Juontaja ja toimittaja Tuomas Enbuske oli vielä reilu vuosi sitten kaikkialla. Hän kirjoitti kolumneja usealle lehdelle ja oli suosittu tv-kasvo, jolla oli oma keskusteluohjelma yhdessä Maria Veitolan ja Roope Salmisen kanssa. Enbuske oli ahkera somekäyttäjä, jonka nokkelia letkautuksia seurasivat sadat tuhannet suomalaiset.
Kesän 2019 jälkeen Enbuske kuitenkin katosi julkisuudesta täysin. Hän tyhjensi Instagram-tilinsä kaikista kuvista ja lopetti twiittaamisen. Hänen kolumnejaan ei enää näkynyt lehdissä, eikä hän ollut mukana missään tv-ohjelmissa. Myös Enbusken ja hänen kihlattunsa Sarian Antilan parisuhde päättyi. Antila vahvisti IS:lle lokakuussa 2019, että pari oli eronnut jo kuukausia sitten.
Nyt Enbuske kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä, mitä kesällä ja syksyllä 2019 tapahtui ja miksi hän katosi yli vuodeksi.
Enbusken mukaan hän romahti kesän 2019 jälkeen täysin ja lukittautui kotiinsa Kampin kauppakeskuksen yläkertaan. Hän ei muista ajasta juuri mitään, ei edes kunnolla sitä, miten hänen kihlauksensa päättyi. Hän ei kyennyt enää tapaamaan lapsiaankaan kuin muutaman tunnin silloin tällöin tai tekemään juuri mitään muutakaan. IS
Juontaja ja toimittaja Tuomas Enbuske oli vielä reilu vuosi sitten kaikkialla
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miestä tekemishistoria hävettää niin suunnattomasti.....
- Anonyymi
Älkää ottako tätä tapaa, että kopioitte uutisia tänne netistä. Linkki piisaa - ja oma kommentti kuuluu asiaan.
Ei kai nämä mitään kaiku- tai toistopalstoja ole?
Jos ei ole mitään sanottavaa...niin älä sano!:) - Anonyymi
Köysi on keksitty.
- Anonyymi
Mistä tahansa uutisesta, joka aiheuttaa pulinaa ja aloituskynnyksen, kannattaa kopioida oleelliset osat aloitukseen. Hämmästyttävän paljon uutisia katoaa bittitaivaaseen eli linkki tarjoaa vain erroria jonkin ajan kuluttua julkaisusta.
Olen kuukauden sisällä joutunut poistamaan kirjanmerkeistä 3-4 uutislinkkiä kohteiden kadottua.
Tottakai oma kommentti on oleellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305759Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3093834TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.372986Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372949- 1642414
- 552066
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221950Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91634Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51586Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281559