Kyseenalaistakaa

Anonyymi

Trans -aktivistit etujärjestöineen ja uusine epätieteellisine sukupuolen moninaisuus ideologioineen groomaavat nuoria epävarmoiksi omasta sukupuolestaan.
On aivan järkyttävän haitallista että näitä järjestöjä päästetään jopa kouluihin indoktrinoimaan herkässä iässä olevia lapsia ja nuoria.
Suurimmassa vaarassa ovat tytöt joilla on autismin kirjon ongelmia, heihin on helppo iskostaa epävarmuus sukupuolestaan.
Jokaisen nuoren olisi hyvä tietää että kukaan ei voi ns."syntyä väärään kehoon" eikä voi olla esim poika tytön kehossa tai toisinpäin.
On helppo ajatella että omat ongelmat ja epävarmuus oman kehon suhteen johtuisikin jostain transsukupuolisuudesta.
Todellisuudessa kipuilu oman sukupuolen kanssa on normaalia ja 90% transtutkimuksissa olleista nuorista kasvaa ulos noista ajatuksista jos illuusiota väärästä sukupuolesta ei lietsota ja yllytetä.
Nämä aktivistit eivät halua hyvää teille nuoret, he haluavat vain groomata teidät oman agendansa uhreiksi ja eteenviejiksi, vieden samalla teidän fyysisen ja henkisen terveytenne.
ROGD= rapid onset gender dysforia on häiriö joka leviää sosiaalisena tartuntana nuorison keskuudessa, erityisesti tyttöjen.
Ilmiön todellisuus halutaan kieltää vaikka se on todellinen ja aiheuttanut valtavasti tragedioita, rikkonut perheitä ja tuhonnut elämiä.
Varokaa, kyseenalaistakaa,teidän ei ole pakko osallistua esim Setan pitämille tunneille.
Pyytäkää vanhempianne allekirjoittamaan paperi jossa kielletään Seta pohjaisten materiaalien käyttö opetuksessanne.
Teillä on oikeus agendavapaaseen koulutukseen, nykyaikana moni ryhmittymä pyrkii hyötymään nuorista ja saamaan heidät joukkoihinsa omaa etua ajaakseen.

19

243

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On olemassa vaan kaksi sukupuolta sillä selvä

    • Anonyymi

      mitä helvettiä

    • Anonyymi

      Suosittelen ilmoittamaan tämän aloituksen ylläpidolle. Salaliittoteorioille ym. on oma palstansa.

      • Anonyymi

        Onko joku hyvin perusteltu ajankohtainen kirjoitus salaliittoteoria ,vain sen tähden että sinä olet eri mieltä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku hyvin perusteltu ajankohtainen kirjoitus salaliittoteoria ,vain sen tähden että sinä olet eri mieltä?

        Kyse ei ole erimielisyydestä vaan vääristetyistä tiedoista. TERF sivustot tarkoituksella vääristää tutkimustietoja ja sitten levittää niitä muka oikeina tietoina. Se tekee siitä salaliittoteorian.
        Erimieltä saa olla, mutta tällainen tutkimustietojen vääristely ja levitys nuorille on puhtaasti pahuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole erimielisyydestä vaan vääristetyistä tiedoista. TERF sivustot tarkoituksella vääristää tutkimustietoja ja sitten levittää niitä muka oikeina tietoina. Se tekee siitä salaliittoteorian.
        Erimieltä saa olla, mutta tällainen tutkimustietojen vääristely ja levitys nuorille on puhtaasti pahuutta.

        En ole feministi joten en vieraile millään haukkumillasi terf sivuilla, mitään vääristelyä ei ole kirjoittamissani asioissa.
        Jatkuvasti tulee esiin uusia henkilöitä jotka katuvat sitä että ovat yrittäneet muuttaa sukupuoltaan, rakkautta on yrittää pelastaa nuoret tältä sukupuolisekoilulta.
        On laajasti ymmärretty valitettava tosiasia että trans-touhu on muotia nuorten keskuudessa (varsinkin tyttöjen), murrosiän ongelmat kuvitellaan kuvitellusta transsukupuolisuudesta johtuviksi.
        Sukupuoli ei riipu ihmisen ajatuksista tai tunteista, sukupuolen määrää kehon sukupuoli, ja sitä ei voi muuttaa millään leikkauksilla.


    • Anonyymi

      Tämän keskustelun aloittaja puhuu täyttä totta. Mihin tämä maailma on menossa? Olen saanut vasta 15vuotta katsella tämän maailman menoa ja jo nyt tuntuu siltä, että oon ihan pihalla. Kaiken näköistä sekoilua.

      • Anonyymi

        Näyttää siltä että sanoistasi huolimatta sinä et ole pihalla vaan omaat terveen maalaisjärjen, hienoa!
        Pidä siitä kiinni ja ole rohkeasti tosiasioiden puolella!
        Nuo valheet aiheuttavat vain kärsimystä niille jotka niihin lankeavat, ja heidän lähipiirilleenkin.


      • Anonyymi

        Puhuu totta ilman mitään todisteita mistään tutkimuksista sun muista kuiteista?


    • Anonyymi

      Mikä yleensä edes "pakottaa" ihmiset uskomaan kaikenmaailman huuhaa juttuihin?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      778
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      452
    14. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe