Viron Narvaan?

Onko kokemuksia Viron Narvasta aivan Venäjän ra-
jalla? Onko siellä muuta kuin vanhat linnoitukset
molemmin puolin rajaa? Entä turvallisuus, kun on
niin lähellä Venäjän rajaa, jonka ainakin ennen
kerrottiin vuotavan kuin seula?
4465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä siellä kurjuutta kummempaa !

Äänestä
  • No minkäslaista se kurjuus siellä on nykyään, mei-
    naan verrattuna neuvostoaikoihin? Eivätkös ne vi-
    rolaiset itsenäisyydestään huolimatta ole kymme-
    nessä vuodessa saaneet mitään aikaan tuolla kur-
    juuden saralla? Mistähän se oikein sitten kiikas-
    taa?

    Äänestä

Kävin toissakesänä Narvassa päivän reissulla. Matka oli, käyttääkseni kulunutta ilmaisua, positiivinen yllätys. En tehnyt juuri mitään, muuta kuin hengailin päivän, mutta silti Narvasta jäi erikoinen tunnelma mieleeni.

Päivä oli varsin kaunis, lämmin ja tuuleton. Voikukat olivat juuri kukkineet ja höytyvien täyttäessä ilman näytti kuin olisi satanut lunta keskellä lämpintä kesää.

Narvan historia on mielenkiintoinen; siitä saa jonkinlaisen kuvan tutustuessa Narvan linnoitukseen. Kaupunki on joskus ollut upea ja kukoistava kaupunki, kunnes tuhottiin toisessa maailmansodassa.

Itse kaupungin läpi virtaava Narva-joki on myös pienoinen elämys. On kiva istua joen penkalla ja katsella valtavaa virtaa: toisella puolella onkin jo Venäjä.

Narvassa on halpaa, tajuttoman halpaa. Negatiivisia puolia en ehtinyt lyhyen päiväreissun aikana huomata. Tosin, puhutaanhan Narvan rikollisuudesta ja prostituutiosta ja ties mistä. Itselleni Narva jäi mieleen pienenä, uinuvana, ja suomalaiselle eksottiisena kaupunkina.

Äänestä

HEI SINÄ NARVAAN LÄHTIJÄ!

Ensiksikin mieleen tulee kysymys, että miksi ihmeessä joku haluaa matkustaa Narvaan? Mutta kai sinulla on hyvä syy.

Itse olin Narvassa hiihtolomalla.

Narvan linna oli kieltämättä hieno ( se ei ole talvisaikaan turisteille auki, pääsimme sisään suhteilla), mutta yksistään sen takia ei ole välttämätöntä sinne matkustaa, saman kokemuksen saa matkustamalla ihan tuohon Savonlinnaan...

Muuten kaupunki oli HYVIN VENÄLÄINEN, kaameita neuvostoaikaisia kerrostaloja jne. Viron kieltä ei kuullut missään, venäjää puhuu 98 prosenttia narvalaisista. Englannilla ei tuntunut pärjäävän, vaan piti olla tulkkaus venäjäksi. Muutenkin sanoisin, että Narvan "sivistystaso" oli huomattavasti muuta Viroa alhaisempi.

Kävimme ravintolassa syömässä, ja täytyy kyllä sanoa, että ikinä en ole saanut niin hidasta palvelua! En ikinä! Olimme koko ravintolan ainoat asiakkaat ja silti pelkkien alkuruokien tuleminen kesti n.tunnin. Vähemmästäkin menee hermot...

Venäjän rajalla ( kumpaankin suntaan) on kuulemma jatkuvasti n. 2 tunnin mittainen jono.
Maantie Tallinnasta Narvaan on kohtalaisessa kunnossa, matka kestää muutaman tunnin.

Päätä itse haluatko lähteä, tässä oli minun kokemukseni Narvasta. Saatan olla hieman kyyninen, tokihan Narvassakin hyviä puolia täytyy olla.

Hauskaa kevättä joka tapauksessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katja ym. kirjoitti:

Onko kokemuksia Viron Narvasta aivan Venäjän ra-
jalla? Onko siellä muuta kuin vanhat linnoitukset
molemmin puolin rajaa? Entä turvallisuus, kun on
niin lähellä Venäjän rajaa, jonka ainakin ennen
kerrottiin vuotavan kuin seula?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu