Valitettava tosiasia on, että Saarijärvellä ei ole tulevaisuutta

Anonyymi

Saarijärven parhaat ajat ovat takanapäin. 1960-1970 -lukujen jälkeen kunta on taantunut vähän kaikessa. Asukasluku on vähentynyt tuhansilla ja samalla elinvoimainen kunta on näivettynyt pikkuhiljaa tyypilliseksi tuppukyläksi.

Saarijärvi on matkalla sinne, missä nyt ovat pohjoisen Keski-Suomen kunnat. Kyyjärven, Kivijärven, Kannonkosken ja muutaman muun kunnan kohtalo odottaa myös Saarijärveä, vaikka saarijärveläiset eivät ole sitä vielä huomanneetkaan tai eivät halua ainakaan tunnustaa.

27

873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joka näin ajattelee ja tuntee kanattaa muuttaa heti pois, niin asiat ovat sitten paremmin. !

      • Anonyymi

        Sen sijaan että suututaan ja käsketään suksia vittuun saarijärveltä, niin eikö kannattaisi pohtia miksi ihmiset muuttavat ja miksi kylä näivettyy. Mielestäni tuo suksi vittuun ajattelu karkottaa niin yrityksiä kuin ihmisiä pois, asukkaita ja mahdollisia muuttajia.


    • Anonyymi

      Se oli sinänsä kulta-aikaa Saarijärvelle , Väinö rautiaisen tehtaat oli erittäin hyvä työllistäjä ja pohja perheille ja muillekin ,oli Vilho Kinnusen säiliötehdas ym ,hyviä työllistäjiä ja elämä lupsakkaa ja onnellisempaa , niistä ajoista eivät tänpäivän nuoret osaa uneksikkaan ,mut kehitys tuli ja pikkuhiljaa muuti kaikkia asioita, ja tähän päivään kun on tultu automatiikka ,digiaika ja tietsikat ,vitterit ja titterit ja palvelut konnttoreissa puhelinvastaajat ,jotka eivät vastaa vaan ( pimputtelevat korvaan ) kaikki jonottamassa ja numeron perusteella niin ovat olleet kaikessa ( muka viisaudessaan) alsajoa täydellisesti ihmisille käytännön asioissa kaikenlaisine ( kirjautumisineen) Normaali elämä on jäänyt kauas taakse tänpäivän kiireisiltä ihmisiltä. Ei ole ,kuin yleensä vaan stressaantuneita immeisiä. Toisaalta oikein hyväkin ,et corona ,vaik tautina onkin ikävä asia on himmaannuttanut vähän vauhtia ja ajatellaan muutakin ,kuin uraa ja työtä. Saattaa tuoda jopa jonkinlaista " onnellisuuttaki toisten elämään. Asioilla on aina puolensa.

      • Anonyymi

        Niin ne ajat vaan tahtoo muuttua. Monesti ihmiset eivät suostu muuttumaan ajan mukana, koska "ennen oli kaikki paremmin" ja nyt on niin hankalaa ja huonoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ne ajat vaan tahtoo muuttua. Monesti ihmiset eivät suostu muuttumaan ajan mukana, koska "ennen oli kaikki paremmin" ja nyt on niin hankalaa ja huonoa.

        Ajat tosiaankin muuttuvat, eikä Saarijärvi ole pystynyt sopeutumaan ajan muutoksiin.


    • Anonyymi

      Aina pystyy sopeutumaan , minäpä laitoin puhelimenkin tavallaan pois , aukaisen ,jos tartten ,ei ole pirinäkään elämää häirinnyt. Kaikki sujuu erittäin hyvin ,näi eläkkeellä . Kuha kämppää lämmittelin.

      • Anonyymi

        Luuletko, että Saarijärvi pysyy pystyssä, jos kaikki ovat samanlaisia kuin sinä?


    • Anonyymi

      Luulen et paljon paremmin, ja käyttäytyvät sitten sen mukaan.

    • Anonyymi

      Saarijärvi oli vielä 1070-luvulla, jolloin muutin pois Saarijärveltä, kunnon pitäjä. Nyt se ei ole enää paljon mitään. Masentaa vierailla entisellä kotiseudulla.

      • Anonyymi

        Nyt kyllä kirjoittaja todistaa väärin. Väittäisin, että nyt on paljon muutakin kuin 950 vuotta sitten, jolloin kirjoitta väitti poistuneensa paikkakunnaltamme. Kannattaisi ottaa yhteyttä Guinessin ennätyskirjaamoon. Voisi olla aika vahvoilla maailman vanhimmaksi henkilöksi ja pitkäksi aikaa vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä kirjoittaja todistaa väärin. Väittäisin, että nyt on paljon muutakin kuin 950 vuotta sitten, jolloin kirjoitta väitti poistuneensa paikkakunnaltamme. Kannattaisi ottaa yhteyttä Guinessin ennätyskirjaamoon. Voisi olla aika vahvoilla maailman vanhimmaksi henkilöksi ja pitkäksi aikaa vielä.

        Oletpas sinä fiksu ja osaava. Ilmeisesti kepulainen tai kommunisti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletpas sinä fiksu ja osaava. Ilmeisesti kepulainen tai kommunisti?

        Ehkä enemmän liikkuva. Mutta oletko sinä persu?


      • Anonyymi

        Onpa muutostasi tosi pitkä aika. Ei ihme, että muutoksia tullut


    • Anonyymi

      Saarijärvi on parinkymmenen vuoden kuluttua samanlainen kylä kuin esimerkiksi Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi tänä päivänä. Mitään toivoa ei ole.

      • Anonyymi

        Tai Karstula?


      • Anonyymi

        Sisäänpäin lämpiäviä juntteja täynnä ja aikattomia miehiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisäänpäin lämpiäviä juntteja täynnä ja aikattomia miehiä

        Peräkammarin pojat kuuluvat tähän joukkoon.


    • Anonyymi

      Niinpä. Firmat kaatuu ja tulee lisää työttömiä. Jo nyt paikkakunta on listan kärjessä koko keskisessä osassa maata.

      Turha on toivoa muutosta, koska kunta ei välitä itsekään enää mistään. Syrjäisemmät ja ennen elinvoimaiset alueet jätetään retuperälle, ei ole mitään julkista kuljetusta mihinkään, ei ole edes tasa-arvoa saman kunnan sisällä kuntalaisilla. Esimerkiksi, terveydenhoito on vain kuntakeskuksen asukkaille, ei laitamaiden. Jos et ole vainhainkodin asukki, et oikeastaan saa mitään hoitoa yhtään mistään, koska vain terveyskeskus Saarijärvellä palvelee.
      Tämä asia tulee tuoda esille valtakunnan tasolla.

      • Anonyymi

        No kerro nyt ihmeessä, että mille Saarijärven kylälle pitäisi oma terveyskeskus ja sairaala perustaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerro nyt ihmeessä, että mille Saarijärven kylälle pitäisi oma terveyskeskus ja sairaala perustaa...

        Tässä malliesimerkki Saarijärven kuntakeskuksen asukkaan rasistisesta omahyväisyydestä.
        Voi voi, nauti nyt vielä palveluista hetkisen siellä "kaupungissasi", kohta saat matkata Jyväskylään apua hakemaan sinäkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä malliesimerkki Saarijärven kuntakeskuksen asukkaan rasistisesta omahyväisyydestä.
        Voi voi, nauti nyt vielä palveluista hetkisen siellä "kaupungissasi", kohta saat matkata Jyväskylään apua hakemaan sinäkin.

        Ennemmin Jyväskylä ku saarijärvi TODELLAKIN


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä malliesimerkki Saarijärven kuntakeskuksen asukkaan rasistisesta omahyväisyydestä.
        Voi voi, nauti nyt vielä palveluista hetkisen siellä "kaupungissasi", kohta saat matkata Jyväskylään apua hakemaan sinäkin.

        Voi voi, mutta kun en nauti. Voisitko nyt kuitenkin vastata asiallisesti asialliseen kysymykseeni.


    • Anonyymi

      Veikeä tuo sisäänpäinlämpeävä paikkakunta sanonta, kovin ulospäin suuntautunutta on mielestäni kaupungin kerma, jalkautuvat hyvin meidän tavallisten pariin. Sampon jne vieraskynäläiset myös. Saatikka vaaliehdokkaat, antaisitko itse vapaaehtoisesti mollattavaksi?
      Koen paikkakunnalla suurta ystävällisyyttä, apua saa jos tarvii ja otat sen vastaan. Ollaan ylpeitä ja onnellisia kotiseudustamme.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5023
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3474
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1836
    Aihe