suomessa on vielä tosi vähän koronaa. Muualla maailmalla kuolleisuusluvut onkin aivan eri sfääreissä.

        Juu, mut suomessa onkin vähiten ihmsiä, kuin missään muussa maassa.
        Suurkaupungeissa asuu enemmän ihmisiä, kuin koko suomessa.
        Tämäkin on suhteellisuus asia.
        Jos suomessa olisi miljardi asukasta, niin tartuntoja olisi kymmeniä miljoonia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on koska Suomessa on vielä tosi vähän koronaa. Muualla maailmalla kuolleisuusluvut onkin aivan eri sfääreissä.

        No on siellä miljoona tolkulla väkeäkin enemmän kuin lilliputti Suomessa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, mut suomessa onkin vähiten ihmsiä, kuin missään muussa maassa.
        Suurkaupungeissa asuu enemmän ihmisiä, kuin koko suomessa.
        Tämäkin on suhteellisuus asia.
        Jos suomessa olisi miljardi asukasta, niin tartuntoja olisi kymmeniä miljoonia.

        Väärin.Tartuntoja olisi 130000 .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, mut suomessa onkin vähiten ihmsiä, kuin missään muussa maassa.
        Suurkaupungeissa asuu enemmän ihmisiä, kuin koko suomessa.
        Tämäkin on suhteellisuus asia.
        Jos suomessa olisi miljardi asukasta, niin tartuntoja olisi kymmeniä miljoonia.

        Tutkipa Ruotsin paikkakuntakohtaisia lukuja, niin näet miten on käynyt ilman rajoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep.Kaupassa kysyn jos maskia ei ole,et oletko sairas,kun et maskia käytä.!!!!

        Minä taas kauniisti kiitän, kun maskia pitävä huolehtii Minun terveydestäni. Suuri osa ihmisistä luulee olevansa turvassa maskinsa takana. Ei se pitäjäänsä suojaa, vaan Minun kaltaisia, jotka unohtavat yleensä maskinsa autoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep.Kaupassa kysyn jos maskia ei ole,et oletko sairas,kun et maskia käytä.!!!!

        Jos satut multa kysyyn, niin kuvaan videolle kysymyksesi. En minäkään kysy maskin käyttäjältä mitään, vaikka en ole samaa mieltä. Mun mielestä jokaisen oma asia, niin kauan kun pystyy välit pitämään tarpeeksi isoina. Ohjeistus on, että kenenkään ei tarvitse maskinkäyttämättömyyttä perustella eikä sitä saa kysellä. Mutta voishan sillä videolla saada youtubeen paljon katselukertoja, en vaan toivo risumiehen kohtaloa edes sinulle..

    • Anonyymi

      Hyvä päätös uimahallin sulkeminen, samoin pitäis sulkea kirjastotkin.

      • Anonyymi

        ..ja myös koulut.

    • Anonyymi

      Miksi koululaisten pitää käydä korona aikaan urheilutalon kuntosalilla isoilla ryhmillä? Eikö opettajat tällaisina aikoina muuta liikuntaa keksi? Ja miksei opettajat valvo näitä bakteeripesiä? Kukaan ei heistä desinfioi käsiään eikä laitteita.

    • Anonyymi

      Ideaparkin Black Friday -rynnäköstä ei ole löydetty jatkotartuntoja .

    • Anonyymi

      Lyheneekö uimahallin porttikiellot hallin ollessa suljettuna? Olen kirjoittanut asiasta oikeusasiamiehelle pari vuotta sitten mutta hän ei ole vielä vastannut ja nyt ei naurata.

      • Anonyymi

        Mitä saa..naa, miksi täysin asiallinen kommenttini on poistettu. Siinä ei ollut mitään sääntöjenvastaista. Se on toki tallessa, ja viestitän sen uudelleen sivustolle. Jos se edelleen poistuu, niin teen kantelun Eduskunnan Oikeusasiamiehen kansliaan, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Oli se merkillistä aikaa edellisen hallipäällikön diktatuurin alla...
        Aloitin uimaharrastukseni (arkiaamuinen vesijumppa) muitten harrastusten lisäksi pian eläkkeelle jäätyäni, Vesi elementtinä ei toki ollut uutta. Perhonjoessa uitiin kaiket kesät yli 10 vuotta, kunnes joen saastumisen takia uiminen kiellettiin (1965?).
        Kadettikoulussa päivä (aamu) alkoi uimalla maamme toiseksi vanhimmassa uima-hallissa (koulun lisäsiipi), joka oli rakennettu Helsingin Olympialaisia varten uimareitten "areenaksi" 1942. Sota siirsi Olympialaiset vuodelle 1952, aikaan, jolloin minut on siitetty...
        Kokkolan uimahalli, myöhemmin sukulaispoikani keksimä nimi VesiVeijari oli joka-arkinen aamujumppahalli. Kun ryhdyin tekemään aloitteita hallin kehittämiseksi, niin ylleni lankeni kateuden varjo: Tein lukuisia aloitteita ja kehotin asiakkaita noudattamaan sääntöjä ja ohjeita. En nyt luettele, mitä olen saanut aikaan, mutta. Tekemästäni arvokkaasta työstäni minut palkittiin 4 kertaa porttikiellolla - 1 viikko -- 2 viikkoa kuukausi kaksi. Merkillistä toimintaa, ja kaikki kaverini sitä ihmettelivät, ja olivat ja ovat edelleen "puolellani". Toki muutama heistä on edesmennyt. Esityksistäni osa on luettavissa kaupungin sivustolla Anonyymisti (palaute)...
        Kirjoitin tarkemman "selonteon" pari tuntia sitten (on tallessa), mutta jostain kumman syystä se poistettiin pian julkaisun jälkeen. Muistutan vain, että ellei tämä jatkuva minuun kohdistuva vittuilu lopu, niin teen taas kantelun Eduskunnan Oikeusasiamiehen kansliaan, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Ei vaan pitenee sen verran kuin halli on kiinni. Sen nyt vielä pahaisesti ymmärrän, että kapakkaan voi saada porttikiellon, mutta miten ihmeessä uimahalliin? Lieneekö syynä on syntymähumala? Valaiseppa syytä, jos viitsit. Mahtaa oikeusasiamiestä naurattaa hah hah.

    • Anonyymi

      Vastaan itselleni ja kirjoitan Euroopan ihmisoikeusneuvostoon ja Teuvo Hakkaraiselle, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Koitappa valittaa Jurvan kuntaan. Siellä käsitellään nopeasti tällaiset turhat hölmöilyt. Eivät osta vessapaperia, vaan käyttävät näitä hörhöjen valituksia.

      • Anonyymi

        Mitä turhaa vittuilua? Koko olemassaolosi on vittuilua kaikkia selväpäisiä kohtaan. Mitäpä ideoiden isää tunnustaa. Hoitelee tunnustukset ihan itse. Ei Sinua kingiksi, itseäsi lukuun ottamatta kukaan muu ole julistanut. Etköhän vain ole Perhon lahja Maakuntakeskukselle. Teitä Perholaisia on paljon, suurin osa aivan tolkun ihmisiä. Tässä tapauksessa vain yksi mätä omena pyrkii pilaamaan koko korin.

        Merkillistä. Edelliseen kommenttiin kirjoitin vastineen, joka on jostain syystä poistettu, enkä ymmärrä miksi. Onneksi useimmat ehtivät sen lukemaan, ja se on tietysti tallessa...
        Joten julkaisen sen piakkoin kaikkien ihasteltavaksi, ja ylläpidon häpeksi, hah hah haaa!!!...
        JK Minulle ei vittuilla, onko selvä...

    • Anonyymi

      Hallitus on pannut velkamiljardit menemään, mutta ei ole tehnyt yhtään mitään yritysten, työn ja työllisyyden tulevaisuuden puolesta

    • Anonyymi

      Jos Suomen koronatoimia vertaa niihin maihin, jotka ovat kokeneet vakavan pandemian uhan jo aikaisemmin, kuten Korea, Japani ja Uusi-Seelanti, olemme valovuosien päässä toiminnan koordinoimisessa

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole vielä tähän mennessä verrattain paljon sairastuneita. Ihan hyvin on siis toimittu. Nyt vaan kun noudatetaan hygieniasuosituksia rokotetta odotellessa. Myös omaa tyhmyyttä jos itse saa tartunnan.

        Hah, tehokasta korona-rokotetta saat odottaa tuomiopäivääsi saakka, usko jo...
        Vai luuletko saavasi lisää elinpäiviä jonkin lumelääkkeen avulla. Koronan vastaisesta rokotteesta saamme lukea vasta noin 10 vuoden kuluttua, ja sitä ennen on maapallon kansakunnat "vallannut" vielä ärhäkämpi virus, hah hah haaa!!!...

        Älä hyvän tähden sitä myrkkypiikkiä itseesi ota!

    • Anonyymi

      Hah. pystyn olemaan upoksissa sukelluksissa yli viisi minuuttia ja porealtaassa jopa kuusi minuuttia jos on naispuolisia paikalla. Mitään tästä johtuvia vaurioita ei elimistössäni ole havaittu. hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        No nii,järki voitti.VesiVeijari suljetaan ja kirjaston lukusali myös.
        Tämä on alku ja hyvä sellainen,jatkossa lisää!!
        Ja lopuksi: hahhahhaa....kun ei oma järki tälle kirjoittajalle riitä!!

      • Anonyymi

        Eihän tuo nyt ole paljon mitään. Iloisella 50 luvulla eräs koulukaverini oli Halkokarin uimarannalla upoksissa kaksi vuorokautta. Ei olisi noussut vieläkään, mutta tuli niin täyteen kaasua, että pullahti pintaan. Älä mokoma minuuttimies viitsi kehuskella.

    • Anonyymi

      Uikaa suntissa .Vesi on raikasta .

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1592
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1038
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      696
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe