Levari imu

Anonyymi

Tänään toteutin pitkäaikaisen haaveeni, suihinotto levarilla. Olin ilmoittanut chat-keskusteluissa, jättänyt treffi-ilmoituksia ja merkinnyt karttapalveluun ajan ja paikan. Lähdin ajoissa ajamaan tuolle syrjäiselle suositulle levarille, jotta olisin valmis kun seuraa tulee.

Perillä kaivoin varusteet valmiiksi esiin levarilla olevan pöydän viereen. Peitto, köyttä, kondomeja, yms... riisuin vaatteeni, laitoin peitoin pöydän päälle ja menin valmiiksi selälleen makaamaan pöydälle silmälaput silmillä. Hetken päästä kuulin jo auton äänen. Auto pysähtyi äänestä päätellen aivan viereeni. Ihmisten keskusteluista kävi heti selväksi miksi olivat täällä. Kohta joku rupesi koskettelemaan minua ympäri kehoa. Kulliini käsi ei koskenut, kiimani oli siitä huolimatta sietämätön.

Joku runkesi tunkemaan sormia suuhuni pyöritteli hetken, otti pois ja välittömästi tuli kulli tilalle. Kulli pysyi hetken paikoillaan, kunnes rupesi säälimättä jyskyttämään syvälle kurkkuuni. Toinen rupesi hivelämään pallejani, kullini rupesi hiljaa kovenemaan. Toinen käsi rupesi runkkaamaan minua ja hetkessä kulli oli kivikova. Suussa muna jyskytti edelleen kovaa. Nautin jo nyt suunnattomasti.

Käsistäni otettiin kiinni. taitteen pöydän alle ja sidottiin ne yhteen. Kolmaskin henkilö rupesi hivelmään kehoani joka paikasta. Runkkaaja ja suuhunpanija vaihtoivat paikkoja. Pallini sidottiin tiukkaan pakettiin tuomallani narulla. Kuului vaatteiden kohinaa kun joku rupesi riisutumaan. Kädet lopettivat hipelöinnin samassa kulli suussani vaihtui uuteen. Joku kiipesi päälleni rupesi asettamaan kulliani persereikäänsä ja aloitti varovaisen ratsastamisen. Persereikääni ruvettiin sormettamaan ensin yhdellä ja kohta kaikilla sormilla. Sinne ruiskutettiin jääkylmää liukkaria ja lykätti iso dildo suoraan syvälle suoleen. Jalkani sidottii koukkuun perseen taakse jotta dildo ei pääse tippumaan. Ratsastaja lisäsi vauhtia, laukesin hetkessä kovempaa kuin koskaan. Samassa suuhuni lauettiin nielin kaiken tulleen sperman.

Kulli vetäytyi suusta. Minua vedettiin pöydällä jotta pääni roikkui kokonaan pöydän ulkopuolella. Pää sidottii kiinni pöydän jalkaan niin etten saa likutettua sitä ollenkaan. Ratsastaja vaihtui ja suuhun tuli uusi muna. Molemmat rupesi työstämään heti täysillä. Lähelle tuli uusi auto hetkessä kävi selväksi että tämäkin porukka tuli samalla aisalla. Kurkkuuni lauettiin taas ja kulli vaihtui nopeasti.

Minut sidottiin myös mahan kohdalta kiinni pöytään, olin liikkumaton. Taas vaihtui uusi henkilö ratsastamaan minulla. Jalkani nostettiin ylös ja dildo rupesi liikkumaan vauhdilla edestakaisin perseessä. Hetken päästä dildo vaihtui isoon kulliin. Olin chatissä ja muualla kertonut ettei persettäni saa panna, näitä ei se kiinnostanut. Laukesin heti kun muna rupesi panemaan persettäni, ehkä perseeseen panokin sitten sopii. Munat poistui suusta ja perseestä hetkessä tuli molempiin uusi. Ratsastaja nousi pois päältäni ja imi hetken kulliani ja avasi pallini paketista. Kullit suussa ja persessä vaihtui monesti ja olin niellyt paljon spermaan tuntien aikana. Kulliini ei ole koskettu pitkään aikaan kunnes siihen laitettiin kondomi ja ruvettiin runkkaamaan kovaa. Laukesin taas hetkessä ja kovaa. Kondomi teipattiin kiinni munaan ettei se tipu ja vuoda spermaa pois. Pallit teipattiin myös tiukkaan pakettiin.

Toiminta kimpussani loppui. Kohta kuulin autojen lähtevän. Jäin yksin alasti sidottuna pöytään. Suu ja perse kipeäni pitkään jatkuneesta panosta. Kullinikin oli turta monesta ratsastamisesta.

Tunnin tai kahden päästä paikalle tuli auto. Porukka autosta noustuaan keskusteli ja ihmettelin minua hetken, kunnes joku sanoi käytetään hyödyksi kun on valmiiksi jätetty. Kuulin monen riisuutuvan. Kondomi otettiin pois kullini päältä ja spermani valutettiin suuhuni. Päälleni kiivettiin taas ja ruvettiin ratsastamaan minulla, tunsin että tämä onkin nainen. Tarkemmin kuunneltuani paikalla oli toinenkin nainen ja ainakin yksi mies. Joku oli löytänyt maasta aikaisemmin perseessä olleen dildon. Sitä työnneltiin hetken suuhuni kunnes työnnettiin perseeseen, Suuhun laitettiin välitömästi dildon jälkeen kulli. Kurkkuuni lauettiin hetken panon jälkeen. Kulli vaihtui toiseen, paikalla oli siis toinenkin mies. Ratsastaja nousi pois ja imi hetken kulliani kunnes laukesin. Nyt tuli ratsastamaan mies. Mies ja naiset vaihtelivat paikkaa vähänväliä kunnes laukesin taas. Pallini oli aivan tyhjät, Kun miehet olivat lauenneet kurkkuuni ainakin kahdesti, naiset nuolettivat minulla pillunsa puhtaaksi. He avasin sidotut käteni ja jalkani sekä irrotti minut pöydästä. Kuulin auton poistuvan.

Hetken makasin vielä pöydällä erittäin väsyneenä. Keräsin varusteet ja lähdin autolleni. Auton kellon mukaan makasin tuolla levarin pöydällä yli neljä tuntia. Hymyillin koko kotimatkan, tämä oli ylivoimainen seksikokemus. Kotiin tultua ei tarvinnut ruveta nettiä katsoen runkkaamaan.

Ilmoitin taas netissä että olen taas viikon päästä paikalla..... Siitä halutessanne lisää.

7

4345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Satua tuo kertomus ehkä runkkasit kun kirjoitit tuon haaveleit tuollaisesta!

      • Tämähän on tarinapalsta. Ei tarinoita pidä lukea kuin jotain dokumenttia.

        Et kai luule, että palstan piiskamieskään kertoo oikeista tapahtumista? Haaveistaan hän kirjoittaa, ja kirjoittaakin aika paljon.
        Etusivulla 20 avausta, joista vähintään 15 liittyy piiskaamiseen, joka kiinnostaa vain harvoja, ellei sitten vaan sitä yhtä.


    • Anonyymi

      Olipas olipas... Itse sain nuoren pojan kiimaiset huulet kullini ympärille toisella ketaa kun sovitut tapaamiset eivät aina tuota tulosta mutta kello oli melkein puoliyö ja tuo poika oli ottanut yhteyksiä ja halunnut imeä ja ottaa lastin suuhunsa,, jänniti ihan hemmetisti mutta niin se kiima sai aikaan sen että nuoren miehen kutsuun oli vastattava ja ajoin sorakuopan alueelle jossa poika jo odotti .
      Moikkasimme ja menimme takapenkille istumaan ja kokemattomana myös ehdotin jos kuitenkin suutelisimme , sitäkin tein ensimmäistä kertaa pojan kanssa ikinä, raikkaalta tupakoimaton suu maistui ja suudelmat toimivat kullini pomppasi pystyy ja pojalla kanssa kourin sitä pikkaisen pienempää jäntevää kullia suudellessani häntä.
      Yhteisesti vedettiin housut kintuihin poijalla silmissä oikein kiimainen katse ja alkoi imemään mua heti työnsin sormeani pitkin hänen peppuvakoa , tiukkaa sellaista,, ja sanoin että huilaa vähän alkaa liina pian tuntumaan niin hyvältä.
      Runkkailin pojan kullia josta tuli hurjasti kiimatippaa liukasteeksi ja sitten poika jatkoi imemistä ja tulin hänen ihanaan suuhun , ensimmäistä kertaa ja todella hyvä tuikka lämmin ote ja liukkaasti huuleet imivät kaiken ...
      Minun piti runkata vielä poikaa mutten saanut häntä kuitenkaan konsteista huolimatta tulemaan , hän runkkasi vielä itseään ja pyysi vielä saisiko imeä minut toisen kerran heti....

    • Anonyymi

      Tuo olisi kiva päästä toteuttamaan. Todennäköisesti olisi hankala saada toteutumaan. Kirjoitetaanko kommentoijat jatkoa kun ei ole kirjoitta jatkanut

    • Anonyymi

      Hei käyn usein Porvoon motarin levarilla naisten alusasussa jne ja olen saanut
      imeä ihania kulleja joskus nieluun astikin ja myös imetän mies osaa ihanasti imeä
      huomannut et päivisin aika paljon homoja liikkeellä varattuja ukm hienoa!
      t. transmummo

      • Anonyymi

        Transmummo olisi näin pakkasaikaan mukava tavata vaikka Ruusussa, US-videossa tai hotellissa. Itse olen jo pappaikäinen, mutta mukavat leikit kiihottavat yhä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Transmummo olisi näin pakkasaikaan mukava tavata vaikka Ruusussa, US-videossa tai hotellissa. Itse olen jo pappaikäinen, mutta mukavat leikit kiihottavat yhä.

        Hei Ruusu ois aika kiva tai US-video tänne ei voi laittaa yhteystietoja mutta olen
        qruiseris nicillä transmummo siellä ja persikka.net laitan tänään ilmoituksen
        pappaikänen ois ihana


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe