Minkä kokoinen häkki syyrialaiselle hamsterille

Haluaisin syyrialaisen hamsterin niin minkä kokoinen häkki olisi hyvä? Riittääkö 71 x 46 x 31,5cm ? Ja onko duna hyvä asumus hamsterille koska tuo on duna multy.
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hamsteriyhdistyksen ohjeistuksen mukaan pohjan pinta-alan on oltava minimissään 0,3m2 ja senhän tuo rimaa hipoen täyttää. Kyse on kuitenkin vain vaaditusta minimistä, joten ei ole mitään syytä mennä rimaa hipoen sieltä, mistä aita on matalin, vaan isompi lienee parempi.

Sitten taas esim. Faunattaren noudattama eettinen ohjeistus vaatii selvästi isompaa, joten esim. Faunattaresta sinulle ei myytäisi syrkkiä noinkin pieneen asumukseen.

Nyt kuitenkin tärkein kysymys kuuluu: Mikset googlettanut näin helppoa kysymystä ihan itse? Lemmikin omistaminen kysyy vastuullisuutta, ja helposti selvitettäväksi asioiden kysyminen muilta ei todellakaan ole vastuullisuutta nähnytkään. Vaivaa siis jatkossa vähän omaakin takapuoltasi äläkä odota valmista nenän eteen kannettuna.

Äänestä
  • En googlettanut koska googlessa on niin monta eri vastausta tähän kysymykseen. Joten halusin kysyä teidän mielipiteen tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En googlettanut koska googlessa on niin monta eri vastausta tähän kysymykseen. Joten halusin kysyä teidän mielipiteen tästä.

    Ei tämä ole mielipidekysymys. Eläinsuojelulaki määrittelee minimin, joka on kuitenkin lähtökohtaisesti sen verran pieni, että kyseiseen minimiin ei kannata tähdätä. Sen lisäksi on tosiaan eettisiä ohjeita, joiden mukaan voidaan vaihtoehtoisesti edetä juuri siksi, että lain edellyttämä minimikoko on sen verran pieni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Haluaisin syyrialaisen hamsterin niin minkä kokoinen häkki olisi hyvä? Riittääkö 71 x 46 x 31,5cm ? Ja onko duna hyvä asumus hamsterille koska tuo on duna multy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu