Ostimme vaimon kanssa noin vajaa puolivuotta sitten Samsumg 42" plasma-tv. Halusimme syrjäyttää silloisen 32" sonyn ja toinen osto griteeri oli, että halusimme tulevan tv:n hoitavan myös tietokoneen näytön tehtävät. Ostimme samalla langattoman hiiren ja näppäimistön, jotta voisimme käyttää tietokonetta sohvalta. Heti ensitöiksemme kun saimme uuden tv:n kytkimme sen tietokone näytöksi. ja rupesimme surffailemaan netissä. Ihmettelimme Tv:stä kuuluvaa häisitsevää kovaa surinaa, aivan kuin muuntaja olisi surissut.
Soitinkin itäkeskuksen ONOFF:fiin ja kysyin myyjältä jolta olimme tv:n ostaneet että oliko plasma tv surina aivan normaali.Myyjä sanoi että, kyllähän tuon kokoinen tv aina vähän ääntää. Kävin itse kuuntelemassa muutamissa kodinkoneliikkeissä itäkeskuksessa, että suriseeko muut 42" samallalailla... noh aika vaikeata se nyt oli sanoa kun myymälät ei ole niin hiljaisia paikoja kuin kodit ovat.
Olin itsekkin vähän kahdenvaiheilla että oliko se vika vai ei, koska olihan tämä ensimmäinen plasma teevee minullakin. Noh tiesinhän minä jo tuolloin, että minulla on kolme troijalaista viirusta tietokoneellani, mutta ei minulle tullut mieleenikään että ne voisivat ola syynä tv:n surinaan. Otin noin parin viikon päästä ostosta yhteyttä ONOFF:fiin tv:n surinasta, ja lopulta myyjä sanoi että jos kerran uskon että tv:ssäni voi olla jokin vika niin soitetaan sitten huoltoliikkeeseen. Myyjä soitti huoltoliike: POwermil:lille puh:09-56186130
Tv haettinn noin parin päivän sisällä ja palautettin noin parissa viikossa. Kun kytkin tv:n taas päälle niin surinasta ei ollut enää tietoakaan,tv oli aivan hiljainen. Tv:n mukana tuli huoltoraportti jossa luki että: tv:ssä ei löytynyt mitään vikaa, tv kuitenkin päivitetty uudestaan. näin siinä raportissa luki
Huoltoraportin alareunassa oli huoltoliikkeen hinnastoja, ja siellä luki että TV virusten poisto / hinta 75 E En vieläkään ollut uskoa koko asiaa. Olen palmialla töissä hki. ja kysyin kerran palmian it-tuelta että voiko tietokone viirus siirtyä saastuneelta koneelta plasma tv:hen, niin hän samoi että ei olenkaan mahdotonta.Ja hän selitteli kaiken laista josta en ymmärtänyt mitään, mutta ymmärsin sen että jos telkkari käyttä jotain määrättyä käyttöjärjestelmään, niin viiruksen siirtyminen koneelta tv:hen on mahdollista.
Jotenka olen varma että plasma tv:ni vika johtui viruksesta. Sen jälkeen en ole enää yhdistänyt näit' laitteita

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mullakin meni kerran kahvinkeittimeen paha viirus, ja se alkoi tiputtamaan puhdasta pirtua. Iskin sen heti lekalla palasiksi. Se auttoi.
Jos mulla ois tollanen virus kahvinkeittimessä niin en kyllä tappas sitä, ei tarviis alkossa käyä enää..=)
Aluksi en oikein ymmärrä miksi 42" plasma-Tv pitäisi kytkeä tietokoneeseen. Siinä varmaan saa pilkut ja muut välimerkit näyttämään jättimäisiltä hyönteisiltä ihan kuin viirukset olis mikroskooppisuurennoksia. - Muuten pian varmaan saadaan tietokoneen viiruksia myös kännyköihin. En pitäisi siis ihmeenä sitä plasmaTV:n tautiakaan.
Vähän oudolta kuulostaa, mutta onhan ne ensimmäiset virukset jo löytäneet tiensä myös kännyköihin.
Sehän oli odotettavissakin, kun Microsoft pääsi niitä sorkkimaan.(=tekemään niille ohjelmia)
Oliko korjaus takuukorjaus?
Kannattanee tiedustella asiaa tarkemmin korjaajalta. Ehkä laitteessa on esiintynyt jonkun muistipiirin tms, ongelmia, joka on koodattu tai vaihdettu uuteen?
Korjaaja on voinut pistää hommalle nimeksi vaikka viruksen poisto. Tällaisia vitsejä kulkee monesti korjaajien keskuudessa. Olisiko tuo juttu vaan kirjattu asiakkaalle?
Eiköhän kaikkiin tallennusvälineisiin ole mahdollista viruksen tarttuminen. Virushan on yleensä jokin haittaa tekevä koodi.
Usein nuo piirit tarvitsevat erillisen ohjelmoinnin, joten merkillistä on, mikäli olet saanut muistipiirin "koodattua" videonauhurilla tms. Luusin tuon päivityksen viittaavan juuri muistiohjelman uusimiseen. Piirin toimintahan voidaan muuuttaa muutenkin ajanmukaiseksi, joka poistaa samalla valmistuksen jälkeen ilmenneitä ongelmia. Eikä versinainen ohjelmassa tapahtunut muutos ole kovin helposti selitettävissä.
Korjasin itse kerran surinan pois sähköuruista, mutta en huomannut nimetä ongelmaa "virukseksi".
Kun sait noinkin suuren laskun "viruksenpoistosta", niin voit toki pyytää tarkennusta suoritetusta toimenpiteestä.
niminerkki "leipuri" selityksesi on nahdollinen. voisin hyvinkin taipua tuohon sinun näkemykseesi.
Korjaus vielä tuohon minun kirjoitukseeni. Kyseessähän oli tässä minun tapauksessani takuu ajan huolto joten en maksanut korjauksesta mitään.
Tv:ni oli muuten ONOFF:fin näyte televisio, ja aluksi luulinkin että surina voi johtua siitä , että se on ollut muutaman viikon joka päivä noin 10 tuntia päällä. mutta ei tainut siitä johtua kun surina hävis powermil:lin tekemän päivityksen jälkeen.
En ole viitsinyt kysellä kyseiseltä huoltoliikkeeltä tarkemmin mikä teeveetäni vaivasi, koska koko homma meni takuun piikkiin.
Kiitos kuitenkin " leipurille " hyvin järkeenkäyvästä vastauksesta