Tulin pari vuotta sitten Qatarilla yhdensuuntaisella lipulla Bangkokiin.
Ei ollut viisumia tai muutakaan jatkoyhteyttä. Onneksi en lentänyt
Finnairilla! varoituksen sana jos meinaatte jäädä tänne, kun saavutte.
Muistakaa, että suomalaiset on muutenkin kaksi naamaisia. Kyllä minä
tiedän, että suomi ei ole paratiisi. Monia oikeasti vituttaa ja siellä suomessa.
Monia oikeasti vituttaa jos voit asua ulkomailla.
Minusta on kiva mennä käymään Pattayalla ja tytöt kysyy Baareissa,
että kuinka pitkä loma sinulla on ? Voin vastata, että kerro sinä kultaseni.
Mustakaa nyt, että Thaimaahan ja Aasiaan kyllä kannattaa tulla, kun olet
hoitanut tulosi oikein, etkä lennä pilvissä taskurahoinesi. 1500 euroa
kuukaudessa on raha millä tulet hyvin toimeen Aasiassa ja siitä on nyt
varma todiste 2 vuoden ajan. Rahaa jää myös säästöön,
Asunto maksaa minulle hyvä yksiö 3 vuotta vanhassa talossa 100 euroa
kuukaudessa sähkö ja siihen hintaan kuuluu ilmainen WIFI. Eli ilmáinen
netti. Voit soitella kavereille ilmaiseksi messengerillä ja laittaa viestejä.
Eli ei ole puhelinkuluja voit jutella, vaikka savoon ja peräpohjolaan ihan
ilmaiseksi messengerillä. Asunto on kalustettu myös jääkaapilla ja
pakastimella kaasukeittimellä, ilmastoinnilla, tuulettimella ja sänky ym ym.
SATA EURO KUUSSA ... Sinulle jää, siis jopa 1400 euroa rahaa elämiseen
ja sähköön ja ruokaan ... Näillä hinnoilla, missä olut maksaa 0,40 euroa
baareissa ja ruoka 1/3 tai 1/5 osa suomen hinnoista ja liikkuminen on
halpaa myös. ELI SE VASTAA LIKI 4 - 5000 EURON KUUKAUSIPALKKAA SUOMESSA.
Ei sinun tarvi mennä sinne Pattayalle ja Thaimaahan asumaan. voit käydä
Cambodiasta niin usein, kuin haluat... sama se on viisumin kanssa Thaimaassa.
Sinun on käytävä leimaamassa ja maksamassa joka 3 kuukausi.
Kaksi kertaa maarajan yli vuodessa ja lentämällä aina 1 kuukausi. Liike
ja businessmiehet tekee sitä koko ajan. Se ei ole mitään kikkailua ja sanot,
että olet liikemies tai sinulla perhettä Thaimaassa. Sanot, että olet konsultti
vaikka ja kehitän turisti businestä jos kysytään.
Onhan täällä Aasiassa toki muitakin kohteita miljoona ainakin. Saatat vaikka
tykätä? Pattayalla on mukava käydä välillä ja Bangkokissa, mutta ei siellä
koko ajan jaksa oikein kukaan olla. Ehkä pari vuotta ????
Pill** , Pill** vai ? Sitä nyt on tarjolla ihan oikeasti ihan joka maassa ja saat
isoäidit ja muut riesat päälle ja siinä voi sitten mennä kaikki rahat ja vapaus.
Harrastuksia etsin itsekin, kun ei voi oikein ryypätä joka päivä.
Ei siksi, etteikö olisi rahaa, vaan siksi, että sekin alkaa tympiä. Olut on
oikeasti täällä Cambodiassa 0,40 euroa tuoppi/can. Golf, kalastus, aurinko
ja kuntoilu alkaa kiinnostamaan monia. Ruuanlaitto on myös kivaa eri
mausteita ja voi käydä ihan syömässä kivoissa paikoissa.
Nyt, kun tulet tänne aasiaan tai Pattayalle, niin totuta itseäsi, kun olet
vapaa. Sinulla on mielettömät mahdollisuudet. Älä ota ainakaan heti
mitään naista riesaksi tai mitään vakavaa. Sinä alat kaipaamaan sitä
vapautta hyvin pian. Ota ja nauti elämästä, sillä täällä se on mahdollista,
kun, vain sinulla olisi se 1500 euroa kuukaudessa.
Mitenköhän olisin tänne päässy Finnairilla ?
28
96
Vastaukset
- Anonyymi
Thaimaaseen ei pääse yksisuuntaisella lentolipulla turistina, pitää olla viisumi... eläke tai avio tai jokin muu.
- Anonyymi
Osoittaa, että aloittaja ei ole Thaimaassa käynytkään, kun väittää oluen maksavan baarissa 0,40 euroa. Ei saa sillä hinnalla kaupassakaan.
Ei Tahimaassa ! Pattayalla kait 55 THB olut halvimmillaan.
Siem Reap Cambodia ja olut huomaa yleisesti yleisesti 0,40 euroa eli 0,50 dollaria.
Joo älä lennä Finnairilla... Joudut maksamaan tupla lipun ! Kyllä pääsee Thaimaahan
pelkällä menolla ja olen muuten mennyt monta kertaa ! Tiedoksi vaan.
Ei todellakaan ole kukaan kysynyt paluulippua Thaimaassa ... Ehkä paskahousulta
ja kielitaidottomalta ! Ei koskaan ole kukaan kysynyt, ei koskaan ... Finnairi on
Helsingissä ja aina !- Anonyymi
Pieni leo maksaa kaupassa noin euron, .50 ei saa thaimaasta mistään olutta, 480 ml n. 1.4 euroa... 680 ml noin 1.6 euroa... byNumBall
Anonyymi kirjoitti:
Pieni leo maksaa kaupassa noin euron, .50 ei saa thaimaasta mistään olutta, 480 ml n. 1.4 euroa... 680 ml noin 1.6 euroa... byNumBall
ByNumball ei tiedä varastikkaan mitä olut maksaa missäkin Pattayalla.
Täällä Cambodiassa oli Chang beer pullossa baarissa 1 dollari, joten sitä myydään
kait tarjouksessa aika halvalla. Pattayalla on myös tukkuja !
55 Thb:tä näyttäsi olevan havlimmillaan viimeksi myös.
ByNumball ei tiedä varastikkaan mitä olut maksaa missäkin Pattayalla.
Täällä Cambodiassa oli Chang beer pullossa baarissa 1 dollari, joten sitä
myydään kait tarjouksessa aika halvalla. Pattayalla on myös tukkuja !
55 Thb:tä näyttäsi olevan havlimmillaan viimeksi myös.
The Draft bar Siem reap myi tai myy edelleenkin Chang beeriä pullo
1 dollari eli 0,70 euroa ja tuoppi olutta 0,40 euroa... Katso face tai
soita tai kysy !- Anonyymi
Ei tarvitse olut ei ole olennaista minulle, tiedän tarkalleen mitä se maksaa seiskassa, eikä turistina ole Thaimaahan päässyt ilman paluulippua ainakaan 15 vuoteen. Olut maksaa melko tarkkaan mitä kerroin aikaisemmin... Ravintolassa sen on tietysti kalliimpaa..
By NumBall HHN 60v. Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse olut ei ole olennaista minulle, tiedän tarkalleen mitä se maksaa seiskassa, eikä turistina ole Thaimaahan päässyt ilman paluulippua ainakaan 15 vuoteen. Olut maksaa melko tarkkaan mitä kerroin aikaisemmin... Ravintolassa sen on tietysti kalliimpaa..
By NumBall HHN 60v.Älä viitsi ... Missä helvetti minun paluulippu sitten on !
Ei ole ollut moneen kertaan paluulippua ! Finnair suomi, paskahousu tai
muu epäkelpo ja kielitaidoton ... varmaan vaaditaan saattajat myös ?
Ei ole koskaan kysytty ja niin monesti olen tullut, niin monen maan kautta
ja paluusta ei ole silloin ollut tietoakaan... On menty vietnamit, kiinat, malaysiat,
singaporet, Jakartat... vitustako olen vielä edes silloin tiennyt ???
Kuinka helvetin monta kertaa minä olen täällä ollut ... ja vuosiksi muutettuna
olisi kait jo kohta 7 - 8 vuotta täällä Aasiassa. En olisi myynyt kaikkea ja sen
kun lähtenyt. Jos en olisi tiennyt minne menen... ei ollut silloin edes mitään
hotellivartausta. . . Jos olisi kysytty, niin olisin sanonut, että vittustako minä
vielä tiedän ???- Anonyymi
Pattayalainenmyös kirjoitti:
Älä viitsi ... Missä helvetti minun paluulippu sitten on !

vielä tiedän ???Tottahan sinä puhut ja pelkästäänhän joskus on haettu lisäkuukausi käymällä naapurivaltion torilla he joilla on ollut tarve.
Miksi torikäynti jos paluulippu kysyn ja vastaus että on lippu ilmanpäivämäärää on väärä. - Anonyymi
Pattayalainenmyös kirjoitti:
Älä viitsi ... Missä helvetti minun paluulippu sitten on !
Ei ole ollut moneen kertaan paluulippua ! Finnair suomi, paskahousu tai
muu epäkelpo ja kielitaidoton ... varmaan vaaditaan saattajat myös ?
Ei ole koskaan kysytty ja niin monesti olen tullut, niin monen maan kautta
ja paluusta ei ole silloin ollut tietoakaan... On menty vietnamit, kiinat, malaysiat,
singaporet, Jakartat... vitustako olen vielä edes silloin tiennyt ???
Kuinka helvetin monta kertaa minä olen täällä ollut ... ja vuosiksi muutettuna
olisi kait jo kohta 7 - 8 vuotta täällä Aasiassa. En olisi myynyt kaikkea ja sen
kun lähtenyt. Jos en olisi tiennyt minne menen... ei ollut silloin edes mitään
hotellivartausta. . . Jos olisi kysytty, niin olisin sanonut, että vittustako minä
vielä tiedän ???Asia ei eritysti minulle kuulu, mutta thaimaahan tultaessa pitää olla esittää maasta poistumisasiakirja, siis matkalippu tai paluulento, kuukauden aikana minkä voi maassa olla ilman viisumia, muuten maahantulo voi olla vaikeaa... lippu voi olla vaikka juna tai lentolippu naapurimaahan.
- Anonyymi
Yksi ja sama persoona.
Johan, se olisi ollut jo keskustelupalstoilla hyvinkin puhuttu !
Jos muuttaja joutuu maksamaan paluulipun myös ... Älä viitsi !
Tai jos matkustaa bussilla tai polkupyörällä ... Älä viitsi !
Liikemiehetkin vai ?
Asentajat mekaankot ?
Ei ne edes tiedä milloin ne palaa tai joku projekti on valmis.
Reissaajat, jotka on matkalla kuukausia ??
En ole vielä tähän päivään kuullut !- Anonyymi
Senssukalla ... hyvät kiljut .... aamu kuksassa ollen?
- Anonyymi
Tuosta voi päätellä että olet hieman heikosti perillä thaimaan asioista, turistiviisumiin vaaditaan aina paluulippu, tai vaikkapa junalippu johonkin naapurimaahan, maassaolo aikana.
Näin on ollut ja tulee olemaan, asentajat tulevt työluvalla, työ teko ilman työlupaa johtaa pikaiseen maasta lähtöön, jopa vapaaehtoistyössä pitää olla työlupa. Anonyymi kirjoitti:
Tuosta voi päätellä että olet hieman heikosti perillä thaimaan asioista, turistiviisumiin vaaditaan aina paluulippu, tai vaikkapa junalippu johonkin naapurimaahan, maassaolo aikana.
Näin on ollut ja tulee olemaan, asentajat tulevt työluvalla, työ teko ilman työlupaa johtaa pikaiseen maasta lähtöön, jopa vapaaehtoistyössä pitää olla työlupa.Passilla sitä on menty ... !
Lisää päivä saa, kun ylittää rajoja !
- Anonyymi
Kolme lehmätyttöä.
Yksi asuu täällä Hua Hinissä.
Yksi asuu täällä Chiang Maissa.
Yksi asuu täällä Cambodiassa.
Kaikki omalla tavallaan p llusta kiinnostuneita ollen.
Kaikki T moden "kavereita" ollen,,, - Anonyymi
Numeromiehelle tiedoksi että paluulippua on viimeksi kysytty minulta Bangkokiin lentäessä vuonna 2002. Siihen se sitten loppui se kysely.
Matkan kesto on ollut aina fiiliksen mukaan ja jatkoa haettiin aiemmin rajan takaa joko visa run minibussilla taikka lentäen. Sittemmin suoraan immigrationista.
Neljällä eri yhtiöllä lentänyt bankkariin ja yksikään ei ole enää kysellyt 18 vuoteen paluulippua. Todella outo väite että kyseltäisiin. Muistaakseni intit samaa jo vuosia sitten.
Finnair on kallis jos otat vain menon. Se maksaa miltei saman verran kuin menopaluu. Pelkkä paluu on vielä kalliimpi, mutta menopaluu on vain sen 700 ja risat eikä kellään ole ainakaan merkittävästi sen halvempaa. Muutoskelpoinen paluulippu on Finnairilla plus 150 euroa. Nostivat sen satasesta pari vuotta sitten.
Se mitä itse nähnyt ja kokenut pitkillä lomilla ja jutellut Thaimaassa asuvien suomalaisten kanssa, niin jokin rutiini täytyy olla. Tekemistä, harrastusta, kavereita, töitä. Muuten on pitkästymistä luvassa. Kuumina aikoina kuumuus rytmittää ulkona liikkumista ja tekemistä. Siihen pitää suhtautua haasteena ja toimia oikein, eikä linnoittautua sisätiloihin kiroilemaan että kun on niin kuuma. Kunnon ylläpitäminen helpottaa tilannetta.
44, Pattaya, kaikki hyvin- Anonyymi
Miten on, olisi mukava nähdä aijaus lentolipustasi tai jopa karanteenihotellin tiketistä kun kerran KAIKKI hyvin.
- Anonyymi
Netissä jaetaan vanhaa ja virheellistä tietoa edelleen asiasta.
Riittää kun maahantulokaavakkeeseen räppää Bangkokissa jonkun lennon numeron. Sitä ei tarvi noudattaa. Mikään yhtiö ei sitä enää kysele. Riittää että palaa kuukauden sisällä takaisin tai hakee jatkoa imistä. 4-5 päivän yliajan takia ei kannata imissä käydä vaan sen paritonnia voi maksaa lentoasemalla sitten. Huom vain käteisellä joten varaa bahteja mukaan (500 baht per päivä) ettei tarvi tulla takaisinpäin sitten siitä maksupisteeltä joka on kv-puolen portin pielessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Netissä jaetaan vanhaa ja virheellistä tietoa edelleen asiasta.
Riittää kun maahantulokaavakkeeseen räppää Bangkokissa jonkun lennon numeron. Sitä ei tarvi noudattaa. Mikään yhtiö ei sitä enää kysele. Riittää että palaa kuukauden sisällä takaisin tai hakee jatkoa imistä. 4-5 päivän yliajan takia ei kannata imissä käydä vaan sen paritonnia voi maksaa lentoasemalla sitten. Huom vain käteisellä joten varaa bahteja mukaan (500 baht per päivä) ettei tarvi tulla takaisinpäin sitten siitä maksupisteeltä joka on kv-puolen portin pielessä.Niuvanniemessä kaikki hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Netissä jaetaan vanhaa ja virheellistä tietoa edelleen asiasta.
Riittää kun maahantulokaavakkeeseen räppää Bangkokissa jonkun lennon numeron. Sitä ei tarvi noudattaa. Mikään yhtiö ei sitä enää kysele. Riittää että palaa kuukauden sisällä takaisin tai hakee jatkoa imistä. 4-5 päivän yliajan takia ei kannata imissä käydä vaan sen paritonnia voi maksaa lentoasemalla sitten. Huom vain käteisellä joten varaa bahteja mukaan (500 baht per päivä) ettei tarvi tulla takaisinpäin sitten siitä maksupisteeltä joka on kv-puolen portin pielessä.Tarkennus, tarkoitin siis sitä Suvalla tai jo koneessa täytettävää kaavaketta. Turistille se osoitteen ilmoittaminenkin on ihan yhtä tyhjän kanssa. Sinun ei ole pakko olla missään tietyssä osoitteessa. Osoitteesi kiinnostaa viranomaisia vain jos olet yliajalla varattomana ja joudut tekemisiin viranomaisten kanssa satunnaisesti. Harvinaista sellainen ja rahalla siitäkin selviää.
- Anonyymi
Silloin et ole maassa turistina, enkä ole oikein ymmärtänyt tuota visarunia, en ole sitä koskaan tarvinnut, mulle ainakin on hyvin selvää ollut minulla pitää olla takaisin duunissa, eikä ole ollut mahdollisuutta mihinkään matkankestoon fiiliksen mukaan, olen ollut maassa avio, eläke ja turistiviisumeilla, ja tuossa turistuviisumia hakiessa pitä olla paluu seivitettynä, kun viisumia haetaan thaimaan suurlähetystöstä, siitä sai maksimissaan kolmen kuukauden leiman passiin, johon voit hakea toisen kuusi kuukautta immistä lisää...
BY NumBall HHN 60v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Netissä jaetaan vanhaa ja virheellistä tietoa edelleen asiasta.
Riittää kun maahantulokaavakkeeseen räppää Bangkokissa jonkun lennon numeron. Sitä ei tarvi noudattaa. Mikään yhtiö ei sitä enää kysele. Riittää että palaa kuukauden sisällä takaisin tai hakee jatkoa imistä. 4-5 päivän yliajan takia ei kannata imissä käydä vaan sen paritonnia voi maksaa lentoasemalla sitten. Huom vain käteisellä joten varaa bahteja mukaan (500 baht per päivä) ettei tarvi tulla takaisinpäin sitten siitä maksupisteeltä joka on kv-puolen portin pielessä.Varsinainen maahantulo kaavake oli muuttanut muotoaan, kun kävin viime vuonna suomessa, kaavakkella kysytiin hieman eri asioita kuin siinä vanhassa kaavakkeessa, enkä muista että kummassakaan olisi paluulennon numeroa kysytty, osoite kysytään siihen on syytä antaa oikea osoite jos sellainen on tiedossa, hotellit yms. hoitavat ilmoituksen viranomaisille jos asut yksitysmajotuksessa sinun pitää itse ilmoittaa osoite.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten on, olisi mukava nähdä aijaus lentolipustasi tai jopa karanteenihotellin tiketistä kun kerran KAIKKI hyvin.
Etkö ole koskaan nähnyt lentolippua.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten on, olisi mukava nähdä aijaus lentolipustasi tai jopa karanteenihotellin tiketistä kun kerran KAIKKI hyvin.
Voi sensukka rakas pikkuinen kun sekä "lentoliput" että "hotellien tiketit" ovat nykyaikaisella ihmisellä olleet elektronsia jo kymmenisen vuotta.
- Anonyymi
Olen matkustanut 4 kertaa yhteensuuntaan - lipulla - no problem. Käytin Norskia ja Qataria.
Finski tahtoo 2-suuntaan koska se on lentoyhtiön vastuulla pers'aukisen palaa määrätyssä ajassa kotimaahansa. Thaimaan valtio laskuttaa tuojaa.
Norski ja Qartar luotti ostovoimaan, ainakin minun tapauksessa.
Kun kävin Phu Quoc saarella lensin VietJet'illä BKK-Phu Quoc yhteen suuntaan. Takasin sama juttu, 1-suuntaan lippu netistä. Mutta, sitten tuli ongelma kentällä - en päässyt koneeseen kun ei ollut Thaimaasta jatkolentoa buukattuna.
Aukaisin McBookin tiskillä ja bookkasin BKK-ARN Norskille. Pääsin koneeseen.
Koneessa aukaisin taas ja peruin ko BKK-ARN lipun. Norskilla on 4 tunnin vapaa peruminen ilman maksua :-)
Qatarilla on suht' halpa (esim Finskiin verrattuna) muuttaa ja perua jos ei 1-suunta onnistu.- Anonyymi
joo kyllä sitä valvotaan, eikä se ole ainoastaan finnairin ongelma, ongelma mikä tulee helposti esille on passiin lyöty väärä maastapoistumispäivä, joko vahingossa tai tahallaan, kannattaa aina tarkastaa mitä viisumissa on matka-ajaksi myönnetty, joskus päivämäärät eivät vastaa toisiaan ja sitten maksat 500 bahtia päivältä ylityksestä... eräs tuttu oli tullut maahan kolmenkuukauden viisumilla, mutta leima oli kuukausi eikä huomannut, maasta lähtiessä oli kunnollinen laskuodottamassa, mutta onneksi oli rahaa ja sai sen maksettua.

Höpinää.
Jos hänellä jo oli kolmen kuukauden viisumi niin silloin se on liitettynä passin väliin eikä rajamiehen virheleimalla ole mitään merkitystä. Finski ei vaadi paluulippua. Ainakin kymmenen kertaa olen lentänyt Bangkokiin vailla matkasuunnitelmaa, paluulippua tai osoitetta perillä. Jotakin säveltänyt siihen lappuun.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855