Tajusin vasta, että uskon oikeati rakkauteen

Olen ollut yli 20 vuotta suhteessa, joka onneksi päättyi pari vuotta sitten. En puhu entisesta puolisostani pahaa, koskaan. Jos näin tekisin, puhuisin pahaa myös itsestäni; olenhan hänet valinnut, valinnut viettää suuren osan elämääni hänen kanssaan ja saanut häneltä parhaan lahjan, lapset. No, hän on aina suhteen aikana ollut "se intohimoinen", "se romanttinen ja kiihkeä" ja saanut minut usein tuntemaan oloni latteaksi ja arkiseksi. Olemme riidelleet siitä, että en ole koskaan mustasukkainen. Miksi olisin? Jos puoliso päättää pettää, en minä sille mitään voi. Puhelimen ja viestien kyttäämienn vain työntää toista pois, niin itse ajattelen. No, nyt hänellä on uusi puoliso, jonka tapaamisen jälkeen kahden kuukauden aikana he ovat myyneet omat asuntonsa tahoillaan, etsivät yhteistä, sopineet hääpäivän, ottaneet samanlaiset tatuoinnit ja vauhti tämän kaiken tekemisessä on mielestäni aivan yhtä järjetöntä kuin ex-puolisoni tapoihin on aina kuulunut. Sitten tajusin sen, juuri tänään. Hän on syyttänyt minua siitä, etten usko rakkauteen. Itse asiassa juuri siihen minä olen aina uskonut. En ole koskaan tavinnut sormusta (hankimme sen hänen painostuksestaan), en tarvitse fb:n julkista parisuhdestatusta, vuosittaista pastorin avioliiton vahvistamissiunausta, yhteistä asuntolainaa tai yhtään mitään muutakaan ulkoista merkkiä tai sinettiä sille rakkaudelle, jota tunnen. Olen luottanut siihen, että se riittää. Hänelle se ei ole riittänyt. Nyt huomaan olevani ahdistunut hänen puolestaan, siitä, että hän etenee niin nopeasti, hakee vimmaisesti kaikkia pysyviä rakenteita rakkautensa ympärille, ikään kuin ne tekisivät siitä enemmän totta. Mielestäni näin ei ole, ei ole koskaan ollut. Tuntuu hyvältä yhtäkkiä ymmärtää, että nimenomaan rakkauteen olen aina uskonut. Ja uskon edelleen. Rakkaus löytää kaksi ihmistä, tai sitten se ei löydä. Suinpäin sekoilu ei rakkautta vahvista. Ehkä olen arkinen ja lattea, jonkun mielestä. En enää omasta mielestäni! Hyvää joulukuista tiistaita, oivalluksien päivää!

11

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta sinunkin rakkautesi on vaatinut materialistisen ilmentymän lapsien muodossa, olisitteko olleet noin kauan yhdessä ilman lapsia? Rakastuminen aivokemiaa ja rakkaushormoneja. Oksitosiinia ja vasopressiinia myös rakkaudeksi sanotun kestävämmän tunteen yhteydessä. Miksi se kuitenkin loppuu? Ihmiset kyllästyvät, tahtoa pitää suhdetta yllä, myös seksuaalisesti ja läheisyyden kannalta, ei enää ole, jolloin näitä rakkaushormonejakaan ei pääse enää erittymään. Kumpi syy ja kumpi seuraus? Henki vs materia vastakkaisuus tässäkin. Nämä suhteen materiaaliset ilmentymät, siis lapset, velka, yhteinen omaisuus voivat tietyllä tapaa toimia motivaattoreina, ruokkia tahtoa säilyttää rakkaus. Siis sitoutumisen merkkejä nämä, tulevaisuus näyttäytyy toisen kanssa elettävältä. Millaista rakkaus jossa toinen ei kuulu tulevaisuudensuunnitelmiin? Ehkä lopunelämää kestävä rakkaus illuusio useimmille, mutta tarpeellinen sellainen suhteen tässä ja nyt- tasokkuuden kannalta. Hyvä seksikin vaatii turvallisuuden tunnetta, luottamusta, tuttuutta. Romanttinen rakkaus muuntautumiskykyistä, nykyään sarjamonogamiaa, polyamoriaa. Rakkauden biologinen perusta kuitenkin lajin jatkumisen turvaaminen, se ei edellytä pitkää suhdetta. Ja rakastuvathan mahotkin.

      • En mä oikein sanoisi lapsia materialistiseksi ilmentymäksi, vaikka noin atomitasolla näin voitaneen ajatellakin. Ja melko epäkonventionaalisesti ne syntyivät, avioliiton ulkopuolella, vahingossa, mutta toki rakkaina. Eli ei kumpaakaan tehty parisuhteen vaatimuksien tai rakkauden todentamisen tarkoituksessa. Ne ikään kuin tupsahtivat meille vuosien varrella. Toki varmasti on suhteita, joissa niinkin tehdään, siis lapset osana to do -listaa, joskus jopa liittoa paikkaamaan. Mutta ei meillä.


    • Anonyymi

      Ohphohoho ....

      • Anonyymi

        Tiäällä ne priimukset ohohoho


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiäällä ne priimukset ohohoho

        Ikää on tullut?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ikää on tullut?

        Tietysti. Ei se kenelläkään vähene. Kunhan kerroin, mitä oivalsin. Mukavaa iltaa.


      • Anonyymi
        Rimppu kirjoitti:

        Tietysti. Ei se kenelläkään vähene. Kunhan kerroin, mitä oivalsin. Mukavaa iltaa.

        Mistä sen tietää, että hän on se oikee ?


    • Anonyymi

      On tuo ehkä nopeaa toimintaa, mutta toisaalta aikuinen ihminen jo tietää mitä haluaa joten miksi jarruttelemaan kun löytää rakkauden? Luulenpa että teillä eksän kanssa on vain erilainen rakkauden kieli, eri tavat sitä ilmentää. Nyt eksäsi on ilmeisesti löytänyt kumppanin joka kokee asiat samoin kuin eksäsi. Ihan oikeaa rakkautta se heidän tyylinsä on niin kuin sinunkin.

      • Olet varmaankin oikeassa, kun mietin mitä sanot. Tai oikeastaan kukaanhan ei ole näissä asioissa enempää oikeassa kuin väärässäkään. Kiitos asiallisesta viestistäsi.


    • Anonyymi

      Kyllä tuo sun tyyli kovin intohimottomalta ja arkiselta kuulostaa, en kestäisi päivääkään tuollaista ”rakkautta.

    • Anonyymi

      Ymmärrän huolesi ja olisin kieltämättä myös huolissani. 2 kuukautta on lyhyt aika ja kyse on todennäköisesti enemmän alkuhuumasta, samantyyppisen ihmisen löytämisen ilosta ja uutuuden viehätyksestä pitkän suhteen jälkeen sekä himosta. Totuus on kuitenkin se, että puolisosi elää nyt omaa elämäänsä. Jos puolisosi huomaa myöhemmin tehneensä virheen edetessään niin nopeasti uudessa suhteessa, voi hän ainoastaan katsoa peiliin. Toivotaan kuitenkin, että kyse on aidosta rakkaudesta ja he ovat onnellisia yhdessä. Samaa toivon aloittaja sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      54
      4042
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      34
      3076
    3. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      35
      2688
    4. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      33
      1936
    5. Kaunis Martina taas lehtihaastattelussa - kommentoi Stefua

      Martina sanoi, että Isabella on käytännössä aina hänen kanssaan. "Minä olen se vanhempi, joka ottaa 100-prosenttisen vas
      Kotimaiset julkkisjuorut
      489
      1588
    6. Oletko onnellinen

      Kun ei enää nähdä?
      Ikävä
      52
      1504
    7. Gallup: Kenet sinä haluaisit nähdä Yökylässä-sarjassa?

      Yökylässä Maria Veitola -sarjaa on nähty jo 10 kautta tv:ssä, ja Veitola on yöpynyt satojen suomalaisten julkkisten kode
      Tv-sarjat
      45
      1432
    8. Anteeksi

      Anteeksi 😭😭😭. Olet rakas❤️. En juo enää liikaa. 😭
      Ikävä
      41
      1330
    9. Minun kultani

      Mistä saataisiin sulle hyvät henkselit? 🤗😘
      Ikävä
      69
      1267
    10. Mitäs mieltä

      Hakeekohan pikkunennmies alavuden kaupunginjohtajaksi? Pakkoliitos ähtäri-alavus. Taas olis mieliharmi johtamassa suoho
      Ähtäri
      17
      1216
    Aihe