Vuonna 1994 Ron Goldman ja Nicole Brown Simpson murhattiin raaasti. Ron Goldman tutustui puoli vuotta ennen noita murhia 4:ään valkoihoiseen mieheen jotka olivat tehneet vuosia huumekauppoja ennen Nicolen ja Ronin murhia (noin 2 miljoonan dollarin edestä tai 2 miljoonan markan) ja toimivat pareittain, eivät yhdessä. Ron Goldman osti tuolta huumeringiltä (4 mieheltä) huumeita ja oppi tuntemaan heidät ja heidän nimensä tuon puolen vuoden aikana. He eivät koskaan paljastaneet kenellekään paitsi Ron Goldmanille toimivansa 4:n ryhmässä. Nuo olivat hyvin vaarallisia kavereita ja pitääkseen salaisuuden piilossa ja henkilöllisyydensä, (he eivät luottaneet Ron Goldmaniin koska hänellä oli tapana "juoruta" asioista eli hän oli suulas) he surmasivat hänet ja myös Nicolen. Yksi noista huumeiden myyjistä oli etunimeltään Charlie ja hän murhasi Goldmanin ja yksi näistä huumeiden myyjistä oli mahdollisesti syntyperältään saksalainen (Länsi-Saksa ehkä Bremenistä) ja siksi hänellä oli myös saksalainen nimi. Poliisi Mark Fuhrman eli 1871-1872 USA:ssa kuuluen tuolloin Ku Klux Klaaniin ollen tuossa järjestössä tuolloin joko rivimiehenä mutta mahdollisesti vieläkin ylemmässä asemassa. O.J. Simpson ei surmannut Nicole Brown Simpsonia sen enempää kuin Ron Goldmaniakaan. Ron Goldman oli kohde, ei Nicole. Nicole surmattiin vain koska hän oli paikalla ja nuo neljä huumeiden myyjää, joilta Ron Goldman osti huumeita, halusivat lavastaa O.J. Simpsonin syylliseksi.
Ketkä murhasivat Nicolen ja Ronin?
Anonyymi
073
0Äänestä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.