Koronajuttuseuraa

Aloitin tämän samman keskustelun naapuripalstalle, postaan sen saman tänne kun aihe mietityttää minua.

Tästä asiasta on aikaisemmin ollut keskustelua, mutta aloitan sen nyt uudestan kuitenkin.

Koronatilanteella nyt varmaan on osittain osuutta asiaan, mutta tämä yksinoleminen nyt hajottaa minua sisältä. Olen työtön eli työstä nyt ei löydy seuraa (ei kaveri/ystäväkantilta eikä mahdollisia treffiseuralaisia).Tinder ja HER sovelluksia olen kokeillut aikoja sitten mutta niistä jäi aika huono maku - onko kummassakaan edes joku oikeasti hakemassa mitään aitoa? Harrastukseni ovat olleet on/off sitten marraskuun puolenvälin, Eli niistäkään ei oikein löydä mitään. Minulle kelpaisi kahviseuraa kaverimielessä mutta noista sovelluksista sitä ei taida löytyä.

Olenko ainut joka pohtii ja/tai ajattelen näin?
6129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Korona on vaikuttanut itsellänikin sosiaaliseen elämään ihan merkittävästi vaikka olen töissä, koska useampi harrastus on tauolla ja ystäviä sekä sukulaisia tapaa rajoitetusti. En kuitenkaan tiedä mitä asialle voisi tehdä ennen kuin koronarokote saadaan, koska ei oikein voi mennä minnekään eikä tavata ketään uusia ihmisiä. Voin kyllä kuvitella, että työttömänä yksinäisyys korostuu vielä paljon enemmän, vaikka ei työpaikoillakaan tällä hetkellä olla työkavereiden kanssa juurikaan tekemisissä.

Äänestä

Onhan tämä nihkeää, etätyöt, turvavälit, minimoidaan tapaamiset. Minkä tilanteelle voi kuin odottaa parempaa aikaa. En ole yrittänytkään seuran etsintää, missä sitä treffaisikaan. Ei tee mieli kahviloihin istuskelemaan, vielä vähemmän tapahtumiin. Ei kai niitä nyt olekaan.

Äänestä

Deittisovelluksista ei seuraa hevin löydä ainakaan aikuisemmat naiset. Nyt on muutenkin varottava kaikkia ylimääräisiä kontakteja. Seuraa voi etsiä tapahtumista ja vapaa-ajan ympyröistä, kunhan päästään tästä epidemiasta.

Äänestä

Eiköhän odotella sitä rokotusta ensin.

Äänestä
  • Toivottavasti tulee pian. Itse en ainakaan vietä minuuttiakaan yksin sen jälkeen kun sen saan. Olettaen että selviän joulusta masentumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti tulee pian. Itse en ainakaan vietä minuuttiakaan yksin sen jälkeen kun sen saan. Olettaen että selviän joulusta masentumatta.

    Täällä sama fiilis..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aloitin tämän samman keskustelun naapuripalstalle, postaan sen saman tänne kun aihe mietityttää minua.

Tästä asiasta on aikaisemmin ollut keskustelua, mutta aloitan sen nyt uudestan kuitenkin.

Koronatilanteella nyt varmaan on osittain osuutta asiaan, mutta tämä yksinoleminen nyt hajottaa minua sisältä. Olen työtön eli työstä nyt ei löydy seuraa (ei kaveri/ystäväkantilta eikä mahdollisia treffiseuralaisia).Tinder ja HER sovelluksia olen kokeillut aikoja sitten mutta niistä jäi aika huono maku - onko kummassakaan edes joku oikeasti hakemassa mitään aitoa? Harrastukseni ovat olleet on/off sitten marraskuun puolenvälin, Eli niistäkään ei oikein löydä mitään. Minulle kelpaisi kahviseuraa kaverimielessä mutta noista sovelluksista sitä ei taida löytyä.

Olenko ainut joka pohtii ja/tai ajattelen näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu