Aihe

Masentunut mies ja seurustelu

Anonyymi

Olen ihan ymmälläni enkä ymmärrä tätä miestä. Hän on selvästi masentunut häneltä löytyy ongelmia ja lähes kaikki masennuksen ominaispiirteet (unettomuus, painonlasku, epätoivo, alakulo ja välillä tunne kylmä..) Tapasimme ja olemme jutelleet paljon viesteillä ja tavanneet joitakin kertoja hän ei ole mitään ”piristävää” seuraa mutta hän osaa olla todella mukava myöskin. Tuntuu että hän hakee huomiota monilla asioilla.. kuten soittaa pelkkiä masennus/itsetuhosta kertovia biisejä, vihjailee kaikella epäonnistumisilla ja yrittää vedota omatuntooni esim että olen juonut niin paljon kohta puolen vuoden ajan ja ollut raskasta ja stressiä ja kaikkea. Tuntuu että hän ei halua ottaa vastuuta itsestään ja yrittää sysätä sen minulle että minun pitäisi nostaa hänet jostain pohja mudista ja pakottaa lopettamaan huonot elämäntavat.

Hänen ystävänsä ovat kertoneet että hän on todella ihastunut minuun. Hän on sanonut myös minun ystävilleni että on todella ihastunut minuun ja kehui minua. Ja hän on sanonut minulle kerran että välittää minusta ja halusi esitellä lähipiirilleen. Mutta hän ei näytä sitä minulle. Hän ei laita minkäänlaista tikkua ristiin että teoin näyttäisi sen minulle. Olen miettinyt että onko tämä pelkkää sanojen helinää ettei edes tarkoita. Vai onko joku masennuksen oire? Mitään ei tapahdu ja tuntuu pahalle että viime aikoina ei jaksa vastata viesteihini eikä nähdä peruu tapaamiset jollain tekosyyllä. Ei halua puhua olostaan mitään eikä kellekkään muulle kuin yhdelle ystävälleen. Suuttuu jos kysyn. Alkoholin kiskomiseen löytyy aina aikansa. Välillä haluaisi seurustella ja välillä ei puheiden mukaan siihen pysty. Olo on arvoton kun toinen heittää menemään koko suhteen ja tuli sitten anellen ja anteeksi pyydellen takaisin muutaman päivän päästä. On todella mustasukkainen ja katkera jos edes puhun muille miehille saattaa tulla uhomaan heitä. Onko tämä pelkkää huonosti kohtelua vai onko tämä kaikki masennuksen syytä?

42

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En edes alkaisi suhteeseen noin tasapainottoman tyypin kanssa.
      Toista ei voi parantaa vaikka kuinka haluaisi.

      Kannattaa miettiä mitä itse oikeasti haluaa, suhteesta voi olla vaikea irrottautua joskus myöhemmässä vaiheessa.
      Ja jos aikoo suhteeseen tuollaisen miehen kanssa niin tiedoksi vain että jossain vaiheessa se alkaa rassata myös omaa mielenterveyttä.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista! Ja olet oikeassa kyllä siihen väsyy pidemmällä tähtäimellä jos olisi liimautuneena tuommoiseen ihmiseen. Mutta en ole ikinä itse ollu henkilökohtaisesti masentunut niin sinällään välillä haastavaa samaistua hänen tilanteeseen ja ymmärtää. Sillä mietin että onko tässä malliesimerkki mielenterveys ongelmista kamppailevasta seurustelun alussa vai käyttääkö hän minua vain hyväkseen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentista! Ja olet oikeassa kyllä siihen väsyy pidemmällä tähtäimellä jos olisi liimautuneena tuommoiseen ihmiseen. Mutta en ole ikinä itse ollu henkilökohtaisesti masentunut niin sinällään välillä haastavaa samaistua hänen tilanteeseen ja ymmärtää. Sillä mietin että onko tässä malliesimerkki mielenterveys ongelmista kamppailevasta seurustelun alussa vai käyttääkö hän minua vain hyväkseen?

        Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Sataprosenttisen tasapainoinen ihminen ei liimaudu tasapainottomaan ihmiseen, vaan näkee oman parhaansa. Eli sinussa itsessäsikin on jokin heikkous, jos et osaa ratkaista tilannetta tai jumiudut siihen. Hae keskusteluapua itsellesi, jollet onnistu ratkaisemaan tilannetta.

        On suositeltavaa välttää kuormittavia ihmissuhteita. Sataprosenttisen terveitä ihmisiä ei ole olemassa. Jokainen voi oireilla sopivissa olosuhteissa. Eli asia kannattaa miettiä tilanteen kuormittavuuden kautta. Se, mikä rassaa vähän nyt, rassaa tuhat kertaa enemmän kun aika kuluu.

        Yksi hyvä vaihtoehto on pysyä sinkkuna. Se mahdollistaa täydellisen oman elämän hallinnan. Mikäli kukaan itseään ja elämäänsä oikeasti täydellisti hallitsee, mutta ainahan voi illuusiossa elää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentista! Ja olet oikeassa kyllä siihen väsyy pidemmällä tähtäimellä jos olisi liimautuneena tuommoiseen ihmiseen. Mutta en ole ikinä itse ollu henkilökohtaisesti masentunut niin sinällään välillä haastavaa samaistua hänen tilanteeseen ja ymmärtää. Sillä mietin että onko tässä malliesimerkki mielenterveys ongelmista kamppailevasta seurustelun alussa vai käyttääkö hän minua vain hyväkseen?

        Tohonkin voisi sanoa että sekä että.
        Toki seurustelun aloitus on ehkä hieman haastavampaa silloin jos on mielenterveysongelmia, eikä kukaan pysty loppujen lopuksi ennustamaan kuinka tulee/tulisi käymään jos suhde jatkuu.

        Kuitenkin käytös, johon saattaa kuulua myös hyväksikäyttö, tällaisissa tapauksissa enemmänkin henkinen hyväksikäyttö, luultavasti tulee jatkumaan suhteen ensihuumasta huolimatta.

        Suhteessa saattaa itse jäädä huomiotta ja toisesta voi tulla se hallitseva osapuoli joka jopa ehkä jatkuvasti turvautuu myös säälin hakemiseen, eli jos toinen haluaa vaikka erota niin tämä toinen saattaa aloittaa jankkaamisen että " et sä voi mua jättää tai mä teen itselle jotain..." ym. samantyylistä " vetoavaa ", jolloin toinen ei halua jättää koska tulee syyllisyyden tunteita.

        No joo, menee vähän syvälliseksi mutta kannattaa miettiä, ja kun kirjoitit ettei itselläsi ole ollut mielenterveyden kanssa ongelmia niin luulisin että suhde menisi liian hankalaksi.
        Eikä todellakaan kannata yrittää alkaa samaistua, se voi muuttua siihen että onkin itse samanlainen myöhemmässä vaiheessa vaikka alkuun kokee vain samaistumista.

        Rasittuisit itse ennemmin tai myöhemmin ja tietty tuntuisi myös pettymykset pahalta kun et voi toista auttaa.

        Vaikka kuten aiemminkin mainitsin niin kukaan ei ole ennustaja, mitäänhän ei yleensä voi tietää etukäteen mistään.

        Voin sen verran kertoa että nuorempana olin itse suhteissa tuo osapuoli jolla oli mielenterveyden häiriötä, eikä ne suhteet kauaa toimineet.
        Olen myöhemmin tajunnut että olin sen verran epävakaa ettei kenenkään kanssa pystynyt mitään vakaata perustamaan.

        Olen sitä mieltä että suhde toimii parhaiten jos molemmat ovat suurin piirtein henkisesti samanlaisessa tilanteessa, ettei ole asetelmaa terve ja sairas.
        Toista on helpompi ymmärtää puutteineen sekä hyvine puolineen kun tajuaa mikä mistäkin johtuu.

        Se että omistaisi jonkinlaista hoivaviettiä toista ihmistä kohtaan niin se ei tarkoita että kannattaa ja täytyy toisesta alkaa pitää huolta.

        Oletan että olet vielä nuorempi nainen eikä sulla ehkä ole kokemusta vielä paljoa erilaisista ihmissuhteista mutta mieti asia tarkasti miten ehkä sinuun itseesi vaikuttaisi alkaa toimia " hoitotätinä " ja ehkä toisen hyväksikäyttämänä, se ei ole henkisesti helppoa.

        Mutta sinä päätät, ei kukaan muu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suhteessa on aina kaksi osapuolta. Sataprosenttisen tasapainoinen ihminen ei liimaudu tasapainottomaan ihmiseen, vaan näkee oman parhaansa. Eli sinussa itsessäsikin on jokin heikkous, jos et osaa ratkaista tilannetta tai jumiudut siihen. Hae keskusteluapua itsellesi, jollet onnistu ratkaisemaan tilannetta.

        On suositeltavaa välttää kuormittavia ihmissuhteita. Sataprosenttisen terveitä ihmisiä ei ole olemassa. Jokainen voi oireilla sopivissa olosuhteissa. Eli asia kannattaa miettiä tilanteen kuormittavuuden kautta. Se, mikä rassaa vähän nyt, rassaa tuhat kertaa enemmän kun aika kuluu.

        Yksi hyvä vaihtoehto on pysyä sinkkuna. Se mahdollistaa täydellisen oman elämän hallinnan. Mikäli kukaan itseään ja elämäänsä oikeasti täydellisti hallitsee, mutta ainahan voi illuusiossa elää.

        Vaikka ei omaa elämää täydellisesti hallitsekaan niin ainakin voi ajatella niinpäin että eipähän ainakaan kukaan muu minua hallitse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tohonkin voisi sanoa että sekä että.
        Toki seurustelun aloitus on ehkä hieman haastavampaa silloin jos on mielenterveysongelmia, eikä kukaan pysty loppujen lopuksi ennustamaan kuinka tulee/tulisi käymään jos suhde jatkuu.

        Kuitenkin käytös, johon saattaa kuulua myös hyväksikäyttö, tällaisissa tapauksissa enemmänkin henkinen hyväksikäyttö, luultavasti tulee jatkumaan suhteen ensihuumasta huolimatta.

        Suhteessa saattaa itse jäädä huomiotta ja toisesta voi tulla se hallitseva osapuoli joka jopa ehkä jatkuvasti turvautuu myös säälin hakemiseen, eli jos toinen haluaa vaikka erota niin tämä toinen saattaa aloittaa jankkaamisen että " et sä voi mua jättää tai mä teen itselle jotain..." ym. samantyylistä " vetoavaa ", jolloin toinen ei halua jättää koska tulee syyllisyyden tunteita.

        No joo, menee vähän syvälliseksi mutta kannattaa miettiä, ja kun kirjoitit ettei itselläsi ole ollut mielenterveyden kanssa ongelmia niin luulisin että suhde menisi liian hankalaksi.
        Eikä todellakaan kannata yrittää alkaa samaistua, se voi muuttua siihen että onkin itse samanlainen myöhemmässä vaiheessa vaikka alkuun kokee vain samaistumista.

        Rasittuisit itse ennemmin tai myöhemmin ja tietty tuntuisi myös pettymykset pahalta kun et voi toista auttaa.

        Vaikka kuten aiemminkin mainitsin niin kukaan ei ole ennustaja, mitäänhän ei yleensä voi tietää etukäteen mistään.

        Voin sen verran kertoa että nuorempana olin itse suhteissa tuo osapuoli jolla oli mielenterveyden häiriötä, eikä ne suhteet kauaa toimineet.
        Olen myöhemmin tajunnut että olin sen verran epävakaa ettei kenenkään kanssa pystynyt mitään vakaata perustamaan.

        Olen sitä mieltä että suhde toimii parhaiten jos molemmat ovat suurin piirtein henkisesti samanlaisessa tilanteessa, ettei ole asetelmaa terve ja sairas.
        Toista on helpompi ymmärtää puutteineen sekä hyvine puolineen kun tajuaa mikä mistäkin johtuu.

        Se että omistaisi jonkinlaista hoivaviettiä toista ihmistä kohtaan niin se ei tarkoita että kannattaa ja täytyy toisesta alkaa pitää huolta.

        Oletan että olet vielä nuorempi nainen eikä sulla ehkä ole kokemusta vielä paljoa erilaisista ihmissuhteista mutta mieti asia tarkasti miten ehkä sinuun itseesi vaikuttaisi alkaa toimia " hoitotätinä " ja ehkä toisen hyväksikäyttämänä, se ei ole henkisesti helppoa.

        Mutta sinä päätät, ei kukaan muu.

        Kiitos mielipiteestä, monia hyviä näkökulmia!
        Olen itsekkin miettinyt järjen tasolla että suhde olisi parasta päättää ja siirtyä eteenpäin. Kuten mainitsit että jatkossa ongelmat tuskin mihinkään katoaisivat, kun on asetelma jossa on terve ja ihminen kenellä on mielenterveys ongelmia. Tilanteita ja yhteenottoja olisi tiedossa lisää kun olisin hänen käytöksestään ihmeissäni. Mutta tunne tasolla olen kai tässä vielä. Ja kyllä se jotenkin ottaa omatunnolle kun toinen niin vilpittömän oloisena tulee vakuuttelemaan ja pyytelemään anteeksi käytöstään, onko se sitten todellista vilpittömyyttä niin en osaa sanoa. Kyllä kunnioitus on minulle ehkä tärkein asia parisuhteessa, ja tuntuu että hän ei ole pysty sitä minulle aika ajoin antamaan kun on niin ”pohjalla”.

        Ja kyllä olen vielä nuori 22 vuotias. Tiedostan että mahdollisuuksia on muitakin. En haluaisi missään nimessä löytää itseäni 5 tai 10 vuoden päästä leikkimässä mitään sirkusta, jossa pellenä toimisin minä. Pitäisikö antaa vielä mahdollisuus ja vaatia vaikka konkreettisia takeita muutoksesta, en tiedä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos mielipiteestä, monia hyviä näkökulmia!
        Olen itsekkin miettinyt järjen tasolla että suhde olisi parasta päättää ja siirtyä eteenpäin. Kuten mainitsit että jatkossa ongelmat tuskin mihinkään katoaisivat, kun on asetelma jossa on terve ja ihminen kenellä on mielenterveys ongelmia. Tilanteita ja yhteenottoja olisi tiedossa lisää kun olisin hänen käytöksestään ihmeissäni. Mutta tunne tasolla olen kai tässä vielä. Ja kyllä se jotenkin ottaa omatunnolle kun toinen niin vilpittömän oloisena tulee vakuuttelemaan ja pyytelemään anteeksi käytöstään, onko se sitten todellista vilpittömyyttä niin en osaa sanoa. Kyllä kunnioitus on minulle ehkä tärkein asia parisuhteessa, ja tuntuu että hän ei ole pysty sitä minulle aika ajoin antamaan kun on niin ”pohjalla”.

        Ja kyllä olen vielä nuori 22 vuotias. Tiedostan että mahdollisuuksia on muitakin. En haluaisi missään nimessä löytää itseäni 5 tai 10 vuoden päästä leikkimässä mitään sirkusta, jossa pellenä toimisin minä. Pitäisikö antaa vielä mahdollisuus ja vaatia vaikka konkreettisia takeita muutoksesta, en tiedä.

        On niin yksinkertaista ajatella vieläkö annan mahdollisuuden, siinä se 5 tai 10 vuotta äkkiä vierähtääkin ja takana monia annettuja mahdollisuuksia sekä itsellä hermot riekaleina.

        Kun se nyt jo tuntuu siellä omalla tunnolla, toisen vakuuttelu jne. niin mitä se on sitten 5 tai 10 vuoden päästä.
        Ikäväkseni voin todeta että elämä tulee olemaan samanlaista kierrettä vuodesta toiseen jos sen antaa olla sellaista.

        Tunnetaso kyllä säätelee paljon tällaisiakin päätöksiä tehdessä mutta ei sen kannata antaa riittää että se tunne on toisesta tykkäämistä.
        Tunteille omaa itseä kohtaan täytyy antaa myös tilaa, riittääkö se että tykkää toisesta ja samalla joutuu itse ehkä kärsimään.

        Pelkän tunteen tasolla homma ei pelaa muutenkaan, haluatko olla ikuinen kakkonen eli joudut aina laittamaan toisen tarpeet omiesi edelle.
        Ei tule toimimaan kauaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tohonkin voisi sanoa että sekä että.
        Toki seurustelun aloitus on ehkä hieman haastavampaa silloin jos on mielenterveysongelmia, eikä kukaan pysty loppujen lopuksi ennustamaan kuinka tulee/tulisi käymään jos suhde jatkuu.

        Kuitenkin käytös, johon saattaa kuulua myös hyväksikäyttö, tällaisissa tapauksissa enemmänkin henkinen hyväksikäyttö, luultavasti tulee jatkumaan suhteen ensihuumasta huolimatta.

        Suhteessa saattaa itse jäädä huomiotta ja toisesta voi tulla se hallitseva osapuoli joka jopa ehkä jatkuvasti turvautuu myös säälin hakemiseen, eli jos toinen haluaa vaikka erota niin tämä toinen saattaa aloittaa jankkaamisen että " et sä voi mua jättää tai mä teen itselle jotain..." ym. samantyylistä " vetoavaa ", jolloin toinen ei halua jättää koska tulee syyllisyyden tunteita.

        No joo, menee vähän syvälliseksi mutta kannattaa miettiä, ja kun kirjoitit ettei itselläsi ole ollut mielenterveyden kanssa ongelmia niin luulisin että suhde menisi liian hankalaksi.
        Eikä todellakaan kannata yrittää alkaa samaistua, se voi muuttua siihen että onkin itse samanlainen myöhemmässä vaiheessa vaikka alkuun kokee vain samaistumista.

        Rasittuisit itse ennemmin tai myöhemmin ja tietty tuntuisi myös pettymykset pahalta kun et voi toista auttaa.

        Vaikka kuten aiemminkin mainitsin niin kukaan ei ole ennustaja, mitäänhän ei yleensä voi tietää etukäteen mistään.

        Voin sen verran kertoa että nuorempana olin itse suhteissa tuo osapuoli jolla oli mielenterveyden häiriötä, eikä ne suhteet kauaa toimineet.
        Olen myöhemmin tajunnut että olin sen verran epävakaa ettei kenenkään kanssa pystynyt mitään vakaata perustamaan.

        Olen sitä mieltä että suhde toimii parhaiten jos molemmat ovat suurin piirtein henkisesti samanlaisessa tilanteessa, ettei ole asetelmaa terve ja sairas.
        Toista on helpompi ymmärtää puutteineen sekä hyvine puolineen kun tajuaa mikä mistäkin johtuu.

        Se että omistaisi jonkinlaista hoivaviettiä toista ihmistä kohtaan niin se ei tarkoita että kannattaa ja täytyy toisesta alkaa pitää huolta.

        Oletan että olet vielä nuorempi nainen eikä sulla ehkä ole kokemusta vielä paljoa erilaisista ihmissuhteista mutta mieti asia tarkasti miten ehkä sinuun itseesi vaikuttaisi alkaa toimia " hoitotätinä " ja ehkä toisen hyväksikäyttämänä, se ei ole henkisesti helppoa.

        Mutta sinä päätät, ei kukaan muu.

        Voinko vielä kysäistä että miten rankka paikka se on puhua omista mielenterveys asioista muille? Olen lukenut masennuksesta jotain tietoa mihin liittyy usein myös alhainen itsetunto. Mies on todella arka puhumaan juurikin omasta tilastaan eikä oikein mielellään suostuisi siitä puhumaan. Onko perimmäinen syy juurikin tämä huono itsetunto? Mietitään paljon mitä muut ajattelevat ja että pidetäänkö minua nyt ihan huonona tai kelpaamattomana? Tuntuu että todella monet ihmiset yleisesti kokevat jonkin asteista masentuneisuutta elämänsä varrella, mutta siitä ei vain ikinä puhuta avoimesti kenellekkään juurikin ennakkoluulojen takia. Vai olenko ihan hakoteillä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voinko vielä kysäistä että miten rankka paikka se on puhua omista mielenterveys asioista muille? Olen lukenut masennuksesta jotain tietoa mihin liittyy usein myös alhainen itsetunto. Mies on todella arka puhumaan juurikin omasta tilastaan eikä oikein mielellään suostuisi siitä puhumaan. Onko perimmäinen syy juurikin tämä huono itsetunto? Mietitään paljon mitä muut ajattelevat ja että pidetäänkö minua nyt ihan huonona tai kelpaamattomana? Tuntuu että todella monet ihmiset yleisesti kokevat jonkin asteista masentuneisuutta elämänsä varrella, mutta siitä ei vain ikinä puhuta avoimesti kenellekkään juurikin ennakkoluulojen takia. Vai olenko ihan hakoteillä?

        Joillekin ihmisille on vaikeaa puhua omista asioistaan ja ajatuksistaan kenellekään, kun taas joidenkin on paljon helpompaa puhua.

        Kyllä siinä vaiheessa ihminen miettii mitä muut mahtavat ajatella tai kelpaanko minä muille.
        Ajatukset johtuvat juuri siitä huonosta itsetunnosta kun itse pitää itseään jotenkin " huonompana " kuin muut.

        Osittain puhumisen vaikeuteen liittyy myös häpeää, ehkä hävettää kertoa toiselle että ei menekään niin hyvin kuin ehkä luulisi. Ei halua myöntää ns. heikkouttaan koska sitten taas tuntuu kelpaanko enää muille tai mitä muut ajattelevat.
        On olemassa ns. arvottomuuden tunne.

        Tärkeintä olisi puhuminen välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Jos joku sen takia hyljeksii tai torjuu heikomman ihmisen että tämä myöntää voivansa ehkä vähän huonosti niin se ihmissuhde ei ole minkään arvoinen.

        Kirjoitit että olet huomannut jonkinasteisen masennuksen olevan aika yleistä, ja kyllä, pitäähän se paikkansa.
        Toiset masentuvat ja jotkut ehkä ahdistuvat, joskus nämä ovat myös samaan aikaan samalla ihmisellä.

        Olemme niin erilaisia luonteiltamme, ajatusmaailmaltamme, taustoiltamme jne..
        Toiset ovat oikeasti vahvempia ja jaksavat ottaa vastaan vaikeitakin asioita masentumatta tai ahdistumatta.
        Ja tärkein kaikesta, se puhuminen, kun pystyy vaikeista asioista puhumaan se helpottaa omaa olotilaa huomattavasti, saa painolastin jaettua jonkun kanssa.

        Loppujen lopuksi edes sillä ei ole niin väliä kenelle puhuu.
        Toisten on helpompi puhua tutuille, joidenkin täysin tuntemattomille.
        Tuntemattomalle on ehkä siinä mielessä helpompi puhua kun ei ensimmäiseksi tule se ajatus mieleen että mitä hän ajattelee, eikä tuntematonta kohtaan tarvitse tuntea edes minkäänlaista kelpaamisen tarvetta tms.

        Laitan tähän vielä yhden vinkin mitä voi käyttää puhumisen sijasta jos se on liian vaikeaa.
        Joidenkin on helpompi kirjoittaa kuin puhua.
        Sekin auttaa jos kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan paperille, nykyaikana ehkä koneellekin, kuka mitenkin.
        Kirjoittaessakin saa omaa mieltään purettua, paha olo tulee jollain tavalla ulos sieltä pään sisältä.

        Oikeastaan kaikkein tärkeintä on se ettei jäisi yksin ajatuksineen ja murheineen koska yleensä kaikki painolasti vaan kasvaa ajan myötä jos kaiken patoaa sisälleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joillekin ihmisille on vaikeaa puhua omista asioistaan ja ajatuksistaan kenellekään, kun taas joidenkin on paljon helpompaa puhua.

        Kyllä siinä vaiheessa ihminen miettii mitä muut mahtavat ajatella tai kelpaanko minä muille.
        Ajatukset johtuvat juuri siitä huonosta itsetunnosta kun itse pitää itseään jotenkin " huonompana " kuin muut.

        Osittain puhumisen vaikeuteen liittyy myös häpeää, ehkä hävettää kertoa toiselle että ei menekään niin hyvin kuin ehkä luulisi. Ei halua myöntää ns. heikkouttaan koska sitten taas tuntuu kelpaanko enää muille tai mitä muut ajattelevat.
        On olemassa ns. arvottomuuden tunne.

        Tärkeintä olisi puhuminen välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Jos joku sen takia hyljeksii tai torjuu heikomman ihmisen että tämä myöntää voivansa ehkä vähän huonosti niin se ihmissuhde ei ole minkään arvoinen.

        Kirjoitit että olet huomannut jonkinasteisen masennuksen olevan aika yleistä, ja kyllä, pitäähän se paikkansa.
        Toiset masentuvat ja jotkut ehkä ahdistuvat, joskus nämä ovat myös samaan aikaan samalla ihmisellä.

        Olemme niin erilaisia luonteiltamme, ajatusmaailmaltamme, taustoiltamme jne..
        Toiset ovat oikeasti vahvempia ja jaksavat ottaa vastaan vaikeitakin asioita masentumatta tai ahdistumatta.
        Ja tärkein kaikesta, se puhuminen, kun pystyy vaikeista asioista puhumaan se helpottaa omaa olotilaa huomattavasti, saa painolastin jaettua jonkun kanssa.

        Loppujen lopuksi edes sillä ei ole niin väliä kenelle puhuu.
        Toisten on helpompi puhua tutuille, joidenkin täysin tuntemattomille.
        Tuntemattomalle on ehkä siinä mielessä helpompi puhua kun ei ensimmäiseksi tule se ajatus mieleen että mitä hän ajattelee, eikä tuntematonta kohtaan tarvitse tuntea edes minkäänlaista kelpaamisen tarvetta tms.

        Laitan tähän vielä yhden vinkin mitä voi käyttää puhumisen sijasta jos se on liian vaikeaa.
        Joidenkin on helpompi kirjoittaa kuin puhua.
        Sekin auttaa jos kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan paperille, nykyaikana ehkä koneellekin, kuka mitenkin.
        Kirjoittaessakin saa omaa mieltään purettua, paha olo tulee jollain tavalla ulos sieltä pään sisältä.

        Oikeastaan kaikkein tärkeintä on se ettei jäisi yksin ajatuksineen ja murheineen koska yleensä kaikki painolasti vaan kasvaa ajan myötä jos kaiken patoaa sisälleen.

        Hyviä huomiota ja päätelmiä. Näin minäkin sen ajattelen että jännitetään muiden mielipiteitä reagtioita. Nykyisin monetkaan ihmiset eivät osaa olla empaattisia ja korostavat itseään ja lyttäävät muita tyyppisesti, niin jos jollekkin väärälle henkilölle uskaltuisi kertomaan niin tulisi vielä ahdistuneempi olo jos reagtio olisi ilkeä. Niin sinällään ymmärrän ehkä sen ”pelokkuuden” että mitä muut ajattelevat ja tuskin kukaan haluaa mitään luuserin leimaa otsaansa jos on vähän huono hetki meneillään. Mutta ylä-ja alamäet kuuluvat elämään ja kukaan ei ilman vastoinkäymisiä tule selviämään. Joillekkin jotkut asiat saattavat olla raskaampia ja tuntua kauheammalta kuin toisille. Jotkut kokevat epäoikeudenmukaisia asioita joihin ei voi itse edes vaikuttaa, kirjo on moninainen mistä masennus voisi tulla. Eikös se ole kuitenkin aina jonkun asian seuraus. Jos kaikki olisi hyvin niin sitä ei olisi? Tuntuu myös että ihmiset keitä tunnen jotka ovat ja vaikuttavat masentuneilta ovat myös välillä erityisen tuomitsevia/negatiivisia/ilkeitä/kieroja/ muita kohtaan. Ja varmasti ihan vain siksi jos on paha olla itsensä kanssa. Siksi läheisen asemassa oleva esim. apn tilanteessa tyttöystävä tai ihan vain ystävän rooli ei ole helppo. Paha olo välillä tahtomattaankin purkautuu läheiseen. Ja olen huomannut myös itsessäni sen että kun voin myös henkisesti hyvin pystyn ottamaan muita huomioon ja olen ystävällinen ja suvaitsevainen muille! Hyvä olo tarttuu, niinkuin myös valitettavasti negatiivinenkin..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä huomiota ja päätelmiä. Näin minäkin sen ajattelen että jännitetään muiden mielipiteitä reagtioita. Nykyisin monetkaan ihmiset eivät osaa olla empaattisia ja korostavat itseään ja lyttäävät muita tyyppisesti, niin jos jollekkin väärälle henkilölle uskaltuisi kertomaan niin tulisi vielä ahdistuneempi olo jos reagtio olisi ilkeä. Niin sinällään ymmärrän ehkä sen ”pelokkuuden” että mitä muut ajattelevat ja tuskin kukaan haluaa mitään luuserin leimaa otsaansa jos on vähän huono hetki meneillään. Mutta ylä-ja alamäet kuuluvat elämään ja kukaan ei ilman vastoinkäymisiä tule selviämään. Joillekkin jotkut asiat saattavat olla raskaampia ja tuntua kauheammalta kuin toisille. Jotkut kokevat epäoikeudenmukaisia asioita joihin ei voi itse edes vaikuttaa, kirjo on moninainen mistä masennus voisi tulla. Eikös se ole kuitenkin aina jonkun asian seuraus. Jos kaikki olisi hyvin niin sitä ei olisi? Tuntuu myös että ihmiset keitä tunnen jotka ovat ja vaikuttavat masentuneilta ovat myös välillä erityisen tuomitsevia/negatiivisia/ilkeitä/kieroja/ muita kohtaan. Ja varmasti ihan vain siksi jos on paha olla itsensä kanssa. Siksi läheisen asemassa oleva esim. apn tilanteessa tyttöystävä tai ihan vain ystävän rooli ei ole helppo. Paha olo välillä tahtomattaankin purkautuu läheiseen. Ja olen huomannut myös itsessäni sen että kun voin myös henkisesti hyvin pystyn ottamaan muita huomioon ja olen ystävällinen ja suvaitsevainen muille! Hyvä olo tarttuu, niinkuin myös valitettavasti negatiivinenkin..

        Onhan se yleensä niin että masennukseen tarvitaan joku laukaisija eli se ei synny ilman mitään syytä.
        Monesti ikävät kokemukset ja vastoinkäymiset ahdistavat ja masentavat ihmisiä, joitain enemmän joitain vähemmän.
        Jotkut voivat saada masennuksen syntymään omilla tunteillaan ja ajatuksillaan etupäässä väärällä käsityksellä omasta itsestään, taas tullaan siihen kelpaamis- ja hyväksymisajatukseen.

        Aika usein ihmisillä on myös tapana verrata itseään muihin, josta myös saattaa herätä arvottomuuden tai huonommuuden tunnetta. Ja siitä seuraa itsetunnon huononemista ja itsensä vähättelemistä.
        Saattaa jopa alkaa syyllistää itseään jostain mistä ei olisi edes mitään aihetta.

        Masennus voi todellakin tulla mitä moninaisimmista syistä.

        Tuomitsevat, negatiiviset, ilkeät ihmiset voivat usein itse huonosti ja koska heidän on vaikeaa käsitellä omia tunteitaan se purkautuu sitten ikävänä käytöksenä muita kohtaan.

        Kukaan ei ole toiselle ilkeä jos hänellä on itsellään hyvä olla eikä mikään paina mieltä.

        Lähimmäisistä sen verran että olen itsekin huomannut kun minua vaikka joku asia harmittaa niin valitettavasti juuri lähimmäiset ovat ensimmäisenä ns. tulilinjalla.

        Tosin lähimmäiset ovat heitä jotka tuntevat ihmisen parhaiten ja yleensä tietävät mistä hänen paha olonsa johtuu ja tietävät millainen tapa hänellä on pahaa oloaan purkaa, eli sinänsä ei uutta erilaista käytöstä vaikka eihän se kivaa ole.

        Ja sehän on totta että elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä vaikkei sitä tahtoisikaan.
        Usein vastoinkäymisistä voi myös oppia, ainakin seuraavaa kertaa varten on jo kokemusta valmiiksi miten siitä pääsi yli edellisellä kerralla.

        Nämä ovat monimutkaisia asioita koska me ihmiset olemme niin erilaisia ja jokaisella on myös oma psyykensä.
        Itse ainakin koen psyykkeeseen liittyvät asiat mielenkiintoisiksi koska se on todella monipuolista ja antaa haastetta myös omalle psyykelle ajatella asioita monelta eri suunnalta, se avartaa ja kasvattaa omaa mieltä ja antaa myös vastauksia moniin itseäkin mietityttäviin kysymyksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se yleensä niin että masennukseen tarvitaan joku laukaisija eli se ei synny ilman mitään syytä.
        Monesti ikävät kokemukset ja vastoinkäymiset ahdistavat ja masentavat ihmisiä, joitain enemmän joitain vähemmän.
        Jotkut voivat saada masennuksen syntymään omilla tunteillaan ja ajatuksillaan etupäässä väärällä käsityksellä omasta itsestään, taas tullaan siihen kelpaamis- ja hyväksymisajatukseen.

        Aika usein ihmisillä on myös tapana verrata itseään muihin, josta myös saattaa herätä arvottomuuden tai huonommuuden tunnetta. Ja siitä seuraa itsetunnon huononemista ja itsensä vähättelemistä.
        Saattaa jopa alkaa syyllistää itseään jostain mistä ei olisi edes mitään aihetta.

        Masennus voi todellakin tulla mitä moninaisimmista syistä.

        Tuomitsevat, negatiiviset, ilkeät ihmiset voivat usein itse huonosti ja koska heidän on vaikeaa käsitellä omia tunteitaan se purkautuu sitten ikävänä käytöksenä muita kohtaan.

        Kukaan ei ole toiselle ilkeä jos hänellä on itsellään hyvä olla eikä mikään paina mieltä.

        Lähimmäisistä sen verran että olen itsekin huomannut kun minua vaikka joku asia harmittaa niin valitettavasti juuri lähimmäiset ovat ensimmäisenä ns. tulilinjalla.

        Tosin lähimmäiset ovat heitä jotka tuntevat ihmisen parhaiten ja yleensä tietävät mistä hänen paha olonsa johtuu ja tietävät millainen tapa hänellä on pahaa oloaan purkaa, eli sinänsä ei uutta erilaista käytöstä vaikka eihän se kivaa ole.

        Ja sehän on totta että elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä vaikkei sitä tahtoisikaan.
        Usein vastoinkäymisistä voi myös oppia, ainakin seuraavaa kertaa varten on jo kokemusta valmiiksi miten siitä pääsi yli edellisellä kerralla.

        Nämä ovat monimutkaisia asioita koska me ihmiset olemme niin erilaisia ja jokaisella on myös oma psyykensä.
        Itse ainakin koen psyykkeeseen liittyvät asiat mielenkiintoisiksi koska se on todella monipuolista ja antaa haastetta myös omalle psyykelle ajatella asioita monelta eri suunnalta, se avartaa ja kasvattaa omaa mieltä ja antaa myös vastauksia moniin itseäkin mietityttäviin kysymyksiin.

        Hyvin tiivistetty!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tohonkin voisi sanoa että sekä että.
        Toki seurustelun aloitus on ehkä hieman haastavampaa silloin jos on mielenterveysongelmia, eikä kukaan pysty loppujen lopuksi ennustamaan kuinka tulee/tulisi käymään jos suhde jatkuu.

        Kuitenkin käytös, johon saattaa kuulua myös hyväksikäyttö, tällaisissa tapauksissa enemmänkin henkinen hyväksikäyttö, luultavasti tulee jatkumaan suhteen ensihuumasta huolimatta.

        Suhteessa saattaa itse jäädä huomiotta ja toisesta voi tulla se hallitseva osapuoli joka jopa ehkä jatkuvasti turvautuu myös säälin hakemiseen, eli jos toinen haluaa vaikka erota niin tämä toinen saattaa aloittaa jankkaamisen että " et sä voi mua jättää tai mä teen itselle jotain..." ym. samantyylistä " vetoavaa ", jolloin toinen ei halua jättää koska tulee syyllisyyden tunteita.

        No joo, menee vähän syvälliseksi mutta kannattaa miettiä, ja kun kirjoitit ettei itselläsi ole ollut mielenterveyden kanssa ongelmia niin luulisin että suhde menisi liian hankalaksi.
        Eikä todellakaan kannata yrittää alkaa samaistua, se voi muuttua siihen että onkin itse samanlainen myöhemmässä vaiheessa vaikka alkuun kokee vain samaistumista.

        Rasittuisit itse ennemmin tai myöhemmin ja tietty tuntuisi myös pettymykset pahalta kun et voi toista auttaa.

        Vaikka kuten aiemminkin mainitsin niin kukaan ei ole ennustaja, mitäänhän ei yleensä voi tietää etukäteen mistään.

        Voin sen verran kertoa että nuorempana olin itse suhteissa tuo osapuoli jolla oli mielenterveyden häiriötä, eikä ne suhteet kauaa toimineet.
        Olen myöhemmin tajunnut että olin sen verran epävakaa ettei kenenkään kanssa pystynyt mitään vakaata perustamaan.

        Olen sitä mieltä että suhde toimii parhaiten jos molemmat ovat suurin piirtein henkisesti samanlaisessa tilanteessa, ettei ole asetelmaa terve ja sairas.
        Toista on helpompi ymmärtää puutteineen sekä hyvine puolineen kun tajuaa mikä mistäkin johtuu.

        Se että omistaisi jonkinlaista hoivaviettiä toista ihmistä kohtaan niin se ei tarkoita että kannattaa ja täytyy toisesta alkaa pitää huolta.

        Oletan että olet vielä nuorempi nainen eikä sulla ehkä ole kokemusta vielä paljoa erilaisista ihmissuhteista mutta mieti asia tarkasti miten ehkä sinuun itseesi vaikuttaisi alkaa toimia " hoitotätinä " ja ehkä toisen hyväksikäyttämänä, se ei ole henkisesti helppoa.

        Mutta sinä päätät, ei kukaan muu.

        Pilkut ja pisteet sinä kotipsykologi! Opettele.


    • Anonyymi

      kaikki red flagit kehissä, ei kannata takertuu reppanaan.

      • Anonyymi

        Jep, teflon on liukkaampaa.


    • Anonyymi

      Puoleen vuosisataan olen oppinut että takeet muutoksesta eivät auta mitään.
      On helppo sanoa muuttuvansa mutta toteutus on eri asia.

      Odotella sitä muutosta monta vuosikymmentä mitään tapahtumatta ja huomata sitten että menikin oma elämä hukkaan, olisi pitänyt tajuta jo vuosia sitten.....

      Että sellaista, jos antaa aina uuden mahdollisuuden.

    • Anonyymi

      'minulla olis sinulle ketjun aloittaja kysymys: Oletko itse kasvanut minkälaisessa perheessä? Oletko itse mielestäsi tasapainossa emotionaalisesti?

      • Anonyymi

        Toinenkin kysymys! Eiköhän tässä jälleen ole kysymys pitkään avioliitossa yhä olevan miehen terapiatarkoituksessa kirjoittelusta? Ei siinä pahaa, mutta jotenkin fusku vaan näkyy läpi.


    • Anonyymi

      Mielestäni kuvailit looserin. Ei välttämättä mitään tekemistä masennuksen kanssa. Seurustelet tylsän taviksen kanssa jolla on käynyt todellinen mäihä kun on saanut iskettyä naisen, vaikkei ole mitään edellytyksiä siihen. Häivy kun voit. Yleensä noista mitättömyyksistä on vaikea päästä eroon, alkaa tulla sitä rakastan sinua niin ja muuta syyllistävää paskaa.

      • Anonyymi

        Ei välttämättä tekemistä masennuksen kanssa...... mutta mitä jos onkin.
        Ei ihme että masentuneet ihmiset eivät uskalla puhua ongelmistaan kun heti sanotaan looseriksi.
        Juuri tällainen ajatusmaailma tekee kaiken julkisen keskustelun mielenterveysongelmista hankalaksi, liian monella on tuollainen asenne.

        Tarkoitan nyt yleisesti, en ainoastaan aloittajaan liittyvää juttua, koska siitähän en voi tietää mitään.
        Tuntematonta en voi väittää masentuneeksi enkä looseriksi, en koe myöskään tarpeelliseksi tuttujani jaotella kuka on mikäkin tai minkälainen.
        Olkoon jokainen sellainen kuin on.


    • Anonyymi

      Kuulostaa vähän siltä ettei hän oikeasti välitä sinusta

    • Anonyymi

      Juoko kiljua kotipolttoustakin?

    • Anonyymi

      Olen itsekin ikävä ihminen toiselle osapuolelle, hueman samaan tapaan mitä aloituksessa kirjoitit.

      Sinuna puhuisin vakavasti miehen kanssa asiasta, kun se on selvinpäin ja tuot oman tuskasi sanoilla esiin. Ei toista voi muuttaa, tuo muutos lähtee, jos haluaa itsestä. Valitettavasti tuo alkohooli on varsin adiktoiva ja moni valitsee sen tien. Alkohooli antaa nousuhumalassa lievitystä ahdistukseen/traumoihin siksi itse juon. Seuraavana aamuna tai jo illalla ennen maatameoa pyhästi lupaan, etten juo seuraavana päivänä. Tuosta tulee vain enemmän itseinhoa ja tuskaa, kun näkee toisen kärsibän ja itse on, niin heikko ja toisten hyvät neuvot kaikesta eivät kyllä yhtään auta, valitettavasti.

      Sinulla on vain yksi elämä, joten puntaroi tarkkaan mitäs saat vs annat tässä suhteessa. Jos mies kuuntelee ja muuttaa käytöstapansa, ehkä vaatii raitistumisen, niin voi olla, että personakin muuttuu johonkin suuntaan, joko hyvään tai pahaan, mutta vieroituksen aikana voi ihminen olla varsin häijy ja ikävä, voi tietysti olla toisinkin, personoita, kun olemme.

      • Anonyymi

        Olen yrittänyt puhua mutta sen tuloksena ei ole ollut mitään hyvää hän ei halua puhua mikä mieltä painaa ja se lähtökohtaisesti näyttää olevan todella arka paikka. Ensimmäinen ”ero” oli juurikin sen takia kun ei halunnut puhua asioista jotka mieltä painaa. Varmaankin juuri tämä häpeä ja mitä minä hänestä ajattelisin sitten, taustalla suurinpana syynä.. En osaa häntä tukea jos en edes tiedä. Ja joo niinhän se kaikilla on että nousu humala tuo semmoista eufoorista tunnetta usein, että olisi aika looginen syy yrittää lääkitä ahdistunutta oloa sillä.
        Ja näinhän se menee että aikaa ei saa ikinä takaisin. Harmittaisi jälkeenpäin huomata suuren osan nuoruudesta menneen kankkulan kaivoon ja masentuneena ehkä juuri itsekkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen yrittänyt puhua mutta sen tuloksena ei ole ollut mitään hyvää hän ei halua puhua mikä mieltä painaa ja se lähtökohtaisesti näyttää olevan todella arka paikka. Ensimmäinen ”ero” oli juurikin sen takia kun ei halunnut puhua asioista jotka mieltä painaa. Varmaankin juuri tämä häpeä ja mitä minä hänestä ajattelisin sitten, taustalla suurinpana syynä.. En osaa häntä tukea jos en edes tiedä. Ja joo niinhän se kaikilla on että nousu humala tuo semmoista eufoorista tunnetta usein, että olisi aika looginen syy yrittää lääkitä ahdistunutta oloa sillä.
        Ja näinhän se menee että aikaa ei saa ikinä takaisin. Harmittaisi jälkeenpäin huomata suuren osan nuoruudesta menneen kankkulan kaivoon ja masentuneena ehkä juuri itsekkin.

        Harmi että näin....

        Älä uhraa omaa elämääsi se on ainutlaatuinen sinulle. Miehesi pärjää omillaan ja et ole vastuussa hänen elämästäsi.

        Päätöksen teet itse, mutta vaikuttaa toivottomalta saada kehitystä teidän juttuum.


    • Anonyymi

      elämänmuutos on vaikea asia, harva siihen pystyy.

      Helpompi jatkaa samassa luupissa, tarttua pulloon ja lupailla itselleen.

      Ketjun aloittaja on suurella todennäköisyydellä läheisriippuvainen joka on kasvanut alkoholisti/riippuvais perheessä.

      Normaaliperheessä kasvanut ei katsoisi tuollaista käytöstä pätkääkään.

      • Anonyymi

        En lähtisi tuollaisia analyysejä vetämään.

        Rakkaus, huoli toisesta, lisättynän hoivavietillä ja kertoi hän, että kaverissa välillä jotain hyvääkin.

        Toiseksi osoitat mielen ahtautta ja pikkjsieluisuutta termillä "normaali perhe" ei sellaista olekkaan, kun aletaan pintaa syvemmältä tarkailemaan, niin on mahdoton lokeroda johonkin ihme normaaliin.

        Aloittajalle voimia ja syvää itseluotausta ratkaista hankala tilanne, tuo alkohoolin käyttö on mielestäni koko jutun ydin ja sen käytön lopettaminen tai radikali vähentäminen voisi ajan saatossa vaikuttaa positiivisesti miehen psyykkeeseen, lisäksi liikuntaa luonnossa, tai sitten ei, Aika näyttäisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En lähtisi tuollaisia analyysejä vetämään.

        Rakkaus, huoli toisesta, lisättynän hoivavietillä ja kertoi hän, että kaverissa välillä jotain hyvääkin.

        Toiseksi osoitat mielen ahtautta ja pikkjsieluisuutta termillä "normaali perhe" ei sellaista olekkaan, kun aletaan pintaa syvemmältä tarkailemaan, niin on mahdoton lokeroda johonkin ihme normaaliin.

        Aloittajalle voimia ja syvää itseluotausta ratkaista hankala tilanne, tuo alkohoolin käyttö on mielestäni koko jutun ydin ja sen käytön lopettaminen tai radikali vähentäminen voisi ajan saatossa vaikuttaa positiivisesti miehen psyykkeeseen, lisäksi liikuntaa luonnossa, tai sitten ei, Aika näyttäisi.

        Yleensä samat ongelmat omaava ihminen lähtee puolustamaan toista tunnehäiriön omaavaa.

        Normaalin dynamiikan omaavassa perheessä, oli se sitten yksin tai monihuoltajan ydin tai ero perhe, osataan erotella mikä on normaalia huolenpitoa tai hoivaviettiä.

        Ymmärrys ei taida nyt riittää.

        Läheisriippuvaiset ovat vähintään yhtä raskaita ihmisiä kuin narsistiset ihmiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä samat ongelmat omaava ihminen lähtee puolustamaan toista tunnehäiriön omaavaa.

        Normaalin dynamiikan omaavassa perheessä, oli se sitten yksin tai monihuoltajan ydin tai ero perhe, osataan erotella mikä on normaalia huolenpitoa tai hoivaviettiä.

        Ymmärrys ei taida nyt riittää.

        Läheisriippuvaiset ovat vähintään yhtä raskaita ihmisiä kuin narsistiset ihmiset.

        No, nyt löytyi oikea asiantuntija pauhaamaan.

        Oikein läheisriipuvaisuudet ja narsismit, olet varmaan iltapulusta saanut pätevyydet palsta psykiatriksi.

        No, hyvää joulua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, nyt löytyi oikea asiantuntija pauhaamaan.

        Oikein läheisriipuvaisuudet ja narsismit, olet varmaan iltapulusta saanut pätevyydet palsta psykiatriksi.

        No, hyvää joulua

        Kyllä, olen ratkaisukeskeinen terapeutti.

        En pauhaa, puhun kokemuksen kautta joka on kasvattanut ymmärrystä.

        Hyvää joulua myös sinne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, olen ratkaisukeskeinen terapeutti.

        En pauhaa, puhun kokemuksen kautta joka on kasvattanut ymmärrystä.

        Hyvää joulua myös sinne.

        Koko järjestelmä terapeutit, psykologit ja psykiatrit ovat perseestä, koira voittaa 5-0 nämä ammatilaiset jotka pitävät itseään tärkeinä.

        On niin mitta täynnä näitä tyyppejä....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, olen ratkaisukeskeinen terapeutti.

        En pauhaa, puhun kokemuksen kautta joka on kasvattanut ymmärrystä.

        Hyvää joulua myös sinne.

        No ainakin nykypsykoterapioiden normaali dynamiikka on välinpitämättömyyttä, alentamista, hylkäämistä ja luuloteltua asiantuntemusta ilman kunnollisia tieteellisiä perustoja. Jos vastaa jotain perhettä, niin varmaan aika epäinhinillisen kylmät olot on sitten, riippumatta perhemuodosta.

        Niin totta, eläin on parempi kohtaaja ja jakaja kuin terapeutit. Eikä vie rahojasi, eikä veronmaksajienkaan rahoja omine pinnallisine "kokemuksineen" pätiessään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ainakin nykypsykoterapioiden normaali dynamiikka on välinpitämättömyyttä, alentamista, hylkäämistä ja luuloteltua asiantuntemusta ilman kunnollisia tieteellisiä perustoja. Jos vastaa jotain perhettä, niin varmaan aika epäinhinillisen kylmät olot on sitten, riippumatta perhemuodosta.

        Niin totta, eläin on parempi kohtaaja ja jakaja kuin terapeutit. Eikä vie rahojasi, eikä veronmaksajienkaan rahoja omine pinnallisine "kokemuksineen" pätiessään.

        ...Enkä muuten toivota hyvää joulua yhdellekään näistä verenimijöistä. En aidosti enkä "terapeuttisen" epäaidosti valtasuhteiden takaakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko järjestelmä terapeutit, psykologit ja psykiatrit ovat perseestä, koira voittaa 5-0 nämä ammatilaiset jotka pitävät itseään tärkeinä.

        On niin mitta täynnä näitä tyyppejä....

        Nämä pistepistepiste ihmiset ovat niin hauskoja, näitä näkee tekstareissakin....

        epävarmoja....
        ....

        itsestään....

        Saavat tunnereaktion....

        aika varmasti....

        kaikesta....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä pistepistepiste ihmiset ovat niin hauskoja, näitä näkee tekstareissakin....

        epävarmoja....
        ....

        itsestään....

        Saavat tunnereaktion....

        aika varmasti....

        kaikesta....

        Sellaiset tuomiot sieltä puoli kahden aikaan yöllä kolmesta pisteestä. Missähän aineissa tai alkoholissa mahtanut kirjoittaja olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiset tuomiot sieltä puoli kahden aikaan yöllä kolmesta pisteestä. Missähän aineissa tai alkoholissa mahtanut kirjoittaja olla.

        ....
        ............


    • Anonyymi

      On ehkä myös hyvä tiedostaa, että masennuksia ja niiden ilmenemismuotoja ihmissuhteissa on monenlaisia. Kaikki masennuksesta kärsivät eivät käyttäydy ja toimi samoin tai samantyyppisesti. Vaikka samalla kertomasi ei toki mitenkään epätyypilliseltä tai vaikeasti käsitettävältäkään kuulosta.

      Mutta eihän tuo syyllistely ja muu asioiden kaataminen epäsuorin ilmaisutavoin toisen niskaan hyvältä kuulosta. Samalla kun suora puhuminen ei onnistu. Noiden pitäisi varmaankin muuttua, ja se voi olla kyllä melko vaikeaa. Jos neuvoja annetaan, niin kovin pitkäksi aikaa en ainakaan asemassasi jäisi odottelemaan, ellei asioiden esiin nostaminen hyvin äkkiä saa aikaan merkittäviä muutoksia.

      Niinkin on, että seurustelusuhde ei ole auttamissuhde, ja siten kaikkia vaikkapa masennukseen liittyviä syitä ja taustoja ei ole välttämättä tarpeenkaan siinä ainakaan jatkuvasti läpikäydä. Voi keskittyä enemmän muuhun yhteiseloon, jos se toimii. Mutta tämä ei ehkä tässä tapauksessa ollut kuitenkaan ensisijaista, kun asioista suoraan puhuminen ei onnistu ylipäätään oikein ollenkaan ja ne aiheuttavat sen sijaan jatkuvia hankaluuksia muuhun vuorovaikutukseen. Silloin pitäisi kyetä käsittelemään niitä paremmin ja avoimemmin.

      Nuori ikäkin ehkä vaikutaa asioihin, mutta ei varsinaisesti muuta mitään.

    • Anonyymi

      Homma on päivän selvä. Tyyppi on alkoholisti ja kaikki ongelmat johtuu siitä.
      Olen itsekkin alkoholisti ja yrittänyt seurustella mutta eihän siitä mitään tule jos molemmat ei juo. Masennus ja etäisyys on juuri juomisesta johtuvaa, kun pää on ihan jumissa, jos ei ole aineissa, jolloin on niiiin kivaa ja hauskaa aivan kaikki.

    • Anonyymi

      Vielä unohtui, että heivaa heti pois sillä tuo tauti on ikuinen riesa.

      • Anonyymi

        Tauti tai ei, mutta aloituksessa kuvattu persoonallisuus on niin hankala minkään kumppanuuden kannalta, että aloittajan olisi viisainta unohtaa tyyppi ja siten pelastaa edes itsensä. Suhteella ei ole hyvää tulevaisuutta.

        Aloittaja tietysti päättää itse, mitä elämältään haluaa.


    • Anonyymi

      Kirjoitin juuri viestin ystävyydestä masentuneen osapuolen kanssa, jonka jälkeen luin tämän sinun viestisi! Monia samoja ihmettelyn aiheita löysin viestistäsi vaikka mulla ei olekaan kyseessä seurustelusuhdetta.

    • Anonyymi

      Miten minusta tuntuukin, että yks ja sama tyyppihän tuossa kirjoittaa. Tuttua jo näillä sivuilla.
      - loppiaista vaan sinnekin -

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Viime vuonna syntyi vain 46 425 lasta Suomessa

      Eläkkeelle siirtyy nyt vuosittain vähintään 74 000 ihmistä. Koska kuolleet (yli 52 000) lähes kaikki kantasuomalaisia mutta syntyneistä tuskin enempää
      Maailman menoa
      173
      1785