mitä mieltä olette, pitäisikö yläkoulut siirtää etäkouluun?
Vastaukset 4
Joissakin päin Suomea se voisi olla hyvä ratkaisu, mutta päätöksen yläkoulun siirtämisestä etäkouluun tekee kaupunki tai kunta, kun on saanut aluehallintovirastolta ohjeet sitä varten. Kohta alkaa joululomat niin ehkä se ei ole tarpeellista enää tässä vaiheessa vuotta
- Anonyymi
Plus köyhillä lapsilla ja nuorilla ei ole etäkoulumahdollisuuksia yhtä hyvin kuin muilla.
Edelleen eletään sillä oletuksella, että kotona on varaa tietokoneesen jota lapsi voi käyttää tai tarpeeksi hyvään älypuhelimeen. Niin ei vain aina ole.
- Anonyymi
Itse olen juuri sitä mieltä että etäopetukseen pitäisi siirtää ainakin osa kouluista varsinkin jos koulu on iso; sellaiset koulut ainakin kannattaisi joissa on teinejä/sitä vähäsen vanhempia kun monesti sen ikäisten juuri ajatellaan liikkuvan aika paljon, ei tietenkään vähentäisi kaikki liikkumista välttämätttä mutta ainakin auttaisi jonkin verran vähäsen lisää, ja aika monien itse oppilaiden mielestä kaikki koulunkin eri tunnit tai kurssit (riippuen missä koulussa on) menivät läpi paljon nopeampaa kun etäkoulu oli käytössä mutta silti moni ymmärsi yhä kaikki mitä olisi pitäny oppia (ainakin täällä päin).
Täällä päin juuri tätä etäopetusta moni toivonut jo monta kuukautta ja moni näistä oppilaista on sellaisia että mieluiten viettäisi aikaa sielä internetissä kavereidensa kanssa kuin menisi jonnekin kaupungille; varsinkin kun osa asuu toisistaan niin kaukana muuten ja opeskelijoita kerran niin ei kaikilla oikein rahaa mennä ihan muuten vaan koko ajan monen kilometrin päähän vain että näkee jonkun yhden niistä kavereista, kun mieluiten vaikka chattäilisivät tai pelaisivat keskenään niistä joiden kanssa olen jutellut.- Anonyymi
Juu, ainoa meiän luokas juuri on se joka ei itse tee koskaan mitään joku haluuis sinne kouluun
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
- 46608
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24571- 8569
- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 46461
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409