Onko lukio paljon vaikeampaa kuin yläasteella?

Anonyymi

Moi olen nyt 9 luokalla ja tällähetkellä keskiarvo n.8.7 varmaan vähän laskee päättötodistukseen. Onko se lukio vaikeaa???

6

1013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko lukio vaikeata on oma päätös.
      Jos puolet ikäluokasta ( n. 30 000 ) valmistuu vuosittain lukiosta,
      niin ei lukio mitenkään kovin vaikeata voi olla. Lukio on peruskauraa.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Peruskouluaan päättävän on hyvä ajatella lukiota matemattisista lähtökohdista. Peruskoulun päättävistä lukioon menee suunnilleen puolet eli 50%. Paikkakunnasta ja koulusta riippuen heikoimpien lukioon hyväksyttyjen lukuaineiden keskiarvot lienevät yleensä välillä 6,7 - 7,2. Poikkeuksia tietysti on, mutta ikäluokan heikommasta puolikkaasta aika harva aloittaa lukion.

        Tämä ikäluokkansa parempi puolikas jaetaan ylioppilaskirjoituksissa sitten siten, että heikoimmat saavat hylätyn arvosanan (i) ja parhaimmat laudaturin. Jonkin verran porukkaa on tosin jäänyt kelkasta jo matkalla ylioppilaskirjoituksiin ja keskeyttänyt lukion.

        Matemaattisesti ajatellen hylättyjä ja heikoimpia hyväksyttyjä arvosanoja yo-kirjoituksissa kirjoittavat lukioon heikoimmilla tiedoilla tulleet. Näin ei tietenkään aina käy. Joissakin tapauksissa seiskan keskiarvolla tullut laiska alisuoriutuja innostuukin lukiossa yrittämään tosissaan ja menestyy odotettua paremmin.

        Toisaalta on tapauksia, joissa peruskoulun hyville arvosanoille ei ole todellista katetta. Hyvillä arvosanoilla kyllä pääsee lukioon, mutta niillä ei sinänsä tee lukiossa mitään, jos niillä ei ole katetta. Lukiossa tarvitaan hyvät pohjatiedot aineista, joissa uuden oppiminen edellyttää vanhan osaamista. Tällaisia aineita ovat mm. kielet ja matematiikka.

        Niinpä on jonkin verran oppilaita, joiden peruskouluyhdeksiköt laskevat kuutosiksi lukiossa. Peruskoululaiset haluavat palavasti hyviä numeroita, ja heidän vanhempansa ovat usein samassa kuorossa. Hyviä tietoja ei juuri kukaan himoitse. Katteettomilla numeroilla ei tee lukiossa mitään.


    • Anonyymi

      Joillekin lukio on helppoa ja hauskaa, toisille taas ylivoimaista, useimmille jotain siltä väliltä.

    • Anonyymi

      Haet seuraavaan kouluun välitodistuksella, ellet käy kymppiluokalla parantamassa tuloksia tai pidä välivuotta.

    • Anonyymi

      Pääsin lukioon 8.5 keskiarvolla. Vaikeustaso riippuu lukiosta, esim. erikoistunut johonkin aineeseen. Myös oma motivoituneisuus vaikuttaa.

    • Anonyymi

      Lukiosta voi tehdä itselleen hauskaa ja semi rentoa tai hirveää ja rankkaa. Itselle lukio on ollut elämäni parasta aikaa! Ei kannata kurotella tähtiin vaan opi tyytymään lukiossa niihin kutosiinkin ja numeroiden laskuun! Itselleni on tullut koeviikolla burnout kyllä, mutta niitä tulee (melkein)jokaiselle vähintään kerran. Koulun ulkopuolella on aikaa kavereille (myös kotibileille), älä siitä huoli. Se on ihan okei, lukion pidentäminen 3.5 tai 4 vuoteen ei ole häpeä, vaan hyvä vaihtoehto. Tsemppiä lukioon! Ota lukiosta kaikki ilo irti <3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      248
      45373
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      32
      11254
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10892
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9721
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      227
      6534
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2259
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1687
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1530
    Aihe