Totuus sijannista

Anonyymi

Mikä ihme siinä hyvän sijainnin hehkutuksessa nyt on niin kova juttu?

Ensinnäkin, Kuhmoisten sijainti ei ole mikään häävi. Jos seisot Nesteen risteyksessä, niin lähin Prisma sijaitsee 75km päässä! Osalla kuhmoislaisilla matka on pisempikin mm. Ruolahdelta sitä kertyy yli 90km - sama meneekö Lahteen, Jyväskylään vai Kangasalle.

Mikä pointti? No, että kenelläkään Kuopion eteläpuolella asuvalla ihmisellä ei ole yhtä pitkä matka lähimpään Prismaan. Eikä monella pohjoispuolellakaan asuvalla.

Ranuan ja Pudasjärven keskustasta 75km, Hyrynsalmen 70km ja vaikkapa Sonkajärven keskustasta matkaa lähimpään Prismaan on vajaa 20km!

Toisena. Jos Päijänne onkin monella tavalla hyvä juttu, niin se myös katkaisee yhteen ilmansuuntaan kulkemismahdollisuudet. Eli huippusijainnista voi siltäkin osin olla montaa mieltä.

Katsokaa oikeasti Kuhmoisia kartalla. Millä toisella Etelä-Suomen kunnalla on yhtä yksinäinen sijainti? Siis suhteessa isoon kaupunkiin. Aina puhutaan, että ollaan Tampere-Jyväskylä-Lahti -keskellä, mutta unohdetaan mainita, että niihin on pitkä matka!!!

Miksi tuo Prisma on tärkeä? Se usein kuvastaa sitä missä on hyvät kaupat, hyvät ravintolat, laadukas elokuvatarjonta, monipuoliset museot, huippuartistien keikat jne. eli ne asiat, joita MONET (huom. ei kaikki) ihmiset kaipaavat arjen vastapainoksi...ja jopa niihin arki-iltoihinkin...

Toivottavasti kirjoitus julkaistaan vaikka tämä paljastaa totuuden Kuhmoisten surkeasta sijainnista eteläsuomalaisessa vertailussa.

26

930

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Prisma tai korkeakoulu. Etäopintojen tarjonnan lisääntyminen on mahdollisuus, samoin verkkokaupan.

      • Anonyymi

        Verkkokauppa tuo ostokset ja opiskelun voi tehdä kotona. Joo-o. Mutta viihde ei niin vaan tule kotiin. Kuitenkaan.


    • Anonyymi

      Kuhmoisiin pääse helposti esim. helikopterilla.

    • Anonyymi

      Mainio kirjoitus. Tuo on ollut sellainen yhteistuumin vaiettu asia. Olen minäkin (63vee) joitakin kertoja Kuhmaria lukiessani puhunut kulloisenkin läsnäolijan kanssa, että ei tämä sijainti nyt niin loistava ole kuin mitä kolumnistit kulloinkin väittävät. Mutta nyt sinä puit ajatukseni sanoiksi ja vähän enemmänkin.

    • Anonyymi

      Mää mitään rismaa tarvitte... Ja viihdykettä ja hupiahan paikallinen saa. kun lukee vierailevien artistien valituksia täällä. Varsinkin länkipohjan kaupunkilaisten, se kun on osa julmetun suurta kaupunkia. Täällä on hyvä asua ja lasten kasvaa. Se vaan on kaupunkilaisilla erillaiset arvot elämisen suhteen. Täällä ei pelätä mörköjä pimeällä eikä olla laumaeläimiä.

      • Anonyymi

        Ehkä noin, mutta et tajua jutun pointtia. Tällä sijainnilla ei tarvitse ihmetellä miksi tänne ei muuta ihmisiä tai tehdä lapsia. Vaikka niin moni (tai ainakin jotkut ja muut uskoo) uskottelee, että tämä on huippusijainti.

        Tämä on varmasti monelle huippupaikka asua. Mutta erittäin monelle tämä olisi surkea paikka. Ja niitä asuu Kuhmoisissakin. Siis niitä, joille tämä on surkea paikka.

        Eli turha kunkin omalta osaltaan hehkuttaa miten hyvä täällä on olla. Siis näissä keskusteluissa, joissa on sitä henkeä, että kuinka saataisiin muuttovoittoa ja lisää vauvoja. Lisää väkeä ei vaan voida saada!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä noin, mutta et tajua jutun pointtia. Tällä sijainnilla ei tarvitse ihmetellä miksi tänne ei muuta ihmisiä tai tehdä lapsia. Vaikka niin moni (tai ainakin jotkut ja muut uskoo) uskottelee, että tämä on huippusijainti.

        Tämä on varmasti monelle huippupaikka asua. Mutta erittäin monelle tämä olisi surkea paikka. Ja niitä asuu Kuhmoisissakin. Siis niitä, joille tämä on surkea paikka.

        Eli turha kunkin omalta osaltaan hehkuttaa miten hyvä täällä on olla. Siis näissä keskusteluissa, joissa on sitä henkeä, että kuinka saataisiin muuttovoittoa ja lisää vauvoja. Lisää väkeä ei vaan voida saada!

        Totta helkkarissa tänne oikein jonotetais jos täällä asuis poikkeuksellisen mukavia ihmisiä.

        Valitettavasti on todettava, että samanlaisia kyttääviä ja kyräileviä kuin muillakin pienillä paikkakunnilla ja pitäjään muuttajia katsotaan nenänvartta pitkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta helkkarissa tänne oikein jonotetais jos täällä asuis poikkeuksellisen mukavia ihmisiä.

        Valitettavasti on todettava, että samanlaisia kyttääviä ja kyräileviä kuin muillakin pienillä paikkakunnilla ja pitäjään muuttajia katsotaan nenänvartta pitkin.

        "Totta helkkarissa tänne oikein jonotetais jos täällä asuis poikkeuksellisen mukavia ihmisiä."

        Mainoksissa lukee: "Rakastu Kuhmoisiin"

        Pitäisi mainostaa myös: "Sinua rakastetaan, jos muutat Kuhmoisiin"

        "muuttajia katsotaan nenänvartta pitkin"

        Ei voi toimia, jos näin on !


    • Anonyymi

      Maalaisjärkikin pelaa, mutta millaista on kaupunkilaisjärki? Koskaan kuullukkaan...

    • Anonyymi

      Tänään maanantaina pääsee bussilla Helsingistä Kuhmoisiin ja seuraavan kerran torstaina?

      Imeekö Päijänteen itäpuoli kaiken bussiliikenteen? Varmaan Heinola ainakin maksaa siitä, että yhteydet toimivat.

    • Anonyymi

      Kuhmoinen kuhtuu.

    • Anonyymi

      Eiköhän ratkaista asia niin, että kasvatetaan itse Kuhmoista niin paljon, että tänne tulee Prisma. Olkoot kuntamme niin iso, että täällä on kaikki haluttavat palvelut.

      • Anonyymi

        Millä kasvatetaan ?


      • Anonyymi

        Mikä ihmeen Prisma? Täällä on jo nyt Suomen paras S-Market. Mihin sitä Prismaa tarvitaan?


      • Anonyymi

        Jos tulee Prisma, tuleeko myös Onnibus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä kasvatetaan ?

        GLYFOSAATILLA !


    • Anonyymi

      Prismassa-ko piilee pelastus. Kaikki kun eivät haluakaan asua kaupungin tungoksessa älämölön, pakokaasujen, joka paikkaan jonottamisen, liiikenteen solmukohdissa, vaikka sitten Prisman naapurissa.

      • Anonyymi

        Kohtahan vapautuu Prismalle tontti kun saadaan se tärvelty koulu purettua


      • Anonyymi

        Eihän kukaan ole puhunut Prisman vieressä asumisesta. Jos etäisyys Prismaan olisi vaikka 25km, niin se on ihan toista kuin 75km. Noin niin kuin laatupalveluiden suhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan ole puhunut Prisman vieressä asumisesta. Jos etäisyys Prismaan olisi vaikka 25km, niin se on ihan toista kuin 75km. Noin niin kuin laatupalveluiden suhteen.

        Onko Prisma = laatu?


    • Anonyymi

      Jos pukeutuu pokemonniksi niin hatirobo ei tunnista sittenkään?

    • Anonyymi

      Kyllä suomessa on monta pientä paikkakuntaa joissa ei kohta ole elämisen mahdollisuutta, kun kaikki kuihtuu muuttaa pois

      • Anonyymi

        Eikä ole prismaa, niinkö ?


    • Anonyymi

      Voi surkeus,muuta muualle,Mä tulin tänne juuri noiden asioiden takia,

      • Anonyymi

        Tulit Prismoja ja Cittareita pakoon?


    • Anonyymi

      Ja onhan siellä Seppälän Pentti,tuo loistava basisti.milloinkahan palauttaa lainaamassa perämoottorin,kun läksi tehinselälle verkkoja kokemaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      93
      1557
    2. Kuinka lähellä hän asuu?

      🤗
      Ikävä
      72
      1244
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      89
      1203
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      275
      987
    5. 95
      919
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      40
      894
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      80
      765
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      743
    10. Miten hän käyttäytyy kun näette jossain?

      😁
      Ikävä
      45
      685
    Aihe