Suninen halusi pakkioita pienentää, eivät suostuneet

Anonyymi

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/5bdebbd0-08e2-4ad0-83f0-2b5c4dbbb5e9

Melkosta veivaamista on, kun halutaan säästää sillä, että vähännettäisiin valtuutettujen määrää 59 alaspäin. Suninen ei suostunut siihen, koska katsoi sen demokratian kaventamiseksi, eli pienemmillä poliittisilla ryhmillä olisi suunnattomia vaikeuksia päästä kaupunginvaltuustoon ja sitä lauttalautakuntiin vaikuttamaan. Nyt tuli osoitettua se, että tässä äänestyksessä 52 edustajalla ei ollut tarkoitus säätää mitään vaan kaventaa demokratiaa. Luulisi Krisujen ottavan koppia asiasta jo ennenkuin häviävät vaaleissa. Yhteistyö olisi voimaa.



13.29: Kaupunginhallituksen pohjaesitys voitti Sunisen esityksen palkkioiden pienentämisestä äänin 52—7. Näin palkkiot pysyvät esityksen mukaisessa 126 eurossa.

13.22: Äänestys muutosesityksistä. Ensin äänestetään Sunisen muutosesityksestä, jossa hän esitti valtuuston, hallituksen ja sen valiokuntien kokouspalkkioiden pienentämisestä 126 eurosta 90 euroon. Samalla Suninen luopuisi ylipitkien kokousten korotetuista palkkioista.

Toiseksi äänestyksessä on Bymanin muutosesitys, jossa hän haluaa säilyttää hallintosäännön kohdan kaupunginhallituksen puheenjohtajan osa-aikaisesta tehtävien hoidosta. Byman ei siis halua, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja saisi mahdollisuuden kokopäiväiseen tehtävien hoitoon.

13.18: Suninen kysyi Jokirannalta, seuraavatko muut valtuutetut Sunista, jos hän luopuu kokouspalkkioistaan. Jari Larikka (kok.) totesi, että kaikista viisainta olisi valmistella asiaa vielä hieman lisää. Hänen mielestään säästyttäisiin turhalta mekastamiselta. Keskustelu päättyy, ja Leppänen julistaa muutaman minuutin neuvottelutauon.

13.14: Keskustelu hallintosääntöön liittyvistä kokouspalkkioiden suuruudesta ja nuorisovaltuutettujen mahdollisuudesta osallistua kaupunginhallituksen kokouksiin jatkuu vilkkaana. Kimmo Jokiranta (kesk.) vinkkaa Suniselle, että halutessaan hän voi luopua kokouspalkkioistaan kokonaan.

12.55: Jorma Liukkonen (vas.) kannattaa Bymanin esitystä. Byman on jo aiemmin kertonut kannattavansa Sunisen esittämää palkkioiden pienentämistä.

12.46: Mika Byman (vas.) esittää, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan mahdollisuus toimia kokopäiväisenä tehtävässään jätetään vielä pohdintaan. Puheenjohtaja Leppänen totesi, että valtuusto on jo päättänyt kokoaikaisesta tehtävien hoidosta. Hallintojohtaja selvittää Leppäsen mukaan asiaa.

12.44: Hallintosääntökäsittelyssä puhututtaa palkkioiden lisäksi nuorisovaltuutettujen mahdollinen osallistuminen kaupunginhallituksen kokouksiin.

12.41: Maria Eloranta (sd.) on saanut tekniikan toimimaan. Markku Mikkola (sd.) jättää kokouksen, ja Eloranta tulee varsinaisena valtuutettuna mukaan.

12.19: Kaupungin hallintosäännön käsittely alkaa. Jos uusi hallintosääntö hyväksytään, tulee se voimaan kesäkuun alussa ensi vuonna.

Jouni Suninen (s-ks.) esittää hallintosääntöön kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen sekä niiden valiolkuntien palkkioiden pienentämistä esityksen 126 eurosta 90 euroon. Markku Pakkanen (kesk.) toivoi, että asiaan palataan keväällä, eikä palkkioilla tehtäisi tässä vaiheessa kuntavaalikampanjaa.

9

181

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sunisen ääni ratkaisi kun äänestettiin valtuuston koon pienentämiseksi järkevään kokoon. Hän siis torppasi äänestyksessä esityksen valtuuston pienentämiseksi jolla olisi saatu säästöjä aikaan.
      Hän myös kannatti 6 000 000e marjoniementien pätkää. Melko vastuutonta touhua

      • Anonyymi

        Marjoniementoen pätkä oli jo suunniteltu 90 luvulla ja mitään syytä ei ollut sitä vastustaa ja mitään 6 miljoonaa se ei maksanut. Hintaa nosti ratamo ja sitä Suninen vastusti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marjoniementoen pätkä oli jo suunniteltu 90 luvulla ja mitään syytä ei ollut sitä vastustaa ja mitään 6 miljoonaa se ei maksanut. Hintaa nosti ratamo ja sitä Suninen vastusti.

        Turha ja kallis pätkä. Suninen Telan jäsenenä halusi sen. Ratamo ei hintaa nostanut eikä sitä tehty sitä varten.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Turha ja kallis pätkä. Suninen Telan jäsenenä halusi sen. Ratamo ei hintaa nostanut eikä sitä tehty sitä varten.

        Asia kiinnostaa, pystytkö todistamaan väitteesi?


      • Anonyymi
        kouvolaleaks kirjoitti:

        Asia kiinnostaa, pystytkö todistamaan väitteesi?

        Eiköhän ne äänestyspäätöksen jostain löydy. Suninen minunkin muistini mukaan kannatti tai halusi tuon tienpätkän joka ei nopeuta liikennettä yhtään.


      • Anonyymi

        Valtuuston vähentäminen 8 hengellä olisi tuonut vuositasolla runsaan kymppitonnin säästön. Se on kovin halpa hinta demokratian kaventamisesta. Esitin sen sijasta valtuuston, valiokuntien ym. valtuustoelimien palkkioiden leikkaamista, mikä olisi tuonut moninkertaisen säästön. Vaan sehän ei sitten kelvannutkaan.

        Marjoniementien hinta päätöstä tehdessä oli pari miljoonaa, ja se oli suunnitelmana jo ajat sitten päätetty keskustan liikennesuman purkamiseksi. Hinta nousi vuosien myötä. On toki mahdollista, että vastustamani Ratamokeskuksen rakentaminen on osaltaan vaikuttanut hinnan nousuun.

        JS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuuston vähentäminen 8 hengellä olisi tuonut vuositasolla runsaan kymppitonnin säästön. Se on kovin halpa hinta demokratian kaventamisesta. Esitin sen sijasta valtuuston, valiokuntien ym. valtuustoelimien palkkioiden leikkaamista, mikä olisi tuonut moninkertaisen säästön. Vaan sehän ei sitten kelvannutkaan.

        Marjoniementien hinta päätöstä tehdessä oli pari miljoonaa, ja se oli suunnitelmana jo ajat sitten päätetty keskustan liikennesuman purkamiseksi. Hinta nousi vuosien myötä. On toki mahdollista, että vastustamani Ratamokeskuksen rakentaminen on osaltaan vaikuttanut hinnan nousuun.

        JS

        Ylisuuri hallinto on liian suuri paitsi silloin kun on itse vaarassa tipahtaa hallinnosta. Noloa Jouni....:)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylisuuri hallinto on liian suuri paitsi silloin kun on itse vaarassa tipahtaa hallinnosta. Noloa Jouni....:)

        Minun mielestä on nolompaa, että osallistuu puoluepolitiikkaan, joka on vetänyt Kouvolan 30v. aikana päin vittua. Se on tosiasia mitä puolueet ei voi kiistää vaikka ne ois kuin hyvin koulutettu.


    • Anonyymi

      Asiantuntijoita, ja koulutettu väkeä valtuustoon tarvitaan. Yhteistyökyvyttömät änkyrät pois sotkemasta päätöksen tekoa.
      Demokratiasta kannattaa maksaa, ja että saataisiin fiksuja edustajia, korvauksia voitaisiin nostaa. Yhteisten asioiden hoito vaatii monipuolista perehtymistä, ja runsaasti aikaa, jos sen kunnialla hoitaa. Nykysuuntaus näyttää menevän eläkeläisedustajien suuntaan, heillä kun on aikaa, eikä toimentulosta ole niin väliä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1633
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1175
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      940
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      771
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      750
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      590
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      588
    Aihe