Palvelukodin ankeus

Eilen kävin palvelukodissa veljeni hoitopalaverissa.
En ole käynyt koronan jälkeen sisätiloissa.

Hätkähdin sitä ankeutta mikä siellä vallitsi.
Ei ole mitään ulkopuolista virkistystoimintaa vanhuksille.
Ennen koronaa talossa vieraili viikottain laulajia,soittajia ja esiintyjiä moneen lähtöön.
Kaikki kyyhöttävät omissa huoneissaan.

Ennen keitin omaisten paikassa meille kahvit.
Vein jotain kastamista.
Rupateltiin veljeni kanssa kaikesta.
Soitin hänen lempimusiikkiaan.
Kastelin kukat ja välillä järjestelin kaappeja.
Ja mitä milloinkin.

Veljeni istui puettuna pyörätuolissa ja odotti palaveria ja minua.
Vien hänet kerran viikossa ulos.
Kukaan muu ei.
Jotenkin se näky, kun hän istui tuolissa pienessä yksiössään, itketti minua ja itkettää vieläkin.
Seurana vain televisio.
Ja tietty perushoito toimii.

Ei pääse invataksiin.
Ei voi viedä ulkopuolelle palvelukotialueen.

Kirosin hiljaa itsekseni koronaviruksen.
Ihmisten välinpitämättömyyksien takia virukset ja bakteerit leviävät ympäri maailmaa.
Ihan turhista asioista ei kannattaisi kitistä, minunkaan.
Pääsee kuitenkin vielä kävelemään ja hoitamaan itse omat asiansa.

Hrlmi
62188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Hyvä kun aloitit. Teki mieli itse jo viime viikolla, mutta ajattelin että rasittaa niitä, joille ei ole ajankohtainen. Kävin toisessa. Piti viedä sähköhammasharjaan uusi harja, latauslaite hukassa. Epäilen että on joutunut hukkaan jo kevään korona-aikana, kun hänet muutettiin toiseen kerrokseen. Ennen pystyin itse etsimään, olin usein käyvänä niin tuttu joillekin asukkaille, että saatoin mennä huoneeseen katsomaan, tavarat löytyivät. Joskus muistisairas kuljettaa itsekin. Nyt ei jouda kukaan etsimään. Tuotu tilalle käpynen lastenhammasharja. En tiedä milloin ja kuinka pitkään on ollut ilman harjaa. Henki haisee kauas kuolemalta. Virikkeistä en tiedä, en saa mennä saliin. Myönteistä kuitenkin että saan viedä hyvin liikkuvan muistisairaan ulos.
Toiseen ei pääse lainkaan, ei edes ulkona saa tavata suojattuna, vaikka asukas käy ulkona tupakalla. Kai hoitokoti saa kieltää, en tivaa. Että sopu säilyisi, huomasin kerran, että on aika herkässä tunteet, negatiivinen suhtautuminen aktiiviseen läheiseen. En päässyt "koronan takia" tyhjään kuntosaliin, olemme käyneet kolmisen vuotta minä avustajana. Asukas olisi päässyt jos olisi maksanut talon fysioterapeutille 60-70??. En siitä lannistunut vaan tein asukkaalle kuminauhoilla kunto-ohjelman, jonka kerran teimme vierailutilassa. Se kiellettiin, eli kaikki minun käyntini. Luonnollisesti kärsijänä on asukas, en minä.
Huh kun purkaus helpotti, on vähän nyppineet nämä. Kunpa rokotukset tulisivat pian, saisivat asukkaat ja minä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 13:09
    Löytyihän toinenkin palvelukodissa kävijä.
    Arvostan.

    Soitin sisarelleni tulikivikatkuisen puhelun.
    Hän ei jaksa eikä välitä kuulla epäkohdista.
    Hän ei ehdi oikeastaan koskaan veljeänsä hakemaan ulos tai edes vierailemaan.
    Miljoona,hiton huonoa selitystä.

    Tärkeimpänä sukkien kutominen joillekin hiton moldovalaisille.
    Suomessakin palelee monen lapsen jalat.
    Mitä väliä veljen jaloista.

    Systeri leikkii uskovaista ja on ahne kuin mikä.
    Tekopyhä koko systeri, sanon minä.

    Meitä on kolme siskoa jäljellä ja kaksi ei välitä kuin itsestään.
    Ottaa kupoliin rankemman mukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    2lesken kirjoitti:

    Olen 60 plus palstalla.
    On ihmeellistä että yhdelläkään kirjoittajalla ei ole ketään omaista sairaalassa tai palvelukodissa.
    Kukaan ei ole omahoitaja.
    Onpa porukoilla käynyt hyvä tsäkä.

    Ilmankos kukaan ei ymmärrä mitään tästä puolesta elämää.

    Tai sitten ovat yhtä välinpitämättömiä kun omat siskoni.
    Kaadetaan yhden niskaan koko homma.

    Tapaan kuitenkin elävässä elämässä henkilöitä, jotka välittävät.
    He kantavat huolta siitä miten äiti, isä tai muu sukulainen kestää siirron kotoaan palvelukotiin.
    Nykyäänhän niihin jonotetaan ei jouduta.
    Eivätkä unohda ihmistä sinne.
    Meitä on joka lähtöön.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    ""Olen 60 plus palstalla.

    Onpa porukoilla käynyt hyvä tsäkä.""

    - Tämä on witun totta. Kaikki sairaaloisuus, sairaalat ja palvelukodit ovat vieras käsite suvussani.
    He ovat eläneet niin, kuten olen itsekin, fyysisen työelämän ja arjen ehdoilla.
    Eivät ole juoneet eivät syöneet itseään sairaiksi. Vaikka eivät ole urheilullisiakaan silti.
    Kuten en ole itsekään. Normi liikunta silloin tällöin avaa happi kidukset.
    Se on kiinni aivan siitä, kuinka elää elämän. Se ei ole tsäkää, vaan viisautta pitkällä tähtäimellä.
    Oma mottoni on lääkkeetön elämä niin pitkälle kuin kantaa. On kantanut toistaiseksi. Tupakka on hyvä lääke, sitä poltan hieman. Ei ole vaikuttanut mieskuntooni millään tavalla.
    Toki jos joku apua tarvitsisi, kuka vaan pyytäisi, olisin valmis auttamaan sillä sekunnilla. Itsekkyyttä minussa on vain sen verran kun kukin normaalilla itsetunnolla varustettu tarvitsee, että pärjää kaikessa. Ottaa vastaan myös huonot asiat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ano 17:46
    On upeata,että on syntynyt terveeseen sukuun.
    Ja elänyt kunniallisen elämän.
    Ja säästänyt paljon rahaa ja vaivaa kun kaikki ovat kuolleet terveinä saappaat jalassa.
    Vanhempiaan ja sisariaan ei voi itse valita.

    Ainoa olen minä itse jonka täytyy pitää itsestään huolta, ettei joudu kenenkään hoidettavaksi.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Olen 60 plus palstalla.
    On ihmeellistä että yhdelläkään kirjoittajalla ei ole ketään omaista sairaalassa tai palvelukodissa.
    Kukaan ei ole omahoitaja.
    Onpa porukoilla käynyt hyvä tsäkä.

    Ilmankos kukaan ei ymmärrä mitään tästä puolesta elämää.

    Tai sitten ovat yhtä välinpitämättömiä kun omat siskoni.
    Kaadetaan yhden niskaan koko homma.

    Tapaan kuitenkin elävässä elämässä henkilöitä, jotka välittävät.
    He kantavat huolta siitä miten äiti, isä tai muu sukulainen kestää siirron kotoaan palvelukotiin.
    Nykyäänhän niihin jonotetaan ei jouduta.
    Eivätkä unohda ihmistä sinne.
    Meitä on joka lähtöön.

    Edellinen sukupolvi kuollut vuosikymmeniä sitten. Yksi sisarus, joka on vielä työelämässä. Ei niitä kaikilla ole palvelukoti-ikäisiä lähiomaisia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Edellinen sukupolvi kuollut vuosikymmeniä sitten. Yksi sisarus, joka on vielä työelämässä. Ei niitä kaikilla ole palvelukoti-ikäisiä lähiomaisia.

    Ano 7:21
    Nuorina ovat kuolleet.
    Palvelukodissa, jossa käyn on äitejä jolla on monta aikuista lasta ja lapsenlapsia.
    Kukaan heistä ei tule koskaan katsomaan äitiään.
    Kerran taas siellä ollessani hoitaja antoi pienen postipaketin yhdelle mummolle.
    Hän avasi sen ja sisällä oli hammasharja ja -tahna, sekä hiusharja.
    Mummo totesi että ei sitten tytär jaksanut näitä tuoda tänne asti.
    Tytär asui samassa kaupungissa.

    Eivät nyt niin nuorina. Olivat vain saaneet lapset vanhoina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Olen 60 plus palstalla.
    On ihmeellistä että yhdelläkään kirjoittajalla ei ole ketään omaista sairaalassa tai palvelukodissa.
    Kukaan ei ole omahoitaja.
    Onpa porukoilla käynyt hyvä tsäkä.""

    - Tämä on witun totta. Kaikki sairaaloisuus, sairaalat ja palvelukodit ovat vieras käsite suvussani.
    He ovat eläneet niin, kuten olen itsekin, fyysisen työelämän ja arjen ehdoilla.
    Eivät ole juoneet eivät syöneet itseään sairaiksi. Vaikka eivät ole urheilullisiakaan silti.
    Kuten en ole itsekään. Normi liikunta silloin tällöin avaa happi kidukset.
    Se on kiinni aivan siitä, kuinka elää elämän. Se ei ole tsäkää, vaan viisautta pitkällä tähtäimellä.
    Oma mottoni on lääkkeetön elämä niin pitkälle kuin kantaa. On kantanut toistaiseksi. Tupakka on hyvä lääke, sitä poltan hieman. Ei ole vaikuttanut mieskuntooni millään tavalla.
    Toki jos joku apua tarvitsisi, kuka vaan pyytäisi, olisin valmis auttamaan sillä sekunnilla. Itsekkyyttä minussa on vain sen verran kun kukin normaalilla itsetunnolla varustettu tarvitsee, että pärjää kaikessa. Ottaa vastaan myös huonot asiat.

    Silloin, kun äitini eli, hän vietti pari viimeistä vuottaan palvelukodissa.

    Ja kyllä, kävin katsomassa häntä ainakin kerran viikossa, joskus kaksi.

    Mutta en jauhanut hänestä ja palvelukosista täällä 24/7 vuodesta toiseen!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Silloin, kun äitini eli, hän vietti pari viimeistä vuottaan palvelukodissa.

    Ja kyllä, kävin katsomassa häntä ainakin kerran viikossa, joskus kaksi.

    Mutta en jauhanut hänestä ja palvelukosista täällä 24/7 vuodesta toiseen!

    Ano Eilen 10:55

    Meillä on omanlaiset luonteemme niinkuin täällä on todettu.
    Joku pitää meteliä jostain enemmän ja toinen on vaikenee.
    Minulle on ominaista kirjoittaminen kun keskustelupalstalla ollaan.
    Ehkä saan purettua sillä sisimpääni, kun yksin asustelen.
    Avioliiton aikana en kirjoittanut koskaan tänne.
    Puhuttiin mieheni kanssa asiat halki.

    Äänestä

mulla on appiukko asuu kotonaan ansiostani, kirjoittamaton sääntöni on ampukaa minut ennemin kuin viette vaivaistaloon, siksi huollan appiukon kotonaan viimmeiseen asti
njj

Äänestä
  • Aloittaja

    njj
    Kunnioitan ja arvostan päätöstäsi.
    Hyvää joulun odotusta

    Äänestä

Eiköhän auttamishalu ole toisissa ihmisissä sisäsyntyistä. Jos sitä ei luonnostaan ole, mahtaa olla vaikea väkisin auttaa. Jotkut tekevät velvollisuudentunteesta, mutta jos ei omaa sitäkään, niin raskasta on väkisin tehdä sellaista mitä ei yhtään halua. Jospa ne auttamattomat ovat hyviä jossakin muussa, mitäpä sitä arvostelemaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 13:38
    Laitat siis äitisi,isäsi veljesi palvelukotiin ja unohdat sinne.
    Otat edunvalvojan joka hoitaa kaikki raha-asiat ym.
    Helppoa.
    Minkä sitä luonnolleen mahtaa.
    Itse olet samassa tilanteessa joskus ja yksin.

    Olen kirjoittaja Anonyymi Eilen 13:09 ja Tänään 13:38.
    Ihmiset vain ovat sellaisia kuin ovat ja minä elän niin kuin oikeaksi miellän pyrkimättä mihinkään ja yrttämättä mitään. Auttaminen tulee sydämestäni ja saan siitä ilon itsellekin. Hoidan hyvin myös itseäni. En arvostele enkä tuomitse muita.

    Tottakai jokainen saa elä niinkuin haluaa.
    Mutta jos noita velvollisuuksia pukkaa mukaan onhan ne hoidettava.
    Halusi tai ei.
    Siitä vaan edunvalvoja messiin.
    Ja kaikki mahdolliset avut.
    Jos on messevästi massia. Antaa palaa
    Itse makoilemaan Balilla ja mummu Koukkuniemeen.

    Kylläpäs tuo iki katkeruutesi taas kukoistaa kuin juhannus syreeni palvelutalon pihalla kukat nuupuksissa. Vedä henkeä välillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kylläpäs tuo iki katkeruutesi taas kukoistaa kuin juhannus syreeni palvelutalon pihalla kukat nuupuksissa. Vedä henkeä välillä.

    Ano 18:45
    "Iki katkeruutesi"
    "Juhannus syreeni"
    Missähän on vietetty äikäntunnit?

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 18:45
    "Iki katkeruutesi"
    "Juhannus syreeni"
    Missähän on vietetty äikäntunnit?

    """""Missähän on vietetty äikäntunnit?"""""

    Palvelu talossa tietenkin ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
    "äikäntunnit" :DDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    """""Missähän on vietetty äikäntunnit?"""""

    Palvelu talossa tietenkin ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
    "äikäntunnit" :DDDDDDDDDDDDDD

    Ano 2:34
    Älä vaan pullaas tukehdu, kun kakkokin on vielä syömättä!

    Äänestä

alottajalle:
veljelläsi vaikuttaa kaikkia asiat olevan hyvin,
siellä sentään käy joku vakituisesti normaalit asiat tekemässä, sinä

et tullu ajatelleeksi,
nytki tällä hetkelläki
moni vanhus huonokuntoinen istuu yksin kotona
kukaan ei käy kattomassa,
on vain puhellin yhteys lähisukulaisiin,

joten kotioloissa voi on tuhatkertaa ankeempaa kuin sinun veljelläsi palvelutalossa, jossa kuitenkin joku käy,

joten älä itke niitä rokotiilin kyyneleitä,
itke mieluummin kotona ihan yksin olevien puolesta, joita ei käy kukaan kattomassa,

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano 15:39
    Veljelläni on todellakin perushoito kunnossa.
    Koronan takia kukaan ei pääse invataksilla kulkemaan avustajan kanssa mihinkään

    Se virkistysajo on ollut henkireikä monelle.
    Se harmittaa heidän puolesta.

    Asun itse vanhustentalossa ja näen yksinasuvia vanhuksia.
    Hoitajat käyvät kolmekertaa päivässä huonokuntoisten luona.
    Ulkoiluttavat, jos asukas haluaa.
    Ruoka tuodaan päivittäin.
    Osalla aikuiset lapset ovat unohtaneet heidät.
    Osa voisi muuttaa palvelutaloon, mutta eivät halua.
    Että voi kyynel

    Miksi sinä et ulkoiluta niitä pihasi vanhuksia, kun olet täynnä palvelu haluja???

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sinä et ulkoiluta niitä pihasi vanhuksia, kun olet täynnä palvelu haluja???

    Ano 18:47
    Minähän ulkoilutan, 7-vuotiasta hurmuriurosta.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 15:39
    Veljelläni on todellakin perushoito kunnossa.
    Koronan takia kukaan ei pääse invataksilla kulkemaan avustajan kanssa mihinkään

    Se virkistysajo on ollut henkireikä monelle.
    Se harmittaa heidän puolesta.

    Asun itse vanhustentalossa ja näen yksinasuvia vanhuksia.
    Hoitajat käyvät kolmekertaa päivässä huonokuntoisten luona.
    Ulkoiluttavat, jos asukas haluaa.
    Ruoka tuodaan päivittäin.
    Osalla aikuiset lapset ovat unohtaneet heidät.
    Osa voisi muuttaa palvelutaloon, mutta eivät halua.
    Että voi kyynel

    Mikä on vanhustentalo ?
    Minkälaisessa vanhustentalossa asut itse,
    kun toteat, että "osa voisi muuttaa palvelutaloon" ?

    Kuitenkin hoitajat käyvät tässäkin kyseisessä talossa kolmekin kertaa päivässä,
    ja ruoka tuodaan, onko se yksityinen vai kunnallinen ? Kiinnostaa yleensä vain, kun en
    tiedä ihan kaikkia näitä eläkeikäisten asumismuotoja.

    Ano 11:57
    Vanhustentalot ovat rivitaloja.
    Aivan tavallisia vuokra-asuntoja.
    Asunnoissa on esteetön kulku. Sopii pyörätuoliasukkaille.
    Nykyään näiden nimet voisivat olla senioritalot.
    Täällä asuu silti muitakin kuin eläkeläisiä tai huonokuntoisia.
    Nytkin on yksi kaksio tyhjänä.

    Monia ei kiinnosta kun ei ole omaa saunaa.
    Kuka tahansa voi muuttaa tänne maalle.
    Yli 30 km keskustaan.

    Voinen kertoa että asut missä tahansa, sinulle tuodaan ruoka kotiin tai saat hoitopalvelun.
    Ei ne ole mitenkään sidottu asumismuotoon.
    Tai kauppapalvelut toimivat.
    Jopa saattohoidon saat kotiisi.

    Täällä on neljä rivitaloa ja sauna ja varastorakennukset erikseen.
    Omistaja on yhdistys.

    Kiitos vastauksesta ! Yksityiset senioritalot on niin kalliita, ettei niihin ole varaa.
    Toki osassa niistä voi asua normaalisti vuokralla ja hoitaa itse ruoka-asiansa,
    jos vielä pystyy tai kunnallisen kotihoidon avustamana
    koska niihinkin saa kunnallisen kotihoidon,
    mutta jos ostaa koko hoidon niistä, hinta on alkaen noin 4000 euroa.

    Pitänee ruveta kartoittamaan asiaa lähitulevaisuuden varalle,
    Mielellään haluaisin ympäristöön, jossa on on lääkärit, hammaslääkäri ja
    sairaala kohtuullisen lähellä, ettei sen enempää ole toivomuksia....heheh

    Onkohan noita asuntoja pikkukaupugeissa, joissa olisi vielä sentään aluesairaala....
    pitää tutkia asiaa.

    Äänestä

Minä kävin palvelutalossa ystäväni äitiä moikkaamassa. Katselin kahvi/ruokailutilaa, aika steriili ja tylsä ympäristö. Otin eräässä yhdistyksessä esille, että koulujen kuvaamataidon ryhmät tai yhdistykset voisivat tehdä sesonkikoristeita sinne. Ei kuulemma käy , kun on yksityinen palvelutalo. Onks vaan niin, että yksityisen toimijan reviirille ei uskalleta mennä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kunnallisessa palvelukodissa virkistysohjaajat tekevät kaikenlaisia koristeita juhlapäivien mukaan.
    Niitä ovat asukkaiden kanssa yhdessä väsänneet.
    Ovat leiponeet piparkakkuja.
    Nyt asiat ovat erimallilla tuon koronan takia.
    Ei ole joulumyyjäisiä.
    Ei esiintyjiä salissa.
    Tuskinpa joulupukkikaan kiertää talossa.

    Sairaat vanhukset yksin! Ei näy pukkia missään! Sääliksi käy! Voi jessus, sun juttujas!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sairaat vanhukset yksin! Ei näy pukkia missään! Sääliksi käy! Voi jessus, sun juttujas!

    Ano 16:44
    Voihan sen noinkin lukea ja ymmärtää
    Joulupukki on ollut oikeesti vanhuksien ilona.
    Tulee huoneeseen koputtamalla ja antaa lahjan.
    Mehän tulemme vanhoina lapsiksi jälleen.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 16:44
    Voihan sen noinkin lukea ja ymmärtää
    Joulupukki on ollut oikeesti vanhuksien ilona.
    Tulee huoneeseen koputtamalla ja antaa lahjan.
    Mehän tulemme vanhoina lapsiksi jälleen.

    Hommaa ny äkkiä se oma pukki että rauhoitut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hommaa ny äkkiä se oma pukki että rauhoitut.

    Ano 18:49
    Aattona vasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hommaa ny äkkiä se oma pukki että rauhoitut.

    Pyydä sitä omaakin "pukkiasi" rauhoittamaan sinua, pikku rauhotuspiikki
    persuksiin ei taitaisi tehdä pahaa.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyydä sitä omaakin "pukkiasi" rauhoittamaan sinua, pikku rauhotuspiikki
    persuksiin ei taitaisi tehdä pahaa.....

    Ehottomasti samaa mieltä, leskelle puikkoo peräpeiliin, hevoskuurilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehottomasti samaa mieltä, leskelle puikkoo peräpeiliin, hevoskuurilla.

    kommentti 17:18 ei ollut aloittajalle tarkoitettu luupää

    Äänestä

Onhan tuo häpeä ettei vanhuksista huolehdita kunniallisesti ja ansaitusti kunnolla loppuun asti , sensijaan haalitaan maailmalta elintasopakolaisia ja näitä elätetään ja maan rakentaneet unohdetaan.

Äänestä
  • En moiti palvelukotien perushoitoa.
    Siellä tuodaan ruoat huoneeseen jos ei pysty menemään ruokasaliin.
    Aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala.
    Kerran viikossa on suihku/saunapäivä.
    Muuten päivittäin pyyhitään pesulapuillla.
    Miehillä parranajo, naisilla paplarit hiuksiin.
    Vuodevaatteet vaihdetaan kerran viikossa.
    Vaatteita vaihdetaan ja pestään usein.
    Kaapissa saakin olla omaisten viemiä t-paitoja, housuja,sukkia ym .ym
    Siivotaan kerran viikossa.
    Lääkket annetaan.
    Lääkäri käy tarpeenvaatiessa.

    Omaiset, jotka kävivät säänöllisesti, olivat suuri voimavara monessakin asiassa.

    Kun korona iski maaliskuussa, ovet sulkeutuivat.
    Se oli ja on paha paikka asukkaille ja välittäville omaisille.
    Se aiheutti ahdistusta, myös minussa.
    Kun siellä kävin, lukittuja ovia toisensa perään.
    Jos olisin varakas ja omistaisin ison talon ottaisin veljeni sieltä pois.
    Hän itse on rauhallinen, mutta minä en.
    Korona vain jatkuu, tilanteet pahenee.
    Minulle on sanottu, että samahan se on muillakin ihmisillä.
    En voi syleillä kokomaailmaa ja sen epäkohtia ja ihmisiä.
    Kunhan jokainen pitäisi läheisistään hyvää huolta.
    Olisivat läsnä ja välittäisivät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En moiti palvelukotien perushoitoa.

    Voi sinua laupias Samarinilainen (happopulveri), olet hyvä, tapu tapu. Samaan aikaan kun tuomitset tupakkia polttelevan naapurimummon, jopa valmiina kuristamaan hänet... Puhumattakaan muista pihasi asukkaista.

    1Äänestä

    Onko velvollisuus olla veljen hoitaja, voi olla et siskollasi on ollut huonot völit veljeesi. Ei voi pakottaa välittämään jos ei ole välejä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Voi sinua laupias Samarinilainen (happopulveri), olet hyvä, tapu tapu. Samaan aikaan kun tuomitset tupakkia polttelevan naapurimummon, jopa valmiina kuristamaan hänet... Puhumattakaan muista pihasi asukkaista.

    Ano 13:35
    En ole tuominnut ketään tupakin poltosta

    Olen tuominnut paikan missä naapurimummot polttavat.

    Heidän tupakansavunsa on tässä talossa muita häiritseviä.
    Kun polttavat pääoven vieressä tai terassilla.
    Ja mikä yskiminen alkaa aamulla viiden paikkeilla.
    Kauppa aukeaa kello 9. Tupakkaa saa lisää vasta silloin.
    Muut pihan asukkaat asuvat kolmessa muussa rivitalossa.
    Heistä ja heidän tavoistaan en ole kirjoittanut mitään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Onko velvollisuus olla veljen hoitaja, voi olla et siskollasi on ollut huonot völit veljeesi. Ei voi pakottaa välittämään jos ei ole välejä.

    Ano 14:46
    Mitään velvollisuutta kenelläkään ei ole.
    Onhan äitejä joiden lapset otetaan huostaan kun muut asiat ovat tärkeämpiä.
    On aviopareja joista toinen viedään palvelukotiin.
    Kotiin jäävä etsii itselleen uuden vellinkeittäjän tai remppamiehen.
    Kyllä se siellä hoivassa pärjää. Mitä sinne vierailemaan.

    On kysymyksessä moraalista.
    Mutta jos sekin puuttuu, ainakin narsisseilta,ei voi mitään.

    Muuten, veljelläni ja meillä kolmella siskolla on häneen lämpimät välit.

    Meillä kolmella siskolla ei keskenään synkkaa
    Asiat riitelee.

    minulla on narsisti läheinen, siksi mietin et sekin syy voi olla, ja oman terveyteni takia en tapaile t.aiempi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    minulla on narsisti läheinen, siksi mietin et sekin syy voi olla, ja oman terveyteni takia en tapaile t.aiempi

    ei aikuiset sisarukset saa pomottaa toisia, se on narsismia

    Lämpimät välit, veljeen? Koko ajan puhut läpiä päähäsi. Aiemmin kirjoitit:

    ""Soitin sisarelleni tulikivikatkuisen puhelun.
    Hän ei jaksa eikä välitä kuulla epäkohdista.
    Hän ei ehdi oikeastaan koskaan veljeänsä hakemaan ulos tai edes vierailemaan.
    Miljoona,hiton huonoa selitystä.

    Tärkeimpänä sukkien kutominen joillekin hiton moldovalaisille.
    Suomessakin palelee monen lapsen jalat.
    Mitä väliä veljen jaloista.

    Systeri leikkii uskovaista ja on ahne kuin mikä.
    Tekopyhä koko systeri, sanon minä.

    Meitä on kolme siskoa jäljellä ja kaksi ei välitä kuin itsestään.
    Ottaa kupoliin rankemman mukaan.""

    minulla vielä enempi, mutta kunnioitamme toisiamme, emme pomottele, koska emme asu yhdessä

    kupoliin ottaa tuo pomottelu, siksi kerroin mielipiteeni, älä hermostu, kun se on minun mielipide

    kokemusta on minullakin omaishoidosta 20 vuotta, mutta en syyllistänyt muita, tein sen rakkaudella, en pakosta..

    Rakkaudellakin tehty omaishoito voi olla hyvin raskasta,
    ja sen saa todeta ja myöntää,

    kuulostaa vähän tekopyhältä
    "en syyllistä nyt muita, tein sen rakkaudella, en pakosta".
    Haluatko joku suuri "uhrautuja, "rakkauden puolesta", joku
    äiti-Theresa kakkonen esittää olevasi ?

    Eiköhän kaikki rakkautensa "pakottamana" ja inhimillisyyden nimissä
    hoida läheistään.

    Ei Suomessa ole pakko.

    asia on loppuunkäsitelty, minä määrään :))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    minulla on narsisti läheinen, siksi mietin et sekin syy voi olla, ja oman terveyteni takia en tapaile t.aiempi

    Ano 17:29
    Narsisti on aiheuttanut vuosien varrella niin paljon pahaa mieltä, että ymmärrän jos tapaaminen on vaikeata ja raskasta, jopa mahdotonta.
    Ja kun narsistin luonne vain pahenee vanhemmiten.
    Ei ole helppo hoidettava palvelukodissa.
    Olen kyllä nähnyt tämän luonnehäiriöisen asukkaana.
    Hoitajille rankkaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    ei aikuiset sisarukset saa pomottaa toisia, se on narsismia

    Ano 17:36
    Kun lapsesta lähtien on joutunut olemaan omillaan, väkisinkin lapsesta kasvaa itsenäinen.
    Kunperheessä viisi kakaraa, jokaisesta tulee jonkinasteinen pomottaja aikuisena.

    Tällaiset siskot ottavat usein yhteen.
    On aina joutunut pitämään puolensa, kun ei ole ollut aikuisista tai vanhemmista turvaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Lämpimät välit, veljeen? Koko ajan puhut läpiä päähäsi. Aiemmin kirjoitit:

    ""Soitin sisarelleni tulikivikatkuisen puhelun.
    Hän ei jaksa eikä välitä kuulla epäkohdista.
    Hän ei ehdi oikeastaan koskaan veljeänsä hakemaan ulos tai edes vierailemaan.
    Miljoona,hiton huonoa selitystä.

    Tärkeimpänä sukkien kutominen joillekin hiton moldovalaisille.
    Suomessakin palelee monen lapsen jalat.
    Mitä väliä veljen jaloista.

    Systeri leikkii uskovaista ja on ahne kuin mikä.
    Tekopyhä koko systeri, sanon minä.

    Meitä on kolme siskoa jäljellä ja kaksi ei välitä kuin itsestään.
    Ottaa kupoliin rankemman mukaan.""

    Ano 17:42
    Tässä siskon tapauksessa edellämainitut ovat hänen mielipiteitään.
    Kun hän on uskossa, kaikki hoituu Jumalan varjeluksella.
    Riittää kun on hengessä mukana.
    Ristii kätensä ja pyytää ylhäältä veljelle suojelusta.
    Tämä on hänen lämmintä välittämistään

    Tämä homma sotii täydellisesti taas minun aatteitani vastaan.
    Mielestäni konkreettinen auttaminen on jotain enemmän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    kokemusta on minullakin omaishoidosta 20 vuotta, mutta en syyllistänyt muita, tein sen rakkaudella, en pakosta..

    Ano 18:00
    Olin mieheni omaishoitaja omasta vapaasta tahdostani.
    Kun avioon on menty, siellä kaavassa on luvattu yhtä sun toista.
    Kaveria ei jätetä.
    Olen tänäpäiväkin itsestäni ylpeä että otin sen riskin.
    Rankkaa, psyykkeelle käyvää työtä se on.
    24/7
    Mutta kun aamulla näkee puolison ilkikurisen hymyn ja kauniiden silmien välkkyen se antaa voimaa päivän koitoksiin.
    Sanovat sitä rakkaudeksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    asia on loppuunkäsitelty, minä määrään :))

    Ano 18:52
    Älä unta näe.
    Minä olen tämän ketjun bossi.

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Ano 18:52
    Älä unta näe.
    Minä olen tämän ketjun bossi.

    joo, joo, oot, oot 🌝

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    joo, joo, oot, oot 🌝

    Keskustelu tästä aiheesta on päättynyt.
    Se on moro

    Äänestä

  • 2lesken kirjoitti:

    Keskustelu tästä aiheesta on päättynyt.
    Se on moro

    Onhan se päättynyt hetkeksi kunnes avaat taas uuden valitusvirret sata (vai paljonko niitä lienee) ketjun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se päättynyt hetkeksi kunnes avaat taas uuden valitusvirret sata (vai paljonko niitä lienee) ketjun.

    Puolustan aloittajan aihetta. Epäkohdista keskustelu ei ole valittamista.

    Äänestä

Palvelutaloista keskustelu on aiheellista. Siellä se häämöttää lähitulevaisuudessa
monen "kotina" (siis laitos). Keskustelua yhteiskunnassa on ihan hyvä pitää yllä,
ettei ainakaan huonommaksi tilanne menisi. Jos ei mistään puhuta,
viranomaiset luulevat, että kaikki on hyvin ja kansa on tyytyväinen
kaikkeen.

Äänestä

Ihmisen kuuluisi saada pitää ihmisarvonsa iäkkäänäkin
jopa laitoksessa, joka on iäkkään koti.
Ei saisi heittää kuin jonnekin "varastoon".

Äänestä

Niin kauan on aika hyvin, kun pystyy itse hoitamaan asioitaan
ja vaikuttamaan niihin.
Ei tarvitse toisten armoille ja toisten päätöksiin tyytyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

2lesken kirjoitti:

Eilen kävin palvelukodissa veljeni hoitopalaverissa.
En ole käynyt koronan jälkeen sisätiloissa.

Hätkähdin sitä ankeutta mikä siellä vallitsi.
Ei ole mitään ulkopuolista virkistystoimintaa vanhuksille.
Ennen koronaa talossa vieraili viikottain laulajia,soittajia ja esiintyjiä moneen lähtöön.
Kaikki kyyhöttävät omissa huoneissaan.

Ennen keitin omaisten paikassa meille kahvit.
Vein jotain kastamista.
Rupateltiin veljeni kanssa kaikesta.
Soitin hänen lempimusiikkiaan.
Kastelin kukat ja välillä järjestelin kaappeja.
Ja mitä milloinkin.

Veljeni istui puettuna pyörätuolissa ja odotti palaveria ja minua.
Vien hänet kerran viikossa ulos.
Kukaan muu ei.
Jotenkin se näky, kun hän istui tuolissa pienessä yksiössään, itketti minua ja itkettää vieläkin.
Seurana vain televisio.
Ja tietty perushoito toimii.

Ei pääse invataksiin.
Ei voi viedä ulkopuolelle palvelukotialueen.

Kirosin hiljaa itsekseni koronaviruksen.
Ihmisten välinpitämättömyyksien takia virukset ja bakteerit leviävät ympäri maailmaa.
Ihan turhista asioista ei kannattaisi kitistä, minunkaan.
Pääsee kuitenkin vielä kävelemään ja hoitamaan itse omat asiansa.

Hrlmi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu