Sinnikästä on yrittäminen vaikka tulokset ovat jo olleet vuosia kilpailussa luokkaa sijoilla 40-60.
Mäkihyppääjä Jarkko Määttä
6
90
Vastaukset
- Anonyymi
Pekka Suorsa ja Tapio Räisänen ovat harjoitelleet Vimpelin mäessä, kuten J.M.
- Anonyymi
Suomen mestari kuitenkin. Siinäpä tuleville mäkimiehille tavoitetta.
- Anonyymi
Siis suomenmestari
- Anonyymi
Islanninmestaruus on aivan yhtä arvokas.
- Anonyymi
Entäs sitten? Sinnikkäästi minäkin yritän vaikka olen maailmanlistalla, arvioisin noin sijalla 237 987. Laji tosin eri, mutta silti. Paremmin Jarkolla silti menee.
- Anonyymi
Suuren talviurheilumaa Suomen edustajat ovat nykyään kovasti vaatimattomia, jo tavoitteissaan. Päätavoitteekseen he ilmoittavat pääsyn toiselle kierrokselle. Antti Aallolla tavoite onkin jo toteutunut. Jarkko Määttä ei ole tällä kaudella päässyt lähellekään tätä suurta tavoitetta. Kovasti ihmettelen sitä, mistä mäkimiehemme ammentavat harjoitteluunsa ne taloudelliset resurssit, joilla he vuosikausien turhauttavat epäonnistumiset kattavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472