Kävelijät, onko heijastin käytössä?

Anonyymi

Täällä kirjoitetun perusteella jalankulkijat voivat siirtyä liikkumaan metsäpolkuja pitkin kun eivät kumminkaan ymmärrä olevansa liikennettä. Kovasti on valittamista mutta omissa toimissa ei nähdä vikaa.
Tiellä kuuluu liikkua muut liikkujat huomioiden johdonmukaisesti ja ennalta-arvattavasti. Tämä koskee myös teitä jalankulkijoita.
Kukaan jalan liikkuva ei näytä käyttävän heijastinta pimeänaikaan. Ehkäpä teidätkin huomioitaisiin paremmin jos tekisitte itsenne näkyvämmäksi.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käytän aina pimeällä heijastimia ja olen käyttänyt jo n. 45 vuotta.

      Kaikissa pimeän aikana käytettävissä takeissa on molemmilla puolin heijastin. Koska joka takissa on omat heijastimet niin takkien vaihdon yhteydessä ei tarvitse muistaa ottaa heijastinta. Tietähän ylitetään niin, että molemmilta puolin voi tulla ajoneuvoja.

      Käyn myös juoksemassa ja niissä vaatteissa (vaihtuneet vuosien varrella) on ollut heijastimet myös n. 45 vuotta. Heijastimia on edessä, takaa ja sivuilla, joten pitäisi näkyä. Suurin osa on kiinteitä ja joka syksy tarkistan niin heijastavuuden.

      Autoilijoista suurin osa huomioi minut, mutta pyöräilijöistä vain murto-osa!

      • Sellainen heijastin vaatteissa heilumassa niitten heijastinnauhojen lisäksi ihan hyvä lisä.Sama pyöräilijöillä kanssa niitten valojen käyttö saisi lisääntyä,aika usein tummissa vaatteissa ilman valoja pyöräilijä vain sujahtaa eteen.Pitäisi se asia jalankulkijoitten ja pyöräilijöitten tajuta,Valot ja heijastimet auttavat muita sinut havaitsemaan liikenteessä.

      • Anonyymi
        Timo2 kirjoitti:

        Sellainen heijastin vaatteissa heilumassa niitten heijastinnauhojen lisäksi ihan hyvä lisä.Sama pyöräilijöillä kanssa niitten valojen käyttö saisi lisääntyä,aika usein tummissa vaatteissa ilman valoja pyöräilijä vain sujahtaa eteen.Pitäisi se asia jalankulkijoitten ja pyöräilijöitten tajuta,Valot ja heijastimet auttavat muita sinut havaitsemaan liikenteessä.

        Polkupyörässä on tieliikennelain mukaan pakollista käyttää sekä etu- että takavaloa kun keli ja olosuhteet niiden käyttöä vaativat. Tietyt hejastimet on oltava aina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Polkupyörässä on tieliikennelain mukaan pakollista käyttää sekä etu- että takavaloa kun keli ja olosuhteet niiden käyttöä vaativat. Tietyt hejastimet on oltava aina.

        Kaikkein paras aina kun lähtee pyöräilemään laittaa ne valot palamaan pyörään,turvallisuus pyöräilleaaä paranee,kun erotut siellä liikenteen vilinässä muille kulkijoille,

    • Anonyymi

      Huono provo, ei jatkoon. Vain hölömöt tähän tosissaan vastaa.

    • Anonyymi

      Tieliikennelaki ei edellytä jalankulkijoilta vastuuta itsestään tai muista liikkujista. Siinä syy. Muilla tietäkäyttävistä on säännöt, vastuut ja velvollisuudet.

      • Anonyymi

        Näin on. Jalankulkijalle säännöksiä on tuskin ollenkaan vaikka pyöräilijät iänikuisesti niitä täälläkin esittävät olevan.

      • Anonyymi

        Olette väärässä.

        "4 §
        Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus

        Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."

        Jalankulkija on tienkäyttäjä. Jalankulkijan on myös ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa. Pitää siis tietää mitä ne muut siinä ympärillä tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Poikkeukset" kerrotaan 29 §, jossa mainitaan ihmisryhmiä, joilla saatta olla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä. Heitä on varottava erityisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Poikkeukset" kerrotaan 29 §, jossa mainitaan ihmisryhmiä, joilla saatta olla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä. Heitä on varottava erityisesti.

        No yksi ryhmä mitä monesti varottava ohittaessa on sauvakävelijät niillä sauvat heiluu jokapuolelle ja vielä monesti kuljetaan rinnakkain maailman asioita pohtien,no lapsia tietenkin varottava ja ohitettava riittävän kaukaa etteivät pomppaa eteen Ainiin myös pyöräilijät käyttäkää sitä soittokelloakin että jalankulkijat ym tietävät teidän tulevan takaa ja muistakaa riittävä etäisyys ohittaessa .Eikä ajettava hihaa hipoen ohi.

    • Anonyymi

      En kulje maaseudulla maanteiden reunoja. Liikun vain kaupungissa jalkakäytäviä pitkin, ja sinne ei autojen pitäisi hyökätä. Katuja ylittäessäni pidän huolta siitä, että ei ole vaaraa jäädä auton alle. En siis katso tarvitsevani heijastinta.

      • Anonyymi

        Aika rajoittavaa, jalkakäytäviä on kumminkin aika vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika rajoittavaa, jalkakäytäviä on kumminkin aika vähän.

        Tällä suunnalla pysty liikkumaan, joka paikkaan jonne on tarve mennä, jalkakäytäviä pitkin. 30 tuhannen asukkaan "pikkukaupunki" kyseessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tällä suunnalla pysty liikkumaan, joka paikkaan jonne on tarve mennä, jalkakäytäviä pitkin. 30 tuhannen asukkaan "pikkukaupunki" kyseessä.

        Ne periaatteista ,,en tarvii heijastimia,mut kun ylität katua suojatiellä kohdalla silloin heijastin auttaisi havaitsemaan sinut vaikka hämärällä paremmin sieltä tuulilasin takaa

      • Anonyymi
        Timo2 kirjoitti:

        Ne periaatteista ,,en tarvii heijastimia,mut kun ylität katua suojatiellä kohdalla silloin heijastin auttaisi havaitsemaan sinut vaikka hämärällä paremmin sieltä tuulilasin takaa

        Riippuu paljolti omasta käyttäytymisestä. Jos itse osaa varoa liikenteessä ja on tietoinen, ettei heijastinta itsellään ole, niin se on muuttaa tilannetta. Sellainen varmasti tarvitsee heijastimen, joka ei muita liikenteessä seuraa tarpeeksi, kuten vaikka lapsi tai nuori. Huono asia heijastimen käyttö ei tosin koskaan ole.

        Aikuisilla järkevillä ihmisillä on joka tapauksessa velvollisuus olemaan liikenteessä tarkkana ja tietoisia mitä muut siellä tekevät. Tämä kerrotaan tuossa ylempänä kun ennakointivelvollisuudesta puhutaan.

        Niinpä, mut o,e vaikka kuinka järkevän järkevä ,mistä voit satavarmasti tietää miten järkeviä ne suojatietä lähestyvät autoilijat ,raktorilla liikkuvat ym.on Eli ne heijastimet tosi hyviä vaikka tummissa vaatteissa heilumassa,kun alat askeltakaan suojatiellä kadun yli .Heijastin hyvä henkivakuutus vaikka järkevälle jalankulkijalle.

        Järkevä ja fikus ei koskaan edes joudu tilanteesseen jossa taitava vielä pärjää mutta heikko ei.

    • Anonyymi

      Ei ole laitonta vaikkei olisikaan.

    • Anonyymi

      Heijastutin olisi käytännöllisempi nimitys yhteiskunnallisestikin. haah haa aah hah

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      631
      22497
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      128
      21921
    3. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      118
      11860
    4. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      395
      9867
    5. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      270
      6886
    6. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      25
      5841
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      150
      3069
    8. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      13
      2295
    9. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      68
      1798
    10. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      117
      1641
    Aihe