Sitaatti Ylen Uutisten nettisivulta 2020-1211:
" Rikoskomisario XX on huolissaan juuri sivullisiin kohdistuneista väkivaltaisuuksista. – Osa teoista on tapahtunut keskustassa) julkisella paikalla, jossa päihtyneet, aseistautuneet henkilöt ovat syyllistyneet silmittömiin väkivallan tekoihin. Sivullisia on pahoinpidelty ilman selvää syytä. Kyllä siinä huoli herää, että mikä siihen on syynä ja mihin tässä ollaan vielä menossa. "
Esitetty viranomaislausunto herättää lukijassa huolestumisen oikeustajun liukumisesta oman käden oikeuden suuntaan: Olisiko Helvetin Enkeli oikeutettu tai edes oikeutetumpi ihmisen mukilointiin tai puukottamiseen, jos tämä olisi vaikkapa osoittanut närkästystään häntä kohtaan?
Rikollisjärjestön jäsenen väkivaltaisen teon pääsyy on kuuluminen rikollisjärjestöön.
Mielestäni HE:n kaltaisten häirikkö- ja murhamiesjoukkojen olemassaolo on länsimaiden rapautumisoire. Vaikka joukkorangaistus (joukolle jäsenen teosta) ei kuulu lakiin, ei yhteiskuntaan pidä hyväksyä pysyväluontoisia rikollisjärjestöjä. Nopeusrikkeiden kumuloituvutta pidettiin viimeisenä "yltiövirkavaltaisuuden syntinä", mutta mielestäni Suomella ja EU:lla on varaa pitää väkivaltarikosten monikertaiset uusijat vedellä ja leivällä pysyvästi.
Helvetin Enkeli on kokopäiväinen pysyvä rikollinen tai rikollisten tukija. Myös rangaistus olkoon kokopäiväinen ja pysyvä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.